Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukkasato13. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukkasato13. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. lokakuuta 2013

Taas on mennyt aikaa niin, etten ole saanut kirjoitettua mitään. En käsitä, miksi tämä kirjoittaminen on nyt niin vaikeaa. Ehkä minulla on vain niin tylsä elämä, ettei kirjoitettavaa yksinkertaisesti ole. Mene ja tiedä.

Se hyvä uutinen tähän bloggaukseen tulee, että olen vihdoinkin saanut kuvattua valmistuneet sukat. Eiku -huiveja olisi kolme pingottettavaksi.. Mikä siinä pingoittamisen aloittamisessa on niin vaikeaa..?

Kahdet ensimmäiset sukat on tehty Madelinetoshin hand dye sock -langasta ja tummansiniset ovat Gründl sukkalankaa.



Sain eräältä lukijaltani kasan ohuita sukka- ja huivilankoja. Aivan ihana lähetys! <3 Riittää hetkeksi lankaa. Kiitos M ! Vaihtarina lupasin kutoa hänelle Eiku -huivin ja Tulppaani -huivin. Eiku on jo puikoilla.

Nukkuminen on taas vaihteeksi ongelma. Illalla nukahtaminen on vaikeaa, vaikka otan nukkutabunkin. Nukun pari kolme tuntia, minkä jälkeen herään ja palloilen ylhäällä tunnin-kaksi. Sen jälkeen taas nukahdan ja nukun muutaman tunnin. Päivällä iskee sitten väsy, mutta kun asetan itseni vaakatasoon ottaakseni "kauneusunet", alan heti käydä kierroksilla ja väsymys kaikkoaa. Toisin sanoen, rauhoittuminen nukkumaan on hukassa. Ensi maanantaina menen lääkärille, että tarkistetaan lääkitys ;)
Olisi se niin mukavaa nukkua kunnon yöunet edes muutamana yönä.
Eikä tuota nukkumattomuutta helpota ainakaan se, että joulu lähenee vääjäämättä ja lahjoja on kutomatta vaikka kuinka paljon. Enkös minä joskus tuossa kesällä kirjoittanut, että kiire tulee tänäkin vuonna lahjojen kanssa, vaikka olin muka aloittanut ajoissa.... No, jos ensi vuonna olisi aktiivisempi heti alkuvuodesta.

Nyt täytyy siirtyä taas kutomoon. Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Hitsi vie... Tiesin tai ainakin muistelin, että noita Eiku -huiveja olisi pitänyt olla vielä 1 tai 2 pingotettavaksi, mutta en mistään löytänyt, kun haeskelin. Viikonloppuna sitten vahingossa silmäni osuivat erääseen lankapussiin ja sieltä löytyikin yksi huivi :) Kukakohan sen pingottaisi....

Sukkasatoon sain ensimmäisen parin eilen valmiiksi, mutta vasta tänään kävin päivittämässä ne sinne. Tällaiset sukat valmistuivat ja poistuivatkin jo täältä mennäkseen Kultsin jalkoihin :) Lankana Austermann Step.


Jostain ihmeen syystä unirytmini on taas ihan sekaisin. Nukun öisin 5-6 tuntia ja sitten uni vain loppuu. Päivällä - mahdollisesti jo ennen puoltapäivää - onkin sitten jo otettava tirsat, kun ei pysy millään hereillä. Loppupelissä tällainen on tosi kuluttavaa. Jotenkin täytyisi saada unirytmi taas normaaliin kuosiin.

Nyt pitäisi alkaa taas yrittää joululahjojen tekoa eli muutama huivi ja lukematon pari sukkia. Katsotaan vaan, niin tänäkin vuonna tulee kiire.