Carol Shieldsin Jane Austen -elämäkerta on monella tapaa kiehtova tapaus. Ensinnäkin se on tietysti kiinnostava kirja Austenista, ainakin jos ei ole lukenut kirjailijasta mitään muita elämäkertoja. Mutta oman lisänsä siihen tuo Shields, joka on paitsi Austenin ihailija, myös romaanikirjailija itsekin. Shields ottaakin tässä pienessä Austen-kirjassaan selvästi sekä ihailijan että kollegan roolin: hän kirjoittaa fanina joka on kiinnostunut sekä Austenin kirjoista että tämän yksityiselämästä; ja hän kirjoittaa kirjailijana joka osaa aprikoida niitä tunteita ja tunnelmia, joita Austen on työssään kenties kohdannut. Shields ei kirjoita itsestään, mutta hän ei myöskään pyri sellaiseen persoonattomaan objektiivisuuteen, joka joskus tekee elämäkerroista kuivia ja hengettömiä.
Shields pyrkii tarkastelemaan Austenin elämää historiallisessa kontekstissa. Tämä ei niinkään ilmene Austenin ja hänen kirjojensa sitomisena suuriin historiallisiin tapahtumiin, vaan enemmänkin Shields pyrkii valottamaan sellaisia aikakaudelle tyypillisiä tapoja ja käytäntöjä, joiden voi nähdä vaikuttaneen Austenin elämään ja kirjoihin. Shields valottaa 1700- ja 1800-lukujen vaihteen seuraelämän tapoja, kirjeiden kirjoittamista, perhesuhteita ja luonnollisesti myös avioliittokulttuuria, joka vaikutti erityisesti naisen elämään ratkaisevasti.
Jane Austen ei itse koskaan mennyt naimisiin, vaikka hänellä muutaman romanssinpoikanen olikin. Austenin kirjeiden ja joidenkin aikalaislausuntojen perusteella Austen oli kyllä hyvin kiinnostunut miehistä ja flirttailusta ja joutui luultavasti ainakin kerran kokemaan pettymyksen rakkauselämässäään. Toisaalta hän ei ilmeisesti kaivannut avioliittoa ja sen tuomaa yhteiskunnallista asemaa niin paljon, että olisi suostunut naimisiin kenen tahansa kanssa, koska hänen elämästään löytyy myös muutama torjuttu kosija. Jane ilmaisikin sekä kirjoissaan että omassa elämässään mielipiteenään, ettei ole mitään pahempaa kuin naida mies, josta ei pidä.
Jane Austen oli ilmeisesti omana aikanaan hiukan eksentrinen tapaus - naiskirjailija aikana jolloin koko romaanikirjallisuus oli vasta vakiinnuttamassa muotoaan ja asemaansa. Sukulaisilta on tallentunut muisteluja Janesta, joka ei ollut tavoiltaan kovin hienostunut, ja joka saattoi kesken muiden puuhien purskahtaa nauruun ja rientää kirjoittamaan jonkin ajatuksen ylös. Austen oli myös ilmeisen teräväkielinen nainen: romaanien lempeä satiiri saattoi yksityiskirjeissä usein lipsahtaa silkan ilkeilyn puolelle. Shields ei esitä arveluja siitä, piirtääkö kirjeiden ilkeily Austenista todempaa kuvaa kuin kirjojen ymmärtäväisempi ivailu: molemmat piirteet kuuluivat Austenin persoonaan. Shields ei muutenkaan halua vetää liian selkeitä yhtäläisyysmerkkejä Austenin yksityiselämän ja fiktion tapahtumien välille. Romaanikirjailijana hän tietää, etteivät kirjojen tapahtumat läheskään aina tai läheskään kaikilla kirjailijoilla pohjaa tosielämän sattumuksiin.
Tätä kirjaa voi suositella sekä Austenin että Shieldsin ystäville. Alle 200-sivuisen kirjan lukee nopeasti, ja Shields tuo kirjaan oman näkökulmansa, joka tuntuu virkistävältä, vaikka perustiedot Austenin elämästä olisivatkin hallussa.
Carol Shields: Jane Austen, 2001
Suom. Maria Lyytinen
Ajatus Kirjat, Gummerus, 2007
