Kirjamielellä

Kirjojen Suomen haaste, Kirjablogit ja 101 kirjaa on edennyt vuoteen 1976 - samaan vuoteen, jolloin minä synnyin. Haaste heitti minut myös tavallista huterammalle alustalle, sillä runojen lukeminen on pakollisten opintojen jälkeen jäänyt vähälle. Luettavakseni osui Risto Rasan runokokoelma Kaksi seppää. En muista aiemmin tutustuneeni tarkemmin Risto Rasaan, vaikka hänen luontoteemaisesta runoudestaan olenkin kuullut paljon kehuja. Teos sopi luettavaksi juuri tähän kevätaikaan, kun sepät takovat lähistön puissa ja luonto kasvaa voimalla. Kuten odotinkin, luonto ja sen ilmiöt ovat runoissa pääosassa. Ne ovat inhimillisiä, mutta uskollisia lajilleen. Kukat ja linnut kujeilevat ja kalliolla on syvä kaipaus kadonneeseen. Teksti tarkastelee myös ihmisen ja luonnon suhdetta. Parhaimmillaan suhde näyttäytyy yhteiselona, joka ei kuitenkaan ole vain yhdensuuntaista. Luonto tarkkailee myös ihmistä ja tämän tekoja. Runoissa on myös yllätyksellisyyttä, iloisuutta ja leikkisyyttä, joka on...

Joskus tekisi mieli kirjoittaa jostain kirjasta vain, että se on yksinkertaisesti ihana. Ja se riittäisi arvioksi. Voisin kirjoittaa nyt vain, että Aulikki Oksanen on ihana. Ja Aulikki Oksasen Kolmas sisar on ihana. Sillä molemmat lauseet pitävät paikkansa. Pohdiskelin jo jokin aikaa sitten, että Aulikki Oksasen tapaaminen herätti minussa uinuvan runotytön. Runotyttö ei ole päässyt kokonaan valtaan, mutta tunnistan sen itsessäni. Olen löytänyt monia tunnelmia, joihin Kolmannen sisaren runot sopivat. Ne lohduttavat surullisina hetkinä, rauhoittavat ja ilahduttavat. Ne sopivat oikeastaan milloin tahansa. Kolmas sisar -kokoelman runot ovat sellaisia, että niihin on helppo päästä mukaan. Rytmi on vahva ja piirroskuvat tukevat tarinoita. En osaa analysoida runoja, mutta osaan kyllä lukea niitä. Ja näitä luen mielelläni. On kovin helppoa solahtaa runojen tunnelmiin, ja nautiskella siitä, mitä eteen tulee. Usein edessä odottaa jotain vähän yllättävää, jopa riemastuttavaa, kuten tuossa all...

Pääsin alkuviikosta vierailulle Siltala -kustantamoon, jossa me kirjabloggarit tapasimme paitsi Siltalan väkeä ja myös Aulikki Oksasen . Minua etukäteen vähän jännitti yhden suosikkirunoilijani tapaaminen, mutta Oksanen oli välitön ja iloinen ihminen, jonka seurassa ei tarvinnut lainkaan jäykistellä. Muutenkin tapaaminen oli erittäin hauska ja juttua riitti vaikka kuinka. En ole pitkään aikaan lukenut runoja juuri ollenkaan. Vielä vajaa 10 vuotta sitten minulla oli tapana silloin tällöin kirjoitella runoja, varsinkin jos olin onneton. Onnellisena aikana runoja ei koskaan tuntunut syntyvän. Olen osallistunut myös yhteen runokilpailuun, mutta ilman tulosta. Sittemmin olen todennut, että taitoni eivät yksinkertaisesti vain riitä runojen kirjoittamiseen. Lähinnä huvittaa, kun siivouksen yhteydessä tulee törmättyä johonkin vanhaan runovihkoon. Mutta nyt Aulikki Oksasen tapaaminen aiheutti sen, että haluan taas lukea runoja! Yksi syy tähän on varmasti se, että saimme kuulla Oksasen itsen...