Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. helmikuuta 2021

Nyt hävettää ja lujaa.....

 On jäänyt bloggaaminen ihan kokonaan. En edes keksi niin hyvää selitystä, että kehtaisin laittaa sitä tänne. Kai se on rehellisesti sanottava, että olen ollut vain niin saamaton.

Yksi hyvä selitys mulla on: Muutin / muutettiin viime marraskuussa avokin peruskorjaamaan ja osittain uutta rakentamaan omakotitaloon,mikä oli Ukkokullan kotitalo. Vieläkin on osa tavaroista purkamatta, mutta onhan tässä aikaa :) On suunniteltu, että asutaan tässä seuraavat 75 vuotta (ma olen sillon 125v ja Kultsi 114 vee) joten on aikaa purkaa tavarat.

Tärkeimpiä purettavia ovat olleet tietenkin langat; järkytyin - vaatimattomat 130 kg kirjattuna ja kirjaamattomiakin on vielä. Oooo-ho.....Mites nyt näin....Toisaalta,maailmasta VOI loppua lanka eli pitää tytön olla omavarainen. Eikö totta..😜 Tuossa sohvankul---päällä on ihan hirveä kasa lankoja odottamassa, että naputtelisin ne Faceen myyntiin. Jessus sitäkin hommaa - menee henki ja terveys niitä kuvatessa ja laitellessa. Huoh! No, ei auta valittaa.

Piti purkaa kamerasta käsityökuvia ym.,muttei ole pienintäkään hajua,missä kameran johto on. Helpottaisi hommaa aika ratkaisevasti, kuten myös kameran lataamista. Kultsi meni katsomaan Tokmannilta, josko sieltä löytyisi oikeanlainen johto. Olen kädet olkapäitä myöten ristissä.

Raksu parka on saikulla. Sen oikea olkapää on tosi kipeä - pelkkä liikuttaminen tekee tosi kipeää eikä välillä tarvitse edes liikuttaa sitä. Hän kävi eilen magneettikuvissa eli nyt odotellaan lääkärin soittoa ja tuomiota. Pelottaa, että se joudutaan leikkaamaan. Lääkäri oli jo väläytellyt veistä,kun raksu kävi viime viikolla vastaanotolla. No,pääasia, että käsi saadaan kuntoon. Ärsyttää vaan, että yksi tietty Raksun työkaveri soittaa päivittäin vähintään 4 kertaa. Toisaalta, ymmärtäähän sen, kun hän,siis tää soittelija,on varsinainen lusmu ja työvieroksuja, joutuu nyt tekemään oikeasti töitä, kun mun ahkera ja tunnollinen ja joustava Rakuni on saikulla. Yx kaunis kerta mä vielä kommentoin nähdessäni sille lusmulle,mitä mieltä olen noista jatkuvista soitoista. Periaatteessa Raksu vois pitää työpuhelintaan kiinni saikulla ollessaan, mutta eihän hän sellaista tee.





















Lättäsin sitten kerralla paljon kuvia. Siinä on Raksun sukkia,kauluri,pipo ja tumput,parit mun sukat, joululahjoja ym. Jos seuraavalla kerralla ei tulisi näin paljon kerralla :D

tiistai 13. helmikuuta 2018

Uusi vuosi ja uudet kujeet

..Tai no, eipä  kirjoittaminen paremmin alkanut kuin viime vuonna. Päätin ennen vuodenvaihdetta, että vuonna 2018 kirjoitan useammin, mutta tässä tämä nyt nähdään. Vuoden ensimmäinen päivitys 13.2. --- ei hyvä. 

Nyt pakotin itseni kirjoittamaan, kun sain viestin, että kaksi "faniani" ovat kovasti odottaneet, että päivittäisin tänne jotain.

Vuosi on alkanut vaihtelevissa merkeissä - eikä mitenkään hyvissä. Fiilikset ovat olleet mollivoittoisia. Ei vaan mikään jaksa kiinnostaa. Toinen on se, että nukkuminen on ihan peestä; nukun 2-4 tuntia yössä, vaikka olisin kuinka väsynyt. Heti, kun pääsee vaaka-asentoon mä piristyn eikä väsytä enää yhtään. Olen yrittänyt sitä, että valvon päivän vaikka kuinka väsyttäisi, mut eipä ne yöunet pahemmin pitene. Ja kun on väsynyt, on pinna kireällä kuin viulun kieli ja kiukkuinen  ja tympääntynyt olo. Pinna menee kireämmälle, kun yritän olla näyttämättä Ukkokullalle, että kiukuttaa lujaa. Jotenkin vaan ärsyttää, kun hänellä on niin hyvät unenlahjat. Ihan epäreilua!!!! 

Hammas päätti lohjeta eli ei kun hammaslääkäriin. olen niin hammaslääkärikammoinen, että käyn yksityisellä. No, hampaaseen tehtiin juurihoito ( n.250e) Ennen kuin ko. hammas saatiin rakennettua uudestaan kasaan, lohkes loputkin pois eli juurihoito meni hukkaan, kun loput hampaasta kiskottiin pois. Sekin oli satasen keikka. Ei todellakaan olisi ollut rahaa yhteenkään hampilakäyntiin saati siihen, että se juurihoito meni täysin hukkaan. %&/##

Päätä on särkenyt lähestulkoon parisen viikkoa. Ei sitä särje koko aikaa, mutta herään yöllä kolmen neljän aikaan hirvittävään päänsärkyyn. Pari kertaa ollut migreeni, mutta pääsääntöisesti ihan tavallista päänsärkyä. Onneksi mulla on hyvät migreenilääkkeet. Mutta on se niin syvältä herätä päänsärkyyn sen kerran,kun nukkuisi.

Korva humahti pari viikkoa sitten lukkoon. Olisi varmaan pitänyt mennä terveyskeskukseen, mutta mulla ei ole nyt rahaa enää siihen yli 40 euron hoitajan vuosimaksuun. Niinpä hain käsikaupasta korvatippoja apteekista. On tuo suht hyvin auennut, mutta ei ihan täysin. Ei siinä muuten mitään, mut on se ärsyttävää, kun ei kuule korvalla hyvin tai edes normaalisti.
Miten voikin kaikki vastoinkäymiset taas kasaantua?!!!???  Kai se on se Murphyn laki eli kun yksi asia menee pyllylleen, menee kaikki.

Käsityörintamallakin ahdistaa. Olen luvannut kutoa 4 tavallista sukkaparia (paitsi ne tuntuivat niin tylsiltä, että olen tehnyt yhdet Niina Laitisen Väinöt ja nyt on piirakkasukat tuloillaan) Vielä pitäisi tehdä tähän pakettiin kaksi paria lisää.
Sitten lupasin kutoa Anelma Kervisen Anelmaiset ( en ole aikaisemmin tehnyt niitä) ja sitten varsinainen murheenkryyni: mustasta Dropsin alpakasta palmikkomyssy. Ensinnäkin lanka on kaksinkertaisenakin ihan sairaan ohutta ja toisekseen: mustasta langasta!!!! Ei ole mitään järkeä kutoa mustasta langasta mitään palmikko/pitsimyssyä, kun kuvio ei näy yhtään ja muutenkin musta lanka on ihan peestä kutoa - ainakin mun silmillä. Yhtä
hyvin olis voinut tehdä ihan perusmyssyn, sen verran huonosti kuvio näkyy.
Ja sitten lupasin kutoa ystävälle kynsikkäät. Ette uskokaan, kuinka nuo tekemättömät "tilaustyöt" stressaavat. Tässä eräänä iltana tuli jopa itku niiden takia. Ahdistaa, kun ovat tekemättä ja sitten kun tulee tämä ahdistusvasihe, en saa senkään vertaa aikaiseksi.
Voi kun voisi vain keskittyä kutomaan ensi joulun joululahjoja.

Summa summarum.... Voi kun voisi käpertyä peitonalle ja unohtua sinne. Mä olen niin stressaantunut noista. En vain osaa sanoa "ei", kun joku pyytää kutomaan jotain. ( ei koske niitä töitä, joilla ei ole kiire)

Olin ajatellut, että tulee paljon kudottua, kun tulee kisoja telkasta, mutta ei se niin mennyt. Jotenkin kutominen tökkii noiden "pakko tehdä " töiden takia.

Mutta olen minä jotain saanut aikaankin. Osa näistä on tehty jouluksi ja osa myöhempää tuotantoa. Nyt tulee seuraavaksi paaaaaljon kuvia. :)


2 x broken seed. 7 veikka valkoinen ja Raita sateenkaari


7 veikka

7 veikka Raidasta tehdyt Olgat

7 veikasta tehdyt Niina Laitisen Väinöt

Novita Nalle kukkaketo "ruusu"

Ukkokullan nallepipo Novita Teddy

perussukat TeeTee Tundra

perussukat Novita Polaris Aamu

7 veikka valkoinen ja Raita. Broken seed
perussukat 7 veikka Polkka

Olgat

olgat 7 veikka raidasta

Broken seed valkoinen ja Polaris

Miten niin olen innostunut tekemään Broken seediä? ;) Nytkin on sellaiset puikoilla, kun  Ukkokulta halusi harmaa-vaaleanpunaiset seedit :D

Olisiko tässä nyt riittävästi päivitystä näin alkuvuoteen... Yritän kirjoittaa tunnollisemmin tästä eteenpäin.

Mukavaa päivän jatkoa kaikille!

Ps. mulla on varma konsti, millä saadaan stressitaso kohtaan 100 kaiken muun lisäksi. No, ilmoittaudutaan sekä JyJyyn ( jouluyöstä juhannusyöhön ) 20 työtä,50g/työ ja VaKKeen ( vuodenalusta keskikesään 24 työtä, min 50g / työ)

ps.2 Tällaiset ovat Helmikuun ( ja ystävänpäivän) kynnet. Kauhea, miten mun kädet näyttävät jo vanhan tai ainakin keski-ikäisen käsiltä. Ei ole enää niin sileät ja kauniit :(


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

HYVÄÄ JA ONNELLISTA VUOTTA 2016 !

Niin ne päivät vääjäämättä menevät osittain ihan huomaamatta, mutta toisinaan taas ovat niin pitkiä.

Joulusta ja jouluvalmisteluista selvittiin ja sukuloimassa käyntikin oli mukava, vaikka koville se reissu ottaakin. Matkaan menee reilu 1,5h / suunta ja Koskissa on 5 paikkaa missä pitää käydä. Saa oikeasti kellottaa sen reisssun ja siltikin kotiutuminen menee lähemmäs puoltayötä
Jälleen oli sovittu, ettei mitään paketteja, korkeintaan jotain itsetehtyä. ( Mähän en ehtinyt tehdä muuta kuin tilata Pirkkikseltä lahjakortteja annettavaksi. Lahjakortilla saa... Yllätys yllätys...Sukat. Saaja saa kyllä toivoa millaiset haluaa. Toistaiseksi vain yksi on ilmoittanut mitä haluaa. Hänelle tärkeintä on se, että ovat violetit /lilat.

Jouluksi tuli taas leivottua roppakaupalla kakkuja ja kaikki meni. Tai no, saattaa minulla olla pakastimessa vielä sitruunakakunpuolikas. Kiva se vaan on, että ihmiset tykkäävät Mammun perinne kakuista. Mammu arvatenkin paukuttelee henkseleitä pilvenreunalla, kun näkee mitä kirjoitan ;)
Ensi jouluksi pitää taas leipoa muutama kakku - äkkiä laskien 17 kpl. No, onpahan tekemistä.

Olin ilmeisesti ollut hyvin kiltti, kun sain monen monituista pakettia. Rakkaimmat ovat miesystävän tekemä puikkolaatikko (johon mahtui vain 20cm sukkapuikot. Toinen laatikko 15cm:lle on jo tilattu) Se oli taidokkaasti tehty vielä vanhan näköiseksi ja hopealla piirretty vanhanajan krumeluureja siihen. Päälle on vielä kirjoitettu "Minkan Puikot". Että se on magee <3



 Toinen lahja, mikä saatiin miesystävän kanssa lahjaksi. oli taikinakone. Se tuli rakkaalta ystävältämme, mutta jotenkin se tuntuu niin kauhean isolta ja kalliilta lahjalta. Etenkin, kun hän sai allaolevat sukat ja sukkalahjakortin. Nolottaa, vaikka hän kuinka on sanonut, ettei ole mitään noloilemista,



Lisäksi sain tädiltäni / kummitädiltäni kaksi hänen tekemäänsä huivia. Etenkin se toinen lämmitti pikkuriikkisen enemmän kuin toinen, sillä olin katsellut lehdestä ja päättänyt tehdä sen jossain kohtaa itselleni. Ilmeisesti mainitsin sen ääneen, kun Joulupukki toi sellaisen. Laitan kuvan, kun saan pingotettua siihen vähän leveyttä. Se oli suunniteltu juttu, koska mulla on paremmat paikat pingottaa.
Toinen häneltä saamani huivi oli käsivarsi tekniikalla tehty tuubihuivi. Enpähän palele, kun näyttää nämä pakkaset kiristyvän. Katsoin klo 3 mittaria ja lukema oli -14,4C. Hyi, miten kylmä.

Kätyri -pipot alkavat olla isompikin hitti. Tuntuu, että teen niitä koko ajan. No, nyt buumi helpotti, kun sain nuo allaolevat 3 pipoa valmiiksi. Nuo kaksi päätyivät joululahjaksi. En sitten tiedä, minkä verran aiheuttivat hilpeyttä...


 Tämä alimmainen, korvaläpällinen version tein  miesystävän kaverille, joka antoi sen kummipojalleen, joka on ihan mieletön 3 vee Minions -fani. Täytyyhän hänellekin pipo tehdä. Saas nähdä tuleeko pipo takaisin korvallisten siirtämistä varten. Olin kyllä fiksu kiinnittäessäni ne ompelemalla eli ne saa ratkottua pois ja siirrettyä. Hankalaa mallata niitä kohdalleen, kun ei ollut päätä käytettävissä.





Muuten tämä alkuvuosi on osittain syvältä. Toissayönä nukuin 1,5h ja tänä yönä en nukkunut sen enempää. En käsitä, miksen saa nukuttua. Jos satun nukahtamaan, ampaisen viimeistään kahden tunnin päästä ylös eikä väsytä enää. Ei voi syyttää päikkäreitäkään, koska en ole niitä ottanut. En vain tiedä, kauanko kroppa kestää näin vähillä unilla. Tämä on niin syvältä.

On tässä valvomisessa se hyvä puoli, että tulee kudottua... periaatteessa. Nytkin olen istunut 2 tuntia koneella kirjoittamassa tänne ja surffaamassa käsityöblogeja. Täytyy ryhdistäytyä ja mennä kutomaan, Olisi tarkoitus saada sukka siihen malliin, että ystäväni tulee sovittamaan sitä. Se on menossa hänelle synttärilahjaksi, mutta iski uskonpuute, käykö se vai vaihdanko mallin lennossa. Jännitys tiivistyy. Nyt menen keittämään toisen aamukahvin ja sitten puikot heilumaan.

Mukavaa päivää kaikille ja Onnea Vuodelle 2016!

lauantai 31. lokakuuta 2015

Nyt se on myönnettävä, että talvi on tulossa; autoon vaihdettiin talvirenkaat. Ensi viikolla pitäisi katsastaa auto, minkä takia renkaat oikeastaan vaihdettiin. Kesärenkailla auto tuskin olisi saanut leimaa.

Tässä pari päivää sitten miesystäväni ilmoitti haluavansa Kätyrit -pipon. Eihän siinä muu auttanut kuin alkaa suunnitella sitä.. Hetki siinä meni, mutta sitten sain juonesta kiinni. Tänään pipo sitten valmistui. Samalla kun tein sitä, kirjoitin myös ohjeen eli nyt on taas uusi oma ohje valmiina :)



Onnistui aika hyvin, vaikka itse sanonkin.
Samalla,kun kuvasin tuon, kuvasin vielä kuvaamatta olleet loput Kyjytyöt sekä tähän asti valmistuneet Helavyö -sukat. Vielä on kutomatta aikas paljon, mutta eiköhän ne tästä valmistu.
Valmistumista hieman hidastaa, kun välillä täytyy piirtää paperille niitä ideoita, jotka pyörii mielessä.
Tässä  lisää Helavyö -sukkia




Olen tekemässä Fazerin kanssa lisenssisopimusta, mikä antaa luvan tehdä käsityönä myyntiin esim. sukkia, joissa on joku Fazerin tuote tai tuotteen kuosi. Sopimuspaperi on lähetetty ja nyt vain odotetaan, että saan oman kappaleeni allekirjoitettuna takaisin.

Nyt siirryn kutomoon. Mukavaa viikonloppua!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

2 viikkoa mennyt edellisestä postauksesta...  Osaksi varmaan johtuu siitä, että tauti ei kuitenkaan päästänyt heti irti vaan piti ihan viime päiviin asti puolikuntoisena.
Toinen syy on se, että on liikkeellä pahaa matalapainetta. Syytä en nyt tähän kirjoita sen tarkemmin, mutta aika iso vaikutus sillä on minuun, vaikka yritän vakuuttaa itselleni muuta.

Tämä ko. asia on saanut minut miettimään, mitä on onnellisuus.Onko se sitä, että saa olla terve? Vai sitä, että ympärillä on ystäviä, jotka välittävät? Entä mikä osuus on sillä, että tuntee itsensä rakastetuksi ja tarpeelliseksi - ja osaa välittää ne tunteet myös toiselle ihmiselle? Vai koostuuko onnellisuus noista kaikista asioista ja muistakin? Kaipa onnellisuus oikeasti koostuu jokapäiväisen elämän pienistä hetkistä, jotka ilahduttavat meitä.
 Jollain tasolla olen onnellinen, mutta toisaalta taas en. On niin monta asiaa, jotka vaikuttavat minuun tällä hetkellä.
Olen jopa miettinyt, että muuttaisin takaisin kotiin Pirkanmaalle. Siellä sentään joskus voisi ovikello soida ja joku tulla ihan yllättäen poikkeamaan. Täällä sitä tilannetta ei tule. ( tuo menee yksinäisyyden piikkiin) Olisi se niin ihanaa, kun joku tulisi käymään yllättäen. Lisäksi kotona Pirkanmaalla ovat kaikki tärkeimmät sukulaiseni ja kaverini eli siellä tuskin olisi yksinäistä, ja aina olisi joku paikka, minne voisi mennä käymään.
Myös siinä mielessä muutto voisi olla kova sana, että saisin vieroitettua itseni Kultsista; eihän se ole normaalia, että päivittäin soitellaan ja nähdään aika usein. Meidän yhteinen aikamme on ollutta ja mennyttä ja jäljellä on ystävyys.
Tiedän, että täällä on eräs, jonka maailma varmaan kaatuisi, jos muuttaisin pois, mutta mutta...
Yritä tässä nyt sitten pähkäillä, mikä on oikea ja fiksu ratkaisu. Mutten voi kieltää, etteikö alitajunta työstä tuota muuttoasiaa.

Käsitöitä olen saanut vähän tehtyä ja valmistakin on tullut. Kyjyssä on valmiina 16/20. Enää neljä työtä ja sitten olisi kyjy tehtynä. Saatan sittenkin saada sen klaarattua.
Tällaiset olen saanut kuluneen 2 viikon aikana valmiiksi:

Kultsille tein uudesta Regian uudesta Active -langasta kahdet sukat; vihreät Eeva Savirannan Petäjä -sukat ja mustat tavikset.




Tuossa langassa on jippona se, että langassa on "Outlast-teknologia, joka kehitettiin alunperin NASA:n astronautteja varten. Phase-Change-Material (PCM) ottaa lämmön talteen ja vapauttaa sen tarvittaessa. Outlast-ominaisuus on Regian erityisessä akryylikuidussa.
Näin se toimii: Ihomme altistuu lämmönvaihteluille. Kun keho lämpenee, luovutamme lämpöä ja hikoilemme alentaaksemme lämpötilaa. Outlast-teknologia imee ylimääräisen lämmön ja varastoi patentoituihin Outlast mikrokapseleihin. Kun kehon lämpötila laskee, varastoitunut lämpö vapautuu. Tuloksena tasainen lämpö ihoa vasten.

Materiaali 40% villa, 40% akryyli, 20% polyamidi"

Lisäksi valmistui yksi peruspipo ja perussukat 7 Veikasta. Sukat ovat syksyn uutuusvärejä.




 Nyt pitäisi laittaa seuraavat Petäjä -sukat puikoille eli taidanpa siirtyä tuonne kutomon puolelle. Mukavaa sunnuntaita kaikille!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Hiljaista on...

... Tämä bloggaaja on ollut saamaton eikä mikään ole oikein huvittanutkaan. Tuntuu, että kaikki kaatuu taas niskaan eikä maailmalla ole mitään tarjottavaa minulle enää. Sitä vain lipuu hetkestä toiseen. Ystävätärtäni täällä en ole nähnyt pitkään aikaan. Meillä tuli pieni ryppy rakkauteen ja se varmaan vähän vielä hiertää, vaikka kerran on kahviteltu sen jälkeen. Tosi iso aukko siitä jäi tähän arkeen.
Ja kaiken lisäksi naarasin jostain itselleni flunssan. Sunnuntaista asti ollut kurkku vietävän kipeä ja nyt kun se alkaa helpottaa, tulee tilalle nuha - ainakin nenä meinaa olla tukossa. Ei kiva.

Käsitöitä olen vähän saanut tehtyä. Kyjyjä on valmiina 13/20, mutta olen vähän asennoitumassa niin, että taitaa jäädä kesken, kun tuo joulukin tulee eikä kyjy -listalle mahtunut kuin pari joululahjaa. Valmiiksi olen saanut perusjoustinneule pipon kääntöreunalla ja ilman sekä yhdet piiiitkät säärystimet - tai ainakin 65cm.
Harmittaa vaan, että tuo ensimmäinen pipo jäi hieman matalaksi. Olisi pitänyt malttaa kutoa sitä vielä sentti tai pari. no, menee se näin välikausipipona.
Nyt puikoilla on Petäjä -sukat.




Jääkaapissa olisi kaalia, josta pitäisi tehdä kaalikääryleitä. On pitänyt tehdä jo monta päivää, mutta tämä flunssa tuli sekoittamaan kaiken. Tämä on niin syvältä. No, jos nyt viikonloppuna jaksaisi tehdä ne. Tänään mennään ruuan suhteen siitä, mistä aita on matalin ( tai aika matala) eli teen munakkaan. En olekaan vuosiin tehnyt - vieläköhän sitä osaa. Rehellisesti sanoen, en edes muista tykkäänkö siitä vai en. Ihan kuin minuun alkaisi iskeä dalmatia ;)

Kultsi kertoi menneellä viikolla minulle ilouutisen; lempipelistämme 2000 -luvun alusta, on tehty uusi versio, joka toimii nykykoneilla. Arvatkaa, kuka latasi sen pelin... Mitenköhän tässä malttaa kutoa, kun ajan voisi käyttää sen autopelinkin kanssa. Miten niin 44 vee.... :D No, kai sitä välillä voi vähän lapsettaa. Taidankin ottaa pienen pelisession tähän kohtaan, mutta palaillaan taas.

Mukavaa ja toivottavasti kaunista syysviikonloppua!

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Lämmin tervehdys!

Sää näyttää menevän laidasta laitaan: ensin on kylmää ja sateista ja nyt sitten on vähän liiankin kuuma - ainakin minulle. No, aina ei voi voittaa ;)

Juhlat on nyt juhlittu ja vuosi vanhennuttu - kalenterin mukaan. Mieli on kyllä lähempänä kahtakymmentä....
Olin tilannut oikein konditoriasta mansikka-kermakakun ja se oli niin hyvää. Otin 12 hengen kakun ja ajattelin, että sitä jäisi vielä täksi päiväksi ns. rääppiäiskakuksi, mutta katin kontit. Kakku loppui eilen. Mutta komia se oli.


Vieraita kävi muutama ja puhelinsoittoja ja tekstiviestejä tuli sitten enemmänkin. Lisäksi facen kautta muutama kaveri onnitteli. On se vaan mukavaa, kun toisella paikkakunnalla asuvat kaverit, joita ei kaikkia ole edes nähnyt muutamaan vuoteen, muistivat. Parhaani mukaan minäkin yritän muistaa ihmisten merkkipäiviä.

Se täytyy myöntää, että toisaalta olin illalla tosi väsynyt ja nuutunut, mutta toisaalta kävin ylikierroksilla. Nukkumaan rauhoittuminen oli tosi vaikeaa ja kello taisi olla lähempänä 02, kun olen viimeisen kerran katsonut kelloa.

Tänään olen juossut sitten asioilla ja poikkesin ystävättärellänikin kahvilla. Kauemminkin olisin voinut viipyä, mutta jotenkin olin levoton sielu enkä malttanut pysyä paikallani.
Lähdettyäni sieltä, menin valokuvaamoon passikuvaan, kun saan Kultsilta passin synttärilahjaksi. Ensimmäinen vapaa aika poliisin lupapalveluihin on Lahdessa 1.8. ja täällä vasta 1.9. Miten niin menee pitkäksi... Valokuvaamossa kyllä kuulin, että nopeiten passin saa Heinolasta. Pitäisiköhän sitä lähteä kesälomamatkalle ;D

Nyt pitäisi alkaa laittaa lisää lankaa myyntiin. Varastoni hupenee vauhdilla, mutta pakko yrittää muuttua rahaksi. Tässä kuussa kun on ne Musarit ja loppukuusta taas isompi lasku odottamassa. Tämä on niin tätä. Lottovoittokin tuntuu kiertävän minut niin kaukaa.... :D

Ai joo, tätini sovitti pipoa, jonka hän saa joululahjaksi. Olin huolissani pipon syvyydestä, kun se näytti hirvittävän isolta (pitkältä), mutta onneksi se oli sopiva. Älkää kysykö mistä lehdestä luo malli on. Jostain vanhasta lehdestä, josta olen vain leikannut tuon ohjeen talteen lehtiä hävittäessäni.



Lankana siinä on TeeTee Pallas ja sitä kului 75g. Saatiin siis kolmas KyJy valmiiksi.

Lopuksi kuva niistä kaksista pitsisukista (siniset ja oranssit) jalassa. Näkyy se kuvio paremmin kuin ilman jalkaa.