Susan Cainin Hiljaiset-kirjan alkupuolella on leikkimielinen kysely, jonka avulla voi testata, kuinka introvertti on. Kysymykset ovat esimerkiksi sellaisia kuin "Ilmaisen itseäni usein mieluummin kirjoittamalla" ja "En pidä ristiriitatilanteista". Mitä useampaan kysymykseen vastaa "kyllä", sitä introvertimpi todennäköisesti on. Itse vastasin 20 kysymykseen myöntävästi 17 kertaa. Ei siis ihme, että pidin tästä kirjasta ja löysin introverttien puolustuspuheenvuorosta paljon tuttuja asioita ja mielenkiintoista pohdittavaa.
Tämä kirja on siis tosiaan nimenomaan introverttien arvonnostatusta ja maineen palautusta. Cain kumoaa kirjassaan monia introvertteihin yhdistettyjä uskomuksia: introvertit eivät esimerkiksi ole ihmisvihaajia, epäsosiaalisia tai ujoja. Jotkut introvertit saattavat olla kaikkea tuota, mutta mikään yksittäinen ominaisuus ei ole tyypillinen kaikille introverteille - tai kaikille ekstroverteille. Yksi Cainin kirjan ansioista olikin minusta se, että Cain pyrkii välttämään liiallista yleistystä. Kuvailtuaan jotakin introverteille tyypillistä ominaisuutta tai toimintamallia, hän muistuttaa ettei esimerkki päde kaikkiin introvertteihin. Ja kerrottuaan laajasti siitä, miksi introvertit voivat olla erinomaisia johtajia ja esimiehiä, hän toteaa ettei tämä tarkoita, etteivät ekstrovertit olisi hyviä johtajia - mutta introvertit ja ekstrovertit johtajat menestyvät yleensä erilaisissa ympäristöissä ja erilaisten persoonien parissa työskennellessään.
Myös eläinmaailmassa on omat introverttinsä ja ekstroverttinsä, ja tutkimuksissa on todettu, että erilaiset olosuhteet suosivat erilaisten eläintyyppien selviytymistä: joskus on hyvä sännätä kuono edellä kohti taistelua, mutta toisinaan vierasta tilannetta on hyvä tarkkailla piilopaikasta. (Kirjaa lukiessani oivalsin, että toinen edesmenneistä kissoistani ei ollutkaan vain arka ja pelokas vaan aivan selvästi introvertti: omissa oloissaan viihtyvä, uusiin ilmiöihin epäluuloisesti suhtautuva ja hiljainen. Toinen kissa taas oli meluisa ja huomionkipeä ekstrovertti.) Yhteisö siis tarvitsee sekä introverttejä että ekstroverttejä. Kuitenkin elämme maailmassa, jossa ekstroverttejä usein arvostetaan ja suositaan: tämä näkyy niin seuraelämässä, opiskelu- ja työmaailmassa kuin vanhempien ja lapsien suhteissakin.
Yksi kirjan mielenkiintoisista näkökulmista oli ujouden ja introversion suhde. Ominaisuudet muistuttavat toisiaan, mutta eivät ole sama asia. Ujous on sosiaalisten tilanteiden pelkoa - ominaisuus, jonka ujo ihminen itse kokee tuskallisena, ja josta on hyödyllistä pyrkiä eroon. Introversio taas on persoonallisuuden tärkeimpiä määrittäjiä, ominaisuus joka vaikuttaa ihmisen tapaan toimia ja ajatella. Introversio ei sinänsä ole tuskallista, mutta se voi tuntua tuskalliselta yhteisössä, joka kannustaa tai jopa painostaa ekstroversioon. Monet introvertit oppivatkin käyttäytymään kuin ekstrovertit menestyäkseen tai vain pärjätäkseen - mutta tällainen oman perimmäisen olemuksen kieltäminen voi olla hyvin kuluttavaa ja jopa vaarallista. Cain neuvookin, että introverttien kannattaa käyttäytyä kuin ekstrovertti vain silloin, kun se edistää heille tärkeää asiaa - oli kyseessä sitten poliittinen aate tai unelmatyö.
Cainin kirja ei opettanut minulle, että olen introvertti - sen tiesin jo ennen kirjan lukemista - mutta se sai kyllä miettimään sitä, mihin kaikkeen introverttiys oikeastaan liittyykään, ja mihin kaikkeen se on elämässäni vaikuttanut. Voisin jopa sanoa, että kirjan lukeminen oli voimaannuttavaa. Kirja muistutti, ettei kannata tuntea syyllisyyttä siitä, jos tuntee itsensä väsyneeksi tai masentuneeksi hyvässä seurassa vietetyn illan jälkeen: se on vain viesti siitä, että introvertti on saanut liikaa virikkeitä, sillä introvertille ihmisten seura voi olla samankaltainen extreme-elämys kuin laskuvarjohyppy tai tuhannelle ihmiselle esiintyminen on ekstrovertille. Kirja muistutti, että on paitsi mukavaa, myös terveellistä jäädä kotiin lukemaan kirjaa, jos takana on useampi vilkas ja seurallinen päivä: introvertti tarvitsee paljon omaa aikaa ja palautumista.
Hiljaiset ei ole mitenkään poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu kirja - se on varsin tavanomainen amerikkalaisen rupatteleva ja helposti luettava tietokirja. Jossain vaiheessa minua alkoi myös hiukan huvittaa Cainin tapa kuvata jokaisen esimerkkihenkilönsä ulkonäköä viihdekirjamaisilla kliseillä: hänellä on joustava askel ja tumma, jatkuvasti silmille valuva hiuspehko. Mutta kirjassa on valtavasti mielenkiintoisia faktoja ja tarinoita, ja ainakin introvertille se oli kiehtovaa luettavaa. Toki toivoisin, että myös ekstrovertit innostuisivat lukemaan kirjan. Itsekin nimittäin tunsin kirjan luettuani oppineeni jotain myös ekstroverteista ja siitä, mitä heidän joskus käsittämättömiltä tuntuvien toimintojensa takana piilee.
Kirjan ovat lukeneet myös Norkku ja Jenni.
Susan Cain: Hiljaiset. Introverttien manifesti (Quiet: The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking, 2012)
Suom. Lea Peuronpuro
Kansi: Satu Kontinen
Avain, 2012
