Agatha Christie: Vaarallinen talo WSOY 2010 (1932) Suom. O.A.Joutsen 258 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: ÄH! En taaskaan arvannut. Dame on hurja. Koko sen ajan (kaksi päivää), jonka käytin Vaarallisen talon lukemiseen, minua vaivasi tunne siitä, että olin lukenut kirjan aiemmin. Niin tietysti on useimpien Poirot-kertomusten kohdalla; tällä kertaa en vain saanut päähäni, milloin olin teoksen ensimmäisen kerran lukenut. Lukupäiväkirjani paljasti minun lukeneen sen neljä vuotta sitten, jouluna 2012. Joulut ovat minulle Christie-aikaa, sillä muistan nuoruudestani jouluaaton, jolloin istuin huoneessani, veli seuranani, lukemassa Christietä ennen joulusaunaa ja -ruokaa. Vaan enpä muistanut, kuinka tässä käy! Christie on sillä tavalla ovela kirjailija, että hän saa lukijan uskomaan epätodennäköisiin ratkaisuihin. Siinä missä nuoruudessani inhosin Poirotin Hastings-apuria, pidän häntä nykyään varsin kiinnostavana hahmona: lukija rinnastetaan häneen. Siinä missä Poirot