Tässä on nyt muutaman päivän ketuttanut kuin pientä oravaa, jonka käpy on jäässä. Tuntuu, ettei mikään suju ja kaikki kaatuu niskaan. Pakko myöntää, että jokunen ärräpää on päässyt - ja tunteella. Ihan kuin tähän astiset eivät olisi riittäneet, tuli tänään Nissanilta kirje, missä oli tiedonanto takaisinkutsukampanjasta." Ongelmana on matkustajanpuoleisen turvatyynyn täyttölaitteesta, joka on saatettu valmistaa määritysten vastaisesti. Se voi aiheuttaa kohtuuttoman paineen täyttölaitteessa turvatyynyä laukaistaessa, jolloin turvatyyny voi irrota kotelostaan." No, ei kun soittamaan lähimpään Nissan huoltoon ja varmistamaan, koskeeko kutsu autoani. Tietenkin se koski. Johan se olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta, ettei se olisi koskenut. Niinpä sitten varasin ensimmäisen mahdollisen ajan, joka on 4.3. ja heti kello 9. Huomasin sentään kysyä, onko se pitkäkin projekti. Sanoivat, että vajaan tunnin eli ei paha. Täytyy ottaa kudin mukaan, niin saa ajan kulumaan ja samalla saa ajan käytettyä hyödyksi.
Toinen, mikä on lisännyt ketutusta on se, että hoitaja-aikani peruuntui taas. Tämä oli varmaan kuudes kerta reilun 3kk aikana, kun aika peruuntuu hoitajan sairastumisen tai loman takia. Tämä on niin syvältä. Viimeksi olin päättänyt avautua siellä kunnolla, mutta metsään meni se suunnitelma. Ensi maanantaina olisi uusi yritys, mutta saas nähdä miten käy.
Kutominenkin on ollut viime aikoina vähän pakkopullaa, mutta pakko vain on kutoa, kun en osaa istua tekemättä mitään. Jos en kudo, olen tietokoneella surffaamassa. Harmittaa vain, etten ole aikoihin jaksanut lukea muiden blogeja. Anteeksi :( Yritän ryhdistäytyä ja päivittää itseni teidänkin blogienne kohdalla.
Tässä ovat viimeisimmät valmistuneet sukat, jotka menivät tämän talon tosi mukavalle huoltomiehelle. Tummemmat ovat TeeTee Pallasta ja vaaleammat TeeTee Tundra alpakkasukkalankaa. Vielä on tekeillä Regia Activesta hänelle yhdet sukat. JAVAssa on nyt 10 valmista eli kaksi pitäisi vielä tehdä vappuaattoon mennessä. Jäljellä on huivi ja torkkupeitto. Viimeisen tekemiseen menee varmaan koko kuukausi ellei kauemminkin.
Eilen kävin ystävättärelläni kahvilla. Hänen kanssaan on aina yhtä mukavaa ja ihanaa olla. Voi olla ihan oma itsensä. Elämä täällä olisi aika ankeaa ilman häntä. Tiedä sitten, olisinko edes enää täällä vai olisinko palannut synnyinkaupunkiini...etenkin,kun välit exään ovat viilenneet. Edes ystävänpäivänä ei tullut viestiä eikä meiliä, vaikka niin sovittiin pysyvämme ystävinä. Hitto, vanhat kaverit Koskistakin laittavat ystävänpäivänä viestiä ja synttärinä ja jouluna.
No, se siitä aiheesta.
Ketutus kasvoi taas entisestään. Piti tulostaa yksi juttu, mutta toi %#/?¤¤# tulostin ei suoriudu. Olen irroitellut johtoja ja laittanut takaisin, asentanut tulostimen uudestaan, mutta mitään ei tapahdu. Alkaa tuntua, ettei siitä ole enää kuin verkonpainoksi. Onneksi on joki heti tuossa tien toisellapuolella. Aikani taistelin tulostimen kanssa, mutta päätin antaa tällä erää periksi. Tilanne siis tulostimelle 1-0.
Kai tässä täytyy mennä taas kutomaan.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste JAVA. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. helmikuuta 2015
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Kevättä kohden mennään
Taas on aurinkoinen ja kaunis päivä. Oikeastaan juuri sellainen päivä, jolloin voisi kuvitella hiihtävänsä jäällä - paitsi etten hiihdä. En ole hiihtänyt kouluajan jälkeen metriäkään ja jos oikein muistan, niin lukioaikana jo onnistuneesti luistin siitä tavalla jos toisella. Mutta kuten asian ilmaisin "voisi kuvitella..." ;D
Jossain kohtaa oli kyllä hullu ajatus, että jos olisi ylimääräistä rahaa, voisi ostaa sukset, mutta onneksi ei ole. On minulla kyllä hyvä perustekin, miksi en hiihdä: äiti hiihti pari kolme kertaa ja kummankin hiihtoretken jälkeen hänellä todettiin syöpä. Toisin sanoen, käytän verukkeena tuota eli hiihto aiheuttaa syöpää - ainakin tässä tapauksessa. Tuskin niillä todellisuudessa on mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta...
Sain eilen kudottua tämän talon huoltomiehelle sukat. Hän tässä jokin aika sitten kyseli, vieläkö kudon sukkia ja tilasi neljä paria. Vielä kolmet pitäisi tikuttaa. Ensimmäisenä valmistui Novitan Pikkusiskosta perussukat.

Nyt on puikoilla sukat Pallaksesta. Olen kyllä erittäin helpolla kuluttanut aamun tässä koneella, enkä ole kuin pikaisesti vilkaissut seohvan selkänojan yli käsityötä. Ei ole edistynyt yön aikana.
Yleisfiilis on hälläväliä -tyyppinen. Mikään ei oikein huvita eikä oikeastaan millään ole väliä. Laskut maksoin äsken ja taas ihmetellään, mihin rahat hävisivät. Olisi tuolla vielä lankoja, mutta kun mitään ei enää raaskisi oikein myydä. Se on se hamsterin perisynti.
Kirjastossa pitäisi käydä viemässä nuo myymättä jääneet käsityökirjat, kun ei anna luonto periksi heittää roskiin. Se on sitten kirjaston harkinnassa laittavatko lainaukseen vai myyntiin.
Lisäksi pitäisi viedä yksi paketti postiin.
Ruokaakin pitäisi tänään laittaa, muttei ole aavistustakaan, mitä tekisin. Pitäisi olla jokin hyvin vaivaton ja nopea - ei huvita kokkaaminen yhtään. Ideoita vaivattomista ja nopeista ruuista otetaan ilolla vastaan..
torstai 12. helmikuuta 2015
Oli pari aurinkoista ja ihanan keväistä päivää (vaikken tykkääkään keväästä ), mutta nyt on taivas pilvessä ja niin harmaata. Olen koko aamun pyöritellyt lankojani ja miettinyt, millä ilveellä saisi ne menemään. Ilmaiseksi en kuitenkaan anna, koska osa niistä on ollut hyvinkin kalliita ostettaessa. Lisäksi pitäisi penkoa taas lankavarastoa, josko vielä raaskisi jotain myydä. ( olisi vähän pakko)
Ystävättäreni kävi aamupäivä kahvilla ja oli mukava jutella taas hänen kanssaan. Olisin varmasti entistäkin sekopäisempi ellei häntä olisi. Toisin sanoen "Kiitos, että olet olemassa" Kiitos myös parille muulle hyvälle ystävälleni, jotka jaksatte kiskoa hiuksista ylöspäin, kun itse en jaksa kiivetä <3
Pikkuisen olen saanut kudottuakin. Sain ne ystävättäreni ystävän sukat valmiiksi eilen. Lankana söpön vaaleanpunainen Austermann Step. Samalla ne olivat kahdeksas JAVA (jouluaatosta vappuaattoon) työ. Enää neljä tekemättä. Toisin sanoen, kahdet sukat (jotka menevät tämän talon huoltomiehelle), huivi ja torkkupeitto. Peiton teen viimeisenä, koska se on isotöisin. Vielä kun löytäisin sen ohjeen. Tiedän tulostaneeni sen, mutta se, mihin sen laitoin, on iso iso arvoitus.
Mitä tästä opimme - älä järjestä paperikasoja. ;)
Ja taas tökkii. En käsitä, miksi en saa IE:llä ladattua tänne kuvia, vaan aina ne täytyy ladata Firefoxin kautta.
Nuo ovat niin herkulliset, että tekisi mieleni itsekin tuollaisia. Lankaa olisi vielä aloittamaton kerä tuon lisäksi, mutta epäilen ystävättäreni korvamerkinneen sen itselleen :D No, jos kahden kerän jämistä jäisi vielä minunkin sukkiini... Toivossa on hyvä elää - Topi on hyvä jätkä :D HHeheh :D

maanantai 9. helmikuuta 2015
Että osaa ihmisen lasta taas stressata kaikki. Tuntuu, ettei mikään ole hyvin. Yksi syy on se, etten tiedä, miten luovia taas tämä kuukausi läpi. Ei ole mitenkään mieltä ylentävää, että tilin saldo tipahti näin alas jo heti alkukuusta. Oikeastaan ketuttaa aika lujaa ja mahakin on stressistä kipeä :(
Olen kuolannut Taito-Pirkanmaan sivuilla sitä vaaleanpunaista Roosa nauha -lankaa, mutta täytyy siirtää sen hankkimista hamaan tulevaisuuteen. Sitä ennen täytyy lunastaa Zeldalta ne ihanuudet, mitä hän on jemmannut mulle. Hän olii niin ihana, että sain osamaksusopparin niihin :)
Puikot ovat pikkuisen heiluneet. Sain ystäväni miehen sukat valmiiksi - lankana 7 Veikka. Sukat ovat jo päässeet uuteen osoitteeseen ja olivat kuulemma mieluisat ja hyvät.
Lisäksi sain ystävättäreni kovan onnen pitsisukat valmiiksi. Ne olivat ne, joiden ensimmäisen varren purin ainakin 15 kertaa ennen kuin se onnistui. Eilen sain toisenkin valmiiksi ja siinä kun mallailin niitä pingotusta varten, totesin, että jälkimmäisen sukan varresta puuttuu yksi mallikerta. Pituudessa se teki 3cm. Arvatkaa leikillänne, tuliko muutama ärräpää... Laitoin ystävättärelleni viestiä, että mitä tehdään - pingotanko saman mittaiseksi vai puranko sukan varteen asti ja teen sen puuttuvan mallikerran. Onneksi ystäväni oli sitä mieltä, että pingottaa. Silti minua harmittaa päästää sekundaa käsistäni pois. Joo, tiedän, että virhe voidaan katsoa käsityössä sormien läpi, mutta silti... Malli on Upeat kirjoneulesukat -kirjasta. Nyt odotan jännityksellä, että hän tulee käymään ja näen, miten nuo istuvat jalkaan.
Osallistuin Novitan neulomossa ensimmäistä kertaa sukkalanka vaihtoon. Oli tosi kiva kokemus. Kaiken lisäksi sain vaihdossa itselleni tuntematonta lankaa :) sekä hauskat sukkalankaohjeet, suklaata unohtamatta.
Nyt pitäisi mennä kutomaan ystävättäreni ystävän sukkia, jotta saisi nekin valmiiksi. Seuraavaksi listalla on tilaussukat tämän talon huoltomiehelle. Missäköhän kohtaa ehtisi kutoa niitä paljon puhuttuja joululahjoja, ettei tulisi taas joulunalla paniikki...

sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Sunnuntai-illan tervehdys
Ajattelin kirjoittaa vielä muutaman rivin ennen kuin yritän saada unenpäästä kiinni. On ollut taas viime aikoina hyvin vaihtelevaa tuo nukkuminen. Tuntuu, että joko nukun paljon tai sitten unet jää 2-4 tuntiin / yö. Kuluttavaa. Onneksi tein silloin eräänä päivänä sen lihakeiton, niin ei ole tarvinnut tehdä ruokaa,
Toissapäivänä sain hoitajalleni menevät tilaussukat valmiiksi. E niillä kuulemma olisi ollut kiire, mutta ajattelin tehdä ne pois nyt, kun on vielä villasukkien aika. Tai no, itse pidän villasukkia melkein läpi vuoden - paitsi kuumimmilla helteillä.
Jaha... taaskaan en saa IE:n puolella lisättyä kuvaa :( No, tehdään se sitten mutkan kautta eli tällaiset niistä tuli. Lankana Austermann Step.
Eilen valmistui ystäväni miehen sukka ja sen parikin on jo melkein valmis - enää puuttuu puolikas terästä. Heti, kun saan sen valmiiksi ja kuvattua, saan ystäväni paketin valmiiksi ja sen voi kiikuttaa postiin.
Seuraavat aivottomat menevät ystäväni kaverille.
Säästä voisi sanoa sen verran, että lunta on tullut viime yöstä alkaen ihan riittävästi. Päivällä kävi aura pihassa ja jälleen kerran minun autotallini edestä ei aurattu, vaikka muiden edestä aurattiin. Ei siis ollut ensimmäinen kerta. Nyt meni kokonainen herneenpalko nenään. Toisin sanoen,, nappasin siitä valokuvan ja laitoin sen viestin mukana isännöitsijälle. Oli aika tulikiven katkuinen se viestini. Jotenkin olen kyllästynyt siihen, että aina juuri minun tallini edusta jää auraamatta.
Huomenna pitäisi maksaa laskuja, kun tulee rahaa. Valitettavan huonosti on langat ja kirjat tehneet kauppansa. Toivottavasti ihmiset vielä innostuisivat niistä.
Nyt hetkeksi vielä kutomaan ja sitten yrittämään, josko uni tulisi silmään. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015
Taaskin on mennyt yli viikko, etten ole kirjoittanut. Syy on selkeästi se, että olen epätoivon vimmalla penkonut useaan otteeseen lankojani ja käsityökirjojani muuttuakseni rahaksi. Ei niin, ettei ole muitakin laskuja, mutta sen lisäksi auton kutale alkoi taas oikutella. Se silloin viime syksynä teki sitä, ettei se lähtenyt käyntiin ennen kuin oli avannut oven pariin otteeseen ja ties kuinka monta kertaa yrittänyt käynnistää. No, nyt se tekee taas sitä samaa. Alkaa olla hymy kaukana ellei suorastaan pyllyssä. Tämä ei ole enää reilua.
Olen ihan kivasti raaskinnut luopua langoista, mutta vielä tarvittaisiin ihmisiä, jotka ostaa niitä. Sama koskee kirjoja.
Kirjoista luovun osittain myös sen takia, että netti on pullollaan toinen toistaan ihanampia ohjeita. Jätin kuitenkin itselleni sukkakirjat, pari huivikirjaa ja pari kolme muuta käsityökirjaa.
Mielialat ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Välillä on ihan ok päiviä, mutta välillä ketuttaa aika lujaa ja tekisi mieli vain unohtua maailmalta. Noina päivinä kutominenkin tökkii, mutta yritän silti pitää kiinni siitä, että joka päivä kudon edes muutaman kerroksen.
Ystävättäreni pitsisukkien kanssa taistelin oikein urakalla ja purin sen toisen siis ekan sukan toistakymmentä kertaa. Toinen sukka onnistuu jo paremmin. Vielä kun saisi tehtyä ne valmiiksi... ;)
"Aivottomana" työnä olen kutonut itselleni ohuet perussukat, kun entisissä alkoi olla kämmenen tai siis jalkapohjan kokoinen reikä. Lisäksi olen kutonut kahdelle muulle ystävälleni sukkia rinnakkaistöinä noille pitsisukille.
Tässä on ne minun sukkani... Tai sitten ei. En saa kuvaa tallennettua tähän. Liekö vika minussa vai bloggerissa. Täytyy yrittää myöhemmin uudestaan. Mutta ärsyttää, kun tämäkin tökkii kaiken muun lisäksi.
Täytyisi varmaan mennä laittamaan liha keittymään... Ajattelin tehdä perinteistä lihakeittoa vuosien tauon jälkeen. En muistakaan, koska olen viimeksi tehnyt; olen aina käyttänyt nopeampaa jauhelihakeitto versiota.
Ja kunhan saan lihan keittymään, istun kutomaan.
Yritän myöhemmin käydä laittamassa sen sukkakuvan, mutta jos ei tänään onnistu, laitan sen tulevaan postaukseen.
Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

torstai 15. tammikuuta 2015
Tervehdys
Taas on mennyt viikko, etten ole saanut kirjoitettua. Fiilikset ovat vaihdelleet laidasta laitaan, mikä varmaan on vaikuttanut hiljaisuuteen täälläkin. Nytkin on sellainen tunne, että millään ei ole mitään väliä. Jotenkin olen odottanut, että masennuslääkkeet auttaisivat ja kun ne eivät auta niin paljon kuin odotan, tulee turhautuminen.
Onneksi minulla on ystävä, jonka kanssa on helppo puhua ja jolla on omakohtaista kokemusta vastaavasta.
Ulkona sataa, taas vaihteeksi, lunta. Olen tänäänkin tehnyt jo kerran lumityöt parvekkeelta (kello on nyt 9) ja varmaan täytyy kohta tehdä uudestaan. En tiedä, pitäiskö lähteä ystävättärelleni tekemään lumitöitä. Olen niin hullu, että tykkään lumitöistä...
Kutomukset edistyvät hitaasti mutta varmasti. JAVA töitä on kolme valmiina ja aloittanut 9/10, mitkä pitää aloittaa tammikuun loppuun mennessä. Ai hitsi, olenkin unohtanut merkitä JAVA -tunnuksella valmistuneet. Tilanne täytyy korjata.
Tässä kuitenkin viimeksi valmistuneet sukat Dropsin Delight -langasta.
Olen taistellut yksien pitsisukkien kanssa niin paljon, että hermot meinasi mennä. ( vaikka olenkin käsitöiden kanssa paaaaaljon pitkäpinnaisempi kuin muiden asioiden kanssa) Purin sitä sukanteelmää varmaan 15 kertaa. Meinasin jo antaa ystävättärelleni synttärilahjaksi teelmän, langat ja ohjeet ja mukana kortin "tee itse sukkasi". En sitten kuitenkaan antanut, kun hän jeesas pahimman paikan yli ja nyt näyttää - kop kop - sujuvan. Onneksi oli yhdet sukat kuitenkin antaa synttärilahjaksi.
Viime viikonloppuna laitoin hirvittävän määrän lankaa myyntiin ja pakko katsoa lisää :( Byäää!Byää! Sydän vuotaa jo nyt verta - kuinka paljon se vuotaakaan seuraavan karsinta kierroksen jälkeen. Täytyy laittaa jotain käsityökirjojakin tyrkylle.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Hyvää alkanutta vuotta !
Jos on vuosi alkanut sään puolesta vaihtelevissa merkeissä, niin sama pätee myös mielialaan. Välillä meinaa olla ihan ok päiviä, mutta välillä taas en haluaisi nousta sängystä. Etenkin ruuan laittaminen tökkii tosi lujaa. Ilman kaveriani en varmaan edes laittaisi ruokaa, vaan tyytyisin eineksiin - jos edes niihinkään. Tuntuu kaikki inhottavan.
Lankoja pitäisi taas laittaa myyntiin. En enää haluaisi myydä mitään, vaan kutoa langoistani, mutta pakko mikä pakko. Tämä on niin syvältä. No, ei kai tässä auta muu kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa mennä taas lankoja läpi :(
Muutama sukkapari on valmistunut eli JAVA (jouluaatosta vappuaattoon ) etenee hitaasti mutta varmasti.
Ylimmäiset ovat 7 veikkaa ja koko on siro 45, keskimmäiset ovat Onlinen lankaa, samoin alimmaiset.
Kaikki ovat jo korvamerkittyjä eli lähtevät maailmalle.
Nyt on puikoilla yhdet pitsisukat, jotka ovat aiheuttaneet minulle harmaita hiuksia. Olen purkanut alin varmaan 6 kertaa ja vasta nyt tuntuu, että onnistuu. Kopkop.. Tietty nyt kun sanoin näin, homma alkaa taas pissiä. Pitäisi saada ne sukat valmiiksi 14. päivään mennessä.
Säästä voisin sanoa sen verran, että kaksi edeltävää päivää olivat tosi kylmiä. Eilen pakkanen kävi -19 asteessa, mutta nyt ei ole kuin -3C ja sataa lunta. Jos sää jatkuu tällaisena, lähtee kaverini yöllä lumitöihin. Voisin tietty hyödyntää tilanteen ja kutoa koko yön ;)
Ei ole totta - sain kuin sanikin laitettua lankoja myyntiin. Enemmän olisi pitänyt laittaa, mutta kun en raaskisi. Nyt jo sydän vuotaa verta. On tuo lankojen kanssa näprääminen niin aikaa vievää, että en ole koko päivänä ehtinyt kutoa. Tuo lankaprojekti vei heittämällä 5 tuntia. Kuten sanottu, enemmänkin pitäisi karsia, mutta.... En pysty edes ajattelemaan moista.
Loppuillan pyhitän kutomiselle eli mukavaa illan jatkoa kaikille tasapuolisesti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)