Enchained

ENCHAINED

He, a man enchained, who once long ago was free,
casts his gaze, full of suffering, in my direction.
On the rocky path he approaches me,
in the dark mist of a dream my soul detects him.

Whips have eaten streaks of blood into his back,
against his slumped head there’s a pillory.
The sweat on his sticky brow, his mouth a painful crack,
and gaze grown rigid now cause me anxiety.

You, maimed one, do I know you? You, noble and brave?
Who has whipped you, most sensitive of creatures?
Who marked your forehead with the brand of slave?
Your home turf, is it stocks and mockery and scourges?

 Fate has punished you, its naughty child.
 Like diapers, torture corrected your ennui.
whipped you with remorse, disappointment wild,
for kicks are not  much use against the goad..

You faced hunger – is it satisfied now, say?
Your bread is a stone, mocking laughter and curse.
In the pain of thirst you begged: ‘Water, pray!”
a salty tear ran down, made the thirst worse.

Caught by moments of the freezing autumn night,
grasping your hand, you, sufferer, I see.
Deep pity and understanding I observe, a light
in your eye – yes, I know you: you are me.

    KAHLITTU

    Hän, kahlittu mies, eräs muinoin vapaa,  

    luo puoleeni katseensa kärsimystäyden.  

    Hänet kolkkoa louhikkopolkua käyden   

    unen usvassa tummassa sieluni tapaa.    

    Veriviiruja ruoskat on syöneet selkään,

    pää hervonnut vasten on kaakinpuuta.   

    Hientahmaista otsaa, tuskaista suuta    

    ja katsetta kangistunutta pelkään.

    Sinut, runnellun, tunnenko? Sinäkö, ylväs?

    Ken on ruoskinut sinua, herkistä herkin?

    Kuka löi sinun otsaasi orjan merkin? 

    Kotikontusi, onko se kaakinpylväs? 

    Sua kohtalo kuritti, kehnoa lastaan.

    Elonikävän korvensi kidutus vaipoin,

    katumuksin raateli, pettymysraipoin.

    Näet turha on potkia tutkainta vastaan.

    Nälän nääntävän sait -- joko sammui se, sano?

    Kivi kannikkas on, ivanauru ja pilkka.

    Janon tuskassa rukoilit: "Vettä suo tilkka!" --

    pisar suolainen vuos, sitä tuimempi jano.

    Syysyön sydänhetkinä hyydyttävinä

    sinut, kärsijä, nään, sua tarttuen käteen.

    Syvän säälin ja ymmärtämyksen säteen

    saan silmästäs -- tunnenhan sun: olet minä.

translated from Finnish by David McDuff

Innocent

by Kaarlo Sarkia

I

You are fragrant soil expiring

in the spring sun’s brilliant hue.

A bud that opens, aspiring

to evening, night wind, and dew.

A blossoming tree by the lake-shore,

lily on the film of the lake.

A wave ave carrying the spindrift

glittering waters make.

Your steps are the swaying of corn ears..

Your laughter is skylarks in spring.

The petals of the white lily

can be seen in your eyes’ opening.

II

Your cool skin, your resilient hair,

who feels them with hands and lips?

Who encloses your supple limbs there,

your shy body roughly grips?

That smile, which trembles in sunlight,

who turns it to laughing surprise?

Who is lighting a fire, strange and fervid,

in the innocence of your eyes?

    VIATON

    I

    Olet tuoksuva multa, mi raukee

    kevätauringon kirkkauteen.

    Olet silmu, mi iltaan aukee,

    yön tuuleen, kasteeseen.

    Olet kukkiva puu liki rantaa.

    Olet lumme kalvolla veen.

    Olet laine, mi vaahtoa kantaa

    yli selkien kimmelteen.

    Ovat askeles keinunta viljan.

    Kevätkiuruina naurus soi.

    Terälehdet valkean liljan

    sinun silmistäs nähdä voi.

    II

    Ihos viileän, hiukses kimmoisat

    käsin, huulin ken tuntea saakaan?

    Ken on sulkeva jäsenes notkeat,

    ujon vartalos syliinsä raakaan?

    Hymyn tuon, joka päivässä väräjää,

    ken on vaihtava nauruun uuteen?

    Tulen oudon ja kuuman ken sytyttää

    sinun silmies viattomuuteen?

 translated from Finnish by David McDuff

Flowering Cactus

by Kaarlo Sarkia


Like a burning vision you open your fresh flower
in the air of my room's grey and sultry light.
And as in a flame, in a sudden burst of abundant
life and colour you wake from your night.

Very poor, very prickly and curled
on the narrow sill all your days you sleep..
But under your dusty, thick and rough skin
you’re alive  after all, your bosom swelling with sap.

Ugly, fettered plant, you nearly burst now,
you can’t stand your shrunken being much more!
You will flame forth from your prison’s dark,
fling colossal dreams into the spring air.

    Kuin polttavan unelman tuoreen kukkasi avaat

    minun huoneeni ilmassa harmajan painostavassa,

    ja kuin liekissä, äkkiä esiin puhkeavassa,

    värin, elämän runsauteen sinä yöstäsi havaat.

    Ylen köyhänä, käpristyneenä ja okain kovin

    ikäs kaiken sa nukuit ahtaalla ikkunalla.

    Mut tomuisen, paksun ja karhean kuoresi alla

    elit sittenkin, täysin ja mahlasta paisuvin povin.

    Ruma, kahlittu kasvi, jo rajoissas nyt pakahtunet,

    sinä oloas kutistunutta nyt enää et kestä!

    Sinä leimahdat esiin vankilas pimeydestä

    kevätilmaan singoten sisimpäs valtavat unet.

translated from Finnish by David McDuff

Encounter

by Kaarlo Sarkia

The street’s whirl and rush have faded. Space,
a deep, singing brightness has overwhelmed me.
From the stone’s breast, beauty of roses grows apace.
I have left my affliction somewhere far behind me.

Something immortal touched earth in its fall.
The singing of space has captivated my senses.
Who was it? What did I long for? I forgot it all.
Past me down the street your foot now dances.


KOHTAAMINEN

Kadun humu ja kiire on haihtunut. Avaruus,
syvä, laulava kirkkaus läikähti ylitseni.
Kiven rinnasta versoo ruusujen ihanuus.
Olen jonnekin kauaksi jättänyt kurjuuteni.

Jokin kuolematon lie hipaissut multaa maan.
Avaruuksien laulu on vallannut aistimeni.
Kuka lien? Mitä kaipasin? Unohdin kokonaan.
Sinun jalkas on tanssinut kadulla ohitseni.

translated from Finnish by David McDuff

Kaarlo Sarkia

I've been looking again at my Kaarlo Sarkia translations. They are not very many as yet, but I want to do some more, as Sarkia's poems demand to be read and heard beyond their native Finnish. There is a certain sense of connection when translating them, as Sarkia was himself a translator of verse -- particularly French and Italian poetry -- and here and there in his poems there are echoes of sources like Leconte de Lisle, Baudelaire and D'Annunzio. These echoes sometimes make the task of translation a little easier, though the spare yet sensuous forms of the poems - this is authentic 1930s Finnish design - are hard to render in English.

Don't Be Afraid of Life

by Kaarlo Sarkia

Don’t be afraid of life,
Don’t shut out its beauty.
Invite it to sit by your fire,
or should your hearth expire,
to meet it outside is your duty.
Don’t turn your back on its strife.
Don’t go away to the graveyard to hide
for death’s door will stay opened wide
.
Like a bird you should fly,
not dwelling on past life’s ruins.
Turn your attention to now,
Let what has been take a bow.
Let them lie in the grave, your doings,
then face the future, and try.
Be free as the wind, unfettered, unbroken,
the gate of death is always open.

Do not ever say:
this is mine alone.
Drink from life’s cup
and once again give its pain up.
If you never beg to own,
the world's riches are yours today.
Be bold, stake all on one card:
ahead you will always see death’s gate unbarred.

ÄLÄ ELÄMÄÄ PELKÄÄ

Älä elämää pelkää
älä sen kauneutta kiellä
suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje;
ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä
älä viipyen menneen raunioilla
nykyhetkeä häädä
suo jääneen jäädä
suo olleen haudassa olla
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin
on kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:
tämä on iäti minun
elon maljasta juovu,
taas siitä kivutta luovu
on maailman rikkaus sinun
kun mitään omakses et ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin
näet aina avoinna kuoleman portin.

The One who Fled

by Kaarlo Sarkia

Did I love you?
That I do not know.
In my soul I trembled
when you turned to go.

I know that you left it
with reason to flee.
No way to deny it,
necessity.

From my soul was lifted
the innermost veil.
You could not bear it,
butterfly, you set sail,

fled from the gloomy
enigma in fright:
in front of you opened
a pitch-black night,

deeper than leagues, you saw the dark pit,
 - and then you fled
the cruel sight of it.

Did I love you?
That I do not know -
In my soul I trembled
when you turned to go.

PAENNUT

Rakastinko sinua?

Tiedä en tuota.

Värisin, kun lähdit

sieluni luota.

Tiedän: kun lähdit,

et lähtenyt syyttä.

Kieltää on mahdoton

välttämättömyyttä.

Väistyi sieluni

sisimmäisin verho.

Nähdä et kestänyt,

pakenit, perho,

säikähdit synkkää

arvoitusta:

eteesi aukeni

yö sysimusta,

pimeän kuilun näit, peninkulmaa

syvemmän – pakenit

näkyä julmaa.

Rakastinko sinua?

tiedä en tuota -

värisin, kun lähdit

sieluni luota.

In the Mirror

by Kaarlo Sarkia

Strange and truly wondrous
in the mirror you look at me.
All I really know is
that you I cannot be.

With my eyes you survey me,
with my lips you smile, too,
what I see in the mirror
is not me, but you, just you.

Whoever you are – astral morning,
eternal night – in the frame
like a wraith, a ghostly phantom,
invisible I remain.

KUVASTIMESTA

Kuvastimesta minua vastaan

sinä katselet, ihmeellinen. 

Minä ymmärrän ainoastaan:

Minä en ole siinä, en. 

Sinä katselet silmilläni,

sinä hymyät suullani mun.

En peilistä itseäni

mina nää, näen sun, vain sun. 

Kuka liet – ylimaallinen aamu,

iankaikkinen yö – sinut nään

kuvastimesta, niinkuin haamu

näkymättömäks itse ma jään. 

Chiaroscuro

by Kaarlo Sarkia

I heard the words my dreams spoke with their soul:
Who views his life with hatred, mad is he,
like one who whips and tears at his own flesh.
Life is a soil, from it your dreams break free,
and  beauty grows from under weights of pain,
and when you rise to throw off matter’s reign
your dreams, too, meet their end within that mesh,
and darkness floods in all, devours it whole.

You must  must love your life,
For that is why your father fathered you,
and that is why, through all the shame and strife,
your mother carried you and brought you through,
was grateful to her life because of yours
which she could place outside the open doors.. .

My life, I want to praise and thank you now:
Thank you for bearing me from emptiness,
a member of the beauteous human race,
for giving them to me, these human eyes
that many generations made
for seeing beauty under vaulted skies,
thank you for filling them with dreams that flow
until the number of my days
shall bring you to an end, my life,
and I am harvest for the reaper’s scythe.

Power of life, I want to love you still,
because I wandered long in mazes, made    
to feel despair and fear without a  will,        
because you early took and caused to fade
what was for me the finest of your gifts,
love you because you took my strength to kill
and let it lie in chains that weakness laid,
because your wine could also change and be
the vinegar of pain and death for me,
because when I will long for shadows tall
and give you back your gifts, and dying fall,
then it will turn, my soul, and take from you
another day, another morning, new.

VALOHÄMYÄ

Puhui mulle unieni sielu: 
Mieletön, ken elâmäänsä vihaa,
niinkuin mies, ken ruoskii omaa lihaa,
Elämä on unelmies multa, 
kaunis kasvaa alta tuskan paineen,
ja kun pääset vankilasta aineen,
loppuu myöskin unelmasi sulta,
kaiken ahmaa pimeyden nielu.

Rakastaa sun tulee elämätä, 
sitä varten sinut isäs siitti,
sitä varten sinut äitis kantoi,
vaikka painoi häpeä ja hätä,
sentään elämäänsä siitä kiitti,
että sulle elämän hän antoi. 

Tahdon, elämääni, sua kiittää:
Kiitos, että tyhjästä mun kannoit 
jäseneksi kauniin ihmissuvun, 
että ihmissilmät mulle annoit
valmistuneet monoin sukupolvin 
kauneuteen alla taivaan holvin,
kiitos, että unta niille riittáä,
siksi kunnes alta ilmain kuvun
täyttyessä päivieni luvun 
korjuumiehen viikate mun niittää. 

Rakastaa sua tahdon, mahti elon,
siksi että sokkeloissa harhain
epätoivon tuta sain ja pelon,
että kädestäni riistit varhain 
mikä mielestäni lahjas parhain,
rakastaa siks että mulle voiman
annoit heikkouden kammitsoiman,
että viinissäsi toinen puol’on
etikkata kivun sekä kuolon,
että kuitenkin, kun kaipaan varjoon
kuoleman ja lahjas sulle tarjoon
takaisin, sen jälleen sulta saa mun
sielinu, ain’ annat uuden aamun.