Katarina Wennstam; Hämärän tyttö

Skymningsflickan 2015, suom. Anja Meripirtti ja Otava 2018, 460s.

En halua, mutta minun on pakko.
Kukaan ei varmaan usko minua.


Näemmä useimmat bloggaukseni alkavat nykyään valituksella. Pahoittelen tätä selittelyä, mutta kohdelkaa minua armollisesti. Olen näet toipumassa rajusta flunssasta, kuten varmasti moni muukin tänä julmana vuodenaikana. Silti koen pakottavaa tarvetta kertoa juuri lukemastani teoksesta, vaikkakin kipein käsin ja särkylääkkeiden sumentamin aivoin.


Sillä turbofeministiksi kutsuttu journalisti, kirjailija ja luennoitsija Katarina Wennstam teki sen taas! Hän on niin aseista riisuvan omistautuneesti heikoimpien puolella, silti käyttäen juuri aseenaan sanan mahtia. Hän paljastaa naisen erittäin kyseenalaisen aseman tämän päivän Ruotsissa. Ja vaikka Hämärän tyttö on romaani, liian monen naisen kohdalla kyse ei ole fiktiosta.


"Raiskaus ei ole seksiä", Elena Magan jatkaa. "Seksuaalinen väkivalta ei ole yhdyntä. Se suuntautuu seksuaalisuutta vastaan ja vaikuttaa siihen."



Tällä kertaa astumme nuorten alati julmemmaksi käyvään maailmaan. Millaista häpeää, syyllisyyttä ja epätoivoa kokevatkaan Molly ja Miranda, nuo kaksi aiemmin niin elämäniloista teinityttöä. Koska kun maineensa kerran menettää, koulumaailmassa se tarkoittaa maailmanloppua.

Hämärän tyttö huutaa, kiljuu, ulvoo äänensä kuuluville. Mutta tätä kerrostaloa ei piinaa öisin eläin vaan eläimeksi kipunsa tähden muuttunut, itseään viiltelevä teinityttö. Voisi sanoa Mollyn onneksi samassa talossa asuu myös aiemmista kirjoista tuttu rikostarkastaja Charlotta Lung. Hänen päivänsä kuluvat pimennetyssä asunnossa sairauslomalla ja vasta Mollyn tuska havahduttaa Lungin jälleen mukaan toimintaan.

Samoihin aikoihin paikallista lukiota uhataan veriteolla. Onko kyse puhtaasti häirinnästä, vai aikooko tuo tuntematon ryhtyä sanoista tekoihin?

Myös asianajaja Shirin Sund astuu mukaan Charlottan omiin tutkintoihin. Vapaalla jalalla kulkee teineihin mieltynyt raiskaaja, eivätkä nämä kaksi tarmokasta naista voi ummistaa moiselta silmiään. Vaikka aiemmassa tutkinnassa näin onkin käynyt.


"Sain tietää eräältä kollegalta, jonka tunnen hyvin, että Tukholmassa ilmoitettiin viime vuonna yli tuhannesta raiskauksesta. Rikosteknikot kutsuttiin paikalle tuskin joka viidennessä tapauksessa."



Hämärän tyttö on verkalleen etenevä trilleri aina päivänpolttavasta aiheesta. Ehkä olisin toivonut enemmän sivutilaa juuri nuorille. Nyt keskitytään seuraamaan Charlottan ja Shirin henkilökohtaisia kipupisteitä jotka toki pitävät mielenkiintoa yllä, mutta pieni sivumäärän karsinta olisi saanut paketista vieläkin napakamman. Hieno, tärkeä, ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen romaani tällaisenaankin!



Kylmyys ei enää tuntunut. Sen sijaan tuli se toinen. Se, jota hän ei ikinä saanut loppumaan.

Kädet, jotka eivät enää olleet siellä, mutta jotka hän silti tunsi. Sormet, jotka olivat jättäneet hänen iholleen jälkiä, joita ei ikinä voinut pyyhkiä pois.

Vartalolla muistot, joita hän oli yrittänyt pestä suihkussa pois, hangata, hangata kunnes iho hilseili. Veri joka valui rikkiraavituista huokosista.

Katarina Wennstam; Varjot

Skuggorna 2014, suom. Anja Meripirtti ja Otava 2017, 443s.

Kukaan joka ei ole ollut siellä, ei voi ymmärtää, mitä odotettavissa on, kuinka hirveää se todella on.
Heillä ei tosiaan ole aavistustakaan.
Eikä ollut minullakaan. Sitä luulee olevansa valmistautunut, uskoo että voi opiskella millaista se on. Kunnes näkee veren, ruumiin, ruman kuoleman.


Ruotsalainen kirjailija ja mediapersoona Katarina Wennstam seisoo kaikissa kirjoissaan naisten puolella. Jollain tapaa tarinoissa, joko suoraan tai epäsuorasti, taustalla piileskelee aina vahvemman suhde heikompaan. Alistaminen. Väkivalta sen eri muodoissa. Viime vuonna ilmestynyt Kivisydän sulatti aihepiirinsä ja intensiivisyytensä takia sydämeni täysin.

Varjot avaa eteemme uudenlaisen ikkunan. Kostohan on motiivina maailman vanhimpia asioita, mutta entä jos kostaja onkin tällä kertaa joukko naisia jotka toimivat käsittämättömän hallitusti, periaatteella silmä silmästä ja hammas hampaasta? Ei yhtään sen enempää eikä vähempää.


Kaikki kuolemaan johtava väkivalta vähenee Ruotsissa paitsi väkivalta läheisissä miessuhteissa eläviin naisiiin. Yhä edelleen miehet tappavat joka vuosi kuusitoista naista. Kaikki muut käyrät osoittavat alaspäin, vain se pysyy ennallaan.


Miesten, jotka eivät lyö perheitään, ei tarvitse turvallisuutensa puolesta huolta kantaa. Mutta miehet jotka vihaavat naisia, he ovat Varjojen kohderyhmää. He, jotka eivät ole saaneet tekojensa tähden yhteiskunnalta oikeuden- ja kohtuudenmukaista rangaistusta.

Mutta auttaako kosto kuitenkaan? Kuka on uhri, kuka syyllinen?

Näitä pohdiskelevat aiemmista teoksista tuttu rikostarkastaja Charlotta, ja puolustusasianajaja Shirin.


Ja todella tiukille joutuu myös lukijan moraali Wennstamin tiukassa otteessa. Toisaalta naisten toiminta tuntuu ymmärrettävältä, hyväksyttävältäkin, toisaalta taas väkivaltainen käyttäytyminen ajaa heidät hulluuden partaalle. Sekään ei auta, kuten kosto harvoin tekee.

Valitettavasti sain sellaisen olon Varjojen parissa, että kirjailija unohtaa tekstissään kirjoittavansa romaania. Aihe itsessään on ahdistavan yleinen, eikä siitä voi koskaan puhua liikaa. Fiktiivisenä tarinana kirja toimii yllättävän heikosti. Henkilöitä tupsahtelee lisää joka sivulla, oikeudellisia asioita puidaan kyllästymiseen saakka. Kostajanaisista taas olisin halunnut lukea paljon enemmän. He jäävät... no niin, Varjoiksi.

Kuitenkin kaikki rönsy saa huikeassa loppuratkaisussa merkityksensä.


Se alkaa käydä raskaaksi. Liian raskaaksi.
Hän tuntee itsensä ääriään myöten täydeksi kahvinsuodattimeksi, aivan kuin hän olisi pelkkää läpimärkää, pahanhajuista kahvinporoa. Aivan kuin kaikki se, mitä viime kuukausina on tapahtunut, olisi kulkenut hänen lävitseen, siivilöitynyt kaikeksi mitä he ovat puuhanneet. Mitä he ovat tehneet.
Mutta hän ei ollut oikein ottanut huomioon sitä, että hänellä olisi tällainen olo.