Niin lastenkamarin seinät kohoavat. Niistä rakentuu aurinkokirkko, muuri suojaksi Vienon ympärille, jotta hän voisi nähdä, ihastella, miten valo on kaunis, miten se kulkee ja väikkyy, häilyy, nuolee lattioille kullankeltaisia läikkiä. Ja kirkon sydämeen aukeaa musta huone, mustan huoneen ilma on mustaa samettia, pehmeää ja hyvää. Huone ottaa Vienon vastaan ja peittelee uneen, jota kukaan ei näe. Se on vain Vienolle tarkoitettu. Elina Annola: Luopuneet Teos 2024 kansi Sanna-Reeta Meilahti 331 sivua Minua viehättää se, miten esineet ja asiat voivat kantaa historiaa mukanaan. Ajatus siitä, miten erilaisissa esineissä voi olla jälkiä eri ihmisistä ja eri ajoista, on kiehtova. Elina Annolan Luopuneet -romaania lukiessani tulin usein ajatelleeksi ajan kulkua ja ihmisten jättämiä tiivistymiä paikkoihin, ja muistoja, tietenkin. Romaani kulkee kahdessa ajassa. 1950-luvulla elää Vieno perheineen talossa, joka on täynnä muistoja lapsuudesta ja ajasta, kun Vieno muutti kaupunkiin Pohjanmaalta ja e