Näytetään tekstit, joissa on tunniste kyjy2014. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kyjy2014. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

2 viikkoa mennyt edellisestä postauksesta...  Osaksi varmaan johtuu siitä, että tauti ei kuitenkaan päästänyt heti irti vaan piti ihan viime päiviin asti puolikuntoisena.
Toinen syy on se, että on liikkeellä pahaa matalapainetta. Syytä en nyt tähän kirjoita sen tarkemmin, mutta aika iso vaikutus sillä on minuun, vaikka yritän vakuuttaa itselleni muuta.

Tämä ko. asia on saanut minut miettimään, mitä on onnellisuus.Onko se sitä, että saa olla terve? Vai sitä, että ympärillä on ystäviä, jotka välittävät? Entä mikä osuus on sillä, että tuntee itsensä rakastetuksi ja tarpeelliseksi - ja osaa välittää ne tunteet myös toiselle ihmiselle? Vai koostuuko onnellisuus noista kaikista asioista ja muistakin? Kaipa onnellisuus oikeasti koostuu jokapäiväisen elämän pienistä hetkistä, jotka ilahduttavat meitä.
 Jollain tasolla olen onnellinen, mutta toisaalta taas en. On niin monta asiaa, jotka vaikuttavat minuun tällä hetkellä.
Olen jopa miettinyt, että muuttaisin takaisin kotiin Pirkanmaalle. Siellä sentään joskus voisi ovikello soida ja joku tulla ihan yllättäen poikkeamaan. Täällä sitä tilannetta ei tule. ( tuo menee yksinäisyyden piikkiin) Olisi se niin ihanaa, kun joku tulisi käymään yllättäen. Lisäksi kotona Pirkanmaalla ovat kaikki tärkeimmät sukulaiseni ja kaverini eli siellä tuskin olisi yksinäistä, ja aina olisi joku paikka, minne voisi mennä käymään.
Myös siinä mielessä muutto voisi olla kova sana, että saisin vieroitettua itseni Kultsista; eihän se ole normaalia, että päivittäin soitellaan ja nähdään aika usein. Meidän yhteinen aikamme on ollutta ja mennyttä ja jäljellä on ystävyys.
Tiedän, että täällä on eräs, jonka maailma varmaan kaatuisi, jos muuttaisin pois, mutta mutta...
Yritä tässä nyt sitten pähkäillä, mikä on oikea ja fiksu ratkaisu. Mutten voi kieltää, etteikö alitajunta työstä tuota muuttoasiaa.

Käsitöitä olen saanut vähän tehtyä ja valmistakin on tullut. Kyjyssä on valmiina 16/20. Enää neljä työtä ja sitten olisi kyjy tehtynä. Saatan sittenkin saada sen klaarattua.
Tällaiset olen saanut kuluneen 2 viikon aikana valmiiksi:

Kultsille tein uudesta Regian uudesta Active -langasta kahdet sukat; vihreät Eeva Savirannan Petäjä -sukat ja mustat tavikset.




Tuossa langassa on jippona se, että langassa on "Outlast-teknologia, joka kehitettiin alunperin NASA:n astronautteja varten. Phase-Change-Material (PCM) ottaa lämmön talteen ja vapauttaa sen tarvittaessa. Outlast-ominaisuus on Regian erityisessä akryylikuidussa.
Näin se toimii: Ihomme altistuu lämmönvaihteluille. Kun keho lämpenee, luovutamme lämpöä ja hikoilemme alentaaksemme lämpötilaa. Outlast-teknologia imee ylimääräisen lämmön ja varastoi patentoituihin Outlast mikrokapseleihin. Kun kehon lämpötila laskee, varastoitunut lämpö vapautuu. Tuloksena tasainen lämpö ihoa vasten.

Materiaali 40% villa, 40% akryyli, 20% polyamidi"

Lisäksi valmistui yksi peruspipo ja perussukat 7 Veikasta. Sukat ovat syksyn uutuusvärejä.




 Nyt pitäisi laittaa seuraavat Petäjä -sukat puikoille eli taidanpa siirtyä tuonne kutomon puolelle. Mukavaa sunnuntaita kaikille!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Nyt ei jaksa mitään

Jostain syystä kaikki tuntuu nyt ahdistavan ja näyttävän mustaakin mustemmalta. Minua ei huvita mikään. Kaikkein mieluiten käpertyisin saamani tsemppipeiton alle sohvannurkkaan ja vetäisin vielä Piiviltä saamani sukat jalkaan. Toinen vaihtoehto on vetää peitto pään yli ja toivoa, että maailma unohtaisi minut sinne. En yksinkertaisesti näe mitään kannustavaa tai hyvää syytä sinnitellä. Mikään ei tunnut menevän niin kuin pitäisi ja muutenkin olen lopen kyllästynyt tähän rimpuilemiseen elämän seitissä.

Olen yrittänyt tsempata itseäni kutomaan, muttei sekään huvita. Se nyt kuitenkin on ollut terapiaa minulle vuosikaudet - tähän asti. Sain punnerrettua yhdet saapassukat valmiiksi TeeTee Pallaksesta, mutta sen jälkeen ei ole oikein puikot tarttuneet käteen. Nuo sukat olivat KyJy 10/20. Olen antamassa periksi KyJyilyn kanssa, koska kutominen on niin pakkopullaa tällä hetkellä. ( asiat ovat huonosti, jos tässä kohtaa olen jo antamassa periksi kyjyn suhteen - aikaa kun olisi vielä 3kk)


Yksi syy tähän olotilaani voi olla se, että minulla on kohta särkenyt 1,5kk nivelrikkoisia polviani putkeen. Tämä on syvältä, kun ei tiedä miten jalkojaan pitäisi ja koko ajan saa olla vaihtamassa asentoa. Tänä vuonna on jo laitettu sallitut 3 kertaa kortisoonia (Sen jälkeen on aina hyvää aikaa aika kauan) Olen syönyt myös glukosaminia, mutta se ei enää tunnu auttavan. Särkylääkkeitä en halua syödä niin paljon kuin polvet vaatisivat eli pyrin ottamaan vain illalla, että saisi edes hetken nukuttua.
Ei kukaan haluaisi vaihtaa polvia kanssani.... ;)

Nyt tämä menee mököttämään sohvannurkkaan. Parempaa päivää teille ja anteeksi tämä valivali.

maanantai 25. elokuuta 2014

Mitä vielä.....

Että osaa ihmislapsi olla väsynyt. Tuntuu, että voisin nukkua vaikka kuinka paljon... Ja kyseessä on henkinen väsymys. Tämä on aika syvältä, jos ihan rehellisesti sanon. Yksi syy tähän väsymykseen voi tietty olla se, että yritän epätoivoisesti miettiä, miten selvitä taas laskuista. Piti jo viikonloppuna laittaa lisää lankaa myyntiin, mutten jaksanut aloittaa sitä ruljanssia. Eräpäivät lähenevät eli huomenna viimeistään on pakko alkaa laittaa niitä myyntiin. Mistään vaan ei enää raaskisi luopua :(
Olisi tilanne edes sellainen, että rahat riittäisi laskuihin ja elämiseen - ylimääräistä ei tarvitsisi jäädä edes joka kuukausi.
Jossain kohtaa pitäisi saada kasaan 160e, kun Kultsi lupasi rakentaa minulle uuden tietokoneen. Taitaa mennä ainakin lokakuulle, ennen kuin voin valtuuttaa hänet hankkimaan osia siihen.

Pikkuisen olen saanut kudottua. Sain ne Kultsin saapassukat valmiiksi ja samalla valmistui 7. kyjy. Nyt on tekeillä toiset samanlaiset saapassukat. Tylsä vaan kutoa niitä, kun väritys on ihan sama - saajan toivomuksesta.



Täytyisi joku päivä ottaa oikein asiakseni lukea muiden blogeja - en ole pitkiin aikoihin jaksanut edes niitä seurata. No, kunhan saan lankaa myyntiin, niin sitten voi keskittyä niiden lukemiseen. En ole siis unohtanut muiden blogeja - olen vain ollut niin väsynyt ja saamaton.

Autokin alkoi viime viikolla temppuilla. Avain kyllä aukaisi sähkölukituksen ovista, mutta kun yritti startata, se ei ottanut ajonestoa pois päältä tai sitten pyöritti moottoria, muttei lähtenyt käyntiin. Kun otti avaimen pois virtalukosta ja laittoi ovat lukkoon ja avasi, minkä jälkeen yritti uudestaan käynnistää autoa, auto höräti käyntiin. Se on nyt tehnyt sitä muutaman päivän. Kele! Akku, startin johdot ja laturi on tarkastettu ja ne ovat kunnossa. Tänään kävin vaihdattamassa patterin avaimeen, mutta heti, kun piti lähteä liikenteeseen kylältä, auto teki taas tuon temppunsa.
Soitin äsken merkkihuoltoon, joka arveli vian olevan joko avaimen tai auton sirussa, jolloin ne eivät tunnista toisiaan tai sitten virtalukon pohjassa. Kysyin hinta-arviota virtalukonpohjan korjaukselle - 200 euroa,kiitos. Pelkkä avaimen koodaus n.200e/kpl. Hyi hel.....ti!
Ketuttaa,mutta pakkohan tuo on ennen katsastusta saada laitettua kuntoon. Ei ole kiva, jos tekee katsastuksessa tuon tempun katsastusmiehelle. Ihmettelen vain, mistä revin rahat tuohon. Miten niin auton pito on kallista? Mut ei olisi enää muun pas...päälle tarvinnut tuota. Ilmeisesti on laitettava kaikki langat tällä menolla myyntiin.
Ette uskokaan, kuinka tekisi mieleni huutaa suoraa huutoa, jos vaikka tämä paha olo ja ahdistus menisi pois. Jotenkin tuntuu, että taas tulee roppa kaupalla sitä itseään niskaan eikä mikään määrä tunnu riittävän.

torstai 21. elokuuta 2014

Päivitystä pitkästä aikaa

Tässä on ollut kirjoittamattomana aikana vaikka mitä häppeninkiä. Lukioaikainen paras kaverini tuli meille pariksi päivää ( ja yöksi ) Oli tosi mukava nähdä häntä, mutta samaan hengenvetoon täytyy todeta, että taisi olla aika rankka kokemus. Olen nimittäin ollut tosi väsynyt viime päivät.Tuntuu, ettei mikään nukkuminen riitä. Öisin nukun 8-10h, mutta silti riittää unta vielä 2-3 tunnin tirsoihin. Vasta niiden jälkeen tunnen oloni pirteämmäksi.
Kuten sanoin, oli ihan kiva, kun hän kävi, mutta ehkä se, ettei ollut sitä omaa rauhaa, koetteli hieman ja teki hänen käynnistään rankan. Onko se ihme, kun  on tottunut olemaan suurimman osan päivästä itsekseen.
Sovittiin kuitenkin, että otetaan joskus uusiksi - vähän nopeammin kuin 7 vuoden päästä.

Kutominen on ollut aika vähällä, mutta olen yrittänyt ryhdistäytyä. Sain kudottua ystävättärelleni nimipäivälahjaksi sukat, niin kuin olin suunnitellutkin. Lankana on Neuleunelmista ostettu perussukkis. Samalla tämä oli viides valmistunut KyJy.

 
 
Kuudes valmistunut KyJy oli itselleni tehdyt Kin -sukat. Lankana oli 7 veikka, jonka sain synttärilahjaksi .Huomatkaa! Minä sain sukat ! Ihmeiden aika ei ole siis ohi.


 
Nyt on työnalla saapaassukat Kultsille - enää puuttuu toisesta terä ja sitten nekin ovat valmiit. Heti perään on tilaus toisille samanlaisille sukille. Kyllä sen terän aina kutoo, mutta 27.5cm varsi on niin tylsää kudottavaa. Onneksi saa / joutuu 11 kerroksen välein vaihtamaan väriä, ettei ihan tylsisty. Lisäksi kudon kahta sukkaa yhtäaikaa, niin valmistuvat nopeammin (mukamas)
 
Joskus vuosia sitten pelattiin Kultsin kanssa ihanaa autopeliä -  Carmageddonia. Sitten kävi niin, että koneet kehittyivät eikä peli enää toiminut uudemmissa koneissa. Nyt on tekeillä uusi Carmageddon ja siitä on jo saatavilla raakaversio, jota päivitetään sitä mukaa, kun uutta valmistuu. Eli kun nyt maksaa ja ottaa raakaversion ja kestää bugit ym., saa paljon halvemmalla kokonaisen uuden pelin. Kultsi on ladennut sen koneelle ja pakkohan sitä oli käydä tänään kokeilemassa. Kone vaan on menossa Kultsin kummipojalle, mutta Kultsi meinaa rakentaa itselleenkin pelikoneen. Kysymys kuuluukin, mistä minulle saadaan pelikone. Kultsi kyllä epäili, että jos minulle tulee pelikone, jää kutomiset vähemmälle - ainakin aluksi - ja neulomusten sijaan bloggauksen liittyvät Carmageddoniin. Mistäköhän hän tuollaista sai päähänsä..... En ymmärrä.....
 
Aamu-uinnit ovat loppuneet järvessä minun osaltani. Alkoi olla jo niin extremeä. Toisaalta tuntuu, että olisi pitänyt vain pakottaa itsensä lähtemään aamuisin, mutta kai sitä on niin mukavuuden haluinen tai jotain. Edellisen kerran olen uinut torstai-iltana 14.8. Vesi tuntui järkyttävän kylmältä, mutta kyllä se siitä hieman lämpeni, kun vaan sisukkaasti pysyi järvessä.
Oli uiminen vaan niin kivaa. Tulisipa pian taas kevät ja kesä, että pääsisi uimaan järvessä.
 
Siitä uimahallin aamu-uinti aloitteesta ei ole kuulunut mitään. Eikä varmaan ihan heti kuulu. Olisihan se kiva, jos pääsisi mahdollisimman pian jatkamaan uinteja. Kyllä ne vaan rytmittivät päivää, ja oli ihanan piristävää päästä aamulla uimaan.
 
Kai tästä joutaa taas kutomaan.
 
Mukavaa loppuviikkoa ja tapaamisiin taas!


maanantai 14. heinäkuuta 2014

Useampana päivänä on pitänyt kirjoittaa, mutten ole kuitenkaan saanut aikaiseksi. Osasyy voi olla ne helteet - oli tuskastuttavan kuuma niin sisällä kuin ulkonakin. Nyt ei tarvitse valittaa kuumuudesta - taivaalta tulee vettä kuin sen nimeltämainitsettoman neidin takalistosta. Tietenkin vettä tulee juuri tänään, kun on pakko lähteä liikenteeseen. Minun tuuriani. Lämpötila on ulkona +20, vaikka sataa.

Tähän kirjoittamattomaan viikkoon on mahtunut vaikka mitä. Yksi Kyjytyö on valmistunut eli piiiitkät säärystimet, joihin meni lankaa 180g. Lankana Novitan 7 Veikka.


Nyt on puikoilla omenanvihreät Kin -sukat. Ihan kiva malli kutoa ja muutenkin. Lisäksi olen tehnyt KyJyyn aloituksia eli enää puuttuisi 3 aloitusta, niin olisi ne vaaditut 15 aloitusta tehty, mitkä pitää olla elokuun loppuun mennessä tehtynä.

Jotta asiat eivät vahingossakaan pääsisi menemään edes tavallisesti, tuli suru-uutinen. Miesystävän äiti kuoli yllättäen viime viikolla. hän oli juuri täyttänyt 64v. Tuo tietenkin nosti oman äitini kuoleman pintaan, vaikka siitä tuleekin tänä vuonna jo 8 vuotta. Alkaa vain tulla tunne, että mitä vielä. Olisi tässä muutenkin ollut ihan riittävästi huolia.

Täytyisi taas mennä lankakaappeja läpi ja katsoa, vieläkö raaskisi jotain myydä. Alkaa vain tuntua, että hyvä varastoni alkaa huveta liikaa. Pakko kuitenkin yrittää muuttua rahaksi.... Ehkä lankaa saa joskus sitten hankittua lisää.

Pidän tässä toisella silmällä sadetta silmällä eli heti, kun se lakkaa, lähden asioille. Onpahan nekin sitten hoidettu. Todellisuudessa en haluaisi lähteä kotoa mihinkään, mutta pakko se on.

Ei ole totta! Entinen naapurini, jonka asuntoon muutin, kun hän muutti pois, soitti äsken ja kysyi olenko kotosalla. Hän on käymässä paikkakunnalla ja sovittiin, että hän tulee käymään meillä. Mukava nähdä häntä pitkästä aikaa :) Tuli siis jotain myönteistä tähän päivään.
Minun tuurillani se sateeton hetki osuu just siihen, kun en pääse lähtemään asioille. no, en minä sokerista ole ja postikin on klo 18 asti auki.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Lämmin tervehdys!

Sää näyttää menevän laidasta laitaan: ensin on kylmää ja sateista ja nyt sitten on vähän liiankin kuuma - ainakin minulle. No, aina ei voi voittaa ;)

Juhlat on nyt juhlittu ja vuosi vanhennuttu - kalenterin mukaan. Mieli on kyllä lähempänä kahtakymmentä....
Olin tilannut oikein konditoriasta mansikka-kermakakun ja se oli niin hyvää. Otin 12 hengen kakun ja ajattelin, että sitä jäisi vielä täksi päiväksi ns. rääppiäiskakuksi, mutta katin kontit. Kakku loppui eilen. Mutta komia se oli.


Vieraita kävi muutama ja puhelinsoittoja ja tekstiviestejä tuli sitten enemmänkin. Lisäksi facen kautta muutama kaveri onnitteli. On se vaan mukavaa, kun toisella paikkakunnalla asuvat kaverit, joita ei kaikkia ole edes nähnyt muutamaan vuoteen, muistivat. Parhaani mukaan minäkin yritän muistaa ihmisten merkkipäiviä.

Se täytyy myöntää, että toisaalta olin illalla tosi väsynyt ja nuutunut, mutta toisaalta kävin ylikierroksilla. Nukkumaan rauhoittuminen oli tosi vaikeaa ja kello taisi olla lähempänä 02, kun olen viimeisen kerran katsonut kelloa.

Tänään olen juossut sitten asioilla ja poikkesin ystävättärellänikin kahvilla. Kauemminkin olisin voinut viipyä, mutta jotenkin olin levoton sielu enkä malttanut pysyä paikallani.
Lähdettyäni sieltä, menin valokuvaamoon passikuvaan, kun saan Kultsilta passin synttärilahjaksi. Ensimmäinen vapaa aika poliisin lupapalveluihin on Lahdessa 1.8. ja täällä vasta 1.9. Miten niin menee pitkäksi... Valokuvaamossa kyllä kuulin, että nopeiten passin saa Heinolasta. Pitäisiköhän sitä lähteä kesälomamatkalle ;D

Nyt pitäisi alkaa laittaa lisää lankaa myyntiin. Varastoni hupenee vauhdilla, mutta pakko yrittää muuttua rahaksi. Tässä kuussa kun on ne Musarit ja loppukuusta taas isompi lasku odottamassa. Tämä on niin tätä. Lottovoittokin tuntuu kiertävän minut niin kaukaa.... :D

Ai joo, tätini sovitti pipoa, jonka hän saa joululahjaksi. Olin huolissani pipon syvyydestä, kun se näytti hirvittävän isolta (pitkältä), mutta onneksi se oli sopiva. Älkää kysykö mistä lehdestä luo malli on. Jostain vanhasta lehdestä, josta olen vain leikannut tuon ohjeen talteen lehtiä hävittäessäni.



Lankana siinä on TeeTee Pallas ja sitä kului 75g. Saatiin siis kolmas KyJy valmiiksi.

Lopuksi kuva niistä kaksista pitsisukista (siniset ja oranssit) jalassa. Näkyy se kuvio paremmin kuin ilman jalkaa.



perjantai 4. heinäkuuta 2014

Ihmeiden aika ei ole ohi; ulkona oli niin lämmin, että lähdin kesämekolla liikenteeseen. Ihan outoa tällainen.
Kävin tuossa viemässä pari pakettia postiin ja ex-toiminimeni kirjanpitäjän luona sen synttärikahvilla.
Kaupassakin poikkesin, mutta pakko lähteä vielä uudestaan - unohdin sen tärkeimmän asian, minkä takia oikeastaan menin sinne. Lahopää mikä lahopää.

Edellisessä postauksessa jo mainitsin, että pitäisi siivota... vieläkään ei ole tapahtunut mitään sen asian tiimoilta. Hmmm...Pitäisiköhän pikkuhiljaa alkaa tehdä asialle jotain... Kurjaa, jos vieraat joutuvat siivoamaan ;D

Sain muuten KyJyn nro 2 valmiiksi toissapäivänä. Kyseessä on samanlaiset pitsisukat kuin ne turkoositkin. Tällaiset niistä tuli. Lankana novita Nalle.


Nyt on siis 2 työtä valmiina ja työt nro 3 ja 4 vaiheessa. "Onneksi" tulee jalkapalloa - saa varmaan kudottua ainakin vähän.

Nyt se on todistettu; olen ihan lahopäinen. Lähdin ostamaan sitä sokeria ja paria muuta juttua, mitkä tulivat mieleeni siinä matkalla. Kotiin palattuani totesin, ettää nämä kaksi muuta juttua olivat mukana, mutta se sokeri oli edelleen ostamatta. Kannattaakohan tällaisen ihmisen edes yrittää kutoa tänään...

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Taas on viikko mennyt ihan huomaamatta... Enkä ole saanut mitään aikaan. Olen yrittänyt kutoa, mutta tuntuu, että sekin takkuaa. Liekö sitten kysymys siitä, että viikon kuluttua siitä, kun KyJy alkoi, minä stressaan jo valmistumisia. Tämähän on ihan katastrofi, kun ei ole kuin yksi työ vasta valmiina.
Sain siis ystävättäreni pitsisukat valmiiksi. Täytyy käyttää aikaisempaa kuvaa samanlaisista sukista, koska en ole vielä saanut ystävättäreni jalkaa mannekiiniksi. Mutta siinä se on - Kyjytyö numero 1 ! Tästä se lähtee.. ainakin toinen ja kolmas työ ovat jo puikoilla.

 
Sää on ollut enemmän kuin epävakaista. Nyt kuitenkin näyttäisi paistavan aurinko ja on kohtuullisen lämmin.. tai ainakin lämpimämpää kuin edeltävinä päivinä. Kun vain mielikin vähän piristyisi - kaikki tuntuu taas kaatuvan niskaan. Tiedän kyllä syynkin, mutta ei siitä sen enempää.
 
Olen koko aamupäivän laitellut lisää lankaa myyntiin. Tämä on huolestuttavaa - lankakaappiin tuli tyhjä hylly :o Apua! Lankanihan alkavat käydä vähiin ( jos ei lasketa niitä seinänvieressä olevia laatikoita) Täytyisi vielä mennä yksi kaappi ja ne laatikot läpi, jos vaikka niistä vielä löytyisi lisää myytävää lankaa. ( Pakko löytyä)
 
Ensi viikolla pitäisi siivota, jos vaikka sattuisi tulemaan reilun viikon päästä synttärivieraita. Arvatkaa vain, mikä on motivaatio siivoamiseen... No, täytyy maanantai...tiistaina heti aloittaa, niin saa tehdä rauhassa vähän kerrallaan.
 
Nyt se on päiväkahvin aika ja sitten kutomaan. Lankoja katsellaan myyntiin myöhemmin.
 
Aurinkoista päivää kaikille.