Sivutiellä

Nils-Aslak Valkeapää:  Aurinko, isäni DAT 1992 (1988) Suom. Pekka Sammallahti Pisteitä: 4/5 Tänä vuonna Helmet-haasteessa luetaan saamelaiskirjallisuutta. Monelle haastekohta tuntuu vaikealta - ehkä siksi, että saamelaiskulttuuria on kolonisoitu ja hiljennetty niin paljon, että se on valtaväestölle täysin vierasta. Edellisessä postauksessani suosittelin muutamaa saamelaisteosta, minkä jälkeen tartuin itse erääseen saamelaisklassikkoon, jonka olen halunnut lukea jo jonkin aikaa. Nils-Aslak Valkeapään Aurinko, isäni on yksi tunnetuimpia suomensaamelaisten kirjailijoiden teoksia. Aurinko, isäni on runokokoelma, jonka Valkeapää on alun perin kirjoittanut pohjoissaameksi ja jonka on kääntänyt Pekka Sammallahti. Hieman sääli on, että alkuperäisteoksen valokuvat eivät ole päässeet osaksi suomenkielistä julkaisua - sen sijaan iloitsen siitä, että muutama runo on jätetty kääntämättä ja lukija pääsee kuulostelemaan myös pohjoissaamenkielistä runoutta. Valkeapää käsittelee runo

Kukka Ranta ja Jaana Kanninen:  Vastatuuleen. Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta S&S 2019 363 s. Pisteitä: 5/5 Kukka Rannan ja Jaana Kannisen tietoteos Vastatuuleen on ehdottomasti vuoden tärkein suomalainen kirja. Se tuo esille liian usein unohdetun faktan - sen, että Suomi on ollut osa kolonialistista toimintaa. Suomessa kolonialismi on kohdistunut erityisesti saamelaisiin, ja tästä pakkosuomalaistamisesta ja saamelaisiin kohdistuneesta riistosta Ranta ja Kanninen kertovat vastikään ilmestyneessä teoksessaan.  Vastatuuleen  osoittaa, miten monella tavalla kolonialismi riistää uhrejaan. Yhtäältä suomalainen kolonialismi on ollut ja on edelleen ympäristöön ja elinoloihin kohdistuvaa: esimerkiksi Jäärata-hanke, jota aika ajoin yritetään edistää, tuhoaisi saamelaisten kotiseutualueen luonnon, rikkoisi useimmat paliskunnat ja vaikuttaisi siihen, miten ja missä porot pystyisivät kulkemaan. Myös kaivokset, tekoaltaat ja turismi ovat esimerkkejä siitä, miten Suomi v