"Kun läpikuultava yö syveni, ylenpalttinen illallinen valmistui ja aloimme syödä. Salaattia, piirakkaa, lihapataa, kroketteja. Tiristettyä tofua, keitettyjä vihanneksia soijassa ja etikassa, papuvermiselliä ja kanahöystöä, kiovan kotletteja, hapanimelää porsasta, höyrytettyjä lihanyyttejä...ruokalistalla oli lajeja sikin sokin eri maiden keittiöistä, mutta se ei häirinnyt: annoimme ajan lukua ja söimme viiniä siemaillen kaiken viimeistä palaa myöten."
Puran taas heinäkuisen lukumaratonin satoa. Banana Yoshimoton Kitchenistä jäi maratonilta erittäin makoisa jälkimaku – sellainen joka houkuttaa palaamaan tämän pienen, hauskan, surullisen ja kauniin kirjan pariin joskus uudestaan.
Kitchen pitää sisällään kolme lyhyttä tarinaa, jotka kaikki käsittelevät kuolemaa ja surusta toipumista. Yhhistäviä aiheita ovat myös nuoruus, rakkaus, yksinäisyys ja ruoka. Kahdessa ensimmäisessä tarinassa (Kitchen ja Täysikuu – Kitchen 2) kertojana on nuori nainen, Mikage, joka on ensimmäisen tarinan alussa juuri menettänyt isoäitinsä. Mikagen vanhemmat ja isoisä ovat kuolleet jo vuosia aikaisemmin, ja Mikage hakee seuraa ja lohuta ystävänsä Yuichin luota. Samalla hän tutustuu myös Yuichin ihastuttavaan äitiin, joka ennen oli tämän isä. Lohtua Mikage löytää myös ruuanlaitosta.
Täysikuussa kuolema ja menetys kohtaavat Yuichia, ja Mikage joutuu selvittelemään tunteitaan Yuichia kohtaan. Kolmas tarina Moonlight Shadow kertoaa Satsukista, joka on menettänyt poikaystävänsä. Hän tapaa sattumalta salaperäisen naisen, joka kehottaa Satsukia saapumaan myöhemmin samalle sillalle, koska siellä voi nähdä jotakin, mikä ilmestyy vain kerran sadassa vuodessa...
Tarinoiden tunnelma on viehättävän outo ja unenomainen, vaikka vain viimeisessä tarinassa hipaistaan yliluonnollisia sfäärejä. Henkilöhahmot kantavat mukanaan paljon surua, mutta kirjan murhe on pidäteltyä: se kätketään usein pinnan alle ja vain hetkittäin tunteet nousevat esiin. Surun täyttämää aikaa kulutetaan arkisissa toimissa: ruokaa valmistaen, lenkkejä juosten,siivoamalla. Elämä ja arki näyttävät välillä absurdeilta, kun niitä katsellaan kuoleman sävyttämin silmin. Suru ei kirjassa ole lohdutonta vaan siinä on myös kepeä ja hymyilevä puolensa.
Kitchen on rauhallinen, ilmava ja kaunis kirja. Siinä on pakkasöiden hyytävää kirkkautta, sumuisia aamuja, merkityksellisiä kohtaamisia, utuista sadetta, kahviloita joissa juodaan teetä – ja paljon, paljon ruokaa. Ihastuin sen japanilaiseen kummallisuuteen, kiehtoviin henkilöhahmoihin ja vangitsevaan tunnelmaan.
Kirjan on lukenut myös Satu.
Banana Yoshimoto: Kitchen (Kitchin, 1988)
Suom. Kai Nieminen
Otava, 1996
