Sain eilen luettua Nälkäpelin viimeisen osan, Matkijanärhen . Se oli minusta yhtä vaikuttava kuin sarjan kaksi aiempaa osaa. Suzanne Collins on onnistunut kirjoittamaan ehjän kolmen kirjan kokonaisuuden, joka toimii näin yhteen putkeen luettuna saumattomasti. Nälkäpelin ytimessä on tarina nuoren tytön kasvamisesta aikuiseksi epäoikeudenmukaisessa maailmassa. En tiedä, onko kirjailijan tarkoitus ollut juuri tämä, eli siirtyä lapsuudesta aikuisuuteen vertauskuvallisesti pelin avulla, mutta siltä se ainakin vaikuttaa. Ensimmäisessä kirjassa Nälkäpeli oli suurin uhka, kun taas Vihan liekeissä painopiste siirtyi kohti politiikkaa. Tässä Matkijanärhessä pääosassa on politiikka, mutta kuten jo aikaisemmin kirjoitin, myös se on peliä. Ja peliareenalle päästään tässäkin kirjassa, vaikka kaikki tapahtuukin todellisuudessa. Myös sota on osa samaa peliä. Collins onnistui pitämään tarinan hallinnassaan loppuun asti. Olin hiukan huolissani siitä, tuleeko Katnissista Matkijanärhessä sankari, mu
Kirjablogi täynnä kokemuksia kirjoista, lukemisesta ja kirjallisuudesta