"...pidän sinun kädestäsi kiinni, enkä kysy, miten kauas on vielä mentävä, kätesi käteni ympärillä, paljas lämmin käsi lapasen suojaaman kylmän käteni ympärillä, me lähdemme. Tärkeintä on, ettei pelkää."Virolaisen Kätlin Kaldmaan romaani Islannissa ei ole perhosia hurmasi minut ylläolevan sitaatin tullessa vastaan jo sivulla 14, joka on kirjan kolmas varsinainen tekstisivu. Hyvin nopeasti siis iski hurmio. Jokin kolahti minuun niin, että jouduin laskemaan kirjan hetkeksi syliin bussin penkillä, jolla istuin sitä lukiessani, ja piti ajatella, ja luin tuota pätkää yhä uudestaan. Se voisi olla proosarunoa, runokatkelma romaanissa. Se on kirjan sivulla itsekseen, ei ole varmaa mihin se yhdistyy, mutta mielessään sen voi liittää moneen, kukin haluamaansa. Seuraavalla sivulla kirjan tarina varsinaisesti alkaa, perinteisempänä kerrontana. Tällaiseen vaihteluun kiteytyy paljon kirjan ominaispiirteitä, sen viehätystä.
Kaldmaa on tunnettu kotimaassaan kirjailijana, kääntäjänä, kriitikkona ja Viron PENin puheenjohtajana. Olen itsekin kuullut hänen lausuvan runoaan Helsingin kirjamessuilla suomen kielellä, sitä oli hauska kuunnella! Ensimmäisessä aikuisille suunnatussa romaanissaan Kaldmaa on käyttänyt monipuolisia ja tavallisuudesta poikkeavia keinoja erityisesti typografian osalta. Rivi riviltä etenevän proosatekstin lisäksi teksti kulkee välillä runon säkeinä, aukeaman laidasta laitaan, ympyröitä muodostaen ja joskus yhtä sanaa toistamaan jääden. Teoksen kielessä kuuluu muutenkin runo.
"Aurinko on jo päiväkausia ollut ihmisiä varhaisempi ja kun Gudrun astuu aamulla ulos talosta – hän on illalla raahannut nukkumatarpeet luolasta taloon –, ottaa hänet vastaan valtameren suolainen sillintuoksu. Hän hengittää monta kertaa syvään, täyttää keuhkot viimeistä soppea myöten valtamerellä, sulkee silmänsä ja päästää sisäänsä uuden äärettömyyden. Meren kaikkialle ulottuvan rajattomuuden."Maaginen Islannin saari on kirjassa melkeinpä yksi henkilöistä, kuten myös valtameri, joka vaikuttaa kaikkeen saaren eläjissä. Romaanin tarina on sukusaaga, jossa on paljon myyttisiä elementtejä. On pariskunta josta kaikki alkaa, miestään Jónsia vuosia meriltä odottava Gudrun-vaimo Odysseian Penelopen tapaan, ja Penelopen tarinakin astuu mukaan äkkiä keskellä kirjaa, mutta vain hetkeksi, sitten palataan taas Islantiin Gudrunin ja Jónsin jälkipolvien edesottamuksiin. Taivaaseenastumista muistuttava suureen valoon katoaminenkin koetaan, ja mieleen tulee raamatullisten viittausten lisäksi Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys. Maaginen realismi elää myös kirjan sivuilla, kun hahmoihin kuuluu esimerkiksi vanha ja viisas Raudhollin Ragnhildur, joka elää aina vaan, vaikka sukupolvet ympärillä vaihtuvat toisiksi. Lopulta sukupolvien ketjussa päästään nykymaailmaan ja Elinaan, joka on asunut aina poissa saarelta ja huomaa äkkiä olevansa sukunsa viimeinen. Hän palaa Islantiin suvun talolle ja muistaa, että on alun perin nimeltään Elín. Jokin vetää häntä raudan luo, minne vain hän meneekin, tuntee hän ilmassa leijuvan raudan henkäyksen.
Islannissa ei ole perhosia on komea romaani, kiehtova saaga karun kauniilta saarelta valtameren sylistä. Sitä on helppo verrata Marianna Kurton viime syksynä ilmestyneeseen Tristania-romaaniin, jossa oltiin myös saarella, ja runoja aikaisemmin julkaisseen kirjailijan teoksen kielessä oli myös runon rytmiä ja kuvakielisyyttä. Kaldmaan romaani tuo runon kuitenkin vielä vahvemmin osaksi kerrontaa, kokeilee leikitellen typografialla, eivätkä ratkaisut useimmiten edes yritä selittää itseään. Sanat vain kelluvat saarella puhaltavassa tuulessa ja valtameren aallokoissa. Fabriikki Kustannus tekee jatkuvasti kulttuuritekoja suomentamalla kiinnostavaa ja laadukasta, isompien kustantajien käännöksiä vähälevikkisempää kaunokirjallisuutta, ja monta muutakin Fabriikin julkaisuista on jo lukulistallani. Pari teosta (Deborah Levyn Uiden kotiin ja Saša Stanišićin Ennen juhlaa) odottelee myös omasta hyllyssä. Oli ilo saada lukea tällainen hieno ja rohkeasti kokeileva, eteläisessä naapurissamme kirjoitettu romaani hyvänä suomennoksena. Virolaista kirjallisuuttakaan kun ei meillä liikaa käännetä.
Muissa blogeissa: Lumiomena, Marissa Mehr, Täysien sivujen nautinto, Mummo matkalla
