Stephen King: Kuvun alla

Meinasin pyörtyä, kun näin miten paksu opus tämä Stephen Kingin uutuus, Kuvun alla, on. Siinä on yli tuhat sivua ja tekstiosion paksuuskin on noin 5,5 cm (jep, mittasin). Mutta teksti oli kuitenkin nopealukuista, joten ei kirjan lukemiseen niin kauhean pitkään sitten mennytkään.

Olen pitänyt aika tavalla taukoa Kingin kirjoista, sillä en pitänyt siitä suunnasta johon kirjat silloin joskus alkoivat mennä. Pidin eniten Kingin kirjoittamasta yliluonnollisesta kauhusta, mutta minua alkoi ärsyttää se väkivallan määrä kirjoissa. Kuvun alla olikin minulle vähän sellainen kokeilu, miltä King maistuu pitkästä aikaa. Valitsin näköjään väärän kirjan sillä yliluonnollisuutta on tässä kirjassa vaan mausteeksi, mutta väkivaltaa ja eritteitä riittää turtumukseen asti.

Kuvun alla kertoo pikkukaupungista, jonka päälle tipahtaa tyhjästä läpinäkyvä mutta lähes läpäisemätön kupu. Se noudattaa täsmälleen kaupungin rajoja, eikä sitä saa rikki edes ohjuksilla. Kuvun alle jää myös Dale Barbara, entinen armeijan upseeri, nykyinen pikaruokakokki. Ulkopuolisen osa pikkukaupungissa ei ole helppo, varsinkaan jos on onnistunut hankkiutumaan huonoihin väleihin kaupungin johdon kanssa. Asiat kuvun alla alkavat mennä pieleen hyvin äkkiä, ja kaupunki alkaa muistuttaa villiä länttä, tai villiä itää, josta Barbaralla on myös kokemuksia.

Stephen King on taitava kirjoittamaan henkilöhahmoja, ja se on myös Kuvun alla -kirjan vahvuus. Henkilöitä oli kuitenkin mielestäni tässä kirjassa ihan liikaa. Toki pyrkimyksenä lienee ollut uskottava läpileikkaus pikkukaupungista, mutta ehkä siihen oli päästy myös vähän vähemmällä henkilömäärällä. Mielenkiintoisimpia hahmoja ovat ehdottomasti kirjan pääkonnat, kaupungin johtohahmo Big Jim ja hänen poikansa Junior. Molemmat ovat lisäksi kaikessa kauheudessaan erittäin todellisia.

Minua häiritsi kirjassa eniten jo se mainitsemani väkivalta, jota kuvattiin lisäksi aivan liian tarkkaan, varsinkin kohdistuessaan naisiin. Jos sekä mies että nainen saavat kaukaa heitetyt kivet naamaansa, niin miksi miehellä menee vain vähän taju, mutta kiven vaikutuksia naiseen kasvoihin pitää kuvailla vaikka miten pitkään? En ymmärrä, miksi väkivallalla pitää herkutella, kun samaan lopputulokseen pääsisi oivaltavalla kerronnallakin, joka olisi vain kuorrutettu väkivallalla. Kirjasta jäi vähän huono fiilis, sillä se antoi aika ikävän kuvan ihmisistä – sen King todellakin osaa. Tuli kuitenkin vähän sellainen tunne, kuin kirjailija olisi halunnut sanoa amerikkalaisille, että kyllä, näitä asioita tapahtuu teidän omalla pihallanne.

Kuvun alla kiehtoi minua edellä mainituista jutuista huolimatta aika paljon ja varsinkin loppua kohti halusin kiihkeästi selvittää, mitä ihmisille tapahtuu ja mistä kupu oli tullut. Loppuratkaisu oli pettymyksekseni melkoisen naiivi ja päälle liimattu. Mutta kyse ei lopulta ollutkaan siitä kuvusta, vaan mitä tapahtui sen takia. Pikkukaupungin henkilösuhteet ja kieroilut olivatkin kirjan ehdottomia helmiä. Pisteet vielä siitä, että koko ajan sai pelätä, milloin omat suosikkihenkilöt pääsevät hengestään.

Lukunäyte sivulta 57:
Heidän ojentamansa kädet eivät aivan kohdanneet, ja jälleen Barbie ajatteli ikkunalasia, käden painamista lasia vasten samalla kun kaveri painoi kätensä sitä vasten toiselta puolelta. Sormet asettuivat vastakkain toisiinsa koskematta.
Hän veti kätensä takaisin. Se oli sama käsi, jolla hän oli pyyhkäissyt veristä nenäänsä, ja hän näki sormiensa punaisien jälkien leijuvan ilmassa. Hänen katsellessaan veri alkoi helmeillä. Ihan kuin lasin pinnassa.

Kuvun alla Tammen sivuilla ja Adlibriksessä.

King, Stephen: Kuvun alla (Under the Dome, 2009) 1116 sivua. Suomennos: Ilkka Rekiaro, kansi: Taina Markko. Tammi, 2011.