Imperiumin perilliset - Esseitä brittiläisestä nykykirjallisuudesta

Tämä Päivi Kososen, Päivi Mäkirinnan ja Eila Rantosen toimittama Café Voltaire -sarjan toinen osa sisältää eniten itselleni tuttuja kirjailijoita käsitteleviä esseitä, ja tuntui siksi helpoimmalta ja parhaimmalta vaihtoehdolta sarjaan tutustumiseen. Kirja osoittautuikin kiinnostavammaksi kuin odotinkaan. Alun perin ajattelin vain lueskella joitakin esseitä kirjastossa istuskellen mutta päädyinkin tuomaan kirjan kotiin, lukemaan sen kokonaan ja vielä hankkimaan itselleni sarjan kolme ensimmäistä osaa. Taas lähti lapasesta.

Brittiläistä nykykirjallisuutta käsitellään mm. monikulttuurisuuden ja populaarikulttuurin näkökulmista, ja erityisen iso osa on Britannian suurvaltamenneisyydellä. Koska kirjallisuus ei tietenkään synny tyhjiössä, siihen tutustumisen ohessa oppii monenlaista myös brittiläisestä lähihistoriasta.

Käsittelyssä on mukavan monipuolinen valikoima kirjailijoita ja kaunokirjallisuuden lajeja: Doris Lessing, Ian McEwan, Alexander McCall Smith, J. K. Rowling, Sarah Waters, Patrick O´Brian merenkulkuromaaneineen ja Colin Dexter dekkareineen... Ovatpa Alan Mooren kautta mukana sarjakuvatkin. Tuttujen kirjailijoiden tuotannosta saa uusia ajatuksia ja lukulistalle saa tietenkin lisätä nimiä. Kuten Monica Alin, jonka teos Brick Lane "haastaa - - ahtaasti ymmärretyn englantilaisen identiteetin kyseenalaistamalla sukupuolta, luokkaa, rotua ja etnistä taustaa koskevia oletuksia" ja Alan Hollinghurstin, joka "yhdistää sujuvasti esteettiset pohdinnat ja suorasukaisen nykykieliset kuvaukset miehistä panemassa toisiaan". Ja pitäisiköhän sittenkin kokeilla Irvine Welshiä, Salman Rushdieta, Helen Fieldingiä ja Hanif Kureishia joiden olen ajatellut olevan kirjallisen mukavuusalueeni tai muuten vain kiinnostukseni ulkopuolella, tai antaa toinen tilaisuus Zadie Smithille, jonka teoksen Valkoiset hampaat joskus vuosia sitten jätin tympääntyneenä kesken?

Imperiumin perilliset oli kiinnostava, tyylikäs ja jopa yllättävän koukuttava kokonaisuus, jonka perusteella Café Voltairesta taitaa tulla sellainen sarja jonka kaikki osat on pakko hankkia omaan hyllyyn...

Ulkoasu: Väritys on raikas, neliön muoto mukava ja kaksipalstaisia sivuja helppo lukea. Hyvä! Taitto & sarjan graafinen ilme: Mona-Lisa Kulmala, kannen toteutus: Satu Kontinen.


Kustantaja Avain 2009, 339 s.

Taavi Soininvaara: Pakonopeus & Punainen jättiläinen (äänikirjat)

Leo Kara -trillerisarjan osat kaksi ja kolme jatkavat siitä, mihin Kriittinen tiheys jäi. YK:n huume- ja rikostoimistossa työskentelevä Kara jäljittää salaperäistä ja vaikutusvaltaista Mundus Novus -järjestöä jolla oli jotain tekemistä myös hänen perheelleen kaksikymmentä vuotta aiemmin tapahtuneen tragedian kanssa, samalla kun Kati Soisalo etsii kaapattua tytärtään. Kuvioon sekoittuu entistä tiiviimmin ihmiskauppaa, avaruustekniikkaa, KGB:n salattuja suomalaisavustajia sekä yksi tuntemaan kykynemätön kirgisialainen tappaja, eikä siinä vielä kaikki. Tarinan juonteita on varmasti jonkun makuun liikaakin, mutta paketti pysyy hyvin kasassa.

Viihdyn epätäydellisten päähenkilöiden seurassa ja muustakin kaartista löytyy mielenkiintoisia tapauksia, kuten Soisalon ex-mies ja KRP:n apulaispäällikkö Jukka Ukkola, joka on käsittämättömässä häikäilemättömyydessään varsin onnistunut pahis.

Kovaa siis mennään ja kyyti on sekä hengästyttävää että viihdyttävää, mutta myös järkyttävää koska kaikki ei suinkaan ole kirjailijan mielikuvituksen tuotetta - ikävä kyllä ei varsinkaan ihmiskauppa. Todennäköisesti se ulottuu oikeastikin lähemmäs kuin uskallan arvatakaan.

Sarjan viimeinen osa on varauksessa ja päätyy kuunneltavaksi lähitulevaisuudessa, mikä onkin erinomainen juttu sillä moni asia odottaa ratkaisuaan ja Punainen jättiläinen vielä päättyi cliffhangeriin... Äänikirjoina nämä toimivat todella hyvin ja Lauri Kortelaisen luenta on laatutyötä!

Ulkoasu: Lievästi mielikuvituksettoman tuntuista lätkäistä äänikirjan kanteen kuva alkuperäisteoksen kannesta... Olisihan noita voinut sen verran muokata että olisi saatu äänikirjoillekin "oikeat" kansikuvat. Ei tietoa suunnittelijasta.

Kustantaja Otava 2010 & 2011 (alkuperäisteokset myös 2010 & 2011), lukija Lauri Kortelainen, 13h 30min & 13h 20min

Anni Sinnemäki & Milka Alanen: Sokeana hetkenä

Suuri osa Sokeana hetkenä -kirjan sisältämistä runoista on tullut tutuiksi Ultra Bran kappaleiden lyriikoina. Itse taisin alkaa ymmärtää yhtyeen hienoutta vasta sen loppuaikoina, enkä jälkeenpäinkään ole tullut tutustuneeksi tuotantoon laajemmin, joten tuttuja ovat lähinnä vain ne radiossa soineet suurimmat hitit. Tämän kirjan lukemista ajatellen se oli paremminkin etu kuin haitta - totesin nimittäin että on varsin hankalaa ja jopa hieman ärsyttävää yrittää keskittyä tekstiin ihan vain tekstinä, jos se alkaa aivan väkisin soida päässä! Kokeilkaa vaikka:

Savanni nukahtaa
iltapäivän kuumuuteen
myös me nukahdamme
väsyneet leijonat
peiton alle apinanleipäpuun katveeseen
keltainen ja okranvärinen maa
se on leijonan osa

Ja sitten taas toisaalta tekisi mieli kuulla niitä muitakin laulettuina. Pidän Sinnemäen tyylistä paljon. Tätä lukiessani tajusin että suosikkiasiani runoudessa taitaa olla se, että niin vähillä sanoilla voi luoda mielikuvia niin paljosta, ja juuri tätä ominaisuutta nämä tekstit ovat täynnä. Niistä vähistä sanoista syntyy eläviä ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia. Jonkinlaisen yhteisen teeman voisi ehkä sanoa olevan "hetkiä elämästä", ja samaan kokonaisuuteen sopivat myös Milka Alasen valokuvat. Tavallisia ihmisiä tavallisissa elämissään, joista yksikään ei kuitenkaan ole tavanomainen, vaan jokainen omanlaisensa.

Muutamat kaupungeista kertovat runot houkuttelevat matkustamaan, esimerkiksi Odessaan, sillä

Vaikka te ehkä luulette
että se on vain kaupunki
johon useat joukot peräkkäin marssivat
mutta ei
kyllä kukoistavat myös
ainavihannat lehtipuut

Kaikista niistä hienoista hetkistä huolimatta suosikikseni nousi runo nimeltä Veljet, johon mahtuu vuosikausia kahdenkin ihmisen elämää:

Pinnasängyn pinnojen lävitse
kurottuu käsi
kohti pulleaa poskea
ja nipistää liian lujaa

Kasvettuaan suuriksi
he päättivät kuitenkin
syödä samaa ruokaa
ja tuntea samat tytöt

Niitä on kaksi
ne ovat veljekset
neljä viiruista silmää
neljä kättä
jotka ovat mukiloineet
toisiaan läpi elämän

Kerrostalon kellarin portaissa
sammuu valo
toinen murisee hurjana
toinen vikisee kauhuissaan

Kasvettuaan suuriksi
he päättivät kuitenkin
käydä samoissa maissa
ja lukea samat kirjat

Ulkoasu: Tuokin Milka Alasen kuva sopii tietysti kirjaan, ja valon ja varjon raja on vielä pisteenä i:n päällä. Ulkoasu: Ilona Ilottu/dog design.

Kustantaja Nemo 2003, 117 s.

Arne Nevanlinna: Marie

Marie Myhrborgh on elänyt jo sata vuotta. Ruumis on väsynyt mutta mieli toimii, lentäen vanhainkodin sängystä kauas muistoihin; lapsuudenperheeseen Strasbourgissa, päätymiseen vasta itsenäistyneeseen Suomeen suomenruotsalaisen kirurgin vaimoksi. Ja vuosikymmenien kaipuuseen omaan kieleen ja kulttuuriin.

Tämäkin oli kirja josta tiesin jo ennakkoon pitäväni. Huomaan usein hurmaantuvani kirjojen paljon kokeneista vanhuksista, eikä Marie ole poikkeus. Hänen elämänsä on ollut pitkä ja yksinäinen. Suurimman osan siitä hän on elänyt Suomessa vähän puolikielisenä, seuranaan aviomies ja tämän suku, joiden kanssa ajatukset ja huumorintajut eivät läheskään aina ole kohdanneet. Poika käy vierailulla harvoin, eivätkä vanhainkodin hoitajat ota huomioon Marien toivetta sijata sänky siten kuin paremmissa strasbourgilaisissa perheissä on aina tehty.

Kerronta on välillä tajunnanvirtaista, siirtyen sujuvasti muistoista hoitajien tekemisiin, välillä suoraviivaisempaa, välillä taas tapahtumat ja ajatukset lukijan ylle vyöryttävää:

"Marie pelästyi ja kysyi kuka te olette, Gabriel vastasi toinen, ja sinä olet Marie, miehessä oli samaa näköä kuin Guillaumessa, mutta nuorempi, musta tukka, yllättävän punaiset huulet mustan parran keskellä, valkoiset hampaat, muut miehet ovat saunassa, en minä välitä istua verannalla pitämässä kiinni omasta jalasta ikään kuin se haluaisi lähteä karkuun, ja Marie kertoi kuinka pelkäsi ensimmäisellä kerralla mennä löylyyn, koska luuli, että täytyy istua kiukaan päällä, molemmat nauroivat, ja Gabriel sanoi, että tule Marie, mennään minun lapsuuteni sileille kallioille ihailemaan kuinka aurinko putoaa mereen kuin vereen kastettu pallojuusto ja otti häntä kädestä, mennäänkö uimaan, mennään vaan, riisutaanko vaatteet, riisutaan vaan, ja Marie ajatteli että ah, onko maailmassa mitään kauniimpaa kuin alaston ihminen."

Ja kaikki toimii, sopien hyvin yhteen. Tajunnanvirtaa usein vierastan, mutta en tässä.

Kirjan jokaisen osan päättää päiväkirjamerkintä, joiden kirjoittajan yhteys Marieen paljastuu lopussa. Vaikka ne toisaalta kiinnostavia olivatkin, ne silti tuntuivat vähän ylimääräisiltä ja lisäarvoa tuomattomilta. Kyllä Marie olisi riittänyt yksinäänkin.

Marie on muistoja ja muistamista, unohtamistakin, Euroopan historiaa, ulkopuolisuutta, aistimuksia ja luokkaeroja. Yksi on ylpeä kalastajasuvun juuristaan, toinen ajattelee aivan toisin. Joku edeltäjä on lisännyt Myrborg-nimeensä ne h-kirjaimet että kuulostaisi hienommalta. Kokonaisuuteen sulautuu ranskaisuutta, saksalaisuutta, suomalaisuutta, suomenruotsalaisuutta, venäläisyyttäkin. Kirjan kehystarina kattaa Marien elämästä vain yhden päivän, mutta miten paljon siihen mahtuukaan kun antaa ajatusten vaeltaa!

Luin tämän osana Morren Kuusi kovaa kotimaista -haastetta. Upeaa, että kotimaisesta kirjallisuudesta löytyy tällainenkin helmi. Suosittelen!

Ensimmäinen lause: Hän herää aamulla kuudelta ja pujottautuu ulos lakanoiden välistä.

Ulkoasu: Kaunis, ja ihan oikean värinen. Päällys: Kristina Segercrantz.

Kustantaja WSOY 2008, 7. painos, 288 s.

L. M. Montgomery: Sininen linna

Valancy Stirling on sukulaistensa alistama vanhapiika, harmaa hiirulainen joka salaa haaveilee olevansa oman sinisen linnansa valtiatar. Saadessaan tietää että hänellä on vain vuosi elinaikaa, Valancy päättää viimein tehdä ja sanoa mitä itse haluaa.

Mainitsin tämän listatessani hyvänmielen kirjoja, ja vastaavalle listalle tämä taitaa sopia monen muunkin mielestä. Omaan makuuni tämä kyllä toisaalta on vähän turhankin leppoinen. Valancyn löytämän uuden seesteisen onnen kuvaus menee luokkaan "ihan kivaa luettavaa", kun taas ne mulle nautittavimmat kirjan kohdat olivat niitä piikikkäämpiä - niitä, joissa laitettiin omaan erinomaisuuteensa pakahtuvat sukulaiset järjestykseen. Ihanaa kun hienostelijoita järkytetään! Harmi, ettei omassa elämässäni ole useammin tilaisuuksia sellaiseen. :D

Kuten olen tainnut sanoa useampaankin kertaan, en ole mikään erityinen tyttökirjojen fani. (Tämä on vähän aikuisempi versio, mutta tyttökirja kuitenkin.) Nuorena luin pääasiassa hevoskirjoja ja niiden lisäksi mm. Viisikoita ja Tarzaneita. Neiti etsivät taisivat olla lähimpänä tyttökirjoja. Ennen blogiaikaa hädin tuskin muistin kuulleeni joskus sen nimisestä kirjailijasta kuin L. M. Montgomery. :) Sittemmin olen lukenut yhden Anna-kirjan. Kyllähän näistä hyvä mieli tulee, vaikka eivät mitään ihan suunnatonta ihastusta mussa aiheutakaan. Mielenkiinnolla kuitenkin käyn pikkuhiljaa läpi näitä "alan klassikkoja", jo kirjallisen yleissivistyksenkin vuoksi. Hyllyssä odottaa Salainen puutarha, ja kirjastosta tarttui juuri mukaan Pikku naisia. Eihän sitä tiedä vaikka joku vielä iskisi ihan kunnollakin! :)

Väriä-minihaaste tuli tällä suoritettua.

Ensimmäinen lause: Jollei eräänä toukokuun aamuna olisi satanut, olisi Valancy Stirlingin koko elämä ollut aivan toisenlainen.

Englanninkielinen alkuteos: The Blue Castle (1926)

Ulkoasu: Nätin värinen ja nostalginen, tykkään! Ei tietoa suunnittelijasta.

Kustantaja Karisto 2010, 8. painos, suom. A. J. Salonen, 280 s.

Minihaaste 5/12: Lähi-itä

Kahden kuukauden välein vaihtuvassa minihaasteessa on ajatuksena lukea yksi kirja annetusta aiheesta. Voit osallistua millä tahansa aiheeseen sopivalla kirjalla, kirjallisuudenlajista tai formaatista riippumatta.

Syys-lokakuun haaste vie matkalle Lähi-itään.

Lue Lähi-itään sijoittuva kirja, tai kirja siellä syntyneeltä/asuvalta kirjailijalta.

Lähi-itä ei suinkaan ole yksiselitteisesti määritelty alue, vaan sitä voidaan rajata niin maantieteellisin kuin kulttuurisinkin perustein. Että saataisiin jokin tolkku asiaan, käytetään tässä yhteydessä tätä Wikipedian listausta maista, jotka yleensä hyväksytään osaksi Lähi-itää:

• Arabiemiirikunnat
• Bahrain
• Egypti
• Irak
• Iran
• Israel
• Jemen
• Jordania
• Kuwait
• Kypros
• Libanon
• Oman
• Palestiina
• Qatar
• Saudi-Arabia
• Syyria
• Turkki

Tällaisen vinkkilistan sain lähinnä omaa luettujen listaa ja hyllyn sisältöä tutkimalla kasaan:

Egypti
Naguib Mahfouz
Alaa al-Aswani
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Irak
Yasmina Khadra: Bagdadin kutsu

Iran
Anita Amirrezvani: Kukkien verellä kirjottu
Amin Maalouf: Samarkand
Omar Khaijamin runot
Marjane Satrapin sarjakuvat
Kader Abdolah: Talo moskeijan vieressä

Israel
Amos Oz
Simon Sebag Montefiore: Jerusalem - Kaupungin elämäkerta

Palestiina
Susan Abulhawa: Jeninin aamut


Syyria
Rafik Schami: Damaskoksen rakastavaiset


Turkki
Orhan Pamuk
Yashar Kemal
Ritva Kovalainen: Kauniiden hevosten maa (valokuvakirja)
Jason Goodwin: Janitsaaripuu (historiallinen dekkari)
Alan Drew: Vesipuutarhat
Elif Shafak

Craig Thompsonin sarjakuvateoksen Habibin miljöö on käsittääkseni fiktiivinen mutta niin vahvasti tuolle suunnalle viittaava että sekin kyllä käy. Ja sitten on tietysti Tuhannen ja yhden yön tarinat.

Mitä muuta tulee mieleen?

Omaksi luettavakseni olisivat tyrkyllä Waltari, Khaijam, Satrapi, Abdolah, Oz, Montefiore, Kemal, Drew ja Thompson. Mielenkiintoisia vaihtoehtoja kaikki!

Tunnustus + vinkki kirjankierrätystapahtumasta

Annika ja Tintti muistivat blogiani ilahduttavalla post-it -lapulla, kiitos siitä! :)

Tunnustuksen säännöt kuuluvat näin:

1) Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2) Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3) Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4) Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Suosikkiblogeja minulla on niin paljon, että arpomiseksi menee jos vain viisi valitsee. :) Jaan tunnustuksen eteenpäin seuraaville:

Ahmulle Vinttikamariin,

Koko lailla kirjalliselle Jennille,

Katrille pieneen kirjastoonsa,

Nooralle, joka nauttii teetä Anna Kareninan kanssa sekä

Tän eka loppuun lukevalle anni.M:lle.

Osa teistä on tämän jo saanutkin, enkä suinkaan oleta teidän enää erikseen mainitsevan asiasta blogissanne - kunhan vain heittelen lappusia! :)

Loppuun vielä menovinkki, hieman tiukalla aikataululla tosin: Seinäjoen Torikeskuksessa järjestetään toistamiseen kirjankierrätystapahtuma. Tänään klo 11-15 ja huomenna klo 12-16 voit viedä kirjoja kierrätykseen ja hakea pois uutta lukemista itsellesi. Kävin jo aiemmin kuskaamassa keräykseen pari kassillista kirjoja, ja pian menen katsomaan löytäisinkö mitään kiinnostavaa. Edelliselle kerralla toin kotiin tämän pinon.

EDIT: Kopsasin tunnustuksen säännöt Tintiltä, ja siinä yhteydessä Blogger näköjään päätteli että haluan koko tekstiin valkoisen pohjan. Niin kai sitten, en nyt jaksa alkaa taistella muokkauksien kanssa... :)