Kirjamielellä

En erityisemmin pidä tästä pimeästä vuodenajasta, mutta jotain hyvää siitäkin sentään löytyy. Pimeä taivas nimittäin mahdollistaa tähtien tiirailun. Minulla oli nuorena usein tapana maata sängyssä pimeässä huoneessa ja katsella tähtitaivasta. Täällä Helsingissä tähtien katselu ei onnistu aivan yhtä helposti, sillä valosaastetta on ihan liikaa. Onneksi ne kaikkein kirkkaimmat tähdet näkyvät myös kaupunkialueilla. Jos olet miettinyt, mitä kaikkea tähtitaivaalla liikkuu, kannattaa tutustua Markus Hotakaisen kirjaan Pohjoinen tähtitaivas . Se on helppotajuinen ohjekirja, jonka avulla voi tutustua tähtitaivaaseen myös ilman aiempaa tietoa. Pohjoinen tähtitaivas opastaa lähes kädestä pitäen taivaalle tähyilyn salaisuudet. Kirjan alussa on perustietoa avaruudesta, tähdistä ja tähtikarttojen lukemisesta. Sen jälkeen paneudutaan tähdistöihin, planeettoihin ja lopuksi vielä kerrotaan tähtien tarkkailuun tarvittavista välineistä. Minua viehättää Pohjoinen tähtitaivas - kirjassa erityisest

Heti alkuun kerrottakoon, että Susan Krinard on minusta huonoin tähän mennessä lukemani Nocturne-sarjan kirjailija. Toinen tämän tekstin kirjoista jäi minulta kesken, mutta koska olin aiemmin päätänyt kirjoittaa kaikista vuoden aikana ilmestyvistä Nocturne-kirjoista, päätin ympätä myös kesken jääneen kirjan tähän samaan arvioon. Minulta jäi siis kesken jo jokin aikaa sitten ilmestynyt Pimeä kuu . Se kertoo 1920-luvulla New Yorkissa asuvasta reportterista, Gwen Murphysta. Nainen sotkeutuu vampyyrien juttuihin, ja lisäksi hänellä on ärsyttävän sovinistinen miesystävä. En tiedä miten tarina päättyy, mutta epäilen, että sovinistinen miesystävä saa kenkää ja tilalle astuu vampyyrirakastaja. Pimeä kuu taitaa olla jonkinlaista jatkoa jollekin aiemmalle kirjalle, sillä tarinasta tuntui puuttuvan jotain. Yritin muistella, liittyvätkö tapahtumat jotenkin aiemmin lukemaani Pimeällä puolella -kirjaan, mutta sekään ei ollut mitenkään mieleenjäävä lukukokemus, joten en muistanut. Kirja oli

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, kirjanystävien kevät alkaa jo reilun kuukauden päästä. Tammikuussa nimittäin julkaistaan jo ensimmäisiä kevätsesongin kirjoja. Olin eilen Gummeruksen järjestämässä "kevätjuhlassa", jossa pääsi ääneen keväällä julkaistavien kirjojen kirjoittajia. Minusta on aina hauska kuulla, mitä kirjailijat kertovat kirjoistaan. Lisäksi on jännittävää nähdä, miten he suhtautuvat haastatteluihin. Toisia kauhistuttaa ja toiset taas ovat kuin syntyneet lavalle. Eilisen illan kirjaesittelyt otti parhaiten haltuunsa nuori esikoiskirjailija Matias Riikonen , joka sai yleisön nauramaan kertomalla Nelisiipinen lokki -kirjansa kirjoitusprosessista (kirjan esittely Adlibriksessä ). Minua kiinnostaa tällä(kin) kertaa eniten Gummeruksen käännösfantasia. Esimerkiksi paljon tykkäämälleni Kiersten Whiten Paranormaalille on tulossa jatko-osa Yliluonnollisesti ja Charlaine Harrisin Sookie Stackhousen suomentaminen jatkuu jo seitsemännellä osalla, Pahaa verta

Hartaasti odottamani Maggie Stiefvaterin Ikuisuus ilmestyi juuri, enkä malttanut pitkittää lukemista yhtään. Kirja on trilogian päätösosa ja jatkaa Samin ja Gracen sekä koko ihmissusilauman tarinaa. Rakastunut pari joutui erilleen viime kirjassa, Väristyksessä , joten olin malttamaton saamaan selville, miten tarina jatkuu. Rakkaussuhteiden lisäksi luvassa on menneisyyden tapahtumien korjaamista ja aikuistumista, vastuun ottamista itsestä ja lähimmäisistä. Minua häiritsi jonkin verran se, että Samin ja Gracen äänet alkoivat muistuttaa tässä kirjassa liikaa toisiaan. Ehkä sutena oleminen toi Gracen järkevään olemukseen niin paljon romantiikkaa, että se alkoi kuulua läpi kaikesta. Olisin myös kaivannut ääneen enemmän Isabelia, jonka osuudet tuntuivat jäävän muiden jalkoihin. Ikuisuudessa nähtiin kuitenkin ensimmäistä kertaa Isabel ihan pelkkänä itsenään, puhtaana ja rikkinäisenä. Ikuisuus oli minusta myös ehkä aavistuksen liian pitkä. Voi olla että se johtui suurelta osin kyllä sii

Tietokirjat ovat vähemmistössä kirjablogeissa, ja syytkin ovat ihan selviä: tietokirjojen lukeminen on hidasta ja sisäistäminen vaikeampaa kuin kaunokirjallisuuden. Tai nuo ovat ainakin minun syyni. Lisäksi tietokirjoista on vaikea kirjoittaa, kun ei voi olla ihan varma, onko sisäistänyt kirjan sanoman kokonaan. Tuntuu myös hassulta poimia kirjasta esille vain joitain yksityiskohtia. Tietokirjoista saa kuitenkin harvoin samanlaisia lukukokemuksia kuin kaunokirjallisuudesta. Yritän nyt kuitenkin kirjoittaa jotain yhdestä erittäin mielenkiintoisesta mutta myös aika hankalasta kirjasta. Kyseessä on kotimainen tietokirja kertomusten tutkimuksesta, Mari Hatavaran , Markku Lehtimäen ja Pekka Tammen toimittama Luonnolliset ja luonnottomat kertomukset – jälkiklassisen narratologian suuntia . Tunnustan, että en ole lukenut kirjaa kannesta kanteen, vaan lukemiseni on ollut hyppelyä, silmäilyä, palaamista ja uudelleenlukua. Se on minun tyylini silloin, kun luen tietokirjaa omaksi ilokseni. Ke

Minun on jo pitkään pitänyt lukea Aravind Adigan kehuttu Valkoinen tiikeri , mutta se on aina jäänyt muiden kirjojen jalkoihin – tuttu tilanne kaikille kirjojen ystäville. Nyt kävikin sitten niin, että tulin lukeneeksi ensin tämän Adigan uutuuden, Viimeisen miehen . Viimeinen mies kertoo mumbailaisen Vishram-talon asukkaista. Talossa asuu monenlaisia perheitä ja yksineläjiä, jotka toimivat yhdessä kuitenkin saumattomasti. Uusi aika ja sen vaatimukset ovat nyt hiipimässä Mumbaihinkin, joten vanhat rakennukset saavat poistua uusien luksusasuntojen tieltä. Visramin asukkaat saavat talostaan avokätisen ostotarjouksen, joka takaisi kaikille asukkaille aivan uudenlaisen tulevaisuuden. Kaikki eivät kuitenkaan halua hyväksyä tarjousta. Yhdeksi Viimeisen miehen keskeisimmäksi hahmoksi nouseekin yksinäinen, hiljattain leskeksi jäänyt Masterji. Entisenä opettajana hän nauttii yhteisön arvostusta ja opettaa talon lapsia vaikka eläkkeellä onkin. Kun asioita aletaan päättää Masterjin puolesta

Joskus tekisi mieli kirjoittaa jostain kirjasta vain, että se on yksinkertaisesti ihana. Ja se riittäisi arvioksi. Voisin kirjoittaa nyt vain, että Aulikki Oksanen on ihana. Ja Aulikki Oksasen Kolmas sisar on ihana. Sillä molemmat lauseet pitävät paikkansa. Pohdiskelin jo jokin aikaa sitten, että Aulikki Oksasen tapaaminen herätti minussa uinuvan runotytön. Runotyttö ei ole päässyt kokonaan valtaan, mutta tunnistan sen itsessäni. Olen löytänyt monia tunnelmia, joihin Kolmannen sisaren runot sopivat. Ne lohduttavat surullisina hetkinä, rauhoittavat ja ilahduttavat. Ne sopivat oikeastaan milloin tahansa. Kolmas sisar -kokoelman runot ovat sellaisia, että niihin on helppo päästä mukaan. Rytmi on vahva ja piirroskuvat tukevat tarinoita. En osaa analysoida runoja, mutta osaan kyllä lukea niitä. Ja näitä luen mielelläni. On kovin helppoa solahtaa runojen tunnelmiin, ja nautiskella siitä, mitä eteen tulee. Usein edessä odottaa jotain vähän yllättävää, jopa riemastuttavaa, kuten tuossa all

Kohta on kulunut vuosi siitä, kun luin ensimmäiset Harlequinin julkaisemat Nocturne-sarjan paranormaalin romantiikan kirjat. Päätin silloin, että aion lukea vuoden ajan jokaisen Nocturne-kirjan ja kirjoittaa niistä blogiini. Pakko myöntää, että lievää kisaväsymystä on joidenkin kirjailijoiden kanssa tullut. Kirjoitan aiheesta kuitenkin oman blogimerkinnän sitten, kun saan luettua tuon viimeisenkin vielä uupuvan kirjan. Maggie Shayne ei kuulu ykkössuosikkeihini, mutta hänen Yön siivet -sarjansa on kuitenkin ihan kohtuullisen kiinnostavaa luettavaa. Kirjat muistuttavat aika paljon toisiaan, mutta onneksi näissä viimeisissä on ollut jokin uusi juttu, joten lukija ei hyydy samanlaisiin tarinoihin. Edellisessä kirjassa oli yllätysvauva, ja tässä Varjojen nälässä mukaan on tuotu rinnakkainen tarina, jonka päähenkilöt ovat ihan tavallisia ihmisiä. Varjojen nälkä -kirjassa tutustutaan vanhaan Dante-nimiseen vampyyriin ja kahteen ihmisnaiseen, Morganiin ja Maxineen. Naiset ovat eläneet täy

Kiinnostuin tästä Celine Steenin ja Joni Marie Newmanin Vegaanikeittiön käsikirjasta alunperin siksi, että se näyttää yksinkertaisesti vain niin söpöltä. Hauska pokkarikoko ja pyöristetyt kulmat yhdistettynä retroväreihin tekevät kirjasta jotenkin kovin sympaattisen oloisen. Sama sympaattisuus jatkuu myös kirjan sisällä. Minusta on aina kiinnostavaa, miten vegaanikirjoissa puhutaan lihansyöjäihmisistä, ja vaikka tämä kirja onkin aatteessaan ehdoton, on sen puhuttelutapa kuitenkin hauska. Väliotsikoissa kehotetaan esimerkiksi päästämään lehmät kotiin. Vegaanikeittiön käsikirja on helposti lähestyttävä ja tuntuu toimivan tosi hyvin, vaikka onkin käännöskirja. Vegaanikeittiön käsikirja on siitä hyvä lisä keittokirjojen joukkoon, että se todellakin on sitä, mitä lupaa, eli käsikirja. Se neuvoo, miten tiettyjä aineksia voidaan välttää ruokavaliossa ja mitä niiden korvaamiseksi voidaan käyttää. Tällaisia aineksia ovat maitotuotteet, kananmuna, liha, hunaja ja liivate sekä gluteeni

Tämän naispainotteisen Finlandia-palkintoehdokaspäivän vastapainoksi aionkin kirjoittaa vähän miehisemmästä jutusta. Listasin nimittäin muutaman kirjan, jotta mattimyöhäiset voivat äkkiä poimia isänpäivälahjan kainaloonsa, jos isä on lukevaa sorttia ja lahja vielä puuttuu. En ole tainnut tänä vuonna lukea kovinkaan isämäisiä kirjoja, sillä ajatukseni löivät hetken tyhjää, kun aloin miettiä lahjavinkkikirjoja. Onneksi sentään joitain ideoita alkoi pulpahdella pintaan, kun vähän aikaa pohdiskelin. Tässä siis muutamia tärppejä lahjakirjoiksi isänpäivänä tai vaikka jouluna. Jos isä on kiinnostunut Suomen historiasta tai asuu pääkaupunkiseudulla, suosittelen hänelle Ove Enqvistin ja Taneli Eskolan teosta Kruunun jalokivet – Vallisaari ja Kuninkaansaari. Kirja kertoo Helsingin edustalla olevien armeijan hallussa olleiden saarten historiasta ja esittelee saaria runsain valokuvin. Sopii myös armeija-aikoja mielellään muisteleville. Arvioni löytyy täältä . Sarjakuvista pitävälle isälle v

Meinasin pyörtyä, kun näin miten paksu opus tämä Stephen Kingin uutuus, Kuvun alla, on. Siinä on yli tuhat sivua ja tekstiosion paksuuskin on noin 5,5 cm (jep, mittasin). Mutta teksti oli kuitenkin nopealukuista, joten ei kirjan lukemiseen niin kauhean pitkään sitten mennytkään. Olen pitänyt aika tavalla taukoa Kingin kirjoista, sillä en pitänyt siitä suunnasta johon kirjat silloin joskus alkoivat mennä. Pidin eniten Kingin kirjoittamasta yliluonnollisesta kauhusta, mutta minua alkoi ärsyttää se väkivallan määrä kirjoissa. Kuvun alla olikin minulle vähän sellainen kokeilu, miltä King maistuu pitkästä aikaa. Valitsin näköjään väärän kirjan sillä yliluonnollisuutta on tässä kirjassa vaan mausteeksi, mutta väkivaltaa ja eritteitä riittää turtumukseen asti. Kuvun alla kertoo pikkukaupungista, jonka päälle tipahtaa tyhjästä läpinäkyvä mutta lähes läpäisemätön kupu. Se noudattaa täsmälleen kaupungin rajoja, eikä sitä saa rikki edes ohjuksilla. Kuvun alle jää myös Dale Barbara, entine

Otsikon perusteella voisi luulla, että blogissa on tarjolla vallan hulvatonta menoa, mutta voi, luvassa onkin matematiikkaa! Kirjakisailun aiheena on testata, miten pitkälle voi laskea kirjojen avulla. Tarkoitus on siis kerätä kirjoja, joiden nimessä on numeroita nollasta ykköseen, kakkoseen, kolmoseen ja niin edespäin, kunnes seuraavaa numeroa ei enää löydy. Kisailuun ovat kelvollisia kaikki suomenkieliset kauno- ja tietokirjat, joiden nimessä on luonnollinen luku , eli 1, 2, 3, jne – tosin sarjojen järjestysnumerot eivät kelpaa. Numero voi olla missä tahansa suomen kielen sijamuodossa, myös järjestysluvut ja roomalaiset numerot käyvät, mutta jälkimmäiset pitää kirjoittaa auki. Numero voi olla myös osa yhdyssanaa. Numero kelpaa vain kokonaisuudessaan, eli numero 1941 ei siis kelpaa osina vaan kokonaisena lukuna. Samaa kirjaa saa ehdottaa vain yhden kerran, vaikka siinä olisikin useampia erillisiä lukuja. Edit: eli edetään numerojärjestyksessä seuraavaan lukuun. Kisaan saa osallist

Kirjamessujen jälkeen on alkanut pikkuhiljaa saapua tietoja ensi kevään kirjatarjonnasta. Fantasia- ja scifikirjojen löytäminen on tuttuun tapaan vähän liiankin helppoa Risingshadow-foorumin listauksen avulla. Sieltä näkee, että muun muassa L. J. Smithin Vampyyripäiväkirjoja on luvassa keväällä kaksi osaa, Varjosielut ja Sydänyö , ja Brandon Mullin Myyttihoviin on tulossa uusi osa, Käärmekonnun salaisuus . Myös Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli saa jatkoa Riitasoinnusta ja Angie Sagen Septimus Heapin kuudes osa ilmestyy. Steph Swainstonilta tulee kolmas Nelimaa -romaani, joten nyt pitää laittaa vauhtia lukemiseen ja lukea se edellinenkin. Gene Wolfen Kiduttajan varjo on näkökään myös siirtynyt keväälle. Ja jonkin verran on tulossa toistaiseksi minulle tuntemattomia kirjoja tai sarjojen aloituksia. Listaa päivitetään sitä mukaa, kun tietoja uusista kirjoista tule. Miltä lista näyttää teidän mielestänne tässä vaiheessa? Mitä odotatte, vai yllättääkö joku? Minä en vie

Olen osallistunut tänä syksynä todella mielenkiintoiselle ekokritiikin luentokurssille yliopistolla. Se on avannut silmiäni tarkastelemaan ympäristöstä kertovia tekstejä uudelta kantilta. Tällä kertaa aiheena on luonto maisemana sekä katseen ja tarkastelun kohteena. Luentoja varten pitäisi kerätä metsäaiheista suomalaista kaunokirjallisuutta, mutta minulla on pää tyhjää täynnä. Kun en kerran itse keksi, päätänkin nyt pyytää apua teiltä. Muistatteko te suomalaisia metsäkirjoja? Kirjat voivat olla uusia tai vanhoja, eikä tyylilläkään ole väliä, kunhan kaunokirjallisuuden puolella pysytään. Olen ihan varma, että minäkin olen lukenut metsäaiheista kirjallisuutta, mutta ehkä muistini palaa tässä matkan varrella. Olisi myös muutenkin mukava saada blogiin pieni lista metsää käsittelevistä kirjoista. Sehän on niin tärkeä osa suomalaisuutta, ja suhde siihen on kuitenkin muuttunut varmasti paljon vuosien aikana. Kiitos avusta jo etukäteen!