Kirjakaapin kummitus

Kirjat kertovat -lukupäiväkirja järjesti vuodelle 2020 tietokirjabingon, jossa saavutin yhden bingon. Yhteensä luin bingoon kaksitoista tietokirjaa, joten hajamerkintöjä ruudukkoon ilmaantui myös. Tässä koko bingo: Bingokohtiin luin seuraavat teokset: Kirjassa on useita kirjoittajia:  Ellun Kanat Oy, Mitä tapahtuu huomenna lukemiselle? Kirjan aihe on ajankohtainen: Risto Isomäki, Mitä koronapandemian jälkeen Saan kirjasta voimaa:  Tove Jansson & Tuulikki Pietilä, Haru, eräs saari Vuonna 2020 julkaistu kotimainen tietokirja:  Maarit Lassander, R ahaviisaus Kirjassa pohditaan tulevaisuutta: Tim Marshall,  Maapallo hallussa Kirja, jota suosittelen muillekin:  Ulla-Maija Paavilainen, Suurin niistä on rakkaus – Kirsti Paakkasen tarina Kirja avartaa ajatteluani: Maria Pettersson, Historian jännät naiset – merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja Kirja käsittelee historiaa:  Hallie Rubenhold,  Viisi – Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit Kirjassa on eläimiä:  Steinunn Sigurđ

Niinä aikoina, kun maan ja auringon nuoret Ilman haltia, Tuulen haltia ja Veden haltia kohtasivat elämäntoverinsa, maailma alkoi muuttua melkoisesti. Kesken sulhastoiveidenssa Veden haltia kohtasi muinoin Kentänpään eukon Jäämereen saapuessaan. Mutta Guvron ei vihjannut Rávdnálle mitenkään, että oli taas nuuskimassa toisten välisiä asioita. Kerttu Vuolab: Valon airut – kertomusromaani Atrain Kustannus 2015 alkuteos Bárbmoáirras  2008 suomentanut Riitta Taipale 248 sivua Valon airut  on kertomusromaani, joka avaa saamelaiskulttuuria ja kansanperinnettä kiehtovalla tavalla. Romaanissa toimivat ihmisten rinnalla saamelaisjumalat ja -haltiat, ja kaikki tapahtuva on kiinteästi yhteydessä ympäröivään maailmaan ja luontoon. Koska luonto ja yliluonnolliset voimat ovat niin suuri osa kokonaisuutta, on teos mystinen ja tunnelmallinen. Jotain viehättävää on siinä, kuinka kiinteä yhteys ihmisellä ja luonnolla on, kuinka ihminen on osa luontoa eikä jokin irrallinen osa. Selvää myös on, että ihminen

  – Minä odotan. 24-vuotias Milunka Savi ć  seisoo asennossa komentavan upseerin edessä. Hän on monesta pahasta paikasta selvinnyt, kokenut, tovereidensa arvostama sotasankari. Se ei välttämättä auta, sillä hänen sukupuolensa on paljastunut. Serbian armeijassa ei olekaan taistellut huimapäinen nuorimies Milun Savi ć vaan maalaistyttö Milunka. Maria Pettersson: Historian jännät naiset  – merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja Atena 2020 502 sivua Maria Petterssonin Historian jännät naiset  on monin tavoin huikea teos. Kirjaan on koottu vaikuttavan ja laajan taustatyön tuloksena kymmenien naisten pienoiselämäkerrat, teos on ulkoasultaan upea ja sisällöltään vakuuttava. En ihmettele lainkaan Petterssonin kirjan saamaa suosiota ja näkyvyyttä.  Teos on jaettu seitsemään osioon, joissa esitellään erilaisia naisia tieteestä taiteeseen ja urheiluun, hallitsijoista aktivisteihin ja toisinajattelijoihin sekä rikollisiin ja virkavaltaan. Oman osionsa saavat myös sotilaat ja vakooj

Juri ja Boris ovat myös tulleet pöytään. Jakavat yhden jakkaran. He katsovat Mihaa yhtä ihastunein ja lumoutunein katsein kuin tytöt. Maria tietää, että pikkuveli rakastaa musiikkia. Juri seuraa paikaltaan näiden nuorten aikuisten, sodan vuosina melkein vanhuksiksi muuttuneiden arasti sädehtivää, pikkuhiljaa yhä vahvemmin roihuavaa elämänjanoa. Se näkyy heidän naurussaan, suurissa eleissään ja keskusteluissaan, joissa puhutaan kaikesta muusta paitsi sodasta, pelosta ja kärsimyksestä. Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät Atena 2020 244 sivua Anna Soudakovan Mitä männyt näkevät  pohjautuu esikoiskirjailijan isoisän elämäntarinaan. Ja se tarina onkin kertomisen arvoinen: Juri elää Neuvostoliiton kuohuvaa 1900-lukua ja näkee niin sorron vuodet kuin 1990-luvun mullistuksen. Romaanin sivuilta hahmottuu matka Stalinin vallan alta kohti turkulaista lähiökerrostaloa. Romaanin käynnistää prologi, joka sijoittuu 2010-luvulle Turkuun. Ollaan nykyajassa, romaanin kertojan Marian ukki on väsyneenä sa

Ulkoilmabaari hotellin katolla oli henkeä salpaava. Pitkiä salvianvihreitä sohvia, matalia tuikkujen täplittämiä pöytiä, taustalla pehmeää puheensorinaa ja vaimeaa musiikkia. Tulipadoissa loimuavien liekkien ansiosta oleskelualueella oli mukavan lämmintä, vaikka viileä ilma saikin hengityksen huuruamaan. Yhdeltä syrjältä avautui näkymä kohti kaupunkia, jonka valot tuikkivat illan hämärässä, ja toisella puolella erotti tunturien tummat hahmot, jotka jatkuivat kaukaisuuteen ja näyttivät miltei aavemaisilta mutta silti kauniilta. Koboltinsiniseen venepäänteiseen mekkoon sonnustautunut Natasha keskusteli baarimikon kanssa. Bloggaajakolmikko oli asettunut sohvalle. Philipistä ja Sandrasta ei näkynyt jälkeäkään, mutta Ben ja Nick istuivat kahdestaan sohvalla siemailemassa olutta. Jenny Gladwell: Sydämeni lahja Otava 2020 alkuteos A Gift in December suomentanut Aura Nurmi 302 sivua äänikirjan lukija Maija Paunio kesto 10 h 45 min Joulun aikaan sopi mainiosti kuunneltavaksi Jenny Gladwellin ro

Gulffi roikotti kanisterin auton eteen, avasi konepellin ja alkoi lisätä öljyä moottoriin. Minä jatkoin kiillottamista ja trasseli tanssi auton pellillä hienoja kiemuroita. Halutti vihellellä. Ensin huulten välistä karkasi pelkkää suhinaa. Piti puhaltaa monta kertaa ennen kuin sain aikaiseksi ääntä. Kohta löysin oikean tavan ja onnistuin päästämään ilmaa huulten välistä niin että se kuulosti vihellykseltä. Keskityin ja onnistuin yhä paremmin. Trasseli pyöri pehmeästi musiikin tahdissa peltiä vasten. Mielessä hyrisi mukavasti ja oli aikuisen olo.  Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä Karisto 2020 297 sivua Anne Vuori-Kemilän Mustaa jäätä  ei ollut kiinnittänyt huomiotani ennen kuin bongasin muutaman kehuvan blogiarvion (esimerkiksi Arja ). Viimeistään Finlandia-ehdokkuus innoitti  tekemään varauksen kirjastoon, ja joululoman odotus kuluikin juonivetoisen ja tiheätunnelmaisen romaanin parissa sujuvasti. Mustaa jäätä  on rosoinen, karu ja tumma. On eksyksissä olevia henkilöhahmoja, räntäsadett

En kuule, kun auto ajaa pihaan, ja hätkähdän keittiön ovelta kantautuvaa kevyttä naputusta. Nostan katseeni ja näen jättimäisen koiran naaman häilyvän ikkunassa. Hurtan kalmanvaalea pää on suuren ruokalautasen kokoinen ja pimentää ikkunan lähes kokonaan. Sen ruskeat silmät pyyhkivät uhkaavasti yli keittiön ja ellen tietäisi paremmin, voisin vaikka vannoa että se silmäilee uutta majapaikkaansa kauhunsekaisin tuntein. Erotan juuri ja juuri Hugon hahmon koiran vieressä. Natalie Cox: Ota minut syliin Otava 2020 alkuteos Not Just For Christmas suomentanut Inka Parpola äänikirjan lukija Kati Tamminen kesto 9 h 36 min Joulun aikaan sopii mainiosti Natalie Coxin viihteellinen romaani Ota minut syliin – varsinkin, jos lukija kaipaa hieman romantiikkaa ja pakoa arjesta. Romaani sijoittuu joulun tienoille ja tarjoaa kepeän, juonivetoisen tarinan, jonka suurin kysymys on: saako päähenkilö onnensa? Tarinan päähenkilö on Charlie, jonka petollinen poikaystävä on ottanut ja lähtenyt. Kun Charlien asun

Evalina seisahtui kalliolle, levitti kätensä. Koko maailma olisi heidän. Ei vain puutarhan syrjäiset polut myöhäisinä kesäiltoina tai raatihuoneen kellotapulin salainen vintti. Koko maailma. Evalina katseli saarta ja rakastui siihen heti. Paula Nivukoski: Mainingin varjo Otava 2020 381 sivua Mainingin varjo  vie lukijan yksinäiselle saarelle ja vuoteen 1911. Evalina ja Anders rakastuvat, minkä seurauksena papin tytär karkaa kotoaan ja päätyy asumaan vaatimattomiin oloihin köyhän kalastajansa kanssa. Eikä aikaakaan, kun pariskunta odottaa perheenlisäystä, vaikka laillinen vihkiminen puuttuukin. Muutenkin tarinassa odotetaan paljon. Odotetaan vihkimistä, odotetaan miestä kala- tai kaupunkireissulta takaisin kotiin, odotetaan myrskyn tyyntymistä. Elämä on odottavaa ja ikään kuin jonkinlaisessa välitilassa olemista – muutos siintää jossakin – ja samalla hyvin verkkaista. Paljon ei saarella tapahdu, mutta sitä enemmän tapahtuu Evalinan päässä. Nykyhetkeen sekoittuvat muistot Evalinan mennei

Yleensä lounastan trattoriassa muutaman askeleen päässä kotoa. Ruokapaikka on pieni, sinne pitää tulla keskipäivään mennessä, muuten siellä ei ole enää tilaa ja joutuu odottamaan yli kahteen. Syön yksin muiden yksinäisten tuntemattomien ihmisten kanssa, mutta näen siellä usein tuttuja kasvoja. Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin Tammi 2020 alkuteos Dove mi trovo  2018 suomentanut Helinä Kangas 148 sivua Missä milloinkin  -pienoisromaanin myötä Jhumpa Lahiri nousee niiden harvojen kirjailijoiden joukkoon, jotka ovat pystyneet luomaan kaunokirjallisuutta muillakin kielillä kuin äidinkielellään. Intialaistaustainen ja Yhdysvalloissa elänyt Lahiri muutti vuonna 2013 perheineen Roomaan oppiakseen italian kielen paremmin. Tavoite on mitä ilmeisemmin toteutunut, sillä Missä milloinkin  on julkaistu alun perin italiaksi nimellä Dove mi trovo . Kielen vaihtamisesta huolimatta ilmaisu romaanissa ei ole kömpelöä tai yksinkertaista. Ilmaisu on erilaista kuin Lahirin aiemmissa teoksissa: jossain määrin

Tuntui oudolta nähdä heidät marketissa muutama päivä sitten. En seurannut heitä. Minä vain osuin sinne. Se oli sattuma. Tavallaan. Olin heidän kotinurkillaan, koska olin ajanut sitä kautta kotiin, ja päätin käydä samalla kaupassa. En edes ajatellut Patrickia ja Elleniä, mikä on harvinaista herkkua. Olin etsimässä kaurahiutaleita. Liane Moriarty: Sulje silmäsi ja laske kymmeneen WSOY 2020 alkuteos The Hypnotist's Love Story suomentanut Helene Bützow 471 sivua Liane Moriartyn uusin suomennettu romaani Sulje silmäsi ja laske kymmeneen  sukeltaa stalkkauksen ja hypnotisoinnin maailmaan. Hypnoterapeuttina työskentelevä Ellen tapaa mukavan miehen, maanmittari Patrickin, joka on kaikkea, mitä nelikymppinen nainen voi toimia. Ellen ei hätkähdä lainkaan sitä, että Patrickin ex, Saskia, stalkkaa miestä jatkuvasti. Ennemminkin Ellen kiinnostuu naisesta ja tämän tarkoitusperistä: mitä Saskia oikein vainoamisellaan tavoittelee ja miksi? Ellen alkaa lähestyä pelottavaa 40 vuoden rajapyykkiä ja t

Joka ilta hevoset tulevat takaisin. Joka ikinen ilta, aivan itsestään, ne palaavat portista sisään. Ne tietävät, että täällä on herkkuja. Ne tietävät, että täällä olen minä, niiden emäntä, se jolla on lempeä ääni, omenoita ja porkkanoita, vaikken ole enää pitkään aikaan antanut  niille herkkuja. Mutta ennemmin tai myöhemmin vihreä ruoho alkaa vetää niitä poispäin. Ne huomaavat uutta ruohoa, uusia tupsuja, kurkottavat päätään, rouskuttavat, sulattavat ja siirtyvät eteenpäin. Aikuinen mongolianvillihevonen tarvitsee 3,5 kilogrammaa ruokaa päivässä. Se on aika monta heinänkortta. Ne ovat tehokkaita ruohonleikkureita. Ennemmin tai myöhemmin niiden on pakko tajuta, että ne tulevat toimeen ilman minua eikä totutusaitaus ole niiden koti. Vasta sitten ne ovat oikeasti villejä. Maja Lunde: Viimeiset Tammi 2020 alkuteos Przewalskis hest  2019 suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry 533 sivua   Maja Lunden Mehiläisten historia  avasi ilmastokvartetin ja jäi todella vaikuttavana lukukokemuksena mieleeni.