Näytetään tekstit, joissa on tunniste Costello. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Costello. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Tämä ei ole edes todellista !!!!!

Mä en käsitä, miten voi olla näin vaikeaa tämä blogin päivittäminen. Ei vaan ymmärrä.
Ei tarvitsisi tehdä mitään metrien pituisia päivityksiä,kunhan nyt jotain laittaisi,mutta ei....

Kesä alkoi ja lämmintä on riittänyt vähän liiankin kanssa - ainakin mun mielestä. Tuollainen max +20- 24 °C olisi sopiva. Olisi kesäistä,muttei tukaduttavan kuumaa. Noilla helteillä,mitä on ollut, ei oikein kutominenkaan maistu. Sanoo hän, joka on kutonut pelkkiin sukkiin  5kg lankaa tänä vuonna. Pareja on tullut 30 kpl.

Kutomisen lisäksi päivät ovat menneet Ystiksen kanssa. Onko käyty ajelemassa ja nähty kahvin merkeissä päivittäin. Sunnuntaina käytiin Kärkkäisellä Lahdessa ja tultiin Heinämaan kautta kotiin. Ette ikinä arvaa. kenet me nähtiin Heinämaalla! Costello! En ollut ennen nähnytkään Costelloa livenä. Niinpä oli pakko pysähtyä ottamaan kuva. Kannatti, sillä Costello jäi oikein poseeraamaan - ilmeisesti tottunut olemaan kuvattavana.


Olisi saanut lähempää paremman kuvan,mutta oli niin syvä ja leveä oja, etten yrittänyt yli. Toisin sanoen, terve järki voitti :D

Ukkokulta oli 3 viikkoa kesälomalla ja vielä olisi 4 viikkoa jäljellä. Hänen lomansa laahaa vuoden perässä,mistä kirjanpitäjä oli huomauttanut hänen pomolleen. Ukkokulta suunnitteli,että hän olisi taas ensi viikon lomilla ja pomokin oli kysynyt siitä. Ukkokulta on vaan niin kiltti, että kun nyt olis  enemmän hommia töissä, hän ehkä siirtää lomaansa. Ei saisi olla liian kiltti, ei ne muutkaan siellä jousta missään asiassa.
Kun esim ajatellaan, että heitä on siellä kymmenkunta, niin vain Ukkokulta ja yksi muu päivystävät. Muut eivät voi päivystää sen takia, ettei voi vapaasti nähdä kavereita ja viettää vapaa-aikaa,jos vaikka tulee ovenaukaisu tms. Olen kolmelle avautunut asiasta. (Välillä ihmettelen, että se mun ikäni olikaan mikä )

Iästä puheenollen - kahden viikon päästä tähän aikaan on sitten tämä tyttö pyörähtänyt seuraavalle vuosikymmenelle. Ahdistaa. Aikuisten oikeasti. Mä tunnen itseni paljon nuoremmaksi kuin mitä numerot näyttää. Lisäksi mua ahdistaa se, että  takana on enemmän elämää kuin edessä. Epäreilua! Enkä ole ehtinyt kutoa vielä tarpeeksi. Täytyy ainakin kutoa Ukkokullalle paaaaaaaljon sukkia, että pärjää sitten,kun en ole enää kutomassa niitä..

Ukkokulta on rempansnut perintötaloaan urakalla. Saas nähdä,päästäänkö muuttamaan 1.9. vai meneekö pitemmälle. Täytyy tarkkaan suunnitella se,koska tästä täytyy vuokrasoppari sanoa kk aikaisemmin irti ja hoitaa muitakin asioita ennen muuttoa.
No, asia kerrallaan.

Taidan mennä jatkamaan kutomista. Laitan tähän muutaman kuvan vimeksi valmistuneista.

Aurinkoista kesäviikkoa! Älkää polttako itseänne ja muistakaa juoda.












tiistai 18. joulukuuta 2018

O-ho....


...Tässä on mennyt 2 kuukautta ilman, että olen kirjoittanut sanaakaan tänne. Nyt täytyy ryhdistäytyä, kun sain tylyä palautetta ystävältäni tästä kirjoittamattomuudestani. Ihan aiheesta kyllä sain palautteen - onhan tämä noloa pitää blogia, jota ei muista päivittää. Jos ensi vuonna olisin tunnollisempi.
Jouluiset kynnet - tietenkin


Lokakuussa ja marraskuun alkupuolella meinasin aloittaa joka vuotisen stressaamiseni joulusta ja jouluvalmisteluista ( siis leipomisista ja puuttuvista kutomattomista joululahjoista), mutta sitten tapahtui jotain sellaista, joka vei stressin mennessään. ja tuli mahdollisuus kutoa henkilölle, jota olen fanittanut vuodesta 1983 asti eli 35 vuotta . Jos joku olisi silloin sanonut mulle, että tulen kutomaan hänelle pipoja,tumppuja ja Ja kaikki lähti siitä, että kysyin saanko ruuduttaa netistä ottamani kuvan ja kutoa sen sukkaan ja / tai puseroon. Sain luvan <3 Siinä kohtaa unohtui joulun laittamiset ja puuttuvat joululahjat. Mutta oli siitä iso apukin -  mä en ole stressannut joulua yhtään enkä tekemättömiä miljoonaa kuivakakkua ym....Ja silti joulu tulee. Loppuviikosta siivous , joulukoristeita ja loput valmistelut, minkä jälkeen joulu saa tulla. 
Myönnettäköön, että 2 lahjaa jää tekemättä,mutta onneksi saajat ovat sellaisia, että heille voi antaa neulelahjakortin :)
Toissailtana sain " aikuisten adhd -kohtauksen" ja tein piparitaikinan, vaikka olin ajatellut tänä vuonna turvautua kaupan pipareihin. Joulunodotus kuitenkin vaatiin piparien tuoksun kotiin eli eilen sitten leipasin reilut 100 kpl. Pitäisi riittää, vaikka perheessä onkin suursyömäri ;)  Ainakin toivon niin....

Käsitöitä on siis valmistunut - tietty. Outoa olisi, ellei valmistuisi,kun koko ajan kutoo :D




Enon vaimokkeen räsymattosukat

Kätyrit -setti eräälle rockstaralle, jota olen fanittanut kauan :D


Ja tässä Stara itse :) (Kuva julkaistu Costellon luvalla)

Samalle fanituksen kohteelle Kätyri- ja räsymattosukat

.... ja oranssit Teddystä tehdyt tumput
Ystävälle 



Ukkokullan työkaverin tyttikselle
Ukkokullan työkaverille

Anelma Kervisen suunnittelemat ne"Anelmaiset"


Tein vielä Costille huovutetut tumput, toiset Lovikka -lapaset Teddystä ja kaulaliinan. Laitan kuvaa niistäkin, kun saan ne. Joku lähetti niin innoissaan paketin, että unohti kuvata sisällön. Ooo-ho... No, kerrankos sitä niin käy.

Nyt kutomaan toiseksiviimeista sukkaparia. Pieni toive elää, ettei jäisi kuin yksi iso huivi jälkitoimitukseen. Onneksi on vielä öitä aikaa kutoa.

Mukavaa viikon jatkoa !