Ihanaa, ilma on hieman viilentynyt ja välillä tulee vettäkin. Eilen jyrähteli muutamaan otteeseen, muttei ukkonen tullut onneksi tähän ihan lähelle.. Kammoan nimittäin ukkosta.
Eilen olin ihan saamaton - otin oikein pitkät tirsat päivällä. Ilmeisesti oli matalapainetta sen verran, että viime yönä nukuin,hyvin nukutun päivän jälkeen, kellon ympäri. Miten niin nukkuminen on kivaa... ;)
Tänään(kään) en ole saanut mitään aikaiseksi, vaikka olen yrittänyt kutoa niitä pitsisukkia. Jotenkin vain tökkii kaikki. Yritin ottaa tirsatkin, mutta sitten ajatukset vasta lähtivätkin liikkeelle. Stressaa pari laskua aika pahasti.. Jostain pitäisi muuttua rahaksi, mutta mistä, kun myynnissä olevat langatkaan eivät kelpaa kenellekään. Tai varmaan ne kelpaisivat, mutta kun tarkoitus ei ole lahjoittaa niitä vaan saada edes melkein omat pois.
Sori, tämä näyttää olevan nyt taas oikein valivali -postaus :(
Ahdistaa lujaa!
Muistattehan KyJy -äänestyksen täällä . Osallistumisaika loppuu siis 15.6. klo 24.00 ja arvonta suoritetaan maanantaina 16.6.
Mukavasti on ollut osallistujia, mutta lisää mahtuu. Kaikkien osallistuneiden kesken arvon yhden Eiku -huivin.
Huomenna pitäisi lähteä ystävättäreni ja yhden kaverin kanssa käymään puutarhalla. He menevät katsomaan sieltä jotain, minulla on parveke iskussa. Tietysti, jos olisi iiiso purkki, niin siihen voisi laittaa parvekeperunaa. Asuessani omakotitalossa, meillä oli isossa savipurkissa terassiperuna, josta sai kesän ensimmäiset uudet perunat.
Piti sitten puhua uusista perunoista - olen kuin Pavlovin koirat, jotka ärsykkeen saatuaan alkoivat kuolata.. Ajatelkaa nyt, uusia perunoita, tilliä, silliä, voita ja keitettyä kananmunaa eikä tuo muna ole edes välttämätön. Slurps!
Taisi olla tässä tämä postaus. Aurinkoista sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kyjy arvonta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
perjantai 30. toukokuuta 2014
Kysely, arvonta ja kaikkea muuta
Ihmeiden aika ei ole ohi. Sain eilen aloitettua sitä lankaprojektiani. Tänään pitäisi jatkaa - vaikka se aika onkin pois kutomisesta. Täytyy vain toivoa, että ihmiset innostuvat ostamaan lankojani., rahat tulisivat enemmän kuin tarpeeseen.
Tänään en ole oikein vielä (klo 12.22) saanut mitään aikaan - olen vain ollut ja ihmetellyt. Tai no, lakkasin kynteni huomista varten. Epätoivoisesti yritän olla nuori ja laitoin limenvihreää kynsilakkaa,joka sopii huiviin / neuletakkiin ja lisäsin vielä päälle kimallelakkaa.
(älkää ihmetelkö käden omituista asentoa ;D)
Näyttääpäs käteni ihan vanhan ihmisen kädeltä :o Hirveää!
Ystävättäreni poikkesi kahvilla - herkkujen kera. Että minä nautin näistä kahvituokioista. Vielä kun joskus taas saamme aikaiseksi pitää käsityötapaamisen..
Ystävättäreni lähdettyä kävin kaupassa. Päivän ruokana on jauhelihakeitto. Lisäksi ostin Kultsin toimeksiannosta risottoon aineet ja teen sen hänelle alkuviikosta. Hän on tehnyt ylitöitä sen minkä kerkiää ja menee taas viikonlopuksi. Täytyyhän sitä ystävää jeesata - hänkin on auttanut niin paljon minua.
Pitäisi varmaan laittaa tuo yo-lahja ja kortti lähtökuntoon ja katsoa huomisen vaatteet esille, samoin meikit (puuteri ja ripsiväri, kaikki muut meikit katosivat muutossa omakotitalosta kerrostaloon jokunen vuosi sitten. Samoin katosi 2 uunipannua ja yksi uunipelti, rautainen paistinpannu, 6 x 9 muffinssin kokoisia vuokia ja...)
Tuttavani tulee huomenna aamukymmeneltä tekemään minulle kampausta. Täytynee laittaa kello soimaan kahdeksalta, että saa rauhassa heräillä ja juoda aamukahvia.
Nyt tämä siirtyy joko tekemään sitä keittoa tai penkomaan lankoja. Palaillaan taas!
Ps. Olen tässä miettinyt, että jos Neulomossa tulee KyJy ( Kesäyöstä Jouluyöhön) lähdenkö mukaan vai pidänkö itsekseni varjokyjyn. Toisaalta Kyjyillessä tulisi valmista eri lailla kuin haahuilemalla, mutta toisaalta siinä sitoutuu tekemään tiettyjä juttuja, jotka ehkä haluaisi syksyn mittaan vaihtaa muuhun. Täytyy miettiä..
Tai hei, laitanpa pienen kyselyn pystyyn vaikka ajalla 30.5.-15.6. , jolloin te, rakkaat lukijani, voitte äänestää osallistunko KyJyyn vai en. Vastanneiden kesken arvon yhden Eiku -huivin.
Osallistua voitte kommentoimalla juu / ei tähän postaukseen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)