Susinukke Kosola - Varisto

Susinukke Kosola – Varisto : tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana (Omakustanne 2018)

"Piripuukotus, vankilarakkauskirjeet, humalainen Ukkometso-karaokesuoritus lähipubissa, anonymous, muovisten anonymous-maskien sarjatuotanto Kiinan liukuhihnalla / Maskuliinisuuttaan tulista ruokaa näyttävästi konsumoiden korostavat jäbylit / Puhelinmyyjä, joka saa potkut soitettuaan sedälleen Syyriaan firman puhelimesta / Ja unohdettu chili pornokaupan myyjän yöpöydällä,
puhkitanssitut jalat / Kello neljän kotiintulemiset / käsikynkässä"

Identiteettejä, kulutusta, identiteettien muotoutuminen kulutuksen kautta. Susinukke Kosolan Varisto-kokoelman varsinainen tekstisisältö on saanut vähemmän julkista huomiota kuin teoksen toteutustapa: käsin kirjoitettu, itse tuotettu kirja, jota ei voi ostaa, vaan sen saa omakseen tunnustuksella. Tekijä päätti lähettää 1500 painetusta kirjasta 200 kuitenkin kirjastoihin ym. julkisiin laitoksiin, ja tällainen pääkaupunkiseudun kirjastojen kokoelmiin päätynyt kirja saapui varauksena myös minulle. Ohitin siis kirjalle määritellyn hankintakaistan, enkä päätynyt pohtimaan omaa suhdettani kirjaan sen kautta, että sen olisi saanut tunnustamalla jotakin. Minun oli alun perin tarkoitus kyllä hankkia tästä oma kappale siten, mutta en saanut aikaiseksi, tavallinen tarina, ja oli kätevämpi väylä hankkia tämä kirjastovarauksena, kuten valtaosa lukemastani kirjallisuudesta. Tämän myötä siirryn suoraan käsittelemään tekstiä, mitä se sanoo. Runoteoksen sisältöä on omalla tavallaan kommentoinut esim. Tanssiva karhu -palkinnon raati nostamalla Variston tämän vuoden ehdokkaiden joukkoon, mikä taisi olla ensimmäinen kerta, kun omakustanne sai vastaavan kunnian. Koska kirja on kirjoitettu käsin, pääasiassa suuraakkosilla, siitä ottamieni lainausten typografia tässä blogitekstissä esim. isojen alkukirjaimien suhteen on omaa "käsialaani". Ei siis ihan tavanomaista tule tällaisen teoksen bloggaamisestakaan, varsinkaan kun ei halua päästää omista käytännöistään irti, heh.

  "Haluaa meininkiä
mutta saa nahkaruoskan, seksikeinun
epäviriilin one-night-standin ja yt-neuvottelut
   Haluaa ystäviä
mutta saa "Miten saan ystäviä, menestystä,
vaikutusvaltaa"-kirjan kollegaltaan
   Haluaa levätä
mutta saa lomamatkan, jolla jaksaa
säästää seuraavaan"

Varisto pyörittelee suunnilleen kaikkia mahdollisia identiteettejä, joita nykymaailmassa voisi itselleen määritellä, ja osoittaa samalla, miten monet niistä rakentuvat kulutustottumusten kautta. Ihmiset käyttävät erilaisia brändejä oman identiteettinsä luomiseen, monet brändäävät itsensäkin. Vaatimuksessa todellisesta, uniikista ja pantavasta kaikuvat ne narratiivit, jotka nykypäivän menestyviin ihmisiin liitetään, vaikka sitä ei usein suoraan sanotakaan. Kun eritellään tarkasti se, mille ulkoisille merkeille identiteetti rakentuu, monet niistä alkavat näyttää naurettavilta – oikeastaan kaikki voidaan saada näyttämään siltä. Vaikka kyse olisi jonkinlaisesta "vastakulttuurista", tahallisesta ulkopuolelle jättäytymisestä, siihenkin voi liittyä poseeraamista, jotakin huvittavaa. Samalla kaikki velloo, mikään ei voi ikinä pysähtyä, asiat jatkuvat loputtomina, vaikka kuinka raivoaisi, kirjoittaisi suuremmalla, suttuisemmin, punaista tekstiä käyttäen, tuskaisena. Tämän keskellä ihminen ahdistuu, ehkä taantuukin: Yhteisönsä moraalin sisäistänyt fetisisti imee nukkuvan kumppaninsa varvasta yrittäessään hahmottaa puutteensa ääriviivat. Onko meistä kaikista tullut öisiä varpaanimijöitä moraalikäsitysten paineessa, alituisessa puutteessa, kun jotakin hahmotonta aina puuttuu?

Välillä lukiessa alkoi mietityttää, mitä tällaista identiteettitoiminnaa käsittelevän kirjallisen teoksen julkaiseminen oikeastaan sanoo? Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, että se on julkaistu tarkoituksella omakustanteena, instituutioiden ulkopuolelta, vaikka tekijän edellinen teos julkaistiin kustantamon kautta ja hänellä on nimeä kirjallisuusalalla – melko eri lähtökohta omakustanteen julkaisemiselle kuin esikoisteostaan julkaisevalla, joka on ehkäpä saanut liudan hylsyjä kustantamoilta. Mitä yritän sanoa, on siis pohdinta siitä, minkälaista identiteettiä Varisto itsessään edustaa, sillä siihen teoksena liittyy jo monenlaisia piirteitä, jotka ovat melko uniikkeja tällä alalla; se on ilmiönä herättänyt huomiota, jotakin aika rajoja rikkovaa ja cooliakin tällä alalla, jolla taiteellisia arvoja koetetaan vaalia, mutta silti bisnes sanelee lopulta esimerkiksi sen, millaisia kirjoja voidaan kustantaa. Pääseekö Varisto täysin irti systeemeistä? Ainakin se on napattu maan tunnetuimman runopalkinnon ehdokkaisiin, sitä on tietääkseni pitänyt lahjoittaa Kansalliskirjastolle kuten muitakin painotuotteita, media käsittelee sitä runokirjaksi jopa poikkeuksellisen laajasti kirjallisena tapauksena. Onko sekin lopulta sisäistänyt ympäröivän yhteisönsä moraalin ja imee nyt nukkuvan kumppaninsa varvasta? Vai imeekö yhteisö sen varvasta? Ei sillä taida olla väliä. En paheksu, kuten en fetisistiäkään. Kirja on joka tapauksessa paikkansa runoudessamme oikeuttanut, jos nyt kukaan voi määritellä sitäkään, mikä kirja oikeuttaa olemassaolonsa ja mikä ei.

Kosola kirjoittaa sanataiteellisesti uudistavaa runoa tavalla, joka on myös varsin uniikki. Kun luin hänen netistä nykyisin löytyvän esikoisteoksensa lähes kokonaan, pikaselauksella (olin työssäni viime kesänä kokoamassa rakkausrunolistaa ja luin, että teos sisältäisi rakkausrunoja, mutta päätin varmistaa asian, ja niitä löytyi vasta loppupuolelta), kiinnitin huomiota monipuolisen, tieteellisestäkin tekstistä lainaavan sanaston ja runokielen yhdistämiseen. Lisäksi hän käyttää nykyistä nuorten aikuisten puhekieltä kirjallisessa muodossa ehkä rohkeammin kuin kukaan tällä hetkellä, ja sanastossa näkyy erityisesti nettimaailman kieli: Ja siinä kuuluvat ornamenttina kaikki / tindermätsit ja kännyköiden salakuuntelemat / salaisuudet pilvessä / vitsejä pilvi-sanan monimerkityksellisyyksistä / ja leipäseksi. Kosola on esittänyt tekstejään paljon livenä, minkä voi nähdä jo niiden rytmisestä tehokkuudesta. Teos on hyvin runsas myös typografisilta keinoiltaan, kuten Kosolan, oikealta nimeltään Daniil Kozlov, perustaman Kolera-kustantamon teoksilta oppi sen toimiessa odottamaan. Varisto ei kuitenkaan ole ilmestynyt Koleran teoksena, ja kustantamon toiminta julistettiin taannoin loppuneeksi. Saa nähdä, palaako Kozlov seuraavalla omalla teoksellaan Sammakon runoilijaksi, se lienee todennäköisin vaihtoehto.

Varisto on teemoiltaan yhtenäinen, aineksiltaan runsas ja vahvalla tyylitajulla toteutettu teos. Sen valikoimaan kuuluvat typografisilla rönsyillä korostetut purkaukset, joiden välissä teksti etenee tykittävällä rytmillä; mikään ei voi ikinä pysähtyä. Teos herättää paljon ajatuksia, sen yllättäviä kuvia haluaa jäädä laajentamaan mielessään. Se ei tarjoa vastauksia, kuten kaunokirjallisen teoksen ei pidäkään. On lohdullista, että identiteettien ryöpyttämisen jälkeen kirja rauhoittuu kaunokirjoituksella kirjoitetuiksi, rakkautta pohtiviksi runoiksi, joiden joukossa on myös tunnustuksilta maistuvia tekstejä – tässä kohtaa kirjansa tunnustuksen kautta hankkineet voivat peilata oman tunnustuksensa suhdetta teokseen. Lopetus on lukijalle lempeä. Vaikka Variston irrottaisi sen julkaisutavasta ja keskittyisi pelkästään tekstisisältöön, voi todeta sen olevan vaikuttava ja omintakeinen teos, joka on ansainnut varsin suureksi (varsinkin runokirjan mittapuulla) kasvavan lukijamääränsä.

Muualla blogeissa: Tuijata, Kirja vieköön, Kirjat kertovat, Reader, why did I marry him, Mitä luimme kerran, Luonnostelua

Kata Melander - Älä irrota

Kata Melander – Älä irrota (Type & Tell 2017)

 

"Jos en tuntisi kipua, en tuntisi mitään.
     Hengitä.
     Kipu kipristeli. Se liikkui ihon alla, vaihtoi piikkinsä paikkaa vähän väliä kuin vain kiusaa tehdäkseen. Alaselkää kuumotti, jalat hakivat hyvää asentoa turhaan.
     Polvien koukistus, vaikeroiva suu.
     En mitään."

Viime vuonna minulle tuli Twitterin kautta tutuksi esikoisromaaniaan kirjoittanut, hyvin terävän ja nokkelan oloinen nuori nainen. Syksyllä tapasimme livenä hyvin pikaisesti Helsingin Kirjamessuilla, ja pirteä iloisuus jäi päällimmäisenä mieleen tuosta tapaamisesta. Viime viikon perjantaina olin paikalla hänen kirjansa julkaisujuhlassa, josta ostin mukaani kaikkiaan kuuden vuoden kypsyttelyn tuloksena syntyneen esikoisromaanin Älä irrota.

Kata Melanderin romaani on tähän mennessä näkyvin Type & Tell -omakustannepalvelun kautta tehty kirjaprojekti. Yleensä omakustanteisiin tulee niiden laadullisen epätasaisuuden vuoksi suhtauduttua epäluulolla, myönnän sen ainakin omalta kohdaltani. Kata Melander on pitänyt kirjansa kirjoittamis- ja julkaisuprosessista blogia ja osallistunut erityisesti Twitterissä aktiivisesti ja vakuuttavasti keskusteluihin kirjallisuudesta ja paljon muustakin. Hän on myös kertonut tehneensä työtä kustannustoimittajien kanssa kirjan valmiiksi saattamisessa. Näistä syistä Melanderin tekstiin myös romaanin mitassa oli helppo luottaa. Hyvin ansiokasta kirjamarkkinointia siis!

Sinänsä ulkokirjallisten seikkojen jälkeen hypättäköön itse romaaniin, sen tarinaan ja kerrontaan. Älä irrota tuo kirjallisuuteemme uutta ääntä ja itsessään sen vuoksi teoksen lukeminen kannattaa. Kirjan päähenkilö on syntymästään asti liikuntavammaisena elänyt Saara, joka kärsii jatkuvasti toistuvista, hirvittävistä kivuista. Kipumaailma tulee teoksessa todella lukijaa lähelle, kuten alussa lainatusta, kirjan toisen luvun pysäyttävän voimakkaasta kuvauksesta voi todeta. Saara opiskelee yliopistossa ja kohtaa vuosien jälkeen uudelleen yläasteaikaisen opettajansa Petterin. Tapaamiset toistuvat, ja Saaran maailmaan pääsee viimein kivun sekaan rakkauttakin.

Älä irrota käsittelee erittäin elävästi myös vammaisen ihmisen oikeutta tasavertaiseen rakkauteen, seksuaalisuuteen, ja kaikkein päällimmäisenä, ehkä tärkeimpänäkin, nähdyksi tulemista ihmisenä eikä sairaana. Vaikka on liikunnallinen vamma, se ei tarkoita etteikö ihmiselle kuuluisi sukupuolisuus, arvostus ja oikeus olla tulematta vähätellyksi vain siksi, ettei pysty liikkumaan samoin ja yhtä nopeasti kuin terveet. Erityisesti tällaisten asioiden pinnalle nostamisen vuoksi pitäisin hienona, että kirja päätyisi varsinkin nuorten lukijoiden käsiin.

"Ja siinä hetkessä minä olin ollut varma, että minä olin jäänyt paitsi jostakin. Oli jotakin, mikä vielä oli minun ulottumattomissani mutta joka minussa eli, se eli ihan samoin kuin muissakin välittämättä siitä, oliko sairaus osunut omalle kohdalle vai ei, se ei välittänyt avuntarpeestani, ei, ei siitäkään."

Romaani etenee episodimaisesti muutaman sivun mittaisina lukuina, joissa käsitellään minäkerronnan kautta joko Saaran tai Petterin näkökulmaa. Tässä kerrontaratkaisu toimii myös jatkuvuuden puolesta, eikä eteneminen töksähtele kuten joskus vastaavanlaisia romaaneja lukiessa. Alkupuolella näkökulma on toistuvasti Saaran, Petterin kulmasta katsotaan vain pariin otteeseen, ja loppupuolella asetelma kääntyy toisin päin Petterin ollessa äänessä luku toisensa jälkeen. Onnettomassa liitossa elävän, kahden naisen väliin päätyneen miehenkin ajatukset ja motiivit pääsevät tuolloin avautumaan lukijalle. Aluksi mietin, olisiko ollut hyvä tasapainottaa tuoden Petterin näkökulmaa enemmän jo alkupuoliskolle, mutta toisaalta tämä ratkaisu syventää romaanin puolivälin käännettä. Viimeisillä sivuilla sairaalassa oleva Saara kirjoittaa kirjeitä, jotka ovat erittäin koskettavia ja summaavat läpikäytyjä ajatuksia niin kivusta kuin rakkaudesta hienosti.

Kirjassa kuvataan paljon myös Saaran perhesuhteita, erityisesti läheistä sisaruutta ja hankalaa isäsuhdetta, johon liittyy vuosia sitten tehty paha virhe ja vaikeus antaa anteeksi. Mielenkiintoista analysoitavaa tuottaa Saaran suhde kipuunsa, sillä kipua kuvataan paljon ja se ottaa usein jonkinlaisen hahmon, edustaa jotain toista joka valtaa Saaran kehon ja pyrkii hajottamaan pahimmillaan hänen mielensäkin – Saara kokee olevansa kipukohtauksissaan eri ihminen ja Petteri ajattelee asiaa samoin. Kipua vihataan, pelätään ja jatkuvasti sen kanssa taistellaan niin arkielämässä kuin elämää suuremmalta tuntuvassa rakkaudessakin.

Melander on kirjoittanut rohkean, koskettavan ja monessa kohtaa kauniin esikoisromaanin. Odotan innolla, miten hänen ilmaisunsa hioutuu entisestään tuleviin teoksiin.

Muissa blogeissa: Lukutoukan kulttuuriblogi, Lumiomena

Laitan teoksen Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 20: Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.