Nura Farah: Aavikon tyttäret Otava 2014, Seven-pokkari 236 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Huuh. Voimaton, mietteliäs. "Niinä harvoina kertoina kun Fatima hymyili, hän laittoi huivin suunsa eteen. Turha naurauminen ja itsensä hemmottelu olivat naisen vihollisia. Laiskuus ja yltäkylläinen syöminen saivat Fatiman vihaiseksi. Fatiman ylpeytenä oli ahkeruus. Hän kylvi Khadijaan ahkeruutta ja ennen kaikkea kuria. "Itsehillintä on se, mikä erotta meidät eläimistä. Jos teet aina mitä heikko mieli haluaa, kadotat elämän tarkoituksen", Fatima läksytti Khadijaa. "Jos elät mielihalujesi kanssa, karkotat Allahin armon. Jos syöt, kun sinua huvittaa, lihot ja hidastut. Mieli turmeltuu ja unohdat päämääräsi." Fatima vartioi itseään, hän jaksoi odottaa paratiisia ja säästi itseään tuonpuoleiseen. Khadijakin oli ahkera ja auttoi hooyota, mutta joskus Khadijasta tuntui, että mikään ei riittänyt hooyolle." Somalia, islam, 1950-luku. Erään tytön, naisen, toisen vaimon...