Jhumpa Lahiri - Tämä siunattu koti

Jhumpa Lahiri - Tämä siunattu koti (Tammi 2001), alkuteos Interpreter of Maladies (1999). Suomeksi kääntänyt Kersti Juva.

"Mutta sen lisäksi että soin makeisen hänen perheensä vuoksi ja rukoilin sen turvallisuuden puolesta, ei ollut mitään mitä saatoin tehdä. He pelasivat sanapeliä yhdentoista uutisiin saakka ja sitten joskus puolenyön aikaan Pirzada käveli takaisin asuntolaansa. Tästä syystä en koskaan nähnyt hänen lähtevän, mutta joka ilta vajotessani uneen kuulin heidän äänensä, kun he ennakoivat kansakunnan syntyä maailman toisella laidalla."

Jhumpa Lahiri nousi kertaheitolla kirjallisen maailman tähdeksi, kun hänen esikoisteoksensa, novellikokoelma Tämä siunattu koti palkittiin Pulitzerilla vuonna 2000. Tätä merkittävää amerikkalaista kirjallisuuspalkintoa on harvoin jaettu novellikokoelmalle, joten se kiinnitti huomioni. Lahirin teoksia on muutenkin ylistetty lukijoiden joukossa vuolassanaisesti. Alastalo-urakkani päättyessä päätin, että seuraavaksi haluan lukea ulkomaisen naiskirjailijan melko tuoreen lyhytproosateoksen, joten oli täydellinen hetki tutustua Jhumpa Lahiriin.

Lahirin teos kertoo elämästä kulttuurisilla rajoilla, joiden kohdalla tasapainoillaan ja horjahdellaan. Kirjailija itse on maahanmuuttajien lapsi: hänen vanhempansa ovat Yhdysvaltoihin muuttaneita intialaisia. Tästä kulttuurien erosta kertoo myös Tämä siunattu koti. Yhdeksän novellin henkilöt ovat joko Amerikkaan muuttaneita tai siellä jo pitkään eläneitä intialaisia, tai muutamassa tapauksessa Intiassa eläviä. Tarinoiden jännitteet ja konfliktit syntyvät usein kulttuurieroista, vieraassa ympäristössä elämisestä tai pitkistä välimatkoista toiselle puolella maailmaa asuviin läheisiin. Vastakkaisuuksiksi muodostuvat itä ja länsi, perheyhteisöllisyys ja yksilökeskeinen elämäntapa. Kotia pitäisi alkaa rakentaa uuteen ympäristöön, mutta samalla on ikävä sinne, missä on oma lähtöpiste, alkukoti, juuret. Lapsuudesta asti uudessa kotimaassa asuneella ei ole enää edes samaa kirjoittamisen tapaa kuin muilla samaan etniseen ja kulttuuriseen ryhmään kuuluvilla siellä jossain.

"Käsi liikkui outoihin suuntiin, pysähtyi ja kääntyi, ja kynää joutui nostamaan silloin kun vähiten odotti. Hän seurasi kirjan nuolia, veti vasemmalta oikealle viivan josta kirjaimet riippuivat; yksi näytti enemmän numerolta kuin kirjaimelta, toinen kyljellään olevalta kolmiolta. Hän yritti monta kertaa ennen kuin nimen kirjaimet muistuttivat kirjassa olevia esimerkkejä eikä hän senkään jälkeen ollut varma, oliko hän kirjoittanut Mira vai Mara. Hänelle kuviot olivat pelkkiä viivoja, mutta jossakin päin maailmaa ne merkitsivät jotakin, hän oivalsi järkytyksekseen."

Kirjan kieli on soljuvaa ja ilmavaa, suomennoksessa pilkkuja käytetään lauseiden välillä varsin säästeliäästi. Uskon ratkaisun nousevan alkutekstistä saakka, sillä kääntäjänä on kuitenkin alan huippuammattilainen Kersti Juva. Ajoittain ratkaisut tökkivät korrekteja lauserakenteita arvostavan silmään, kunnes tekstin tyylin omaksuu lukijana. Arkielämän käänteitä ja yksityiskohtia kuvataan kauniilla tavoilla: lukija näkee edessään hienoja esineitä, haistaa hyväntuoksuisia ruokia, kokee Kalkutan köyhän väestön säänvaihtelulle alttiit asuintilat.

"Siinä missä Eliot istui sohvalla hän haistoi tädin merkillisen koipallojen ja kuminan sekaisen tuoksun ja näki letitetyt hiukset ja täysin keskelle päätä vedetyn jakauksen joka oli värjätty murskatulla sinooperilla niin että olisi voinut luulla sen punoittavan."

Tarinoissa tavataan monenikäisiä ja hyvin erilaisia henkilöitä vaihtelevissa elämäntilanteissa, joten variaatio pysyy läpi kokoelman kiinnostavana. Kohdataan esimerkiksi vasta toisiinsa tutustuva intialaislähtöinen tuore aviopari Amerikassa, matkaoppaana ja tulkkina työskentelevä intialaismies joka tapaa matkalla olevan amerikkalaisen perheen, kalkuttalainen portaiden lakaisija, alkoholisoituneen yksinhuoltajaäidin lapsi joka on päivät hoidossa erään ulkopuolisuutta kokevan intialaisen professorinrouvan luona. Tarinoissa on traagisuutta, joskus hienovaraista komiikkaa ja välillä näitä molempia samanaikaisesti. Suuret tunteet jäivät kuitenkin ainakin minulta kokematta, eivätkä novellit sisältäneet kovin keikauttavia käänteitä tai suuria yllätyksiä. Viime aikoina olen lukenut hyvin syvälle meneviä ja riipaisevia kirjoja siinä määrin, että tällainen hienovaraisissa tunnerekistereissä eläminen tuntui turhankin tasaiselta. Vaikka kertomuksissa itketään ja koetaan elämän käänteentekeviä hetkiä, niiden tärkeys ja vaikuttavuus ei välittänyt lukijalle asti. Silti Lahirin novellikokoelma on tasapainoinen teos ja miellyttävä lukea. Se tarjosi myös kiinnostavan kurkistuksen amerikanintialaisten maailmaan ja siihen siirtolaisuuden problematiikkaan, jota he omassa kulttuurissaan kokevat.

Ompun novellihaasteeseen tuli tästä 9 novellia lisää, eli luettujen määrä on nyt yhteensä 49.

Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 33: Kirja kertoo Intiasta.