206s.
Tie rauhaan elämän taisteluissa.
Pistin lihassa on syvästi sielunhoidollinen teos avuksi niille, jotka tuntevat jatkuvasti epäonnistuvansa kristittyinä ja joutuvansa tappiolle kiusaustensa ja oman heikkoutensa ahdistamina. Lähtökohtanaan Paavalin sana hänen ruumiiseensa asetetusta pistävästä piikistä, pistimestä, Olav Valen-Sendstad osoittaa, millaisen avun Paavali sai kamppailuunsa. Olav Valen-Sendstad (1904-1963), norjalainen pappi ja filosofian tohtori, oli aikanaan merkittävä hengellinen johtaja omassa maassaan. Hänen runsaasta kirjallisesta tuotannostaan on suomennettu useita tekosia. tämä on uudistettu laitos jo pitempään lopppun myytytä olleesta sielunhoidollisesta klassikosta.
***
Teos julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1937. Omani on neljäs painos tästä klassikosta. Tekstin paikoin vanhahtava sävy antoi kirjaan oman tunnelmansa, silti kirja oli täyttä asiaa kristinuskon ytimessä ja ytimestä.
Me ihmiset olemme pahoja, se nyt on vain yksi elämän tosiasia ja ennen kaikkea voisi sanoa, että me kristityt olemme pahoja. Kirjassa ei oikeastaan ole mitään "uutta", vaan se julistaa vanhaa ja aina ajankohtaista ristinsanomaa helposti lähestyttävään sävyyn. Pistin lihassa kertaa samaa sanomaa kuin Raamattu; Jumalalla oli ongelma jonka hän itse ratkaisi.
Ihana ja merkittävä teos, joka löytyy kirjahyllystäni, ja johon säännöllisen epäsäännöllisesti palaan. Suosittelen hyvää hengellistä perusmatskua etsiville.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hengellinen kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hengellinen kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
torstaina, heinäkuuta 23, 2009
sunnuntai, heinäkuuta 12, 2009
Seppo Jokinen; Puhu rakkaudesta
167s.
”Useilta suomalaisilta on ihmisarvo hukassa: vähättelemme itseämme, ”toteaa Seppo Jokinen kirjansa ”Puhu rakkaudesta” esipuheessa. Ellemme me osaa rakastaa ja arvostaa itseämme, ei meistä ole muitakaan rakastamaan ja rohkaisemaan.
Seppo Jokisen kirja on tuttua ja taattua Jokista. Miehellä on mittava ura sielunhoitajana, kouluttajana ja luennoitsijana. Tässä työssä hän on saanut valtavan määrän palautetta, kuullut monenlaisista ihmiskohtaloista ja joutunut etsimään vastauksia kaikkein kiperimpiinkin kysymyksiin. Kun tähän vielä lisätään se kantapään kautta tullut kokemus, jota Seppo Jokinen on saanut oman elämänsä kriiseissä, niin paketti on valmis: miehellä on kanttia sanoa ja myös sanottavaa.
Rakkaudesta puhutaan ja lauletaan nykyään paljon, enimmäkseen hyvin kevyesti ja pintaa hipaisten. Kirja ”Puhu rakkaudesta” houkuttelee syvemmälle, aivan niihin perimmäisiin tuntoihin saakka.
Samalla, kun Seppo Jokinen kirjoittaa rakkauden kaipuustamme, ihmissuhteistamme ja vammoista parantumisesta, hän pitää koko ajan esillä sen suurimman rakkauden, Jumalan syntistä ihmistä kohtaan tunteman rakkauden. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen neljättä lukua lainaten: ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.”
***
Lämminhenkistä sielunhoidollista luettavaa. Jokinen ei asetu millään muodoin lukijansa yläpuolelle, vaan kirjoittaa rehellisesti omasta rikkinäisyydestään. Siinä missä myös haastaa lukijaa kasvuun.
Teoksen henki on ehdottomasti rakkaus. Mielellään terapeutista "varaisin" ottaisi.
”Useilta suomalaisilta on ihmisarvo hukassa: vähättelemme itseämme, ”toteaa Seppo Jokinen kirjansa ”Puhu rakkaudesta” esipuheessa. Ellemme me osaa rakastaa ja arvostaa itseämme, ei meistä ole muitakaan rakastamaan ja rohkaisemaan.
Seppo Jokisen kirja on tuttua ja taattua Jokista. Miehellä on mittava ura sielunhoitajana, kouluttajana ja luennoitsijana. Tässä työssä hän on saanut valtavan määrän palautetta, kuullut monenlaisista ihmiskohtaloista ja joutunut etsimään vastauksia kaikkein kiperimpiinkin kysymyksiin. Kun tähän vielä lisätään se kantapään kautta tullut kokemus, jota Seppo Jokinen on saanut oman elämänsä kriiseissä, niin paketti on valmis: miehellä on kanttia sanoa ja myös sanottavaa.
Rakkaudesta puhutaan ja lauletaan nykyään paljon, enimmäkseen hyvin kevyesti ja pintaa hipaisten. Kirja ”Puhu rakkaudesta” houkuttelee syvemmälle, aivan niihin perimmäisiin tuntoihin saakka.
Samalla, kun Seppo Jokinen kirjoittaa rakkauden kaipuustamme, ihmissuhteistamme ja vammoista parantumisesta, hän pitää koko ajan esillä sen suurimman rakkauden, Jumalan syntistä ihmistä kohtaan tunteman rakkauden. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen neljättä lukua lainaten: ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.”
***
Lämminhenkistä sielunhoidollista luettavaa. Jokinen ei asetu millään muodoin lukijansa yläpuolelle, vaan kirjoittaa rehellisesti omasta rikkinäisyydestään. Siinä missä myös haastaa lukijaa kasvuun.
Teoksen henki on ehdottomasti rakkaus. Mielellään terapeutista "varaisin" ottaisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)