Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumiruusu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumiruusu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. toukokuuta 2014

Kuumuus sen kuin jatkuu - tämä ei ole enää edes kivaa. Eilen illalla oli tosi vaikeaa saada unenpäästä kiinni, kun oli niin kuuma. Mietin, avaisinko parvekkeen oven, vaikka olin sen hetkeä aikaisemmin sulkenut yötä varten. Se on kurja, kun ilma viilenee vasta niin myöhään, ettei ovea ehdi pitää kovin kauan auki ennen nukkumaan menoa.

Pingotin kuin pingotinkin sen huivin tänään. En ole ihan tyytyväinen siihen, mutta josko huivi alkaisi näyttää paremmalta, kun saan sen pingotuksesta pois. Laittelen huomenna kuvaa siitä.
Nyt katselen toisella silmällä Ruotsi - Venäjä -lätkäpeliä ja odottelen illan Suomi - Tsekki -peliä.

Kävin tuossa päivällä hätsyn pikaa kylällä ja tilaamassa ylioppilasruusun valmiiksi, ettei tarvitse kuin hakea se silloin lauantaina ennen juhliin lähtöä.

Tunnen huonoa omaatuntoa, kun en ole pitkään aikaan käynyt lukemassa seuraamiani blogeja. Aika on mennyt joko niitä kahta huivia kutoessa tai sitten en ole muuten vaan saanut aikaan. Hyi minua.
Jee! Tässä oli tauko, kun kävin päivittämässä itseäni muiden blogeissa. Kyllä ihmiset osaavat tehdä kaikkea ihanaa! Huoh.... Miksen minä osaa...

Pitkästä aikaa otin puikoille sukat - vaihtelua kahden huivin jälkeen. Nämä nyt tekeillä olevat sukat menevät ystävättärelleni.

Huomenna tai viimeistään maanantaina, alan katsoa myyntiin meneviä, puhumattomia lankoja. Toivottavasti löytävät kodit, vaikka ulkona onkin näin kesäistä. Todennäköisesti kotia etsii ainakin vahvempia sukkalankoja ja mahdollisesti jotain ohuempiakin. Sen näkee sitten, ketkä juttelevat ja ketkä ei.

Nyt keskityn olemaan tuskastunut tähän kuumuuteen. Lämmintä lauantaita!

Tulin vielä lisäämään sen Lumiruusu -huivin kuvan. Pingottaessa huomasin, että vasemmassa sektorissa oli silminnähtäviä virheitä ( ainakin itse ja toinen kutoja näkee ne), niinpä otin huivin pois heti, kun se oli kuivanut. Yläosa siis yläreuna on just ja just niin leveä, että vastaa mielikuvaani siitä (mielikuva saattoi olla minulla vääräkin). Joka tapauksessa, huivi on nyt valmis.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Kuuma!!

Ei kai saisi valittaa, mutta minun on niin kuuma! Ennen pitkää läkähdyn tähän kuumuuteen, eikä tällä asuinseudullani ole kuin yksi pieni järvi ja sekin on aina täyteen tupattu. ( toisekseen haluaisin uida rauhallisemmassa paikassa, kun olen muodoiltani... hmmm... rehevä, näin kauniisti sanoen)
Luulisi, että yöllä olisi viileämpää, mutta sisälämpötila huitelee jossain +26 asteessa, vaikka ikkunat ovat auki, niin ei paljon hymyilytä. Niin tuskaista! Plääh! Nukkuminen on mitä on tämän kuumuuden takia. Täytyisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja asentaa tuo viilennyskone taas toimimaan, mutta sekin vaatii tavaroiden uudelleen sijoittelua. Toisin sanoen, täytyisi löytää uusi paikka kapiokirstulle, tulostinpöydälle ja tulostimelle. Helpommin sanottu kuin tehty. Perskutarallaa, joku raja tähän kuumuuteenkin. Nih.

Eilen sain sen Lumiruusu -huivini valmiiksi. Nyt pitäisi pingottaa se... Ei olisi halukkaita...;) Jos halukkaita ei ilmaannu oven taakse, yritän huomenna saada sen laitettua. Otan sitten kuvan siitä, kun se on muotoutunut. Vähän jännittää, kuinka pahasti virheet näkyvät siinä. ( tiedän, että siellä on muutama virhe, joita en korjannut, kun olin kutonut jo muutaman kerroksen eteenpäin. Sen siitä saa, kun ei osaa laskea)

Ystävättäreni kävi tänään värjäämässä hiukseni, kun viikon päästä lauantaina on ne yo-juhlat. Iltapäivällä pyörähdin pikaisesti Kultsilla kahvilla, mutta tulin sitten kotiin ihmettelemään.

 Löysin netistä aivan ihanan, virkatun yo-lakin ohjeen Lämmin Ilo -blogista . Pakko oli laittaa sähköpostia kyseisen blogin kirjoittajalle ja kysyä, saanko linkittää sen ohjeen tänne omaan blogiini. Sain luvan, joten tuosta edellä olevasta linkistä se löytyy. Mielestäni aivan ihana oivallus! Miksei itse ikinä keksi mitään tuollaista? Annoin kertoa itselleni, että idea oli tuohon lakkiin tullut juhlakalulta itseltään. Jotkut oivaltavat. Sääli, ettei ole valkoista ja mustaa puuvillalankaa, josta olisi voinut tehdä äkkiä ruusun kaveríksi tuollaisen lakin. En raaski ostaa mustaa ja valkoista Kotiväki -kerää ( tai muuta puuvillalankaa) noin pienen määrän takia. Mutta kuten sanottu, ideana mitä loistavin.

Taidan mennä nyreksimään tuonne sohvannurkkaan tätä kuumuutta. Palataan taas.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!