Raija Siekkinen: Se tapahtui täällä

Hän juo lasista, ajattelee taas: virhe; virhe se, että hän tänään oli istuutunut portaille, riisunut jalastaan kengät ja sukat, ja kävellyt paljain jaloin maan sulalla kohdalla. Hän oli tuntenut jalkapohjien ihossa maan karhean viileyden ja havunneulasten pistot, ja niinkuin muisti olisi jalkapohjissa oli jokin muuttunut: teko alkanut tuntua suurelta, peruuttamattomalta, ja virheeltä.


Nainen palaa maaliskuussa kauan tyhjillään olleeseen taloon, aikomuksenaan etsiä jotain sinne jättämäänsä ja myydä sitten talo pois. Mutta hän jää. Kiinteistönvälittäjä, mies jonka kaksi viime vuotta ovat olleet tyhjiä, tuntee pitkästä aikaa olevansa utelias jostain ja alkaa tarkkailla naista kuusten takaa.

Ensin en oikein tiennyt, pidänkö Siekkisen tyylistä vai en. Välillä tekstissä tuntui olevan jotain tarpeetonta, ylimääräistä, ja jatkuvan pilkutuksen takia en päässyt lukemisessa rytmiin. (Olen kyllä tottunut Saramagon loputtomiin pilkkuihin mutta tämä oli vähän erilaista.) Ylimääräisyyden tuntu kuitenkin hälveni pian ja sopeuduin pilkkuihinkin. Vähän enemmän selkeyttä jäin kaipaamaan mutta muuten pidin tästä haikean kauniista kirjasta.

Ensimmäinen lause: Talo, tyhjä, sen portailla ohut kerros lunta, ja lumessa kulkevat ovelle askelten jäljet.


Kustantaja Otava 1999, 143 s.

Anthony Berkeley: Myrkytetyn suklaarasian arvoitus

Sir Eustace Pennefather saa suklaatehtaalta uutuustuotteita sisältävän näyterasian, jonka lahjoittaa samalla kerholla käyvälle herra Bendixille, tämä kun sattuu olemaan vedonlyönnin vuoksi vaimolleen suklaarasian velkaa. Ikävä kyllä tämä koituu rouva Bendixin kohtaloksi, sillä suklaat osoittautuvat myrkytetyiksi.

Poliisin ajauduttua tutkimuksissaan umpikujaan asiaa ryhtyy selvittämään Roger Sheringhamin rikospiiri, johon kuuluu mm. asianajaja sekä kirjailijoita. Ryhmän kuusi jäsentä sopivat tutkivansa asiaa viikon, minkä jälkeen kukin vuorollaan esittää oman teoriansa. Tutkimukset etenevät eri tavoin riippuen tutkijan ajatusmaailmasta: yksi keskittyy käytettyyn myrkkyyn, toinen perustaa teoriansa psykologisille näkökohdille. He päätyvät syyttämään murhasta kuutta eri henkilöä, kukin jäsen täysin varmana asiastaan.

Aluksi henkilöiden nimet vain hyppivät päässäni enkä meinannut muistaa kuka olikaan kuka. Asiat kuitenkin selkiintyivät pian. Pääsin yli myös keskivaiheilla iskeneestä lievästä tylsistymisestä, enkä malttanut lopun lähestyessä enää keskeyttää lukemista. Kirja on näppärä kokonaisuus, jossa jokaisen ryhmän jäsenen teorialla on osansa tapauksen lopullisessa selvittämisessä. Myrkytetyn suklaarasian tapaus on brittiläinen kultakauden dekkari, ja Wikipediaan listattujen ominaisuuksien mukaan melko tyypillinen lajinsa edustaja. Ei hullumpi välipala!

Ensimmäinen lause: Roger Sheringham maistoi hieman vanhaa konjakkia lasistaan ja otti mukavamman asennon pöydän päässä olevassa tuolissaan.


Englanninkielinen alkuteos: The Poisoned Chocolates Case (1929)


Kustantaja WSOY 1989, suom. Eva Siikarla, 276 s.

Kim Echlin: Kadonneet

16-vuotias Anne rakastuu kambodžalaiseen Sereyhin, joka on Montrealissa paossa Pol Potin hirmuhallintoa. Maansa rajojen auettua Sereyn täytyy palata etsimään perhettään eikä Anne kuule hänestä yhteentoista vuoteen, ennen kuin uskoo näkevänsä hänet tv-dokumentissa. Anne matkustaa Kambodžaan ja löytää Sereyn. Rakkaus heidän väliltään ei ole kadonnut mihinkään mutta Serey ei enää ole rokkibändissä soittava, kohtuullisen huoleton nuorukainen vaan näkemänsä ja kokemansa haavoittama mies.

Kadonneet on sekä surullisenkaunis rakkaustarina että kertomus hirvittävien tapahtumien runtelemasta maasta kansoineen. Koko kirja on kirjoitettu Annen sanoina "sinulle", Sereylle ("Sinä talvena, jolloin kohtasin sinut, lumi oli aina sinistä."). Pidin tästä ratkaisusta ja sen luomasta intiimistä tunnelmasta.

Esiin tulevat asiat ovat raskaita mutta lukukokemusta keventävät luvut jotka ovat joko lyhyitä tai hyvin lyhyitä. Vaikka tuntuukin tökeröltä iloita lukemisen keveydestä, toiset kun ovat sentään kokeneet käsiteltyjä asioita itse. Tarinan edetessä kasvaa ymmärrys siitä, miten eri tavalla kaikki voi näyttäytyä paikallisille kuin ulkomaalaisille. Mitä hyötyä on esimerkiksi ulkomaisista vaalitarkkailijoista, elleivät he näe sitä kuinka ihmisiä yön suojissa hakataan ja käsketään äänestämään tietyllä tavalla? Ajattelemisen aihetta kirja tarjoaa paljon, kuten tässä katkelmassa:


Miksi toisten elämä on mukavaa ja toisten täynnä kauhuja? Minkä osan itsestämme me leikkaamme pois, että voimme jatkaa syömistä, kun toiset kuolevat nälkään? Jos naisia, lapsia ja vanhuksia murhattaisiin sadan kilometrin päässä kotoamme, emmekö rientäisi apuun? Miksi kovetamme sydämemme, kun välimatkaa on sadan asemesta kolmetuhatta kilometriä?


Tämä tekstinpätkä taisi olla se mitä tarvitsin saadakseni viimein aikaiseksi tehdä edes jotain pientä auttaakseni niitä jotka eivät voi löhötä sohvalla lukemassa ja vetämässä suklaalevyä naamaansa.

Ensimmäinen lause: Mau oli pieni mies, jonka vasemman posken yli kulki pitkä arpi.


Englanninkielinen alkuteos: The Disappeared (2009)


Kustantaja Tammi 2009, suom. Sirkka Aulanko, 274 s.

Paulo Coelho: Paholainen ja neiti Prym

Syrjäiseen Viscosiin saapuu muukalainen, mukanaan kultaharkkoja ja aikomuksenaan laittaa kyläläiset kokeeseen jossa selviää ovatko ihmiset pohjimmiltaan hyviä vai pahoja.

Olen lukenut aiemmin kaksi Coelhon kirjaa (Alkemisti ja Veronika päättää kuolla). Lukiessani pidin kyllä kummastakin, mutta jälkeenpäin muistikuvat kirjojen "muka-viisaudesta" ovat alkaneet ärsyttää. Tartuinkin tähän vähän kokeiluluontoisesti, selvittääkseni haluanko jatkaa Coelhojen lukemista vai en.

Lopputulos: en. Tai ainakin toivon että ymmärrän pysyä niistä erossa vaikka ne saattavatkin vaikuttaa houkuttelevilta. Harkitsin jättäväni kirjan kesken mutta tulipa nyt luettua, kun sivumääräkin oli vähäinen ja jostain sitten kuitenkin ilmestyi jokin kiinnostuksen pilkahdus. Paremminkin olisin silti voinut aikani käyttää, sillä en lopulta saanut kirjasta irti juuri muuta kuin huomattavasti aiempaa suuremman ärtymyksen Coelhon viisasteluun.

Ensimmäinen lause: Lähes viidentoista vuoden ajan vanha Berta oli istunut kaiket päivät ulko-ovensa edessä.


Portugalinkielinen alkuteos: O Demônio e a Srta. Prym (2000)


Kustantaja Bazar 2002, suom. Sanna Pernu, 200 s.

Jeanette Winterson: Intohimo

Ranskalaispoika Henri pestautuu Napoleonin armeijaan ja päätyy tarjoilemaan keisarille kanaa. Venetsiassa venemiesisältään räpyläjalat perinyt Villanelle pettyy rakkaudessa ja joutuu lähtemään kaupungista, kohdaten lopulta Henrin.

Rakastuin Wintersonin kirjoitustyyliin suunnilleen ensimmäisen sivun puoliväliin mennessä (Eikä siinä vaiheessa oltu edes ehditty puhua juuri muusta kuin kuolleista kanoista!) ja samassa onnellisessa olotilassa sain pysyä viimeiselle sivulle asti. Lainasin kirjan kirjastosta mutta haluaisin ehdottomasti oman kappaleen, johon voisin merkitä tekstin parhaat kohdat voidakseni silmäillä niitä silloin kun huvittaa.


Tarinaan liittyvät oleellisesti mm. Napoleon, Venetsia ja intohimon monet muodot. Se on kerrottu hiljaisella mutta silti voimakkaalla tavalla joka sai minut unohtamaan itseni sen sisään vielä pitkäksi aikaa lukemisen lopetettuani. Simppeli kuvaukseni juonesta ei tee kirjalle oikeutta mutta en viitsi enempääkään kertoa, vaikkei tämä varsinaisesti juonivetoinen romaani olekaan. Sen verran sanon, että vaikka mainitun kuvauksen perusteella voisi kuvitella kysessä olevan melko perinteisesti etenevän rakkaustarinan, sitä kirja ei ole, vaan oman tiensä kulkija.

Pakko saada lisää Wintersonia ja mieluimmin aika pian, kiitos.

Ensimmäinen lause: Niin kiihkeästi Napoleon rakasti kanaa että hänen kokkinsa olivat työssä kellon ympäri.


Englanninkielinen alkuteos: The Passion (1987)


Kustantaja Bazar 2006 (1. kerran suomeksi julkaissut WSOY 1989 nimellä Uskallus ja intohimo), suom. Leena Tamminen, 207 s.

Angela Carter: Maaginen lelukauppa

15-vuotias, juuri naiseutensa löytänyt Melanie jää yllättäen orvoksi ja muuttaa nuorempine sisaruksineen Philip-enonsa luo Lontooseen. Eno on leluseppänä nero mutta ihmisenä kammottava. Ennestään talossa asuvat myös Philipin irlantilainen, hääpäivänään mykäksi tullut vaimo sekä tämän kaksi aikuista veljeä.

Kiinnostuin Angela Carterista keväällä kun Paperback Reader -blogin Claire omisti kirjailijalle kokonaisen kuukauden houkutellen muitakin lukemaan hänen teoksiaan. Maaginen lelukauppa osoittautui kirjaksi, jonka suhteen en pääse mielipiteestäni selville. Pidinkö vai enkö? Kirjan päätyttyä tuntui etten ollut saanut oikein mitään. En välittänyt erityisemmin yhdestäkään henkilöstä enkä ollut kovinkaan kiinnostunut siitä mitä heille tapahtui. Miksi sitten sain melkein saman tien itseni kiinni suunnittelemasta muiden Carterin kirjojen lukemista? Ilmeisesti mieltäni jäivät kutkuttamaan kirjan tunnelman lievästi kieroutunut pohjavire, ripaus maagisuutta ja paikoitellen hyvin runollinen kieli.

Carterilta on suomennettu myös romaani Sirkusyöt sekä Verinen kammio, joka sisältää jonkinlaisia tummasävyisiä satujen "uudelleenkirjoituksia". Ainakin jälkimmäisen voisin jossain välissä napata luettavaksi.

Ensimmäinen lause: Sinä kesänä kun Melanie täytti viisitoista, hän huomasi olevansa lihaa ja verta.


Englanninkielinen alkuteos: The Magic Toyshop (1967)


Kustantaja Otava 1984, suom. Leila Ponkala, 239 s.

Iain Pears: Stone's Fall

Miksi John Stone, finanssinero, asetehtailija sekä mies joka ei korkeanpaikankammonsa vuoksi sietänyt avoimia ikkunoita, putosi työhuoneensa ikkunasta kuolemaansa? Miehen testamentistakin löytyy yllätys, jota selvittelemään hänen leskensä Elizabeth palkkaa nuoren reportterin Matthew Braddockin. Tutkimusten edetessä arvoitukset kuitenkin vain lisääntyvät.

Kronologisesti tarina kulkee taaksepäin. Ensin ollaan Lontoossa vuonna 1909, sitten Pariisissa 1890 ja lopulta Venetsiassa 1867. Matkan varrella tulee tutuksi useammankin henkilön tarina, heistä Stonen lisäksi tärkeimpinä Elizabeth sekä Henry Cort, joka vuonna 1909 on Iso-Britannian tiedustelun pelätty mahtimies. Kaiken ytimessä säilyy kuitenkin itse John Stone, johon tutustutaan pikkuhiljaa: ensimmäisessä osassa hän on juuri kuollut ja olemassa vain hänet tunteneiden (ristiriitaisissa) muistikuvissa, toisessa hän ruumiillistuu sivuhenkilöksi ja kolmannessa on itse kertojana.

Vaikka lukeminen kestikin pienen ikuisuuden (Mihin aika on oikein mennyt kun en ole ehtinyt lukea??), niin mielenkiinto ei kadonnut missään vaiheessa. Stone's Fall on erinomaisesti kirjoitettu, taidokkaasti polveileva, mieleenpainuvia henkilöitä sisältävä kertomus. Rakennekin toimii hienosti, ensimmäisen osan arvoitusten selvitessä vasta kun on kerrottu mitä tapahtui vuosikymmeniä aiemmin. Ja Pears saa jopa talouselämän kuulostamaan hyvin kiehtovalta, ja kyseessä on sentään asia josta en ole tippaakaan kiinnostunut. Tai en ainakaan ollut. :) Suosittelen!

Ensimmäinen lause: The Church of St-Germain des Prés, at the start of what was supposed to be spring, was a miserable place, made worse by the drabness of a city still in a state of shock, worse still by the little coffin in front of the altar which was my reason for being there, worse again by the aches and pains of my body as I kneeled.


Kustantaja Jonathan Cape 2009 (1. painos 2008), 596 s.

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

Kaikki on koirien syytä. Kun ne ryntäävät räksyttämään palatsin taakse pysähtyneelle kirjastoautolle, kuningatar menee pahoittelemaan mekkalaa ja tulee siinä sivussa lainanneeksi kirjan. Ensimmäisen monista. Pian hän on niin lukemisen lumoissa etteivät uimahallien avajaisiin osallistumiset ynnä muut velvollisuudet oikein enää kiinnosta entiseen malliin, ja sekös suututtaa hänen yksityissihteeriään, joka muutenkin on pääministerin kanssa yhtä mieltä siitä että kirjoihin hurahtaminen on kuningattarelle yleensäkin epäsopivaa.

Tämä satiiri Englannin hovista on varsin hymyilyttävä tapaus. Bennett luo mukavan kuvan kuningattaren persoonasta joka on sekä fiksu että vähän hassu. On kiinnostavaa seurata hänen kehittymistään lukijana sekä lukuinnostuksen vaikutuksia muuhun elämään ja vertailla omia ja kuningattaren kokemuksia.

Sopiva pikku välipala tähän kohtaan, nuo kaksi työn alla olevaa paksukaiskirjaa kun ovat ilmeisesti päättäneet olla loppumatta ikinä vaikka kuinka luen ja luen! :)

Ensimmäinen lause: Windsorissa vietettiin valtion juhlaillallisia, ja kun Ranskan presidentti oli asettunnut Hänen majesteettinsa vierelle ja kuninkaallinen perhe heidän taakseen, kulkue lähti verkkaisesti astelemaan Waterloo Chamberin läpi.


Englanninkielinen alkuteos: The Uncommon Reader (2007)


Kustantaja Basam Books 2008, suom. Heikki Salojärvi, 115 s.