Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. joulukuuta 2016

Ei ole todellista

En ole koko kuukautena saanut kirjoitettua sanaakaan. Selitykseksi sanottakoon, että viikko meni leipoessa. Itsenäisyyspäivänä leivoin piparit, sitten 6 sitruunakakkua, 4 tiikerikakkua ja 10 piimäkakkua, Mutta olin mä tyytyväinen, kun sain ne leivotua suunnitellusti, Koville se otti, mutta tein sen :)

Tänään kävin aamukahvilla ystävälläni ja samalla reissulla kaupassa. Jahkasin kaupassa pitkän aikaa, teenkö tänä vuonna lasimestarin silliä vai en  - päätin tehdä. Täytyy huomenna tehdä se. (Huom. ensin pitää suunnitella hyvin)

Tuossa päivällä iski pienoinen masennus. siitä, että olen jo melkein 50 vee. Vastahan sitä ajatteli, että vuoteen 2020 on sairaan pitkä aika ja se tuntui ihan mahdottomalta ajatella edes koko asiaa. Se on 4 vuotta ja 7kk (vajaa) kun tuo virstanpylväs kolahtaa.
Mä en halua olla näin vanha! Facessa olen kyllä saanut lohduttavia sanoja ja tsemppauksia.

Muutamat sukatkin ovat valmistuneet, mutta sattuneesta syystä, en voi laittaa ennen jouluaattoa kuvia niistä tänne. Olisi tylyä viedä saajilta yllättymisen ilo.







Nämä saattoi laittaa tänne. Ette ikinä usko, mitä mä huomasin justiin. Kaikki kuvat, jotka otin ystävälleni lähetetyistä sukista, ovat kadonneet bittiavaruuteen; en löydä niitä mistään! Nyt ketuttaa aika lujaa - lievästi sanoen. Joulun alla en viitsi käyttää voimakkaampia ilmaisuja.
Samaten leivonnaisista otetut kuvat ovat hävinneet. Tämä ei voi olla edes totta!!!!

Nyt harmittaa niin paljon, että menen kutomaan!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Pakotin itseni tänään tekemään kaksi raparperipaistosta - äidin ohjeella- kun eilen varta vasten hain Kultsilta raparperia. En sitten muistanut ottaa niistä kuvaa - toinen on jo viety Kultsille ja oma on aloitettu. Hyvää tuli, etenkin vaniljakastikkeen kanssa. Ohje on tosi helppo muropohja

100g   margariinia
1    dl  sokeria
1         muna
1,5 dl  vehnäjauhoja (saa olla hieman reilu mitta)

Päälle:
½  l  raparperiviipaleita
1  dl sokeria

Margariini ja sokeri vaahdotetaan. Sekoitetaan muna joukkoon. Lisätään jauhot, mutta vältä vaivaamista. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan siten, että reunoilta nousee n. 2cm.
Päälle raparperit ja sokeri. Paista 200 asteisessa uunissa n.30min. Tarjoa lämpimänä esim. vaniljakastikkeen kanssa.

Oli se niin hyvää kuin muistinkin. Nyt raparperia pakkaseen, niin voi tehdä talvellakin tätä. Toinen mitä täytyisi vielä tehdä, on raparperikiisseli. Tulee ihan lapsuus mieleen kesämökillä, missä oli hyvin usein raparperikiisseliä, jota syötiin sellaisena maidon kanssa tai sitten kaurapuuron kanssa. Ei uskoisi, miten haikeaksi tuollainenkin muisto vetää ihmismielen... :(

Nyt sitten vähän kevyempää aihetta. Tuossa vuosituhannen vaihteessa pelasimme Kultsin kanssa paljon ihanaa autopeliä nimeltä "Carmageddon: Carcalypso now" Tosi hyvä peli, jonka seurassa aika kului kuin siivillä. No, sitten kone hajosi ja pelipä ei sitten enää toiminutkaan uudessa koneessa. Nyyh! Nyt pelistä on tehty neljäs versio " Carmageddon: Reincarnation"  ja voitte uskoa, että tämä "ikinuori" haluaa sen. Yllättävää - koneeni tehot eli nopeus ja näytönohjain eivät riitä tämän uuden version pyörittämiseen. Tämä on niiiiiiin väärin. Täytyykö tässä vielä sijoittaa kotiin pelikone?!?! Kultsi kyllä lupaili, että hän rakentaa minulle pelikoneen.
Kultsi laittoi minulle YouTybe pätkän siitä pelistä, jonka linkitän tähän.

HUOM!!!!! tiukkapipoiset, herkkähermoiset ja alle 18- vuotiaat : Katsominen omalla vastuulla
En ota vastaan valituksia tämän videon laittamisesta tänne, koska olen varoittanut etukäteen!!

https://www.youtube.com/watch?v=uZyf6gghvmo

Onhan tuo video aika karu, mutta siihen täytyy suhtautua niin, että se on vain peli. Ja on niitä pahempiakin pelejä olemassa kuin tuo autopeli.

Lankoja pitäisi taas alkaa mennä läpi. Laskuja kertyy eri tahtiin kuin rahaa. Nyt vain aletaan olla perimmäisten kysymysten äärillä eli nyt sitten alkaa lähteä myös rakkaimpia sukkalankoja :'(
Tämä on niin syvältä.

Taidan mennä hukuttamaan suruni kupilliseen kahvia.

Kaunista keskiviikkoiltaa!

torstai 5. joulukuuta 2013

Loppusuora häämöttää ...

Eilen tein viimeiset kakut jouluksi. Vuorossa oli ne neljä sitruunakakkua ( + yksi minikokinen). Nekin tein Mammun perinteisellä ohjeella, jonka alkuperästä minulla ei ole tietoa, mutta sillä ohjeella Mammu ne aina teki.
 
Muuten niitä tekee ihan ilokseen, mutta se sitruunakuoren raastaminen... Plääh!
Laitan tähän sen ohjeen, jos joku vaikka haluaa kokeilla.

                                          250    g     margariinia
                                            12 rkl      sokeria
                                              4            munaa
                                              4   dl     vehnäjauhoja ( vähän vajaa )
                                           ½   kkp     maitoa
                                             2     tl     leivinjauhetta
                                         sitruunan raastettu kuori

Vatkaa rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.. Lisää jauhoista osa, johon leivinjauhe on sekoitettu. Lisää  jauhot ja maito vuorotellen kahdessa erässä. Lopuksi sitruunan kuori ja loput jauhoista.

Paista ensin 150 asteessa n 30 min ja 175 asteessa 30-40 min.
Kakku ei saa heti ruskistua päältä, koska silloin se halkeilee.

Tavallisessa uunissa paistetaan alaritilällä.

Tänään, kun olin ensin rauhassa herännyt, tein sitten piparitaikinan,mikä on tarkoitus leipoa huomenna Kultsin kanssa. Yllätys, sekin on Mammun perinteinen ohje. Se ei liene mikään yllätys, ettei minulla ole tämänkään ohjeen alkuperästä tarkempaa tietoa... Mutta näitä Mammu aina teki. Ovat tosi hyviä. Nytkin melkein kuulin Mammun äänen sanovan siirapin lisäämisen jälkeen, ettei saa nuolla sormea, koska sen jälkeen ei enää maista, onko taikinassa mausteet kohdallaan.
Pakko oli maistaa taikinaa se valmistuttua ( mielestäni piparit ovat parhaimmillaan taikinana ennen paistamista ) Maistui ihan oikealle.
                                    
                                            Mammun piparit

                                      125   g   voita / margariinia
                                      1,5    dl  sokeria
                                      1       dl  siirappia
                                      1            muna
                                      1,5    tl  inkivääriä
                                      2       tl  kardemummaa
                                      1,5    tl  soodaa
                                      5       dl  vehnäjauhoja
                                      4       tl  kanelia
                                      1       tl  neilikkaa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää mausteet, muna ja siirappi voimakkaasti vatkaten. Sekoita sooda vehnäjauhoihin ja lisää seos taikinaan. Anna seisoa yön yli kylmässä. Paista 200 asteessa kauniin ruskeiksi.

Nyt olisi enää tämän jälkeen näiden pipareiden leipominen ja toisen piparisatsin tekeminen. Alustavasti olen suunnitellut nuo jälkimmäiset piparit viikonlopuksi. Sen jälkeen saa vain kutoa :)

Vastoinkäymisiltäkään ei vältytty tässä leipomisprosessissa. Viimeisiä piimäkakkuja tehdessäni, poltin käsivarteni uunin yläreunaan ja sain siihen oikein vesikellon, No, mä omin senkin Mammulta - hänkin ainakin kerran joululeipomusten aikaan teki tuon. Olen siis ollut hyvä oppilas :D
Tiikerikakkujen kanssa taas päätin pudottaa 5kg jauhopussin lattialle sillä seurauksella, että pussin kylkeen tuli 10cm repeämä. Ei kun äkkiä pussi kyljelleen tiskialtaaseen ( joka onneksi oli kuiva ) ja sitten siivoamaan jauhoja matolta. Mitenkäs se sanonta menee... Ei kahta ilman kolmatta. Eilen sitruunakakkuja tehdessä päätin sitten tiputtaa kananmunan lattialle. Juu, tottakai matolle. Eihän siinä olisi ollut mitään itua pudottaa matottomalle alueelle, mistä se olisi ollut helppo siivota. Vähän meinaa hermostuttaa mitä pipareiden kanssa tapahtuu. Toisaalta, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, paistan ensimmäisen pellillisen liian tummiksi. No, se nähdään huomenna.

Nyt on kuitenkin iso taakka harteilta pois, kun olen saanut kaikki kakut tehtyä ja jäljellä on enää piparit. Koville tämä rupeama otti, sitä en voi kieltää.

Ennen kuin pääsen kutomaan, täytyy pestä uuni. Sinne oli valunut jostain kakusta rasvaa, joka alkoi eilen kärytä. Ehdin vielä tehdä sen ennen kuin ystävättäreni tulee kahville.
Iltapäivällä täytyy käydä postissa.... Minulle tulee lankaa, mutta ollaan siitä ihan hyshys ;)

Saattaa olla, että palaan vielä tänään laittamaan kuvan yksistä sukista, mutta viimeistään huomenna tulee kuva.

Mukavaa päivää kaikille.

Ps. Kiitos, kun käytte lukemassa blogiani. <3

Ja loppukevennykseksi kuva, jonka idean voisi toteuttaa leipomisprojektin loputtua :





tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulupaniikkia ?

En ilmeisesti osaa ottaa rauhallisesti näin joulun alla tai sitten on joulupaniikki..
Aamupäivällä kävin Kultsilla kahvilla pikaisesti, minkä jälkeen tulin kotiin, tarkoituksenani mennä kutomaan. Olin nimittäin päättänyt pitää välipäivän leipomisesta. En tiedä mikä kohtaus minuun iltapäivällä iski - aloin kuitenkin tehdä niitä kahta tiikerikakkua. Tiikeri-osuus jäi aika onnettomaksi, kun minä onneton en muistanut, että noihin omiin vuokiini pitää kahta kakkua varten tehdä kolminkertainen taikina-annos. Nyt olin kaukaa viisas ja kirjoitin ohjeeseeni, että " tee kolminkertaisena näihin ja näihin vuokiin". Saas nähdä, miten likan ensi vuonna käy. Mietin kyllä hetken, tekisinkö toisen satsin perään, mutta totesin olevani niin puhki, että luovuin ajatuksesta.
Tykkään paljon tuosta kouluaikaisen köksänkirjani tiikerikakun ohjeesta - Ihan lemppari :)

Laitan sen nyt tähän, jos joku vaikka haluaa kokeilla.

                                      75  g   margariinia / voita
                                        2 dl   sokeria
                                        3       munaa
                                     3/4 dl   maitoa
                                         2 tl   vaniljasokeria
                                      3,5 dl  vehnäjauhoja
                                      1,5 rkl kaakaojauhetta
                                         1  tl  leivinjauhetta

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää vuorotellen maito ja jauhot, joihin vaniliinisokeri ja leivinjauhe on sekoitettu.
Ota taikinasta 1/4 toiseen kulhoon ja värjää se kaakaojauheella. Laita vuoan pohjalle vaaleaa taikinaa, sen päälle tumma seos ja päälimmäiseksi loput vaaleasta.
paista 200 asteessa n. 40 min.

( molemmat kakut ovat kyllä paistuneet samanvärisiksi - salama vaan vaalentaa tuon etummaisen tosi paljon )
Olisi tietysti voinut leikata palan kakusta, että olisi nähnyt raitaakin, mutta ajattelin noiden säilyvän paremmin jouluun, jos ei ota " testipalaa" ;D                  
          
 
Seuraavaksi jonossa olisi viimeiset neljä kakkua eli sitruunakakut. Olin suunnitellut niitä huomiseksi, mutta saas nähdä jaksanko tehdä. Jos en saa niitä huomenna aikaiseksi, menevät ne ensi viikkoon, koska loppuviikko on sitten torstaista alkaen varattu pipareille. Jännityksellä seuraamme, miten käy. ;)
 
Nyt pitäisi alkaa laittaa ruokaa. En jaksaisi - ihan vetopois -olo. Ja jostain kumman syystä joululahjasukkiin menevät langat hyppivät jatkuvasti näkökenttään. Pitäisiköhän niillekin  tehdä jotain....?
 
Ei tässä kai auta muu kuin keittää ensin kuppi kahvia ja sitten laittaa ruokaa.
Mukavaa viikkoa!
 
ps. Pakko oli vielä tulla hehkuttamaan, että leivoin eilen vielä neljä piimäkakkua, kun hain kaupasta ensin loppuneet aineet. Saldo piimäkakuissa yhteensä 14 kpl. Nyt kakkusaldo yhteensä 16, kun lasketaan nämä tiikeritkin. ( miten niin liioittelen joulukakkujentekoa puolelle suvulle....)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Nyt on puhti pois

Siinähän se tuli jo otsikossa.
Urakoin tänään 8 piimäkakkua ja 2 minipiimistä. Vielä pitäisi tehdä 2 piimäkakkua, mutta se siirtyi huomiseen, kun oleelliset aineet - piimä ja karkeat vehnäjauhot - loppuivat kesken.

 
 
Piimäkakut on tehty Mammun vanhalla ohjeella, jonka alkuperää en tiedä. Oikeastaan tämä on yksi helpoimmista kakuista.
 
                                                    3,5 dl piimää
                                                    3    dl sokeria
                                                    5    dl karkeita vehnäjauhoja
                                                    1    tl soodaa
                                                    1    tl kanelia
                                                    1    tl hienonnettua neilikkaa
                                                    1    tl hienonnettua pomeranssinkuorta
                                                    1    tl hienonnettua inkivääriä
                                                    1   dl voi -tai margariinisulaa
                                                    1,5 dl rusinoita
 
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Lisätään osa piimästä ja sekoitetaan. Sitten voisula ja loput piimästä. Taikina sekoitetaan käsin tai puukauhalla. Laita taikina voideltuun vuokaan. Paista uunin keskitasolla ensin 175 asteessa 30 min ja sitten 200 asteessa toiset 30 min. Jos kakku alkaa tummua päältä liikaa, laita päälle foliota.
Kakun annetaan maustua vähintään viikko ennen tarjoilua. ( mitä kauemmin saa maustua, sen parempaa siitä tulee )


Nyt pitäisi jaksaa ottaa puikot käteen...Ei auta mikään.

Kuten sanottu, huomenna on tarkoitus tehdä ne kaksi puuttumaan jäänyttä piimäkakkua. (miten niin pidän lähipiirin näin jouluna piimäkakuissa... ;D )
Tiistaiksi olen suunnitellut 4 sitruunakakun tekoa ja keskiviikoksi 2 tiikerikakkua. Torstaina olisi tarkoitus tehdä piparitaikina ja leipoa ne Kultsin kanssa Itsenäisyyspäivänä. Näyttää vähän siltä, että teen viikonlopuksi vielä toisen piparitaikinan.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Ihmeiden aika ei ole ohi. Sain pakotettua itseni tekemään joulutorttuja heti miten aamukahvin jälkeen. Oikeastaan idea tuli eilen ystävättäreltäni.. Mutta pakko myöntää, että nyt on tyytyväinen olo :)
Yläkulmasta on nähtävissä, että joku torttuhiiri on jo käynyt maistelemassa..

 
 
Eilen sain taas yhdet sukat valmiiksi. Lankana on Violet Greenin muse 4 ply sock yarn. Tosi miellyttävä lanka kutoa - tiedä sitten vaikuttaako asiaan se, että siinä on cashmereakin...  Joku saa pehmoiset luxussukat joululahjaksi.


Nyt taidan siirtyä taas kutomoon. Joulu tulee sellaista vauhtia, että olen vielä ihmeissäni kutomusten kanssa.
Huomenna ajattelin laittaa kakkutehtaanikin pystyyn tai ainakin koekäyttää kakkulinjan :)

Mukavaa lauantaita!

lauantai 7. syyskuuta 2013

Aurinkoinen tervehdys.
Sain eilen pingotettua kaksi viimeistä huivia illalla. Että olen tyytyväinen itseeni :) Vielä pitäisi kutoa ainakin kaksi huivia lisää... Mutta ei se mitään, tykkään kovasti tuosta Eiku -huivin teosta. Ehkä pitäisi tässä joskus kutoa muitakin huiveja, etten ihan jumiudu yhteen ;D
Ystävättärenikin poikkesi päivällä kahvilla.

Tänään heräsin kukonlaulun aikaan - en kyllä ymmärrä miksi.
Nyt minulla on ensimmäinen omenapiirakka uunissa ja seuraavaan taikina tehtynä. Ajattelin tehdä urakkaluontoisesti neljä piirakkaa, kun on viimeiset omenat menossa. Varmaan kaksi menee Kultsille, koska omenat ovat häneltä.
Voisin kyllä laittaa ystävättärellenikin viestiä, että olisi omenapiirakkaa tarjolla...

Tässä kuvat huiveista. Lankana on Regia hand dye effect.



Nyt olen tikuttanut sukkia, kun eräs ystäväni sai houkuteltua minut mukaan tämän vuoden Sukkasatoon. Kiitos Cesilialle , joka laittoi minulle energiaa :)

Täytyy mennä jatkamaan leipomista. Mukavaa lauantaita!

Edit tuli kertomaan klo 23.22 että mä sain Allun (autoni) tänään. :) :) :)
Tuli jo käytyä Mäntsälässä koeajolla. Että on ihanaa, kun nyt tallissa on mun ikioma autoni!!!!! JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!


keskiviikko 28. elokuuta 2013

Koko päivän olen suunnitellut kirjoittavani tänne, mutta iltaan meni. Heh!

Kultsi toi sunnuntaina omenoita, joista päätin tehdä heti pari omenapiirakkaa.. Äidin perinteisellä ohjeella. Ystävättäreni tuli myös käymään kahvilla - kun kerrankin minulla oli omasta takaa kahvileipää eli omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta.
Toinen piirakoista meni Kultsille.
Piirakat tekivät niin hyvin kauppansa, että tein maanantaina kaksi lisää, joista toinen jopa ehti pakastimeen.
Tällaiselta piirakka näytti.


Ohje on tosi helppo:

3 kkp piimää
2 kkp sokeria
4,5 kkp vehnäjauhoja
100g sulatettua margariinia
2 tl soodaa

Aineet sekoitetaan ja taikina levitetään pellille. Päälle sokeri-kaneliseoksessa pyöriteltyjä omenaviipaleita. Paistetaan 200 asteessa noin 20 min. Tarjoillaan lämpimänä esim. vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

Ystävättäreni on poikkeillut tällä viikolla melkein päivittäin kahvilla. Se on ollut tosi mukavaa, koska alan turhautua tähän autottomana oloon aikas pahasti.

Työkokeilupaikkani pomon ystävä soitti minulle tänään ja kertoi, että se pomo oli pyytänyt välittämään viestin, että menisin katsomaan häntä. Että se tuntui mukavalta. Ilmeisesti olen tehnyt hyvän vaikutuksen. Täytynee mennä vaikka huomenna käymään.
Samalla kyllä kuulin ei niin mukavan uutisen; työkokeilupaikkaani tyhjennetään. Ilmeisesti vetäjän sairasloma on niin pitkä, että kaupunki, joka vuokraa sitä paikkaa, ei halua pitää sitä poissa käytöstä ja toisaalta siitä ei haluta maksaa vuokraa, koska ei ole mitään tulojakaan paikasta. Tosi kurjaa.
Nyt täytyisi keksiä joku toinen työkokeilupaikka... Tuo oli vain niin just minun paikkani.

Kyselin tänään kilpirauhaskokeeni tuloksia. Arvot ovat lääkityksellä laskeneet, mutta ovat edelleen hieman koholla. Pääasia, että suunta on oikea. Kävin juuri katsomassa uusitun reseptin annostusta ja järkytyin - yhden tabun sijasta täytyy ottaa aamulla 3-4 tabua !! :o Hupsista. Taitaa ne arvot tosiaan olla "hieman" vielä pielessä.

Ihme on muuten tapahtunut - puikot ovat parina iltana tarttuneet käteen ja olen saanut jotain aikaankin. Tänään piti hakea styroxlevy varastosta ja aloittaa huivien pingoitukset, mutta sitä en saanut aikaan. No, jos huomenna...

Mukavaa keskiviikkoiltaa !

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Hauskaa Pääsiäistä

Päätin sitten viettää pääsiäistä leipoen. Aamusella tein litran pullataikinan, mistä tein rahkapiirakan sekä kolme pellillistä voisilmäpullia. Suunnitelmissa olisi tehdä vielä kuningatarmurupiirakka tämän päivän aikana. Saas nähdä..
Rahkapiirakan tekeminen jännitti, koska en ole koskaan aiemmin sellaista tehnyt. Hyvin tuo näytti onnistuvan. Ilmeisesti olen luontainen lahjakkuus. Hih!
Saatuani vihdoin kaikki leivottua oli aika istua kutomaan.

 


Eilen sain tikutettua ne ystävälleni menevät Sauna -sukat valmiiksi, mutta kuvan laitan vasta, kun hän on ensin saanut ne. Lisäksi tikuttelin Kultsille perussukkia Stepistä ja aloitin seuraavat Sauna -sukat, jotka ovat menossa serkulleni joululahjaksi. Laskeskelin, että pitäisi kutoa vielä ainakin kolmet Sauna -sukat. ( ja tietysti muita pitsi- ja perussukkia joulua ajatellen useammat parit )

Kultsi poikkesi päivällä pullakahvilla. Annoin muutaman lämpimäispullan mukaan. Tietenkin :)
Sovimme samalla, että hän tulee huomenna puoliltapäivin värjäämään tukkani. Toisen on niin paljon helpompi värjätä pitkä tukkani - ja tulee ainakin tasaisemmin kuin itse laittaen ;)

Se on pakko myöntää, että tuo leipominen vei melkein kaikki mehut - olen ihan mielettömän väsynyt ja loppu. Silti on pakko istua kutomassa, kun pitäisi saada se, se ja se ja vielä sekin valmiiksi. Juu, tiedän, ettei minkään niistä ole pakko olla valmis tässä ja nyt, mutta siitä huolimatta on pakonomainen tarve saada valmiiksi.

Olen vähän odotellut ystävätärtäni käymään, mutta ainakaan vielä ei ole näkynyt...

Ei kai tässä auta kuin mennä jatkamaan tikuttamista.
Hauskaa Pääsiäistä kaikille!

Ystävättärenikin poikkesi kahvilla ja maistelimme hieman rahka- ja kuningatarpiirakkaa. Totesimme molemmat hyviksi :D



torstai 21. maaliskuuta 2013

Päivä meinasi alkaa nihkeästi, mutta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja tein puolukka- ja mustikkapiirakat. Puolukkapiirakka menee Kultsille ja mustikka jää minulle :) Tuo piirakka on sellainen, mitä äiti usein teki.

Ohje noihin piirakoihin on tosi helppo.
                                         2 dl sokeria
                                         2     munaa
                                         2 dl maitoa
                                         100g voita / margariinia
                                         2 tl leivinjauhetta
                                         4 dl vehnäjauhoja

                  Päälle             2 pss pakaste puolukoita / mustikoita tai 0,5-1 l tuoreita marjoja

                  muruseos        50g margariinia
                                         1 dl sokeria
                                         1 dl vehnäjauhoja

Vaahdota sokeri ja munat. Lisää vuorotellen, hyvin sekoittaen maito ja voisula. Lisää vehnäjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Levitä taikina tasaisesti uunipellillä olevan leivinpaperin päälle.
Ripottele marjat taikinan päälle. Lisää marjojen päälle nypitty muruseos.
Paista 200 asteessa 25-30min.
Tarjoile vaniljakastikkeen kera tai ilman  - maun mukaan ;)

Eilen sain ne ystävättäreni pitsisukat valmiiksi. Odottelen häntä käymään, että saan kuvattua sukat. Pitsimalli on enemmän edukseen jalassa kuin sukkaplokissa kuvattuna.

Kultsinkin pitäisi tulla käymään tuossa klo 14 maissa. Hän tulee hakemaan piirakkansa ja kahville. On se vaan niin mukava, kun hän käy täällä kahvilla ja muutenkin :)

Tänään aloitin ystävälleni Sauna -sukkien teon. En edes muista monennetko Sauna -sukat nämä ovat.. Olen jotenkin tykästynyt siihen malliin ( lue: on riittävän yksinkertainen mun osamäärilleni ;D ) En alkuun osannut valita teenkö violetit vai vihreät eli meni arpomiseksi. Saattaa olla, että teen hänelle kahdet sukat, kun vaivaa hieman tämä värivalintani, vaikka väri olikin saamassani lempivärilistassa.

Olen edelleen ihan liikuttuneessa tilassa eilen saamani paketin johdosta. Se paketti lämmitti ja piristi tosi paljon. Mieli ihan piristyy, kun katson niitä sukkia ja tumppuja. Ehkä olen jotain hyvää tehnyt, kun minut yllätettiin tuollaisella paketilla. Välillä tulee kyllä tunne, että miten raaskin pitää niitä sukkia; nehän voivat kulua rikki....

Muoks! Kuva sukista tuleekin vasta viikonloppuna, kun kuvattavilla jaloilla oli tänään kiire eivätkä näin ollen ehtineet poseerata.

Kultsi liimasi mun hiljattain rikkoutuneet knittareiden irtopäät kasaan :) Kiitos Kultsi! Nyt kelpaa taas tikuttaa - tuntuu meinaan vähän siltä, että teen vielä toisenkin tällaisen huivin. Huivi menee joko synttäri- tai joululahjaksi pikkuserkulleni.

Nyt taitaa olla aika siirtyä vihdoinkin tuonne kutimen ääreen. Mukavaa torstain jatkoa!

lauantai 9. helmikuuta 2013

En tiedä, mikä muhun on iskenyt... Tein sitten aamulla, ystävättäreni ystävällisellä avustuksella, litran pullataikinan. Taas. Tämä on kolmas kerta pienen jan sisään, kun leivon pullaa. Ihan kuin ei lauantaiaamuna olisi muuta tekemistä ( kuten nukkua pitkään) Epäilen, että tänään käy kahvivieraita  - en kuitenkaan saa oltua leveilemättä sillä, että leivoin pullaa ;D
Eipä aikaakaan, kun olen jo kahdelle leveillyt :D :D
On tämä sellainen saavutus multa! Mutta aika hienoa, kun kotona tuoksuu tuore,vastaleivottu pulla.
Iso kiitos ystävättärelleni, joka jälleen kerran tuli tueksi siihen taikinantekovaiheeseen. Jospa seuraavalla kerralla "uskaltaisin" tehdä taikinan jo ihan yksin ;)



Olen jäänyt ihan koukkuun niihin Knit Pron Karbonz -puikkoihin. Ne ovat mielestäni todella hyvät kutoa. Tykkään lujaa! Niitä on ehdottomasti hankittava lisää sitä mukaa kuin pystyy.
Kultsi kyllä tilasi mulle eilen niitä 15cm sukkapuikkoja... Mutta tahtoo lisää!!
Tilasin ystävättärellenikin sellaiset kokeeksi ja hän päätyi samaan tulokseen, että niitä on saatava lisää. Nyt vain odotellaan, että kauppaan tulee niitä lisää..

Olen kutonut sitä UWAn Sauna -sukkaa; tänään saan ensimmäisen valmiiksi ja varmaan toisen alulle. Epävarmuus johtuu siitä, että saatan sekaantua kutomaan omaa sukkaani, jossa on ne uudet puikot kiinni. Argh! En tykkää, kun on monta yhtäaikaa tekeillä.
Kai se täytyy siirtyä  kutomaan, kun pullatkin on saatu paistettua..

tiistai 4. joulukuuta 2012

Niin nopeasti, kun tulee puhti tehdä jotain, se myös menee :( Rehellisesti sanoen mua harmittaa, kun on se piparitaikina jääkaapissa odottamassa. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, etten millään jaksaisi leipoa tänään niitä pipareita, mutta pakko se kai on.
Tein äsken ruuan ja se vei kaikki jäljellä olevat mehut musta :( Tylsää..

Toinen, mikä saattaa vaikuttaa puhtiin ja jaksamiseen, on taloudellinen tilanne. Äsken just räknäilin, ettei taida tulla mun pöytään kinkkua tänä jouluna. Yhyy :( No, jos ensi vuonna sitten taas. Ihmeitä täytyy tapahtua, jos kinkun saan hankittua.

Olen yrittänyt kutoakin nyt aamusella, muttei meinaa taas puikot pysyä kädessä. Kutominen on ihan hirveää pakkopullaa. Sanoisinko tähän saman minkä viime vuonna, että ensi jouluna mulla ei ole tätä tilannetta vaan kaikki lahjat ovat hyvissä ajoin valmiina.
Hahahahahaa :D Näkisi vaan...Rohkenen meinaan itseni tuntien epäillä tuota.

Koskissakin pitäisi käydä ennen joulua perinteisellä joulukäynnillä.  Ihmettelen vaan, mistä siihenkin repäisen rahat...ja puhdin lähteä. Periaatteessa ajaminen sinne tulee muutaman euron halvemmaksi kuin lahjojen lähettäminen postitse, mutta postia käyttäen jäisi lähtemisen vaiva / vaikeus pois.

Tämä näytti nyt olevan "mikään-ei-ole-hyvin -postaus". Jos illemmalla olisi jotain mukavampaa kirjoitettavaa. Jos ei ole, niin palaan toisena päivänä asiaan.

Mukavampaa päivää kaikille, jotka luette tätä :)

Joskus illalla. Sain puristettua itsestäni puhtia pipareiden leipomiseen. Syy voi olla se, että Kultsi -ystäväni tuli leipomaan mun kanssa. Toisin sanoen, hän leipoi ja mä paistoin. Se on kuitenkin pakko myöntää, että edelleen piparit ovat mun mielestä parhaimpia taikinana ;D
(Kultsi on siis  ex-mieheni, jonka kanssa olemme nykyään hyviä ystäviä)


Tuossa iltapäivällä mun paikallinen ystäväni tuli käymään kahvilla. Oli hänen vuoronsa päästää ylimääräisiä höyryjä ulos.  Samalla puhuttiin, että täytyy tässä talven mittaan tehdä heidän pihansa nuotiopaikalle nuotio ja paistaa tikkumakkaraa. Mikä sen hienompaa kauniina talvipäivänä. Sen olisi voinut toteuttaa jo aikoja sitten, siis sen tikkumakkaran, mutta sitä jotenkin on kangistunut kaavaan, että kun menee heille, juodaan kahvia.
Eilen tämä samainen ystäväni yllätti mut iloisesti; hän toi mulle joulukalenterin, kun olin manannut, ettei mulla tänä vuonna ole joulukalenteria. Eikä ollut mikään tavallinen joulukalenteri vaan oikein suklaakalenteri. Nam!

Selvästi päivä parani iltaa kohden. Hyvä niin. Seuraavaksi täytyy kokeilla, jos puikotkin pysyisivät vielä kädessä. Jos ne pysyvät, niin tämä on kokonaisuudessaan sittenkin ihan hyvä päivä.

maanantai 3. joulukuuta 2012

En tiedä, mikä ihme kohtaus mulla on menossa... Leivoin tänään kolme piimäkakkua lisää. Vielä tarvitsisi tehdä kaksi. Lisäksi käytin kohtauksen hyväkseni ja tein piparitaikinan. Olen perinteestä hieman myöhässä, sillä mummun kanssa oli tapana leipoa joulupiparit 1.adventiksi. Toisaalta - päivä pari sinne tänne ;)
Loppuviikosta tai sitten ensi viikolla olisi tarkoitus leipoa sitruunakakut, joita tulee, onneksi, vain kolme. Tuntuu, että 7-8 piimäkakun tekemisen jälkeen kakunleipomiskiintiö voi olla aika lähellä täyttymistä..

Eilen sain yhdet joululahjasukat valmiiksi. Lankana näissä on OnLine supersocke silk ja koko on 39.

 
 
Jouduin järkyttymään eilen. Olin paketoinut serkkuni pojalle (15 vee ) villasukat kokoa 42/43. Mainitsin asiasta serkulleni, joka totesi, etteivät ne mahdu pojalle, jonka jalan koko on 45!!! Onhan se toisaalta ymmärrettävää, että pitkän pojan täytyy kasvaa myös maata pitkin pysyäkseen paremmin pystyssä :D Ei kun paketti auki ja isommat sukat puikoille.
Huolestuttaa vaan, miten ehdin tehdä kaikki.. Saisi nyt edes Kultsin Huhuu -pipoihin silmät ja tehtyä ne tumput. Sanokaa mun sanoneen, että tässä tulee vielä kiire..
 
Säästä voisi sanoa sen verran, että on ihana, aurinkoinen talvipäivä. Pakkasta on tuollaiset -17 astetta, auringonpaistaessa mittariin hieman lämpimämpää. Kyllä valkoinen lumimaisema on kaunis.
 
Olisinkohan ansainnut kupin kahvia ennen kuin menen jatkamaan kutomista... Pikainen päätös: olen.
Aurinkoista päivää kaikille!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Mä tein sen!!! Sain leivottua ensimmäiset piimäkakut mammun perinteisellä ohjeella. Että olen tyytyväinen itseeni :) Eikä sitä tiedä, vaikka vielä illemmalla leipoisin toiset kolme piimäkakkua.. Ehkä se kannattaisi tehdä, kun on puhti päällä.Ohje on tosi vanhasta keittokirjasta, minkä mummuni oli saanut äidiltään, ja joka perintönä siirtyi sitten minulle. Kaikki ovat kyllä tasaisen ja kauniin ruskeita, salama vaan saa nuo kaksi näyttämään paljon vaaleammilta :(



Leivottuani siirryin sitten kutomon puolelle eli sohvannurkkaan sukanteelmän kanssa. Edelleen kutominen tuntuu kivalta. Tämähän vaikuttaa ihan lupaavalta. Tiedä vaikka saisin nuo sukatkin tänään valmiiksi ;)

Tänäänkin satoi puolipäivää lunta. Ulkona on kaunista, kun maa on valkoinen. Varmaan mun puhtini tehdä kaikkea johtuu osittain siitä, kun on valoisampaa. Onhan tässä se, että kaikki mitä saan tehtyä, on pois joulupaniikista.
Pakkasta on ollut koko päivän -12 astetta, mutta iltaa kohden pakkanen on alkanut kiristyä. Mikä on ihanampaa ruokaa pakkapäivänä kuin keitto; tässä tapauksessa kaalikeitto.

Ystäväni on tulossa kohta kahville ja tuo mulle samalla pussin karkeita vehnäjauhoja, ettei ainakaan jauhojen puutteen takia jää leipomatta :D Ja onhan se kiva saada päiväkahviakin kivassa seurassa.

Kyllä mun kelpaa :) Toinenkin ystäväni piipahti meillä. Hänen kanssaan jutteleminen on lähes aina hirveän helpottavaa.

Ai niin, menin sitten ilmoittautumaan UWAan eli uudenvuodenaatosta vappuaattoon -tempaukseen Neulomossa. Tiedä sitten, miten fiksu idea, kun KyJykin jäi vaiheeseen... ;)