Kirjamielellä

Yritän purkaa Rodoksen-loman aikana luettujen kirjojen arvostelusumaa tässä pikkuhiljaa. Ulysses ei ole unohtunut, mutta koska aikataulu venähti, on sitä pakko vähän löysätä. Minulla on tässä kuussa niin paljon opintoja, että ei oikein ehdi syventyä. Pahoitteluni! Onneksi minulla on jemmassa näitä arvostelemattomia kirjoja. Victoria Hislopin Saari matkusti mukana Rodokselle, koska sen tapahtumapaikka on Kreikan saaristo. Tarkalleen ottaen kirja tapahtuu Kreetalla ja sen lähistöllä sijaitsevassa saaressa, jota käytettiin leprasiirtolana 1900-luvun alkupuoliskolla. Kehystarinana kirjassa on nuoren naisen matka sukunsa menneisyyteen ja kotimaisemiin. Saaren tarina alkaa Alexiksesta, joka saa lomamatkalla Kreetalla kuulla kertomuksen suvustaan, josta äiti ei ole juurikaan kertonut lapsilleen. Alexiksen isoisoäiti sairastui aikoinaan lepraan ja vietiin eristykseen Spinalogan saarelle, eikä hän nähnyt lapsiaan enää koskaan. Lepra ja perheen äidin kohtalo ovat varjostaneet tämän lasten ja...

Hyvin suunniteltu on vain puoliksi tehty, kuten kävi tämän viikon James Joycen Ulysses -annoksen kanssa. Kiire ja ylityöt veivät veronsa ja sain luettua vain puolet tavoitteena olleista sivuista. Eipä tätä kirjaa silti kiireellä parane lukeakaan, joten luku-urakan venyminen ei ole niin vaarallista. Nämä tämän viikon kaksi lukua olivat aika hauskoja! Luku 9 (Skylla ja Kharybdis) tapahtuu kirjastossa, jossa pohditaan muun muassa Shakespearen Hamletia . Tätä keventävät riettaat sanailut, jotka saivat minut hihittelemään. Suomentajalle mahdottoman isot pisteet tästä luvusta, sillä sitä oli hauska lukea. Nyt heräsi kiinnostus katsoa, miten Saarikoski on tästä selvinnyt. Pitää varmaan tarkistaa. Loukkurit, eli 10. luku käyttää tekniikkana pistokkaita, eli tekstissä on osia, jotka tapahtuvat samaan aikaan toisaalla, joko jo tapahtuneissa osissa lukua tai vasta tulossa olevissa osissa. Pistokkaita oli kiinnostava seurata ja alaviitteet luotsasivat lukemisen niiden läpi todella kätevästi...

Ensimmäinen viikko James Joycen Ulysseksen kanssa on nyt kulunut . Olo on kimppaluvun suhteen vähän yksinäinen, sillä kovin monia osallistujia ei taida olla mukana. Toivottavasti vielä kuitenkin saataisi muukaan lisää osallistujia, sillä tämä ei ole ollenkaan mahdotonta! Ulysseksen ensimmäiset kolme lukua olivat minulle vaikeita. Ne eivät ole kovinkaan vetävää tekstiä ja lisäksi luku-urakan pituus vähän kauhistutti. Myös alaviitteiden määrä ahdisti, enkä oikein teinnyt pitäisikö niitä lukea vai ei. Ne avaavat tarinaa mutta samalla myös katkovat kerrontaa. Luinkin niitä alussa vähän satunnaisesti. Neljännessä luvussa lukeminen helpottui. Osasyynä siihen oli se, että ymmärsin ottaa sekä alaviitteet että lopun taulukot mukaan tekstin tulkitsemiseen ihan aktiivisesti. Jokaisen luvun alussa katson taulukoista lukujen merkityksen, symbolit ja muut. Lisäksi luen alaviitteet, sillä niiden avulla kirja aukeaa ihan eri tavalla. No, ihan kaikkia ihmisiin liittyviä selityksiä en ole l...

Lukupiiri valitsi kesäkuun kirjaksi jotain kevyttä mutta kuitenkin merkityksellistä. Valinta kohdistui L. M. Montgomeryn aikuisten kirjaan Sininen linna . Kannatin valintaa vahvasti, sillä olin ostanut kirjan jo aikaa sitten hyllyyni kirpputorilta. Minulla on tuollainen kaunis sininen kansi, mutta tästä on paljon muitakin painoksia. Sininen linna kertoo tiukassa kurissa kasvaneesta Valencystä, jota suvun pikkumainen ja tekopyhä asenne ahdistaa. Vanhaksipiiaksi päätynyt Valency saa 29-vuotiaana kuulla, että on kuolemassa vuoden sisällä. Siitä lähtien nainen päättää tehdä asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi, ja vähät välittää sukulaisten kauhistuksesta ja painostuksesta. Kirja on ihastuttavan asenteellinen ja samalla kuitenkin asenteita purkava. Minun piti ihan tarkistaa, koska kirja on julkaistu (1926!), koska siinä oli sen verran rohkeita ajatuksia. Se asettaa vastakkain hyveellisen elämän ja naisen säädyttömän itsenäisyyden. Vaikka kirja päättyykin sovinnaisen onnellisesti,...

Ensiksi on todettava, että kaikkea sitä tuleekin oman päänsä menoksi keksittyä! Kehittäessäni Ota riski ja rakastu kirjaan -haastetta tiedostin kyllä sen riskin, joka muiden suosittelemissa kirjoissa piilee. Mutta toisaalta ihmiselle tekee ihan hyvää välillä lukea jotain muutakin kuin sitä omaa suosikkiosastoa. Jari Tervon sain haasteena takaisin Jorilta , jolle määräsin Ursula K. Le Guinin Hain-sarjaa . Tämä kyseinen Minun sukuni tarina löytyi minulta omasta kirjahyllystä, sillä se tuli silloin aikoinaan kirjakerhosta, kun olin unohtanut peruuttaa kuukaudenkirjan. Jostain syystä olin säilyttänyt kirjaa, vaikkei se koskaan minua kiinnostanutkaan. No, nytpä se sitten pääsi käyttöön. Minun sukuni tarina kertoo jaritervomaisesta mieskirjailijasta, jolle alkoholi maistuu, ja muutenkin on vähän ankeaa. Tyyppi on aikamoinen reppana, joka ei oikein saa otetta elämästään. Viime kirjastakin on jo aikaa ja kustantaja hätyyttelee. Onneksi mies saa toimeksiannon vankilassa istuvan tappajan ta...

Jostain kumman syystä tämä dekkariongelmainen kirjabloggari on nyt ihan lyhyen ajan sisällä lukenut yhden trilleriksi luokiteltavan kirjan,  yhden dekkarien ja maagisen realismin välillä seilaavan kirjan ja sitten yhden tällaisen ihan puhdasverisen dekkarin, Indrek Harglan Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus -kirjan. Yllätysten aika ei ole ohi. Päätin jo viime syksynä, että aion lukea loppuvuonna yhden dekkarin. Se kuitenkin siirtyi, sillä kuten olen jo aiemminkin todennut, dekkarit eivät ole suosikkejani, vaikka välillä yritän käydä niissäkin pienillä vierailuilla. Tilaisuus tämän kirjan lukemiseen tuli, kun käväisimme avomiehen kanssa Tallinnassa viime viikonloppuna. Mukaan pakkasin tietysti yhden lomakirjan. Ja kuinkas sattuikaan – hotellimme olikin aivan kirjan tapahtumapaikoilla! Olevisten kirkon torni kohoaa kaukaisuuteen. Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus tapahtuu siis 1400-luvun Tallinassa. Toompean linnoituksessa tapahtuu raaka murha, jo...

Yleensä en ole kovinkaan innostunut lukemaan dekkareita ja trillereitä, ellei niissä ole jotain yliluonnollista mukana. Rosamund Luptonin Sisar päätyikin luettavakseni lukupiirin ansiosta. Olin lukenut kirjasta muutamia arvioita, joten tiesin suurin piirtein, mistä kirjassa on kyse. Kirjan kertoja on Beatrice, jonka keskinkertaisen keskionnellinen elämä pysähtyy, kun hänen sisarensa katoaa. Nainen muuttaa sisarensa luo ja alkaa koota pala palalta sisaren katoamiseen liittyviä asioita yhteen. Beatrice ei voi uskoa, ettei tuntenut sisartaan niin hyvin kuin luuli. Hänen mielestään sisar ei ole voinut kadota omasta halustaan, vaan hän uskoo vielä löytävänsä tämän. Sisar on kirjoitettu jossain määrin kirjeen muotoon, vaikka kirjan alkua ja loppua lukuun ottamatta se näkyykin vain siinä, että kertoja osoittaa tarinan sisarellensa. En muista lukeneeni ennen kirjemuotoista trilleriä, joten se oli ihan virkistävää. Rakenne toimi kirjassa yllättävän hyvin. Lisäksi kirjassa vaihtelee kaksi ai...

Minulla on aivan erityinen suhde Siiri Enorannan kirjoihin. Olen jopa vähän ylpeä siitä, että olen fanittanut Enorantaa jo vuodesta 2009 asti. Silloin löysin nimittäin Junior Finlandia -ehdokkaiden joukosta hänen ensimmäisen kirjansa, Omenmean vallanhaltijan . Jo siinä oli monia asioita, jotka ennustivat kirjailijalle hyvää uraa. Tämä Enorannan uusin, Gisellen kuolema , ilmestyi viime vuonna. Enoranta on kirjoittanut todella ahkerasti, sillä tähän väliin on mahtunut myös Nukkuu lapsi viallinen . On ollut mielenkiintoista seurata, miten Enorannan kirjoittaminen on muuttunut näissä kirjoissa. Ja varsinkin, kun suunta on ollut koko ajan ylöspäin. Gisellen kuolema kertoo onnettomasta perheestä ja sen onnettomista lapsista, Joelista ja Linneasta. Linnea on lähetetty jo pienenä Ruotsiin harjoittelemaan balettia.  Epäonnistunut liike kuitenkin tuhoaa tytön polven ja samalla koko tanssijanuran. Linnea palaa kotiin rikkinäisenä, eikä sopeudu mihinkään. Vanhemmat eivät saa tytöstä mitä...

Yksi kirjablogien mahtavimmista puolista on se, että löytää kirjoja, joista on blogeissa ihan vastakkaisia mielipiteitä. Se saa minut aina pohtimaan niitä pieniä asioita, jotka erottavat meidät lukijoina. Voin olla jonkun bloggarin kanssa täysin samaa mieltä jostain kirjasta ja seuraavasta sitten taas ihan eri mieltä. Ja niin hassua kuin se onkin, tämä Philippa Gregoryn Valkoinen kuningatar paljastui juuri tuollaiseksi mielipiteenjakajaksi. Valkoinen kuningatar on romanttinen tarina nuoren lesken, Elisabet Woodvillen , noususta Englannin kuninkaan Edvard IV :n kuningatarpuolisoksi 1400-luvun puolivälin jälkeen. Pariskunnan välinen rakkaus kukoistaa, vaikka liitto ei saakaan koko kansan suosiota. Kuningasperheen elämä on kaikkea muuta kuin rauhallista, sillä sodat ja vallantavoittelijat horjuttavat kruunua. Kirja oli minusta todella viihdyttävä ja kiehtova. Pidin erityisesti Valkoisen kuningattaren päähenkilöstä, joka muuttuu melko naivista, joskin juonikkaasta nuoresta naisesta kyl...

Jotenkin on ollut niin ankea sunnuntai, että piti hetkeksi paeta lomamuistoihin. Egyptin-lomalle oli tietysti pakattava mukaan myös yksi egyptiläinen kirjailija. Koska edellisellä reissulla yllätyin positiivisesti Naguib Mahfouzin Palatsikadusta , valitsin mukaan saman trilogian toisen osan, Intohimon palatsin . Kirjojen nimet viittaavat niihin Kairon katuihin, joilla perhettä asuu. Intohimon palatsi jatkaa aika lailla siitä, mihin edellinen kirja loppui. Perheen tyttäret ovat perustaneet omat perheensä ja asuvat muualla, mutta pojat asuvat kotona. Vanhin poika on palannut epäonnistuneen avioliiton jälkeen kotiin ja nuorin vasta opiskelee. Perheen äiti jää kirjassa lähes vallan taka-alalle, ja huomio kiinnittyy pelkästään perheen miehiin ja heidän naisseikkailuihinsa ja -huoliinsa. Toisin kuin Palatsikatu , tämä Intohimon palatsi ei yllättänytkään mukavasti. Edellisen kirjan perhe-elämän tutkailu on nyt vaihtunut perheen miesten sisäisiksi ajatuksiksi ja loputtomaksi pään sisäise...

En ollut etukäteen mitenkään innostunut uusimmasta Finlandia-voittajasta, sillä Rosa Liksomin Hytti numero 6 ei suuremmin kuulostanut minun kirjaltani. Toki pidän hyvästä kirjallisuudesta, ei siinä mitään, mutta kirjan aihe ja kirjan kerrontatapa eivät erityisesti houkutelleet. Mutta koska lukupiirimme lukee joka vuonna Finlandia-voittajan, tuli tämäkin kirja luettavaksi. Hytti nro 6 ei ole juonivetoinen tarina. Lyhykäisyydessään kirja kertoo nimettömän tytön matkasta läpi Neuvostoliiton samassa hytissä vieraan venäläisen miehen kanssa. Pääosaan nousevat miehen tarinat, tytön muistot ja ikkunan takana vaihtuva maisema. Miehen mukana tyttö pääsee tutustumaan sellaiseen alueeseen venäläisyyttä, johon hänellä ei ehkä muuten olisi pääsyä. Kirja on taidokas, hiottu ja viimeistelty – mutta minusta silti aika hengetön. Vaikka Hytti nro 6:n kieli on kaunista, en tavoittanut sen tunnelmaa, vaikka lauseet olivatkin kauniita. Epävarmat metsät ja violetit auringot työnsivät minua etäämmälle ...

Minun on jo pitkään pitänyt lukea Aravind Adigan kehuttu Valkoinen tiikeri , mutta se on aina jäänyt muiden kirjojen jalkoihin – tuttu tilanne kaikille kirjojen ystäville. Nyt kävikin sitten niin, että tulin lukeneeksi ensin tämän Adigan uutuuden, Viimeisen miehen . Viimeinen mies kertoo mumbailaisen Vishram-talon asukkaista. Talossa asuu monenlaisia perheitä ja yksineläjiä, jotka toimivat yhdessä kuitenkin saumattomasti. Uusi aika ja sen vaatimukset ovat nyt hiipimässä Mumbaihinkin, joten vanhat rakennukset saavat poistua uusien luksusasuntojen tieltä. Visramin asukkaat saavat talostaan avokätisen ostotarjouksen, joka takaisi kaikille asukkaille aivan uudenlaisen tulevaisuuden. Kaikki eivät kuitenkaan halua hyväksyä tarjousta. Yhdeksi Viimeisen miehen keskeisimmäksi hahmoksi nouseekin yksinäinen, hiljattain leskeksi jäänyt Masterji. Entisenä opettajana hän nauttii yhteisön arvostusta ja opettaa talon lapsia vaikka eläkkeellä onkin. Kun asioita aletaan päättää Masterjin puolesta...

Meinasin pyörtyä, kun näin miten paksu opus tämä Stephen Kingin uutuus, Kuvun alla, on. Siinä on yli tuhat sivua ja tekstiosion paksuuskin on noin 5,5 cm (jep, mittasin). Mutta teksti oli kuitenkin nopealukuista, joten ei kirjan lukemiseen niin kauhean pitkään sitten mennytkään. Olen pitänyt aika tavalla taukoa Kingin kirjoista, sillä en pitänyt siitä suunnasta johon kirjat silloin joskus alkoivat mennä. Pidin eniten Kingin kirjoittamasta yliluonnollisesta kauhusta, mutta minua alkoi ärsyttää se väkivallan määrä kirjoissa. Kuvun alla olikin minulle vähän sellainen kokeilu, miltä King maistuu pitkästä aikaa. Valitsin näköjään väärän kirjan sillä yliluonnollisuutta on tässä kirjassa vaan mausteeksi, mutta väkivaltaa ja eritteitä riittää turtumukseen asti. Kuvun alla kertoo pikkukaupungista, jonka päälle tipahtaa tyhjästä läpinäkyvä mutta lähes läpäisemätön kupu. Se noudattaa täsmälleen kaupungin rajoja, eikä sitä saa rikki edes ohjuksilla. Kuvun alle jää myös Dale Barbara, entine...

Yksi Avaimen tämän syksyn kiinnostavimpia kirjoja on mielestäni Annabel Lyonin Aleksanterin opettaja . Se kertoo Aristoteleen elämästä ja varsinkin hänen suhteestaan oppilaaseensa, jonka historia tuntee Aleksanteri Suurena. Kirja esittää Aristoteleen paitsi opettajana, myös oppilaana ja ihan tavallisena miehenä, joka kiinnittää ehkä hiukan liikaa huomiota siihen, miten pukeutuu. Aleksanterin opettajan kieli on jännittävää. Se soljuu ajatuksenvirtana, mutta saattaa pysähtyä yhtäkkiä varoittamatta johonkin lauseeseen, joka tuntuu sijaitsevan muuhun tekstiin verrattuna eri tasolla. Vaikuttaa siltä, että kirjan kertojan, Aristoteleen, ajatukset kulkevat samaan aikaan usealla eri tasolla. Miehen aivot työskentelevät yhtä tehokkaasti niin maailmankaikkeuden kuin kutsujen ruokalistankin parissa. Sama kahtia jakaantuneisuus leimaa koko Aleksanterin opettajaa . Kirjan Aristoteleen oireet viittaavat kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, sillä mies vaipuu välillä täydelliseen synkkyyteen ja mas...

Joskus kannattaa antaa lukuharrastuksensa jonkun toisen käsiin ainakin hetkellisesti. Tämän Alan Bennettin Epätavallisen lukijan valitsi minulle avomieheni, joka tyrkkäsi kirjan käteeni viime kirjastoreissulla. Minut oli helppo suostutella lukemaan kirja, jonka kannessa on kirjoja ja takakansi alkaa sanoilla: "Kaikki on koirien syytä". (Lisäksi kirja oli niin ohut, ettei haittaisi, vaikkei se ihan nappiin osuisikaan.) Epätavallinen lukija kertoo siitä, miten kuningatar sattumalta löytää palatsin pihalle kerran viikossa pysähtyvän kirjastoauton. Vaikka kuningattarella ei ole kirjastokorttia, saa hän autosta silti kirjan lainaan. Kirjojen lainaaminen ei jää siihen, vaan pian kuningattarella on kirja mukanaan joka paikassa. Tämä aiheuttaa kuitenkin hämmennystä kuningattaren palvelusväessä ja lähipiirissä. Miten pitäisi suhtautua siihen, että kuningatar lukee koko ajan? Ja mihin se oikein johtaa? Hauskan ja kepeän kirjan pinnan alla on vakavampiakin sävyjä, mutta minä keskit...

Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut siitä, miten lukupiiri on laajentanut minun lukurepertuaariani aika paljon. Tulee vähän pakosti valittua ainakin kerran kuukaudessa sellainen kirja, jota ei ehkä muuten tulisi luettua. Lars Sundin Onnellinen pieni saari on yksi tällainen kirja, joka päätyi luettavaksi lukupiirin takia. Onnellinen pieni saari kertoo saarilla asuvasta yhteisöstä, joka on varsin itseriittoinen. Saarten väen mukaan mantereella asuvat ovat outoja ja siellä ovat asiat muutenkin paljon huonommin. Saarten rannoille alkaa yllättäen ajautua ruumiita, joita kukaan ei tunnista tai kaipaa. Asia kiinnostaa yllättävän vähän ketään, vaikka se mullistaakin saarten asukkaiden elämän. Vai mullistaako sittenkään? En tiennyt Onnellinen pieni saari - kirjasta yhtään mitään ennakkoon, enkä ollut edes lukenut kirjan takakantta. Lukiessani jouduin vähän hämmennyksiin siitä, että kirjaa oli vaikea sijoittaa mihinkään genreen, kun se tuntui menevän vähän dekkarinkin suuntaan välillä....

Luin ensimmäisen kerran tästä Anne Leinosen ja Miina Supisen Rautasydän -yhteisteoksesta Supisen Sokeripala-blogista. Vaikka olenkin pitänyt molempien kirjailijoiden aiemmista teoksista, en ollut ollenkaan varma, olisiko tämä kirja ihan minun makuuni. Päätin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden, kun sitä tarjottiin luettavaksi. Rautasydän kertoo nelikymppisestä Sarista, joka pyörittää pikkukylässä rautakauppaa. Sarin mies on kuollut vuosia sitten, mutta nainen on jäänyt miehen kotipaikkakunnalle kasvattamaan lapsiaan ja pitämään kauppaa. Sarin aiemmin hiljainen elämä saa uuden käänteen, kun paikkakunnalle iskee rikosaalto ja rautakaupan nurkissa alkaa pyöriä sekä pelottavia että houkuttelevia miehiä. Pian seuraakin kaikenlaista toimintaa ja vipinää. Arvelin ennakkoon, että Rautasydän olisi hyvin ja vetävästi kirjoitettu, enkä pettynyt. Tällainen kahden kirjoittajan systeemi taitaa olla aika toimiva. Supisen absurdien tarinoiden fanina toivoin, että tässäkin kirjassa olisi äärimäisy...

Vaikka kesä alkaa olla jo lopuillaan, jatkuu kesäkirjojen lukeminen vielä. Vähän harmittelin sitä, että Tove Janssonin Kesäkirjan lukeminen venyi näin myöhäiseen ajankohtaan, mutta lopulta se taisikin olla aika hyvä juttu. Kesäkirjassa on nimittäin otteita monista kesistä aina huhtikuusta elokuulle asti. Kesäkirja kuuluu niihin kirjoihin, jotka minun on pitänyt lukea jo pitkään. Onneksi vihdoin sain sen luettua, sillä tuntuu kestämättömältä ajatella, etten olisi tutustunut näin upeaan kirjaan. Vaikka olen jotain Janssonin muumitonta tuotantoa lukenut, olen ehkä nyt tarpeeksi vanha nauttiakseni siitä ihan eri tavalla kuin ennen. Tämä pieni kirja on paljon suurempi kuin päältä arvaisi. Kesäkirja kertoo lyhyitä tarinoita saaresta, jossa kolme sukupolvea viettää kesiään. Pääosissa ovat isoäiti ja Sophia-tyttö, jotka tuntuvat kohtaavan toisensa jollain sellaisella rehellisellä ja suoralla tasolla, johon ei ehkä ole pääsyä muilla. Saari muuttuu jatkuvasti, tulee teitä ja naapureita, luo...

Joskus tulee ihan hassu tunne, kun huomaa lukevansa jotain kirjaa täysin vääränä vuodenaikana. Näin minulle kävi Susan Fletcherin   Noidan rippi -kirjan kanssa. Olin valinnut kirjan yhdeksi kesäkirjoistani, mutta se ei tuntunut sopivan ollenkaan kesän tunnelmiin. Onneksi kirja oli kuitenkin niin hyvä, ettei se haitannut liikaa. Noidan rippi kertoo skotlantilaisessa vankilassa viruvasta Corragista, jota odottaa polttaminen noitana. Nainen on otettu kiinni epäselvissä oloissa Glencoessa tapahtuneen joukkomurhan jälkeen. Naista tulee haastattelemaan pappi, joka haluaa naisen vahvistavan epäilykset siitä, että murhan on hyväksynyt Stuartit valtaistuimelta syrjäyttänyt kuningas Vilhelm III Oranialainen (William, Prince of Orange). Kirjan tapahtumat perustuvat oikeaan vuonna 1692 tapahtuneeseen Glencoen verilöylyyn. Kirjan kerronta vuorottelee Corragin kertomien muistojen ja naista kuuntelevan papin vaimolleen kirjoittamien kirjeiden välillä. Kerronnoista muodostuva ristiriita nost...

Voihan helteiset mangot sentään! Lukujumia ei todellakaan näkynyt nurkissa enää sen jälkeen, kun tartuin Seija Vilénin Mangopuun alla -kirjaan. Suorastaan ahmin tarinaa. Päätin ottaa kirjan kesäkirjojen listalle siksi, että olen jo pitkään ajatellut lukevani sen. Kun ensimmäisen kerran kuulin kirjasta, luulin sen olevan katkeraa tilitystä epäonnistuneesta elämästä. Sen jälkeen kuitenkin kuulin kirjasta enemmän, tapasin kirjailijan ja luin ensimmäisiä kehuvia blogiarvioita kirjasta (ja sen jälkeen monia lisää). Päätin kuitenkin siirtää kirjan lukemista hiukan, että nämä asiat eivät vaikuttaisi lukukokemukseen. Mangopuun alla on omaelämäkerrallinen tarina nuoresta tytöstä, joka liittyy uskonnolliseen Krishna-liikkeeseen. Hän menee naimisiin ja elää uskonnon määräysten mukaista elämää, kunnes on aika irtaantua uskonnosta ja lähteä. On kai kaikille selvää, että kirjoittaakseen tällaisen kirjan kirjailijan on jo oltava pois yhteisöstä, joka kieltää jäseniltään – ja varsinkin naisil...