Sivutiellä

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja Ah, Eeva Kilpi, tuo kaikkien suomalaisten runonystävien mummo! Sininen muistikirja  koostuu Kilven päiväkirjamerkinnöistä, jotka käsittelevät yksinäisyyttä, vanhuutta ja näihin olotiloihin sopeutumista.  22.8.2003 kirjoitetusta merkinnästä tulee mieleen Kilven aiempi runo Nukkumaan käydessä ajattelen (kokoelmasta Laulu rakkaudelle ja muita runoja, 1972), jossa minäkertoja hoivaa itseään. Nyt kertoja on käynyt vanhaksi ja joutuu yhä huolehtimaan itsestään:  Minä elän muuten aivan normaalia elämää, minä vain huolehdin tästä vanhuksesta joka nyt olen. Kyyditsen häntä paikasta toiseen, kävelytän häntä, käyn hänelle kaupassa, laitan hänelle ruokaa, siivoan hänelle ja kylvetän häntä. Puen hänet tilaisuuksiin, maalaan hänen huulensa, panen hieman punaa hänen poskipäihinsä, kampaan auki hänen tukkansa kun se  on kuivunut kiharaiseksi papiljoteilla, pesen hänelle pyykkiä, ostan hänelle kukkia ja yritän pitää hänet hyvällä tuulella,

Eve Enslerin Vaginamonologeja  on yksi feminismikirjallisuuden kuuluisuuksia. Tämä monologiteos on koostettu yli 200 naisen haastattelusta ja esitetty sittemmin monologina. Teos ottaa vahvasti kantaa siihen, miten naisen kehosta puhutaan: Vaginamonologeissa  vaginoista puhutaan vapautuneesti. Vaginamonologeja  osoittaa sen surullisen tosiasian, että moni nainen ei koskaan opi tuntemaan omaa anatomiaansa tai ei pääse nauttimaan siitä. Vaginaan liittyy paljon kielteisiä kokemuksia: luvatonta koskettelua, menkkojen demonisointia ja yleistä epätietoutta. Vaginalle on vaikea löytää sopivaa sanaa: useimmat muunnelmat tuntuvat epäsoveliailta tai alatyylisiltä. Enslerin teos muistuttaakin lukijaansa siitä, miten vaikea omaan vaginaan on suhtautua. Teoksen suorapuheisuus kyllä vapauttaa jollakin tavalla: tässä puhutaan kehosta, eikä kehosta puhumisessa ole mitään väärää. Enslerin teos on napakka puolustuspuhe pimpeille. Se on tyyliltään kevyt eikä käsittele mitään teemaa kovinkaan

Lola Lafonin Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt  jätti minut pohtimaan, miten raakaa urheiluelämä voi olla. 70-luvun menestysurheilijasta, Nadia Comanecista, kertova romaani pohtii kriittisesti muun muassa sitä, miten naiskeho alistetaan voitonhalulle tuhoisin seurauksin. Lafon kirjoittaa Nadiasta, joka oppii pelkäämään ja itkemään kuukautisia, tuota kirottua sairautta. Naiseksi kasvamista ei romanialaisessa kommunistikulttuurissa katsottu hyvällä, vaan kuukautiset lopetettiin joko rajulla harjoittelumäärällä tai lääkätieteellisillä keinoilla. Helsingin Sanomissa tänään julkaistu artikkeli ( HS 11.7.2017 ) huomauttaa, etteivät kuukautiset ole vieläkään puheenaihe urheilumaailmassa. Jotakin paljastaa se, että jutussa haastatellaan ainoastaan uimari Jenna Laukkasta - joka on Libressen mainoskampanjan päätähti - sillä muut naisurheilijat eivät ole suostuneet kommentoimaan aihetta. Jutussa mainittu maratonari Kiran Gandhi ja kuukautisten alkamisestaan maininnut kiinalaisuimari

Rosa Meriläinen & Sanna Seiko Salo: NE. Kuukautiskirja. Karisto 2017 170 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Yep. Tunnistan! Kuukautiseni alkoivat, kun olin 11. Ihmettelin ruskeaa alushousuissa päivän pari, minkä jälkeen äiti ehdotti, että ehkä kuukautiseni olivat alkaneet. Kun asia selvisi, meni äiti ylpeänä julistamaan isälle, että minusta on tullut nainen.  Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon tietoteoksessa NE. Kuukautiskirja  menkoista puhutaan avoimesti ja häpeilemättä. Teos perehdyttää lukijansa kuukautisten biologiaan, merkitykseen, myytteihin ja häpeään.  Niinpä niin - kukapa ei olisi joskus tuntenut menkkojensa takia - turhaa - häpeää. Juuri vasta nolostelin sidepikkareita jumppatunnilla; työpaikalla mietin, miten salakuljetan suojat työtilasta vessaan. Nöyryyttävältä tuntui sekin, kun nuorena tyttönä menkat olivat läpäisseet valkoiset housut, ja siitä huomautettiin minulle (klassinen tapaus!). Meriläisen ja Seiko Salon kirjaa lukiessani nolostelin sitä, etten sääst