Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirakkasukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirakkasukka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Aika kuluu ihan huomaamatta

Jotenkin tässä on mennyt taas yli kuukausi kirjoittamatta. Sovitaan, että se johtuu näistä helteistä. En vaan ole jaksanut kirjoittaa - olen vain ollut tuskastuneena tähän kuumuuteen. Olen aina ollut sitä mieltä, että kesällä saa valittaa kuumuudesta, kunhan ei talvella valita kylmästä. Kylmää vastaan pystyy pukeutumaan, mutta helteellä ei ole mitään konstia.
Kaiken huippu on se, että ainoa kunnon uintipaikkakin on mennyt oudoksi näiden helteiden takia, vaikka onkin lähdepohjainen järvi. Itse en ole siellä käynyt,mutta kuulin, että iho jää limaiseksi uinnin jälkeen eli kotona on pakko mennä suihkuun. Niinpä ratkaisin asian siten, että käyn vain suihkussa kotona - enpähän polta nahkaani auringossa. Toisekseen, mä saan niin helpolla ihottuman, että olisi silkkaa tyhmyyttä mennä uimaan sinne. Tieto tuosta limaisuudesta tuli kaverilta, joten uskon sen pitävän paikkansa.

Kotonakaan ei pääse kuumuutta pakoon. Olisi kyllä ilmastointikone,muttei paikkaa,mihin sen saisi. Eksä kyllä teki "vaihtoikkunan"missä on paikka ilmastointikoneen poistoputkelle, mutta saranat ovat joka ikkunaan väärällä puolella. Eipä sille muutenkaan oikein paikkaa olisi. Jos sitten joskus, kun muutan Mäntymäelle Ukkokullan luokse.
Niinpä ratkaisuna on ollut, että verhot visusti kiinni ja kaksi pöytätuuletinta pörrää viipperät punaisena. Helpottaa vähän.....kun on viipperän vieressä.

Syöminen on jäänyt tosi vähiin. Joo, tiedän, että pitäisi syödäkin juomisen lisäksi. Mä en vaan jaksa ( eikä huvita) laittaa ruokaa. Pitäisi tehdä joku salaatti tms. Kaikki vaan on kiinni Ukkokullasta, kun se "omi" mun auton,kun omansa on rikki. Meillä syödään sitä,mitä hän sattuu tuomaan kaupasta. Eilen toi Italian padan ja jauhelihaa,mutta lopputulos oli se, ettei kumpikaan halunnut syödä mitään lämmintä.

Tuli tuossa parisen viikkoa sitten täytettyä vuosia :( Enää yksi numero välissä ennen 50ntä. Mä en halua olla näin vanha. Joo, tiedän, että ikä on vain numeroita,mutta siitä huolimatta... Mulla on vielä liian paljon kutomatonta lankaa enkä muutenkaan ole vielä kutonut tarpeeksi. Muutenkin on paljon asioita,mitä pitää vielä tehdä,nähdä ja olla.
Yksi syy mun vanhenemiskam..ahdinkooni on se, että isä oli just täyttänyt 65v ja äiti oli 62v kuollessaan. Fiksuna olen laskenut, että tuolla kaavalla mä olen 59v kuollessani. Arvatkaa, ahdistaako tuo ajatus, joka on ollut korvien välissä jo monen monituista vuotta. ( laskin sen aika pian äidin poismenon jälkeen ja siitäkin tulee tänä vuonna 12 vuotta)

Siitä  olen tyytyväinen, että olen jaksanut heilutella puikkoja, vaikka onkin ollut näin kuuma. Tein pikkuserkulle 70vee lahjaksi huivin ja parit sukat sekä joululahjojakin on valmistunut. Olisikohan tämä se vuosi, ettei tule joulupaniikki. Toisaalta - jouluun on enää vajaat 23 viikkoa, jos laskin oikein.
joululahjaksi Piirakkasukat
joululahjaksi Niina Laitisen Twist or not -sukat
varressa kierrejoustin. Nämäkin menossa joululahjaksi
Lisää piirakkasukkia joululahjapakettiin
toiset kierrejoustin sukat Pukin konttiin

Kamun raitasukat
Novita Elegiasta tehty huivi 70 vee lahjaksi pikkuserkulle
tärähtänyt kuva ekoista tekemistäni ampiaispesistä. Uskomatonta, mutta ne toimii. Ei ole koko kesänä ollut parvekkeella amppareita sen jälkeen,kun laitoin yhden pesän sinne



Oltiin viime viikon torstaina "Noitien" kanssa viettämässä mökkipäivää Urajärvellä, mistä yksi Noita oli vuokrannut mökin kesäksi. Osui sitten lähestulkoon kesän ainoa viileä/kylmä päivä. Sisukkaasti istuttiin rannassa kutomassa -  Fleece takit päällä. Oltiin niin suunniteltu uivamme ja lilluvamme järvessä, muttei ilma houkutellut.  (Noita --nimitys tulee käsityöpiiristämme, jolle ulkopuolinen keksi nimen Noitapiiri) Niinpä me nautimme mökkipäivästä muuten - syötiin hyvin,höpötettiin ja naureskeltiin.



Asiasta kuudenteen, sain toukokuussa Kamulta nimpparilahjaksi Karjalanneidon. Siitä sanotaan, ettei se viihdy paahteisella paikalla. Ilmeisesti mulle tulleille ei ole kerrottu sitä, koska mun parveke on tosi paahteinen. Jos se viihtyi viime vuonna siellä, niin viihtyy se nytkin, vaikka on paljon kuumempaa kuin viime kesänä.
Eka kuva otettu 26.5. ja toinen kuva pari päivää sitten. Päätelkää itse, viihtyykö Karjalanneito mun partsilla :D


Pitkästä aikaa paljon kuvia :)
Nyt tää menee keittämään kahvia ja siirtyy sitten kutomaan. Kuten sanottu - joulu tulee väistämättä koko ajan lähemmäksi.

Aurinkoisia kesäpäiviä kunnes jälleen kohtaamme. Yritän kirjoittaa nopeammin kuin viimeksi....




tiistai 6. maaliskuuta 2018

Tympeää

Että on osannut ketuttaa ja turhauttaa muutaman päivän. Tuttu pyysi kutomaan itselleen 5 paria sukkia ja toi langat. Sovittiin parille hinta, mutta nyt kun olisi pitänyt maksaa, hän maksoi 1.5 paria ja ilmoitti, ettei ole varaa maksaa lopuista. Arvatkaa olotila tuossa kohtaa. Ketuttaa kuin pientä oravaa! Jos olisin tuon tiennyt, en olisi edes suostunut kutomaan niitä. Ei tullut mieleeni, että tuttu ihminen tekee noin.
Hän kun oli vielä sitä mieltä, että villasukkia saa parilla eurolla. Ostakoon sitten,kele, niitä.
On tietyt ihmiset joille kudon lahjaksi ja muuten vaan sukkia, mutta ko. henkilo pelasi itsensä ulos kaikista kutomuksistani. Tai no, jos saan maksun eka, niin sitten voin ehkä harkita kutomista hänelle.
Ko henkilön äiti pyysi minua kutomaan sen paljon puhutun lehtimyssyn siitä mustasta alpakasta. No, kudoin ja  summa sovittiin, kun ilmoitin myssyn olevan valmis. Sainko rahaa? En. Sain kahvipusseista tehdyn kassin ( ei mulla niitä ollutkaan valmiiksi kuin 4 kpl) Jälkeenpäin hän oli tuolle sukkia maksamattomalle tyttärelleen sanonut, että me sovittiin vaihto kassiin jo ennen joulua. En muista sellaista, eikä muistanut Ystiskään, joka oli paikalla,kun lupasin tehdä sen myssyn.
Sellainen tytär kuin on äitikin. Sanoinkin Ystikselle, etten kudo tuolle em.parivaljakolle enää koskaan mitään.
Mä tein hienon taulukonkin, mihin merkkaan myytyjen summat, materiaalikulut ym. mutta tappiollista hommaa ainakin toistaseksi. Normaalihinnoilla olisin tienannut ja jos olisivat maksaneet, tähän mennessä 151e, mutta 110e on tullut takkiin. Kannattaako myydä? Ei.

Kertokaa, millä saan tuon ketutuksen ja mielipahan pois? Tuntuu vaan niin kurjalta. 

Nyt pitäisi aloittaa elämäni ensimmäisten Anelmaisten teko. Ohjeen on suunnitellut Anelma Kervinen ja olen nähnyt aivan ihania väriversioita niistä. Saas nähdä, mitä siitäkin tulee.
Kaikkein mieluiten kutoisin nyt jotain aivotonta. Ei vaan jaksaisi keskittyä...tai saa keskityttyä. Ajatukset kiertää vielä siinä parivaljakossa.

Ennen kuin lopetan, laitan parit kuvat tähän.

Entiselle kirjanpitäjälleni tein Strömsön Lehtimyssyn korjatulla ohjeella. Sääli vaan, että salama pilaa kuvan ja ilman salamaa tulee liian sotkuinen ja tumma. Lankana akryylikimalle lanka. Riittävän pehmeä sairastuneelle.

Ukkokullan Broken Seed sukat valitsemillaan väreillä

ihan tavissikat 7 veikasta

Ystikselle sukat kierrejoustimella koristettuna

piirakkasukat 7 veikasta