Sivutiellä

Lyhäreistä on tullut tänä keväänä minulle ennemmin tapa kuin poikkeus. Blogattavien pino on kasvanut kasvamistaan, ja muutamien teosten arvioimista olen lykännyt viikosta toiseen. Tässä kootusti ne kirjat, joita en ole vielä ehtinyt blogissani esitellä (ja jotka viimein haluaisin palauttaa kirjastoon). Maija ja Anssi Hurme: Varjostajat S&S 2018, 36 s. Lasstenkirja surusta. Minäkertojan huoneeseen on piiloutunut joku, jonka läsnäolon minäkertoja tuntee. Lukijalle paljastuu, että minäkertoja ikävöi äitiään, joka ei enää palaa, ja tämän isä puolisoaan. Varjostajat alkavat ottaa tilaa kummankin elämästä. Kauniisti kuvitettu Varjostajat  tuo mieleen Petja Lähteen Surunsyömän , jossa Hurmeiden kirjan tapaan vaati, että isän ja lapsen on kohdattava sekä toisensa että surunsa. Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus Bazar 2016, 428 s. Suom. Maija Heikinheimo Flavia de Luce -sarjan seitsemäs osa, jossa Flavia lähtee sisäoppilaitokseen. Kun tyttöjen niskaan putoaa luuranko, alkaa

Olen edellyt Flavia-sarjassa jo neljänteen osaan. Bradleyn romaanit ovat sopivan kevyttä kesälukemista, joita voi ahmia useamman viikossa. Tämän kertainen tapaus on klassinen suljettu romaani: lumimyrsky kokoaa kyläläiset yhteen paikkaan, tapahtuu murha, ja poliisi hiihdetään selvittämään asiaa. Buckshaw toimii kuvauspaikkana muuan elokuvaryhmälle, ja kyläläiset saapuvat jouluesitykseen, jonka kuuluisa elokuvatähti ystävällisesti Bishop´s Laceylle suo. Bradleyn kerronta on edelleen sujuvaa ja Flavia alkaa tuntua tutulta tyypiltä. En kuitenkaan innostunut tästä osasta niin paljon kuin aikaisemmista. Flavian joulupukkitestaus tuntuu vähän kummalliselta: en oikein tiennyt, uskooko Flavia tosissaan joulupukkiin vai onko hänen käyttäytymisensä vain pilailua. Varsinaista rikosta lämmitellään pitkään, sillä se tapahtuu vasta kirjan puolivälissä. Ihmettelin sitäkin, miksei suljettuun ympäristöön aiheudu juuri minkäänlaista paniikkia, vaikka murhaaja hiippailee samassa taloudessa. Kylä

Alan Bradleyn pehmodekkarit sopivat kesään loistavasti. Vaikka en yleensä dekkareita luekaan , ovat englantilainen kartanomiljöö ja nokkava pikkuvanha päähenkilö hurmanneet minut.  Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus Bazar 2015 (2011) Suom. Maija Heikinheimo 419 s. Pisteitä: 4/5 Hopeisen hummerihaarukan tapaus on, sarjaedeltäjiensä tapaan, varsin klassinen christiemäinen arvoitus- ja rikostarina, jota pohjustetaan muutamin keskushahmoin, murhin ja mahdollisin motiivein. Flavia on taas paikalla, kun rikoksen uhri löytyy taistelemassa hengestään - vain vuorokautta aiemmin Flannella on ennustanut Flavialle ja saanut luvan asustaa de Lucen maaperällä. Soppa on melkoinen, kun Flavia sattuu toisellekin rikospaikalle.  Bradley osaa hyödyntää rikoskirjallisuuden keskeisimpiä piirteitä: lukijan hämäämistä, ennakkoluuloihin vetoamista, henkilöpaljoutta, ristiriitoja, kadonneita henkilöitä ja yllätyksiä. Hopeisen hummerihaarukan tapaus  on lajityypilleen uskolline

Alan Bradley:  Kuolema ei ole lasten leikkiä Bazar 2014 (2010) Suom. Laura Beck 389 s.  Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Taatun laadukas. Suosikkisarjoja on kiva löytää, samaten sellaisia kirjailijoita, joiden teoksiin on helppo palata milloin vain. Alan Bradley osoitti heti ensimmäisellä rikoskirjallaan, että Flavia de Lucen kanssa on miellyttävä viettää aikaa. Romaanien suurin hehku perustuu, ainakin minulla, erityisesti päähenkilön viehättävään vanhanaikaisuuteen ja pikkumaisuuteen, mutta arvostan Bradleyn romaaneissa sitä, että ne keskittyvät väkivaltakuvausten sijaan kerrontaan ja arvoitusten ratkaisemiseen.  Tässä Flavia-sarjan toisessa osassa Bishop´s Laceyn kylään sammuu nukketeatteritekijöiden auto. Flavia äkkää nopeasti, että kylään syntyy eripuraa, ja tapahtuupa kirjassa murhakin. Kertomahetken rikokset kietoutuvat menneisyyteen, ja kirjaston sanomalehtiarkistolle on taas käyttöä.  Markkinoin sarjaa ystävälleni kevytdekkarina - kyse on varsin pehmeästä rikosk