Kirjamielellä

Liz Williamsin Aavekauppiaan tytär on yksi niistä mahtavista löydöistä, joista en tiennyt ennakkoon juuri mitään. Kirjan takakannen juoniselostuksen sijaan minut oikeastaan houkutteli kirjan pariin kuvaus kirjailijasta: taikuri-isän ja kauhukirjailijaäidin druiditytär. Aivan pakko siis oli testata! Kirjan päähenkilö on komisario Chen, joka on poliisilaitoksen outo lintu. Yhteydet yliluonnolliseen maailmaan, taivaaseen ja helvettiin, tekevät miehestä epämiellyttävää seuraa kaikille tavallisille poliiseille - ja kaikille muillekin ihmisille. Yliluonnolliset rikokset kuitenkin tarvitsevat omat poliisivoimansa, sillä maailman tasapainoa on pidettävä yllä, eikä byrokraattinen ja monitasoinen maailma pysy itsestään kasassa. Aavekauppiaan tytär on kiehtova yhdistelmä itämaista mystiikkaa, tiedettä, demoneja, pakanuutta ja etsivätarinaa. Suorastaan ahmin kirjaa päästäkseni perille sen maailmasta, enkä pettynyt kertaakaan. Varsinkin helvetin maantiede ja hierarkiat olivat mielikuvitusta inn...

Haastekirjan parissa harhailun jälkeen tuli kiire takaisin omille maille. Onneksi löysin turvallisen paluukirjan, eli Steph Swainstoin Uusi maailma -kirjan, joka on Nelimaa -trilogian päättävä osa. Edellinen, Aika on lahjoista suurin , oli minusta aivan mahtava, joten odotukset olivat suuret myös tältä uusimmalta kirjalta. Uusi maailma palaa takaisin Nelimaan maankamaralle meriseikkailun jälkeen. Kuolemattomien Arkkitehti on keksinyt keinon, jolla turilaat saadaan vihdoin tapettua. Asiat menevät kuitenkin kammottavasti pieleen ja Nelimaa on tuhon partaalla. Vihollinen näyttää uhkaavammalta kuin koskaan ennen ja itse Keisarin on puututtava asioihin. Tätä kirjaa lukiessa tuli aika hämmentynyt olo. Tarina tuntui hajoilevan ja rakoilevan joka suuntaan. Välillä lenneltiin ja ihailtiin maisemia, sitten etsittiin karannutta tyttöä, piipahdettiin Siirroksessa, oli lehdistötilaisuus, moniäänisyyttäkin vähän ja sitten sodittiin. Edellinen kirja oli niin ehjä kokonaisuus, että Uusi maailma sa...

Steph Swainstonin Aika on lahjoista suurin on Nelimaasta kertovan sarjan toinen osa. Sarja kertoo keisarin valvonnassa olevista kuolemattomista, jotka puolustavat Nelimaata ja valvovat maan oikeuksia. Pääosassa on Jant, ainoa lentokykyinen ihminen, joka toimii kuolemattomien Piirin sanansaattajana. Edellisen kirjan vihollinen on ainakin tilapäisesti pysäytetty, mutta rauha ei silti näytä pysyvän. Pidin sarjan ensimmäistäkin osasta, mutta tämä Aika on lahjoista suurin ilahdutti minua varsinkin teemoillaan. Kirjassa on yllättävän paljon syvyyttä. Mukana on lisäksi todella mahtavia yksityiskohtia, jotka ilahduttavat ja hykerryttävät lukijaa. Monet asiat ovat olleet varmaan hankalia kääntää, esimerkiksi aikakärpänen, jonka avulla voi siirtyä ajassa taaksepäin. Ajatuksena aivan mahtava, mutta käännöksenä idea on hiukan hukassa. Tämä kirja muistutti jollain tavoin tuota juuri arvioimaani Andrzej Sapkowskin Kohtalon miekkaa , sillä tässäkin sarjan toisessa osassa paneuduttiin enemmän p...

Pakko kai se on nyt vihdoin tunnustaa sekä itselleen että muille. Hal Duncanin Vellumin epäonnekas tie jatkui vuoden lukupino-odottelun jälkeen kesäkirjalistalle ja sieltä lopulta kesken jääneiden kirjojen joukkoon. En ole tainnut koskaan kirjoittaa blogissani kirjasta, jonka olen jättänyt kesken, mutta tämän kirjan kohdalla minusta tuntuu, että haluan hiukan eritellä fiiliksiäni. Ajatukseni kirjasta ovat nimittäin kaikkea muuta kuin selkeitä. Vellumin aihe on erittäin mielenkiintoinen, ja aloittaessani kirjaa olin aivan ihastuksissani siitä, miten kirja lähti avautumaan. Minulla oli pitkästä aikaa sellainen tunne, että kirja on aivan erilainen kuin mikään lukemani, ja että siinä ei ole mitään rajoja. Jopa henkilöt olivat arvaamattomia ja mystisiä, ja oikein odotin että pääsen lukemaan syvemmälle kirjaan. Alku oli siis erittäin lupaava. Mutta apua, sitten sain todellakin tuta sen, että Vellumilla ei ollut rajoja. Tapahtumat ja henkilöt alkoivat kertaantumaan, aikaa ei ollut ja ...

Joskus tulee ihan hassu tunne, kun huomaa lukevansa jotain kirjaa täysin vääränä vuodenaikana. Näin minulle kävi Susan Fletcherin   Noidan rippi -kirjan kanssa. Olin valinnut kirjan yhdeksi kesäkirjoistani, mutta se ei tuntunut sopivan ollenkaan kesän tunnelmiin. Onneksi kirja oli kuitenkin niin hyvä, ettei se haitannut liikaa. Noidan rippi kertoo skotlantilaisessa vankilassa viruvasta Corragista, jota odottaa polttaminen noitana. Nainen on otettu kiinni epäselvissä oloissa Glencoessa tapahtuneen joukkomurhan jälkeen. Naista tulee haastattelemaan pappi, joka haluaa naisen vahvistavan epäilykset siitä, että murhan on hyväksynyt Stuartit valtaistuimelta syrjäyttänyt kuningas Vilhelm III Oranialainen (William, Prince of Orange). Kirjan tapahtumat perustuvat oikeaan vuonna 1692 tapahtuneeseen Glencoen verilöylyyn. Kirjan kerronta vuorottelee Corragin kertomien muistojen ja naista kuuntelevan papin vaimolleen kirjoittamien kirjeiden välillä. Kerronnoista muodostuva ristiriita nost...

En muista lukeneeni yhtään venäläistä scifiä aiemmin, tai fantasiaakaan sen puoleen, joten tietysti piti kokeilla Dmitri Gluhovskin Metro 2033 -kirjaa. Aihe on ehdottoman kiinnostava: ydinsodan jälkeen vain metrotunneliin paenneet ihmiset pitävät yllä ihmiskunnan viimeisiä rippeitä. Moskovan metrossa eletään pienoismaailmassa, jossa asemat ovat muuttuneet kaupungeiksi, joiden kesken soditaan tai solmitaan ystävyyssuhteita. Elämä on sopeutunut maan alle yllättävän hyvin. Kaikkea varjostaa kuitenkin uhka yläpuolelta, maan pinnalta, jossa säteily on saanut aikaan pelottavia uusia elämänmuotoja. Eivätkä metrotunnelitkaan ole täysin turvallisia. Sen saa huomata myös kirjan päähenkilö, Artjom, joka lähtee viemään viestiä omalta kotiasemaltaan monen metroaseman toiselle puolelle, legendaariseen Polikseen. Meinasin aluksi lannistua kirjan nimipaljouden keskellä. Ihmisten nimissä vielä pysyi kärryillä, mutta metroasemien kanssa oli aika tavalla vaikeuksia. Olin kuitenkin hyvin sitoutunut ki...

Minua aina vähän epäilyttää tarttua keskiaikaista kuvastoa sisältäviin fantasiatarinoihin, koska usein ne ovat vain toistoa edeltäjistään. Steph Swainstonin Kuolemattomien kaarti osoittautui kuitenkin poikkeukseksi, ja erittäin hyväksi sellaiseksi. Kuolemattomien kaarti on trilogian ensimmäinen osa. Trilogiat ovat näköjään nyt kovassa suosiossa. Tarina on päällisin puolin tyypillinen sotakertomus, jossa vihollinen vaikuttaa ylivoimaiselta ja sitä vastaan taistelevat joukot hajoilevat sisäisten ristiriitojen paineessa. Kirjassa on kuitenkin monia tasoja, jotka nostavat sen tavanomaisuuden yläpuolelle. Siinä käsitellään mm. valtaa, luonnon ja ihmisen ristiriitaa, pelkoja ja addiktioita. Tämä on kirja nimenomaan aikuisille lukijoille. Swainston onnistuu välttämään fantasiakirjojen tyypillisimmät kliseet ja on luonut maailman, joka hämmästyttää kirjan loppuun asti. Olennot ja niiden kummalliset ja brutaalit tavat sekä paikoittain vain hiukan meidän maailmastamme poikkeavat asiat toim...

Rautalohikäärmeen tytär kertoo Jane-nimisestä tytöstä, joka työskentelee lohikäärmetehtaassa muiden lasten kanssa. Jane löytää tehtaasta ruostuneen ja unohdetun lohikäärmeen, joka houkuttelee tytön kunnostamaan itsensä. Jane ja lohikäärme onnistuvat pakenemaan tehtaasta, mutta Janen elämä ei senkään jälkeen muutu paremmaksi. Kirjan maailma on uhkaava ja väkivaltainen. Se on täynnä taikuutta, mekaniikkaa ja seksiä. Janen elämä on jatkuvaa kamppailua. Jane oppii käyttämään muita hyödykseen pyrkiessään eteenpäin, mutta samalla myös hän itse joutuu muiden pelinappulaksi. Kaikkea vahtii Jumalatar, joka vaatii uhreja ja antaa takaisin vain lisää kurjuutta. Parasta kirjassa oli mielestäni alku. Lohikäärmetehdas on lasten koko maailma, jossa heidän tulee pärjätä julmien ja omia etujaan ajavien aikuisten ehdoilla. Kasvaminen ja lasten oman arvojärjestyksen häilyvyys luovat paineita, joita aikuiset vain ruokkivat lisää. Hyvän alun jälkeen menetin kuitenkin mielenkiintoni kirjaan. Tarina mu...