Sarah Waters; Parempaa väkeä

The Paying Guests 2014, suom. Helene Bützow ja Tammi 597s.

Hän tunsi itsensä yhtäkkiä yksinäisemmäksi kuin koskaan ennen. Hän hiipi huoneeseensa ja riisuutui sytyttämättä kynttilää, käpertyi epätoivon kourissa sänkyyn. Mitä virkaa hänen elämällään oli? Hänen sydämensä oli kuivunut; kuiva luumu, fossiili, kuonakappale. Hänen suunsa olisi voinut olla täynnä tuhkaa. Kaikki oli täysin toivotonta ja turhaa...

Sarah Waters on brittiläinen naiskirjailija, ihanuus, jonka useimmat blogikollegoistani ovat löytäneet jo ajat sitten. Itse tulen jälkijunassa, nyt jo kaikki kirjailijattaren suomennokset lukeneena, mutta hullaantuminen, täydellinen antautuminen tapahtui vasta tämän uusimman myötä. Parempaa väkeä on tunnelmaltaan niin käsittämättömän vahva, tekstiltään romanttisen vanhahtava, aiheeltaan silti päivänpolttava. Paksu kirja vetäisi välittömästi mukaansa mystiseen lukuflow:hun, sivut kääntyivät kuin noiduttuina, henkeä pidätellen, tukahdetutuista tunteista raskaana...

Jälleen kerran Waters kuljettaa meidät menneisyyteen, 1920-luvun Lontooseen, jossa väestö yrittää palailla sodan romuttamina takaisin normaaliin arkeen. Näin tekevät myös Frances Wray äiteineen. Perheen miesten kuoltua naiset pyrkivät pitämään yllä totuttua elintasoa, komeassa talossaan hienostoalueella. Ovathan he parempaa väkeä. Mutta pienen perheen varat ovat käymässä vähin. Tarina alkaa, kun Wrayt ottavat ikivanhan, hulppean talonsa yläkertaan vuokralaisia.

Frances, joka on jo mielessään luovuttanut oman elämänsä suhteen, kauan sitten kukkineiden unelmien kuihtuessa yksi kerrallaan, saa nyt uutta ajateltavaa Barberin pariskunnasta. He ovat nuoria ja nykyaikaisia, ulkokuorensa mukaan he viettävät ilakoivaa yhteiseloa mutta... Frances huomaa pian Lilian Barberin hiljaisen yksinäisyyden. Näkyykö naisen silmissä myös surua?


"No, Yorkshiren isoäidilläni oli tapana sanoa, että avioliitto on kuin piano; välillä vireessä ja välillä ei. Ehkä teidän avioliittonne laita on samoin."


Nämä kaksi erilaista mutta ihanaa naista ystävystyvät, eikä aikaakaan, kun myös rakastuminen ja intohimo astuvat mukaan kuvoihin. Valitettavasti mikään kaunis ei ole pysyvää. Tahtomattaan naiset saavat aikaan tapahtumavyöryn, jonka pysäyttäminen tuntuu mahdottomuudelta.

Minä, joka aavistuksen vierastan romanttista kirjallisuutta, tahdon alleviivata tässä ja nyt kirjailijan taitoa kertoa intohimosta, tuoda se ihan tykö kuitenkin sortumatta imelyyksiin. Vastapainona rakkaudelle on aina jotain pimeää. Uhkaavaa. Ehkä juuri se tekee näistä lukuromaaneista niin mahdottoman sydämeenkäyviä. Parempaa väkeä on kauniilla tavalla koruton kirja. Kirja, johon ei voi olla totaalisesti rakastumatta!


Frances sanoi hetken kuluttua: "Minusta tuntuu, että haluat ihailua. Ihailua miehiltä, minulta, kaikilta. Onko se totta?"
Lilian pudisti hymyilllen päätään. "Ei."
"Luulen kuitenkin niin. Minä voisin olla joku toinen, kuka tahansa."
Lilian pudisti kuitenkin taas päätään, ja hiussuortuva valahti hänen silmilleen. Hän katsoi Francesia sen takaa, ja hänen hymynsä haihtui. "Ei. Vain sinä."


Oi!!


***

Kirjasta ovat bloganneet ainakin Leena Lumi, Lumiomena, Ulla, Irene