Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Kustantaja Olli Suomisen elämä menee sekaisin hänen nuoruudenrakastettunsa Kerttu Karan kirjoittaman Elokuvallisen elämänoppaan myötä.

Päätin jo joskus marraskuussa aloittavani uuden kirjavuoden niin että se tuntuu juhlalta: nimittäin sukeltamalla viimeinkin Harjukaupungin salakäytäviin. Sateenvarjon alle, päärynämekossa, etsimään M-hiukkaskeskittymiä (Miten helppoa onkaan uskoa että sellaisia tosiaan on!). Jääskeläinen on kahdella edellisellä kirjallaan tehnyt itsestään suosikkikirjailijani, ja hänen tekstiinsä palaaminen oli nautinnollista. Toisaalta kirja tuntui alusta lähtien kuin vanhalta tutulta, toisaalta taas kutkutti ajatus siitä, että saan taas lukea uuden mielikuvituksellisen, arkisen maailman paikaltaan vinksauttavan tarinan enkä yhtään tiedä, mitä edessä mahtaa olla.

No, on mulla moitelistakin, joka ei tosin liity kirjan laatuun vaan siihen että kirja ja omat mieltymykseni eivät joka asiassa onnistuneet kohtaamaan. En esimerkiksi pidä siitä, jos kirjassa selostetaan usein ja pitkään henkilöiden näkemiä unia, ja yleensä vain silmäilen ne melko pikaisesti. Tässä tapauksessa ne olivat sentään Jääskeläisen kirjoittamia unia ja jaksoin ne kyllä lukea, mutta olisin pärjännyt vähemmälläkin. :) Toinen ongelma oli Facebook. Vaikka sen osuus tarinaan hyvin istuikin, niin vierastan kirjan sitomista tiettyyn aikaan tuollaisen "muotivillityksen" kautta. Mahtaako kirja tuntua vanhentuneelta, jos sen lukee kymmenen vuoden päästä? Ehkä kirjailija on halunnutkin kirjoittaa tämän ajan romaanin vähät välittäen mahdollisesta vanhentumisesta, mihin hänellä toki onkin oikeus, mutta itseäni asia silti häiritsee. Ja vielä kolmantena: koska lapset ja aivan erityisesti pikkupojat ovat nykyään heikko kohtani, Ollin epämääräisen välinpitämätön suhtautuminen poikaansa ärsytti välillä aika reilusti.

Ihan yhtä lumoutunut en ollut tätä lukiessani kuin aiempien kirjojen kohdalla, mutta nautin kyllä moitteista huolimatta. Ja kyllä se siltä juhlalta tuntui. Kadoksissa ollut lumouskin alkaa hiipiä mieleen nyt, runsas viikko lukemisen jälkeen. Sitä vain harmittelen että tunnen Jyväskylää niin onnettoman huonosti!

Vaihtoehtoisista lopuista omaan kappaleeseeni osui blanc, mutta rougenkin kävin lukemassa. Vaikka molemmat toki ovatkin hyvin elokuvallisia, niin kyllä mulle se oikea on blanc. Karri oli aivan oikeassa. Niin sen kuului mennä.

EDIT. P.S. lokakuussa 2017: Jälkimaku kirjasta on edelleen erinomainen, lähes kuusi vuotta lukemisen jälkeen, ja harmittelen hieman sitä että tämä teksti tuntuu nyt nuivemmalta kuin olisi tarpeenkaan. Ihme mussutusta Facebookistakin! :P Tutustuin kesällä viimein Jyväskylään hieman paremmin ja kävin ihan fiiliksissä monilla kirjassa mainituilla paikoilla. Kyllä maagisuuden tunne on lukukokemuksesta päällimmäisenä mielessä.

Ensimmäinen lause: Syyssateiden aikaan kustantaja Olli Suominen osti sateenvarjoja ja unohti niitä ympäri Jyväskylää.

Ulkoasu: Juuri oikea kansi tälle kirjalle! :) Bonuspisteitä juurakkoteeman vilahtamisesta myös osien alussa ja sisäkansien karttakuvioista. Kansi ja välilehdet: Jussi S. Karjalainen.

Kustantaja Atena 2010, 372 s.