J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari (äänikirja)

Harry päätyy Tylypahkan edustajaksi velhokoulujen välisiin kolmivelhoturnajaisiin.

Tämä ei muodostunut niin läheiseksi kuin Azkabanin vanki; vaikka kirja esittelikin taas mielenkiintoisia henkilöitä, siinä tapahtui monenlaista ja sarjan kokonaisjuoni liikkui mukavasti eteenpäin, tätä silti vaivasi jonkinlainen lievä tuntu siitä että ollaan pienessä suvantovaiheessa ennen seuraavaa kunnon rytinää. Mutta sitähän minä toki maltan odottaa, enkä suinkaan yritä sanoa ettenkö olisi viihtynyt hyvin tätäkin kuunnellessani! :)

Mutta kuka idiootti on keksinyt levyille tällaisen säilytystavan?? 21 cd:tä pinossa päällekkäin, yhdessä ja samassa "tapissa". Siis: jos haluan pitää jonkinlaista järjestystä yllä, joudun vähän väliä nostamaan muut 20 levyä pois että saan sujautettua viimeksi kuunnellun alimmaiseksi. Todella epäkäytännöllistä. Ja melkein väkisinkin levyt siinä vähän hankautuvat toisiaan vasten; lisäksi monessa levyssä on kaaren suuntaisia naarmuja sen jäljiltä kun ovat pyörähtäneet siinä päällekkäin ollessaan. Aiemmissa osissa levyt ovat olleet omissa muovitaskuissaan. Onneksi seuraava osa, Feeniksin kilta, on jo mp3:na vain kahdella levyllä...

Englanninkielinen alkuteos: Harry Potter and the Goblet of Fire (2000)


Ulkoasu: Hmmph... En muista että Krumilla olisi mainittu olevan noin kalvakanvärinen iho ja oudot letit ohimoilla. Eikä Harryn monenkirjava taikasauvakaan ole kovin uskottavan näköinen. Ja kummitusko tuon lapun nosti pikarista? Siis, anteeksi vain taas, mutta en ole kovin ihastunut... Kannen kuva: Mika Launis.

Kustantaja Tammi 2005 (painettu kirja julk. 2001), suom. Jaana Kapari, lukija Vesa Vierikko, 23 h 22 min

Pari keskeytettyä taas

Betty Smith: Puu kasvaa Brooklynissa

Nolanin perheen elämä Francie-tytön silmin katsottuna, Brooklynissa ennen ensimmäistä maailmansotaa oli oikeastaan aika mukavaa ja nostalgisuudessaan kesään sopivaa luettavaa, mutta alkoi lopulta puuduttaa hidastempoisuudessaan. Luin ehkä 150 sivua ja silmäilin loppuja kolmea sataa sieltä täältä, ja silti tuntui että sain ihan riittävän hyvän käsityksen tapahtumien kulusta. :)

Arturo Pérez-Reverte: Flaamilainen taulu

 

Tämän päätöksen kanssa jouduin tappalemaan itseni kanssa. Miten muka julkeaisin jättää kesken kirjan mieheltä, joka on kirjoittanut fantastisen upean Taistelumaalarin? Vanhan taulun ja sen sisältämän shakkiottelun arvoitus kiinnosti kyllä, mutta se kiinnostus ei lopulta riittänyt ylittämään henkilöitä kohtaan tuntemaani tympääntymistä. Ainoa mielenkiintoinen tapaus oli juro shakkinero Muñoz - sen sijaan päähenkilö-konservaattori Julia ja hänen ystävänsä, antiikkikauppias César ja galleristi Menchu sijoittuivat kaikki johonkin samantekevän ja lievästi ärsyttävän välimaastoon. Mutta silti: höh. Vieläkin harmittaa.

Tietokirjahaaste

Taava kutsui mukaan järjestämäänsä Koululaisen tietohaasteeseen, jossa on tarkoituksena lukea kymmenen tietokirjaa seuraavan lukuvuoden aikana (vaikka ei siis koulua kävisikään :). Ajoitus oli täydellinen, sillä olen jo jonkin aikaa harmitellut sitä etten nykyään oikein tule lukeneeksi tietokirjoja kun kaunokirjallisuutta tulvii blogisuosituksista niin valtavasti lukulistalle. Lisäksi tuo Doxiadisin kirja sai juuri mielen virittymään sopivasti tieteelliselle taajuudelle. :) Mukana ollaan, siis! Ajattelin että voisin lukea kirjoja siten että jokainen liittyisi eri oppiaineeseen, mutta saapa nähdä pitääkö tämä suunnitelma - ja pääsenkö sinne kymmeneen asti!

Apostolos Doxiadis: Petros-setä ja Goldbachin hypoteesi

Kertoja on lapsesta saakka saanut toistuvasti kuulla isältään, että tämän veli, Petros-setä, on elämässään epäonnistunut surkimus. Teini-iässä hänelle kuitenkin selviää, että setä on huippulahjakas matemaatikko joka on omistanut elämänsä yhden matematiikan vaikeimman ongelman, Goldbachin hypoteesin todistamiselle. Kaikki ei vain mennyt sen kanssa ihan putkeen.

Jokainen parillinen luku on esitettävissä kahden alkuluvun summana, sanoo kyseinen hypoteesi. Pidän paljon matematiikasta, joten tällaisista asioista lukeminen tuntui virkistävältä. Vaikka tämä toisaalta selkeästi onkin tarina ihmisistä, on matemaattinenkin sisältö aika runsasta. Suosittelenkin kirjaa ensisijaisesti niille, joiden mielestä kauneus löytyy lukuteoriasta. :)

Kirjassa esiintyy monia oikeita huippumatemaatikkoja ja se limittyy sujuvasti todelliseen asioiden kulkuun. Ei tätä miksikään kielelliseksi täysosumaksi voi kutsua, mutta mukavaa luettavaa kirja kyllä oli!

Ensimmäinen lause: Jokaisessa suvussa on musta lammas - meillä se oli Petros-setä.


Kreikankielinen alkuteos: Ο θείος Πέτρος και η εικασία του Γκόλντμπαχ (O thios Petros kai i ikasia tu Goldbach)(1992)

Ulkoasu: Jossain kansikeskustelussa mainitsin kaipaavani väriä, ja tässähän sitä ainakin on! Numeroiden ynnä muiden merkkien käyttö kirjan nimessä on myös hauska idea. Ei tietoa kannen suunnittelijasta.

Kustantaja LIKE 2004, alkuteoksen 2. painoksesta suom. Reija Tanninen, 186 s.

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

Tukholmalainen lähiö 1980-luvun alussa, kiusattu poika, naapurintyttö, vampyyri, muutama murha. Ehkä tarinan rakennuspalikat eivät yksittäisinä ole niin omaperäisiä, mutta niiden yhdistelmä ei tulisi ihan ensimmäisenä mieleeni. Onneksi se kuitenkin tuli John Ajvide Lindqvistin mieleen, koska se toimii hienosti! Ja niin toimivat myös juoni, kieli ja henkilögalleria.

Kirjassa on vahva mutta hankalasti määriteltävä omalaatuisuuden tuntu, jonka uskoisin löytäväni muistakin Ajvide Lindqvistin kirjoista (sillä ne aion tosiaankin lukea). Kerronta on kaunistelematonta ja kirjassa on paljon raakojakin, ei-ollenkaan-nättejä juttuja, mutta sekin tuntuu sopivan kuvioon täydellisesti. Tässä on nähty myös ruotsalaisen kansankodin kritiikkiä eikä syyttä: väkivaltaista koulukiusaamista, kuppilan pultsarijoukko, monta hajonnutta perhettä...

Olin jo etukäteen varma että tulisin pitämään Ajvide Lindqvistin tuotannosta, enkä joutunut ainakaan tähän kirjaan pettymään. Osallistun tällä 500+-minihaasteeseen. Oikeastaan oli tarkoitus käyttää haastetta siihen että saisin jonkin oman hyllyn tiiliskiven luettua, mutta koska nyt täytyi (taas) hoidella kirjastopinoa pois alta, tämä valikoitui luettavaksi. Sikäli ihan hyvä haastekirja, että olin katsellut tätä kirjastossa jo monet kerrat mutta lainannut silti aina tämän sijaan jotain ohuempaa. :)

Ensimmäinen lause: Blackeberg.


Ruotsinkielinen alkuteos: Låt den rätte komma in (2004)


Ulkoasu: Juuri sopivan synkkä ja verinen! Kannen suunnittelu: Jens Magnusson, kannen kuva: Malou Bergman.

Kustantaja Gummerus 2008, suom. Jaana Nikula, 606 s.

Ismail Kadare: Särkynyt huhtikuu

Gjorg on kostanut veljensä veren, ja nyt hänellä on kuukausi aikaa elää ennen aselevon päättymistä. Samalla Albanian ylänköalueella liikkuu myös kirjailija Bessian Vorpsi, joka on tuonut nuorikkonsa Dianan sinne häämatkalle. Bessian ihannoi verikoston ylväyttä, mutta Dianaa aihe järkyttää. Gjorg näkee Dianan kasvot vaunun ikkunassa ja jäljellä olevat huhtikuun päivät hän toivoo vain näkevänsä naisen vielä uudelleen.

Tarinan ytimessä on vanha kirjoittamattomien lakien kokoelma, Kanun, joka säätelee kaikkea elämään kuuluvaa - myös verikostoa. Se on kaikessa kaameudessaan kiehtova aihe, mutta oli silti esillä jopa vähän liikaa koska välillä tunnuttiin toistelevan samoja asioita yhä uudelleen. Toisaalta tuo toisto ehkä kuvaa hyvin sitä, miten syvällä aiheeseen liittyvät ajatukset istuvat. En tiedä millaisessa mittakaavassa verikostoa harrastetaan nykypäivän Albaniassa, mutta olemassa ja voimissaan perinne edelleen on.

Särkynyt huhtikuu on vahva, vaikuttava, traaginen ja dramaattinen. Ihastuin enemmän Kadarelta aiemmin lukemaani pieneen, murheellisen lyyriseen kirjaan Kolme surulaulua Kosovolle, mutta erittäin hyvä on tämäkin. Kadare kirjoittaa vaikeista aiheista kauniisti. Olen iloinen löydettyäni näin kiinnostavan kirjailijan sellaisesta Euroopan kolkasta, josta en ollut aiemmin lukenut juuri mitään!

Ensimmäinen lause: Hänen jalkojaan paleli, ja aina liikauttaessaan kohmettuneita sääriään hän kuuli kivien rasahtavan valittavasti kengänpohjien alla.


Albaniankielinen alkuteos: Prilli i thyer (1978)


Ulkoasu: Rinteillä nurinpäin kasvavat kukat sopivat kirjan tunnelmaan suunnilleen täydellisesti! Pidän myös värityksestä. Kansi: Jenni Noponen.

Kustantaja Gummerus 2006, Jusuf Vrionin ranskannoksesta Avril Brisé suom. Annikki Suni, 225 s.

Kasvillisuutta

Touko-kesäkuun Apiloita ja omenankukkia -minihaasteessa luettiin kirjoja, joiden nimessä esiintyy jokin kasvi. Nyt olen kyllä onnistunut tippumaan kärryiltä siinä, keitä tähän on osallistunut, mutta jos joku puuttuu listalta niin hän ilmoittautukoon! :)

Maria luki Rauha S. Virtasen Luumupuu kukkii,
Taava Jean Hanff Korelitzin Valkoisen ruusun,
Sara Deborah Moggachin Tulppaanikuumeen,
Sonja Chimamanda Ngozi Adichien Purppuranpunaisen hibiskuksen,
Amma Hanna Tuurin Orapihlajapiirin,
Katja Mary Wesleyn Kamomillapihan.
Minä aloitin Betty Smithin kirjaa Puu kasvaa Brooklynissa, joka jäi kuitenkin kesken. Onneksi sattui olemaan kirjastosta lainassa toinenkin puukirja, Italo Calvinon Paroni puussa. :)

Kiitos kaikille osallistujille!

J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki (äänikirja)

Azkabanin velhovankilan pahamaineisin vanki Sirius Musta on karannut - ja jahtaa Harrya.

Potter-addiktioni menee pahemmaksi. Normaalisti siis kuuntelen äänikirjoja autossa, mutta tämä piti ottaa lopulta sisällekin - istuin vain ja kuuntelin varmaan kolme tuntia putkeen. (Seuraavaa osaa on tehnyt mieli kuunnella lisäksi sisällä jo alussa, kun ei vielä edes ole tapahtunut mitään erityisen koukuttavaa...)

Arvasin osan tapahtumien kulusta oikein ja olin iloinen siitä että juttu tosiaan meni juuri niin! Tämä oli suosikkini toistaiseksi, ja odotan innokkaasti että saan tutustua muutamiin henkilöihin paremmin.

Englanninkielinen alkuteos: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban (1999)


Ulkoasu: Haa, jopa kansi on paras tähänastisista! Itse asiassa ei ollenkaan hullumpi. :) Kansi: Mika Launis.

Kustantaja Tammi 2005 (painettu kirja julk. suomeksi 2000), suom. Jaana Kapari, lukija Vesa Vierikko, 14 h 39 min

Top10 ja TopMuutama :)

Niin Anki kuin Katjakin haastoivat minut mukaan listaamaan kahta top kymppiä. Toinen osuus taitaa jäädä vähän vajaaksi mutta aloitetaan siitä haasteen kirjablogimuunnoksesta eli kirjojen Top10:stä! Olen listannut suosikkikirjojani aiemmin täällä, ja tuo lista on tarpeeksi lähellä kymppiä ja edelleen kohtuullisen ajantasainen, niin ettei tunnu tarpeelliselta tehdä samaa uudestaan. :) Päädyin sitten listaamaan blogin olemassaoloajalta kymmenen (muuta) aivan loistavaa lukukokemusta.

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri
Philippe Claudel: Varjojen raportti
Joel Haahtela: Perhoskerääjä
Shirley Jackson: We Have Always Lived in the Castle
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Stephen King: Liseyn tarina
Leena Krohn: Tainaron
Iain Pears: Stone's Fall
Arturo Pérez-Reverte: Taistelumaalari
Jeanette Winterson: Intohimo

Mahtavat kirjat eivät onneksi lopu tähän, vaan listalle olisi kyllä ollut tunkua! Mutta tosiaan, se alkuperäisen haasteen kosmetiikkakymppi... Meikkaan muutaman kerran vuodessa ja olen laiska levittelemään voiteita, enkä ole kovinkaan merkkiuskollinen joten tämä ei ole ihan ominta alaani. :) Mutta jotain mainitakseni:

Doven shampoo ja hoitoaine normaaleille hiuksille
Dermosilin saksanpähkinäkäsivoide
kaikenlaiset hyväntuoksuiset, pehmeät vartalovoiteet

Ja sitten..ööh...apua, ei tule mitään mieleen! :) Joten siirrytäänpä heittämään haastetta eteenpäin. En ole enää pysynyt selvillä kuka tämän on jo saanut, mutta voisinpa haastaa mukaan vaikka Jum-Jumin, Kuuttaren sekä Tessan!

Kummiksi

Tämäpä ei liity nyt kirjoihin yhtään mitenkään, mutta haluan jakaa uutisen kanssanne koska olen kohtuullisen innoissani! :) Toteutin viimein pitkäaikaisen aikomukseni (miksiköhän sitäkin piti niin kauan jahkailla) ryhtymisestä kummiksi kehitysmaan lapselle. Järjestöksi valikoitui Plan. En antanut mitään toiveita lapsen sukupuolesta tai kotimaasta, ja pari päivää odottelin jännittyneenä tietoa siitä, kenen kummiksi pääsen. Vastaus: pian seitsemän vuotta täyttävän srilankalaisen pojan nimeltä Gayan!

Tästä päätöksestä tuli todella hyvä mieli! Uskon vakaasti siihen että rahani menevät asioihin joista oikeasti on hyötyä olojen parantamisessa.

Onko lukijoiden joukossa muita kummeja? Oletteko joskus harkinneet asiaa?

Italo Calvino: Paroni puussa

Eräänä päivänä vuonna 1767 12-vuotias Cosimo Piovasco di Rondó, paronin arvonimen perijä, kieltäytyy syömästä etanoita, karkaa puuhun ja vannoo ettei tule enää koskaan alas.

Katja mainitsi tämän, kun Jenni kyseli kirjoja, jotka ovat sekä hyviä että mukavia. Ja sellainen tämä kyllä on: hyvin kirjoitettu, ajattelemaan laittava mutta myös helposti lähestyttävä kirja, jota on mukavaa lukea. Ensimmäinen Calvinoni, mutta ei varmasti viimeiseni. Pidin hänen varsin epäryppyotsaisesta tyylistään.

Cosimo elää kiinnostavan elämän - ja koska, kuten olen useammassakin yhteydessä tullut maininneeksi, olen puufani, seurasin usein suorastaan kateellisena hänen siirtymistään jykeväoksaisesta rautatammesta jalavaan, siitä silkkiäispuuhun ja niin edelleen... :) Kirjan teemoina ovat mm. erilaisuus ja oman tien kulkeminen, ja varmasti paljon muutakin mikä meni ajatuksiltani ohi siinä Cosimon tarinaan keskittyessä.


(Eiköhän tämä ole jo tarpeeksi klassikko niin että voin laskea tämän klassikkohaastetta varten luetuksi - se lista nimittäin alkaa kaivata täytettä... :) Edit: Niin tosiaan, minihaasteeseenkin osallistuin tällä kirjalla!

Ensimmäinen lause: Kesäkuun 15. päivänä 1767 istui veljeni Cosimo Piovasco di Rondó keskuudessamme viimeisen kerran.


Italiankielinen alkuteos: Il barone rampante (1957)


Ulkoasu: Joskus aiemmin tämän kannen nähdessäni en ollut erityisen ihastunut, mutta sittemmin olen muuttanut mieleni ja pidän siitä. Tyyli tuntuu sopivan kirjaan hyvin. Sekin on kiva juttu, että Cosimolla on kannessa juuri tarkalleen kirjassa kuvattu alkuaikojen asunsa. Kansi: Martti Mykkänen.

Kustantaja Tammi 2004, 4. painos (1. painos 1960), suom. Pentti Saarikoski, 248 s.

J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (äänikirja)

Harryn toisena lukuvuotena Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa seiniin ilmestyy varoitusviestejä, joiden mukaan salaisuuksien kammio on avattu ja jästisyntyiset oppilaat vaarassa.

Bloggauksen kannalta ei ehkä ole paras vaihtoehto kuunnella näitä kovin montaa putkeen, koska näitä nyt sitten putkahtelee tänne vähän väliä ilman että keksin välttämättä jokaisesta osasta mitään erityistä uutta sanottavaa. Mutta kuuntelen nyt kuitenkin. :)

Hoidetaan nyt tällä kertaa vaikka pari pientä moitetta pois alta: Ahmunkin aiemmin mainitsema jatkuva passiivimuodon käyttö repliikeissä särähtää toisinaan korvaan. Ja loitsut ovat pöhköjä. :) Mutta minä olenkin suuresti ihastunut Eddingsin yksinkertaisen tehokkaaseen tahto ja sana -velhousmetodiin.

Vaan siinäpä ne valitukset olivatkin - viihdyn siis Tylypahkassa edelleen erittäin hyvin!

Englanninkielinen alkuteos: Harry Potter and the Chamber of Secrets (1998)


Ulkoasu: Öhhhh. Johan tästä kansitaiteesta oli puhetta, mutta en kykene olemaan jatkamatta. Onko Lockhart nyt sentään ihan noin naisellinen säihkysilmä? Miksi Ron näyttää menninkäiseltä? Ja onko tuo kuivakka kääkkä tuolla nurkassa olevinaan Draco Malfoy? Kannen kuva: Mika Launis.


Kustantaja Tammi 2004 (painettu kirja julk. suomeksi 1999), suom. Jaana Kapari, lukija Vesa Vierikko, 11 h 26 min

Jonathan Carroll: Naurujen maa

Jonathan Carroll oli vielä vähän aikaa sitten vain etäisesti tuttu nimi, jonka tuotannon tyylistä ei ollut mitään käsitystä. Linnea kuitenkin mainitsi hänet 30 days of books -haasteen yhteydessä useampaan kertaan niin houkuttelevaan sävyyn, että kiinnostukseni heräsi. Kiitokset siitä, sillä Carrolliin todella kannatti tutustua!

Naurujen maa sisältää kuuluisan filmitähden pojan joka ei oikein tiedä mitä elämältään haluaisi, menestyneen lastenkirjailijan jonka elämäkertaa hän päättää ryhtyä kirjoittamaan, kirjailijan pienen kotikaupungin jossa kaikki ei ole sitä miltä näyttää, Pasi Ilmari Jääskeläisen tuotannosta tuttua vinksahtaneisuutta, sekä kepeyttä että synkkyyttä, maagisuutta, taitavaa tekstiä, napakan lopun ja...kaikenlaista. Parempi kun en höpise liikaa. Lukekaa itse, suosittelen. :)

On sellainen kutina, että Carroll voi myöhemmin tulla mainituksi yhdeksi suosikkikirjailijoistani. Ei vielä, mutta kunhan tutustun hänen tuotantoonsa vähän lisää (ja lisää lisää lisää todella jäin kaipaamaan), niin ehkäpä... Harmi että häneltä on suomennettu tämän lisäksi vain yksi kirja, Valkoiset omenat, mutta täytyy sitten jatkaa englanniksi.

Ensimmäinen lause: "Thomas, sinulta on varmaan kysytty tätä samaa asiaa miljoona kertaa, mutta millaista oli olla Stephen Abbeyn..."


Englanninkielinen alkuteos: The Land of Laughs (1980)

Ulkoasu: Kansi on näyttävä, omaperäinen ja sisältää juttuja joiden merkityksen tietää vastan kirjan luettuaan. Hyvä! Pidin paljon myös siitä, että lukujen alkukirjaimet ovat eläinhahmoja. :) Kansi: Jari Paananen.

Kustantaja Loki-Kirjat 2005, suom. Laura Lahdensuu, 279 s.