Tiina Hautala: Aaveiden kaupunki - Kummitustarinoita Vaasasta

Joukko vaasalaisia kummitustarinoita koottuna samoihin kansiin. Museon esineistön entinen keräilijä saattaa käydä vieläkin kierroksella kokoelmaansa katselemassa, ullakon kierreportaisiin on välillä asiaa jollain aiemmallakin talon asukkaalla, ja onpa tässä kolmannessa, täydennetyssä painoksessa mukana Marko Hautalan romaanista tuttu Kuokkamummokin.

Näitä kummitusjuttuja oli mukavaa lukea! Ne on kerrottu koukuttavasti ja elävästi, mutta jättäen mahdollisen uskomisen suosiolla lukijan tehtäväksi. Harmittelin tätä lukiessani miten hölmistyttävän huonosti tunnen Vaasaa, vaikka olen asunut koko ikäni 50-80 km päässä kaupungista. Kirjan parissa syttyi halu lähteä katsomaan paikkoja ihan itse, ja kannatankin lämpimästi esipuheessa kaivattuja, ulkomailta paremmin tuttuja kummituskierroksia. Uskoi tarinoihin tai ei, tuollaiset kierrokset ovat mahtavan kiinnostava tapa tutustua mm. paikallishistoriaan! Niitä odotellessa puutetta voi paikkailla omatoimisesti näiden ylös kirjattujen kertomusten avulla, ei huono vaihtoehto sekään. :) Kirjan ulkoasu Suvi Karin kuvitusten kera miellyttää myös silmää.

Kiitos kustantajalle (jo ajat sitten saadusta) arvostelukappaleesta!

Kustantaja Haamu 2016 (3. painos, 1. painos Scriptum 2009, 77 s.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä

Taas se vuoden ainut kirja jonka ostin heti kun se vaan mahdollista oli! Ja luinkin jo elokuussa, mutta bloggausaika on taas vaihteeksi hukkunut johonkin joten siksi tämä on täällä vasta nyt. Mikä on ongelma, koska tuntuu että tuoreeltaan olisin saanut paremmin aikaan kirjan ansaitseman bloggauksen. Noh, onneksi useakin bloggaajakollega on jo ehtinyt ilmaisemaan itseään monisyisemmin.

Väärän kissan päivä tuntuu imaisseen itseensä Jääskeläisen aiempien romaanien parhaimmistoon kuuluvat puolet. Tunnelmassa on jotain samaa synkkää arvoituksellisuutta johon ihastuin Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanissa. Marrasvirran kaupungin kuvaus taas rinnastui mielessäni Harjukaupungin salakäytävien maagisen elokuvalliseen Jyväskylään. Marrasvirralla vaan on vielä karnevaalitkin kaupan päälle! Tekstin monitasoinen taidokkuus puolestaan muistutti tätä edeltävästä teoksesta Sielut kulkevat sateessa. Vaikka en edelleenkään ole kiinnostunut laittamaan näitä keskenään paremmuusjärjestykseen niin kyllä Jääskeläisen kirjoittaminen kehittyy entisestään kaiken aikaa, siitä ei ole epäilystäkään. Kissakirjassa on annos uudenlaista vahvuutta ja moneen suuntaan kurkottelevaa riemastuttavaa vauhtia joka on kuitenkin täydellisesti kirjailijan hallinnassa.

Tarina lähtee liikkeelle Syysfestivaalipäivän aamusta ja Marrasvirran kaupunkisuunnittelutoimiston pääinnovaattori Kaarnan perheineen nauttimasta jäätelöstä. Jäätelöhetki jää Kaarnalta kesken kun hän saa puhelun kaupungin toiselta puolelta. Hänen äitinsä, arvostetun kansainvälisen uran psykologina tehnyt ja sittemmin pahoin dementoitunut Alice tekee kuolemaa Kirsikkapuiston hoivakodissa. Siinä lähtölaukaus päivälle, jonka päätteeksi Kaarna löytää itsensä istumasta penkiltä ja ihmettelemästä miten päätyi siihen ja miten aamusta voi olla vaivaiset puoli vuorokautta - niin paljon käänteitä kyseiseen päivään on mahtunut. Ne käänteet jääkööt uusien lukijoiden löydettäviksi ilman tarkempia selostuksia, mutta matkalla vahvasti mukana olevia teemoja ovat mm. muistot, niiden säilyminen ja luotettavuus sekä äidin ja pojan suhde.

Tästä löytyi tuttuun tapaan joukko kiehtovia sivuhenkilöitä, yksityiskohtia ynnä muuta: Elysia ja viimeinen miss Marrasvirta ja lastenkirjasto ja sumuinen puisto ja Kaarnan köysiratasuunnitelmat ja mitä kaikkea! Sekä tietysti kissoja, noita mokomia kummallisen viehkeitä olentoja joilla on ihmisiin niin merkillisiä vaikutuksia ettei koko otuksista pitäisi oikeastaan edes puhua, eikä ainakaan erehtyä niitä katsomaan. Nimien symboliikastakin voisi varmasti kirjoittaa pitkänpuoleisen tutkielman jos kaiken hoksaisi.

Sielut kulkevat sateessa -bloggauksessani kirjoitin lukeneeni Jääskeläisen silloista uutuutta hyvin luottavaisin mielin, nauttien matkasta ilman vastalauseita ja vaivaamatta päätäni sillä mihin tarina on menossa. Tämä taika on edelleen tallessa. Uskaltauduin myös lupaamaan pitäväni seuraavastakin kirjasta, eikä ole tarpeen syödä sanojani senkään suhteen. Lupaan saman uudestaan.

Tämä oli lukunautinto, jälleen kerran. 5/5 kissaa ja vielä muutama viiksikarva päälle.

Ensimmäinen lause: Perheeni aamu alkoi ilmaisella jäätelöllä.

Kustantaja Atena 2017, 342 s.

Audrey Magee: Sopimus

Romaani tavallisista saksalaisista toisen maailmansodan aikana. Katharina Spinell solmii järkevän avioliiton Peter Faberin kanssa, vaikkei ole miestä koskaan tavannutkaan. Molemmat hyötyvät: Peter saa vihkiloman rintamalta ja mikäli hän kaatuisi, Katharinalle kuuluisi leskeneläke. Yhteiselämä Peterin loman aikana sujuukin yllättäen onnellisesti ja rintamalle paluun jälkeen kaipaavat kirjeet kulkevat molempiin suuntiin, vakuutellen sodan pikaista loppumista ja kotiinpaluuta. Mutta sota ei lopu vielä pitkään aikaan, eikä kukaan ole sama ihminen sen jälkeen.

Juutalaisvainot vilahtelevat vain taustalla. Katharina vanhempineen saa hyvien suhteiden ansiosta uuden hienon asunnon, eikä heitä kiinnosta miettiä mitä sen aiemmille juutalaisille omistajille on tapahtunut. Asunto on nyt heidän, ja hehän ovat ansainneet sen!

Sotiminen itärintamalla on karua luettavaa. Saksalaissotilaat tyhjäävät köyhiä kyliä julmasti mennessään, muttei heidän oma osansa ole lopulta sen parempi. Se ainainen sotimisen järjettömyys puskee taas läpi kaikesta. Peterin todellisuuden kontasti Katharinan pieniin mutta hänestä suurilta tuntuviin kaupunkilaismurheisiin on valtava, mutta kurjuus yltää vielä Berliiniinkin. Parhaiten mieleeni (kaikessa kauheudessaan) jääneessä kohtauksessa Katharina joutuu huomaamaan että vaikutusvaltaisten tukijoiden suosiolla on rajansa.

Erinomainen kirja, jonka kai olisi oikeastaan pitänyt upota syvämmälle sisuksiin kuin nyt upposi. Kaikesta kirjan mukana kokemastani huolimatta en usko että tulen muistamaan tätä kovinkaan hyvin, mistä se nyt sitten ikinä taas johtuukin. Mutta kunhan muistaisin ainakin pitää silmäni auki sille mitä ympärillä tapahtuu enkä olisi muiden kohtaloiden suhteen niin välinpitämätön kuin Spinellit.

Ensimmäinen lause: Hän raivasi korventuneeseen maahan paikan raahaamalla piikkilangat kauemmas tolpasta ja otti valokuvan sotilastakkinsa taskusta.

Englanninkielinen alkuteos: The Undertaking (2013)

Suomentanut Heli Naski

Kustantaja Atena 2015, 330 s. 

Timo Mäkelä: Emil ja Sofi

Yhden yön muisto Helsingistä kesältä 1909, kuuluu tämän sarjakuvaromaanin alaotsikko. Tuo muisto on Emilin ja Sofin, jotka, kuten Emil toteaa, saattavat vuosien kuluttua sanoa että "se oli parasta, mitä minulle koskaan tapahtui". Muiston sivuhenkilöinä ovat mm. juopotteleva taiteilija Risukoski joka käyttää Sofia mallinaan, Emilin naisystävä Signe joka valitsee uran perheen sijaan sekä Sofin veli, hienostunut hämärämies Alex Jossaliani. Ja taustana upeasti piirretty vanha Helsinki, jonka mallina ja inspiraationa toimineet kuvalähteet Mäkelä luettelee lopussa.

On toisaalta harmillista että sarjakuvat ovat useimmiten, nytkin, hyvin nopealukuisia, koska olisin viipynyt tämän haikean tarinan tunnelmissa mielelläni pidempäänkin. Luinkin kirjan vielä uudelleen, ja voisin lukea kolmannenkin kerran. Ei se nyt mitään elämää mullistavaa sisällä, mutta jokin siinä kiskoo palaamaan vielä. Miljöö, henkilöt ja tapahtumat kietoutuvat toisiinsa tyylikkäästi!

Kustantaja Arktinen Banaani 2005, 105 s.