Kirjamielellä

Nyt tulee vielä vähän asiaa Annukka Salaman Käärmeenlumoojasta ja Blogistanian Kuopus -tunnustuspalkinnosta. Nimittäin huomenna lauantaina 15.12. klo 13 kirjailija vastaanottaa kukkaset ja kunniakirjan kirjablogistien edustajalta WSOY:n kirjakaupassa Helsingin Bulevardilla. En itse valitettavasti pääse paikalle, mutta menkää te kaikki muut sankoin joukoin onnittelemaan tämän hienon kirjan kirjoittajaa ja kuulemaan kirjasta lisää. Lisää tapahtumasta voi lukea WSOY:n sivuilla .

Olen nyt oikein iloinen, sillä yksi tämän vuoden parhaita lukukokemuksiani on sytyttänyt myös monet muut bloggarit.  Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY) sai monelta täydet pisteet Kuopus-äänestyksessä ja voitti tunnustuspalkinnon! Se onkin mahtava kirja ja hehkutin sitä myös arviossani . Kärkikolmikkoon pääsivät myös Enna Airikin Haavemaa (Karisto) ja kolmanneksi Salla Simukan Jäljellä (Tammi). Haavemaata en ole vielä lukenut, mutta Jäljellä -kirjasta löytyy blogistani arvio ja sen toinen osa Toisaalla on tulossa lukuun myös pian. Olen erityisen tyytyväinen myös siitä, että kärjessä komeilee kolme kotimaista kirjaa. Onnea siis kaikille! Kaikkiaan äänestyksessä oli mukana 42 kirjaa, ja koko kirjalistan pistemäärineen voi käydä katsomassa kilpailua emännöineestä Saran kirjat - blogista . Itse sain ainakin muutaman todella hyvä kirjavinkin sieltä. Ja ehkä moni näistä kirjoista pääsee myös pukinkonttiin!

Juhlahumu alkaa! Joulukuun ensimmäinen päivä on koittanut, ja sehän tarkoittaa sitä, että vuoden 2012 Blogistanian Kuopuksen ehdokkaat julkaistaan! Kuopus on mukana Blogistanian kirjakilpailuissa nyt ensimmäistä kertaa, ja olen sarjasta hyvin innoissani. Kuopus-sarja on tarkoitettu lasten- ja nuortenkirjoille, jotka on tänä vuonna julkaistu Suomessa. Myös tänä vuonna julkaistut käännöskirjat ovat mukana. Kilpailua emännöi Saran kirjat -blogi, ja kilpailuun voi osallistua ilmoittamalla omat ehdokkaansa kisaan juuri nyt, eli tasan kello kymmenen. Kilpailun säännöt voi käydä katsomassa Saran blogista. Tänä vuonna oma kirjasaldoni on jäänyt valitettavan pieneksi monesta syystä, mutta onneksi lukemani kirjat ovat olleet hyviä. Paljon kirjoja on vielä lukematta, ja tässä vaiheessa se harmittaa. Äänestää voi kuitenkin vain kirjoja, jotka on itse lukenut. Tässä ovat siis Kirjamielellä-blogin kolme vuoden parasta lasten- ja nuortenkirjaa. 1. Annukka Salama : Käärmeenlumooja (3 pistettä)

Kotoisten omenapuidemme takana on paljon historiaa, ihmisiä ja kokeiluja. Koska olen saanut kunniatehtäväkseni elvyttää muutaman omenapuun, päätin tutustua omenapuihin vähän tarkemmin asiantuntijoiden opastuksella. Anssi Krannila on hortonomi, puutarhaneuvos ja Hirvensalmen taimitarhan omenanviljelijä ja Anne Paalo on toimittaja ja tietokirjailija. He ovat yhdistäneet voimansa ja kirjoittaneet Omenapuu -kirjan kotimaisista omenapuista. Omenapuun historia ulottuu myytteihin asti, mutta kirja paneutuu historiaosuudessaan kuitenkin tunnettuun historiaan. Varsinkin kotimainen omenankasvatus on etusijalla. Täytyy sanoa, että omenan historia Suomessa on pidempi ja kiinnostavampi kuin ajattelinkaan. Monet epäonnistumiset ja pakkastalvet ovat koetelleet omenoita, mutta sattumat ja sinnikkäät puutarhurit ovat aina onnistuneet pelastamaan omenapuut jälkipolville. Omenapuu- kirja kertoo hyvin seikkaperäisesti ja tarkasti omenapuun viljelystä ja kasvattamisesta. Se näyttää kuvien avulla muun m

Kuvapankkikuvien käytössä on vaaransa... J. R. Wardin Vapautettu rakastaja (pari kertaa flipattuna) ja Charlaine Harrisin Pedon veri .

Hanna van der Steenin Tähtisilmät -sarjan ensimmäinen osa oli hyväntuulinen ja piristävä lukukokemus. Tämä toinen osa, Kirous , näytti ja kuulosti heti kättelyssä aika tavalla synkemmältä. Onneksi ihan mustanpuhuvasta kirjasta ei kannesta huolimatta ole kuitenkaan kyse, vaan ensimmäisen kirjan mukava tunnelma kulkee tässäkin kirjassa mukana. Ennustuksessa päästiin tutustumaan sadunhohtoiseen fantasiamaailmaan, mutta Kirous tapahtuukin yllättäen suurimmaksi osin Suomessa. Ihan tavallista elämää ei kuitenkaan ole tiedossa, sillä sisarukset Elena ja Armada saavat yhdessä aikaan kaikenlaista pientä sähellystä. Lisäksi Elenan kotikaupungin asukkaista paljastuu yllätyksiä, jotka tarkkaavainen lukija tosin on jo ennalta arvannutkin. Kirous laajentaa Tähtisilmien maailmaa ja tuo uusia kiinnostavia henkilöitä mukaan tarinaan. Pernaisten rehtori ja hänen 49 poikaansa tulevat tutuiksi ja paljastuvat aika mahtaviksi tyypeiksi. Pientä romantiikkaakin leijuu ilmassa, mutta sen suhteen jäädään ku

Syksy on kierähtänyt vauhdilla alkutalveksi. Kirjamielellä-blogi on elänyt pienessä horroksessa koko syksyn, sillä tuntuu, että blogille ei ole juuri tällä hetekllä niin paljon aikaa kuin ennen. Syitä on monia, opiskelut, työkiireet ja ennen kaikkea se, että olemme remontoimassa ihanaa vanhaa asuntoa. Se vie aikaa, mutta toisaalta on ollut hauska suunnitella kirjoillekin lisää tilaa. Remontti tulee jatkumaan vielä pitkään, joten päivitystahti on jatkossakin ehkä hidasta, mutta blogi ei ole katoamassa mihinkään. Hyviä kirjoja on tullut taas luettua ja ne odottavat jo pääsyä blogiin. Toivottavasti pysytte mukana! Lokakuu jäi mieleeni kahdesta tärkeästä kirjallisesta asiasta. Ensin kirjabloggarit järjestivät virtuaalisen flashmob-tapahtuman, jossa julkaistiin kasapäin valearvioita klassikoista. Oma valearvioni löytyy täältä . Ja esimerkiksi Morrelasta taas löytyy tapahtuman tiedote . Tapahtuman tarkoitus oli nostaa tietoisuutta plagioinista, jota tapahtuu koko ajan. Tähänkin blogiin tul

Liz Williamsin Aavekauppiaan tytär on yksi niistä mahtavista löydöistä, joista en tiennyt ennakkoon juuri mitään. Kirjan takakannen juoniselostuksen sijaan minut oikeastaan houkutteli kirjan pariin kuvaus kirjailijasta: taikuri-isän ja kauhukirjailijaäidin druiditytär. Aivan pakko siis oli testata! Kirjan päähenkilö on komisario Chen, joka on poliisilaitoksen outo lintu. Yhteydet yliluonnolliseen maailmaan, taivaaseen ja helvettiin, tekevät miehestä epämiellyttävää seuraa kaikille tavallisille poliiseille - ja kaikille muillekin ihmisille. Yliluonnolliset rikokset kuitenkin tarvitsevat omat poliisivoimansa, sillä maailman tasapainoa on pidettävä yllä, eikä byrokraattinen ja monitasoinen maailma pysy itsestään kasassa. Aavekauppiaan tytär on kiehtova yhdistelmä itämaista mystiikkaa, tiedettä, demoneja, pakanuutta ja etsivätarinaa. Suorastaan ahmin kirjaa päästäkseni perille sen maailmasta, enkä pettynyt kertaakaan. Varsinkin helvetin maantiede ja hierarkiat olivat mielikuvitusta inn

Siiri Enoranta on yksi niitä kotimaisia kirjailijoita, joiden uraa seuraan hyvin tarkasti. Olen tainnut tästä ennenkin jo paasata, joten jääköön esittely tällä kertaa vähän lyhyemmäksi. Odotan kuitenkin joka kerta suurella mielenkiinnolla sitä, mitä tämä ehdottomasti yksi tämän hetken taitavampia nuoria sanankäyttäjiä on saanut aikaan. Painajaisten lintukodossa Enoranta palaa jälleen puhtaaseen fantasiaan. Kirja kertoo Lunnista, joka hylkää perheensä ja tehtävänsä oman onnensa vuoksi. Lunni kulkee unissa ja valveessa etsien sitä, kuka oikeastaan on. Huolet kotiväestä seuraavat Lunnia koko ajan, kunnes hänen on pakko kohdata taakse jääneet. Painajaisten lintukodon kieli on jälleen enorantamaisen kaunista, mutta eri tavalla kaunista kuin esimerkiksi Gisellen kuolemassa . Sen kielessä oli taikaa, joka syntyi realismin puristuksessa. Tämä taas on täynnä lyyristä kauneutta, jonka tehoa epämääräisyys vähän syö, mutta vain ihan vähän. Sanat ovat Enorannan tehokkain työkalu. Olin todel

Luinpa taas pitkästä aikaa uudestaan George Orwellin Eläinten vallankumous -kirjan. Tämä surullinen kirja itkettää minua aina niin kauheasti. Se on kuin mallivastaus siitä, miten tasa-arvo ja yhteisöllisyys toimivat parhaiten, kun kaikilla on samat arvot. Kirja kertoo maatilasta Ranskassa, jossa eletään mukavaa elämää. Ahneet lampaat kuitenkin päättävät juonia vallan maatilalla itselleen. Ne käynnistävät vallankumouksen, jonka seuraukset ovat kauhistuttavat. Maatalon mukava emäntä ja isäntä joutuvat lähtemään lapsineen pakoon, ja koko maatila jää hunningolle. Onneksi kirjassa on kuitenkin onnellinen loppu. Eläinten vallankumous onkin vertauskuvallinen essee Ranskan vallankumouksesta. Vaikka kirja on todella surullinen, on siinä satunnaista huumoria. Kirjan hassuin tapahtuma on se, kun siat marssivat Aurinkokuninkaan palatsiin vain huomatakseen olevansa myöhässä. Lampaat ovat jo nousseet siellä valtaan ja siat joutuvat tyytymään palvelijoiden rooleihin. Kirja ei anna kovi

Gena Showalter on ollut yksi Harlequinin uuden yliluonnollisen kirjasarjan positiivisia yllätyksiä. Hänen Manalan valtiaat -sarjansa on yksi suosikeistani ja tämä uusi, nuorille suunnatun fantasiasarjan aloittava Kodittomat sielut on jälleen hyvä osoitus Showalterin ajankohtaisesta tyylistä.   Kodittomat sielut kertoo kahden epätavallisen nuoren kohtaamisesta. Aden on hulluna pidetty nuorisohuligaani, jonka ongelmat johtuvat siitä, että hänen päänsä sisällä on neljä ylimääräistä sielua, joilla kaikilla on lisäksi jokin yliluonnollinen taito. Aden ystävystyy Mary Ann -nimisen tytön kanssa, jolla on kyky hetkeksi hiljentää nämä sielut. Tytön kanssa Aden saa kokea, millaista on olla ihan tavallinen nuori ihan tavallisessa koulussa. Tai ainakin melkein. Ongelmia nuorilla kuitenkin riittää, sillä Adenin taidot houkuttelevat paikalle kaikenlaista yliluonnollista väkeä. Mary Annia vaanii musta susi ja Adenin unissa kummittelee oudon kaunis tyttö. Paikoin tarina meinasi käydä vähän liian

Kyselin lukijoiltani kirjasuosituksia ja palautetta blogin 3-vuotissyntymäpäivän yhteydessä . Sainkin molempia oikein mahtavasti ja palautekin oli kovin myönteistä. Kiitos siitä vielä kaikille! Pieniä kehitysehdotuksia ja toiveitakin tuli, joista esimerkiksi sivun hidas latautuminen huoleti. Olen yrittänyt hiukan keventää sivua ja siirsin sivupalkista muutamia juttuja uudelle välilehdelle. Toivottavasti se auttaisi latauksen. Joitain muitakin pikkuviilauksia tein, jotka toivottavasti nopeuttavat sivun toimintaa. Suurin muutos on se, että olen vaihtanut profiilikuvani! Mustavalkoisesta kuvasta mainitsi palautteessaan Paula, ja sen jälkeen tuo kuva alkoi toden teolla häiritä minua synkkyydellään. Tämä uusi kuva on Marjo Nygårdin maalaus, joka on taiteilijan muistin mukaan ilmestynyt joskus ET-lehdessä. Olen ostanut kuvan muutamia vuosia sitten ja se roikkuu kehystettynä seinälläni. Eräs ystäväni sanoi, että maalaus on ihan minun näköiseni. Siitä se ajatus sitten lähti. Marjo Nyg

Veren Sitomat on kahdeksas Sookie Stackhouse -romaani. Se avaa uusia juonikuvioita, jotka oikeastaan käynnistyvät vasta myöhemmin. Kirja on ehkä tahdiltaan hiukan edellistä rauhallisempi ja positiivisempi, vaikka ihmissusien yhteisö on jälleen kriisissä ja tarvitsee Sookien apua. Sookielle selviää myös kirjassa, että hänellä on enemmän sukulaisia kuin on luullutkaan. Veren sitomissa on muutamia pieniä suosikkitapahtumiani, jotka eivät ole olennaisia ehkä suurten kuvioiden kannalta, mutta luovat kirjaan kivaa tunnelmaa. Pidän esimerkiksi todella paljon Sookien luona asuvista evakkonoidista ja erityisesti pidän Dawsonista, omaa tietään kulkevasta sudesta, josta minulla oli suuret toiveet kirjaa ensimmäisellä kerralla lukiessani. No, myöhemmin selviää, miten siinä kävi. Olen jo ihan kyllästynyt ihmissusilaumojen johtajuuskiistoihin ja muuhun susihässäkkään, jota Veren sitomissa riittää. Lisäksi olen myös ihan tylsistynyt sekä Alcideen että Quinniin. Sookie voisi ihan oikeasti etsiä

Sain eilen käsiini pitkään odottamani kirjan, juuri ilmestyneen Diana Wynne Jonesin Chrestomancin maailmoihin sijoittuvan suomennoksen, Kohtalon koukkuja . Se on neljäs näistä maailmoista kertova suomennus ja on täysin itsenäinen kirja, vaikka sisältääkin jo edellisistä kirjoista tuttuja hahmoja. (Tuo numerointi otsikossa on ihan omani.) En tietenkään malttanut odottaa kirjan lukemista, sillä minulla oli päällä opiskeluahdistus, jota on paras lievittää juuri tämänlaisella kirjalla, josta toisaalta tietää, mitä on odotettavissa, mutta toisaalta taas ei. Kirjojen ensimmäinen osa, Noidan veli , on yksi lapsuuteni rakkaimpia kirjoja, ja sen tunnelmaan on edelleen turvallista sujahtaa. Sitä samaa tunnelmaa on myös Kohtalon koukuissa. Kohtalon koukkujen päähenkilö on Conrad, jonka elämä on aika ankeaa. Vaikka hänen perheeseensä kuuluu myös äiti, sisko ja eno, on poika hyvin yksinäinen – lähes hylätty. Koska pojan päällä on pahaa karmaa edellisestä elämästä, lähetetään hänet läheiseen ta

Yritän purkaa Rodoksen-loman aikana luettujen kirjojen arvostelusumaa tässä pikkuhiljaa. Ulysses ei ole unohtunut, mutta koska aikataulu venähti, on sitä pakko vähän löysätä. Minulla on tässä kuussa niin paljon opintoja, että ei oikein ehdi syventyä. Pahoitteluni! Onneksi minulla on jemmassa näitä arvostelemattomia kirjoja. Victoria Hislopin Saari matkusti mukana Rodokselle, koska sen tapahtumapaikka on Kreikan saaristo. Tarkalleen ottaen kirja tapahtuu Kreetalla ja sen lähistöllä sijaitsevassa saaressa, jota käytettiin leprasiirtolana 1900-luvun alkupuoliskolla. Kehystarinana kirjassa on nuoren naisen matka sukunsa menneisyyteen ja kotimaisemiin. Saaren tarina alkaa Alexiksesta, joka saa lomamatkalla Kreetalla kuulla kertomuksen suvustaan, josta äiti ei ole juurikaan kertonut lapsilleen. Alexiksen isoisoäiti sairastui aikoinaan lepraan ja vietiin eristykseen Spinalogan saarelle, eikä hän nähnyt lapsiaan enää koskaan. Lepra ja perheen äidin kohtalo ovat varjostaneet tämän lasten ja

Toiveita tietokirjojen arvioimisesta kirjablogeissa on kuulunut jonkin verran. Viimeksi törmäsin niihin pyytäessäni palautetta 3-vuotisarvontani yhteydessä. Koska olen suorittanut tänä kesänä viestinnän perusopintoja, on tullut luettua myös paljon viestinnän oppikirjoja ja muita viestintää käsitteleviä kirjoja. Niiden taso on ollut hyvin kirjavaa, joten on ehkä syytä arvioida niitä hiukan blogissakin. Tästä seuraavasta kirjasta on hauska kirjoittaa, koska se oli niin mielenkiintoinen ja lisäksi vielä hyvä oppikirjakin. Anu Kantolan toimittama Hetken hallitsijat – julkinen elämä notkeassa yhteiskunnassa kertoo julkisuuden muutoksesta, skandaaleista sekä muutoksesta poliitikkojen ja journalistien arvomaailmassa. Suuren painoarvon kirjassa saa pitkään mediassa vellonut vaalirahaskandaali syineen ja seurauksineen. Minua kiehtoi Hetken hallitsijat - kirjassa eniten skandaalien osuus (Mikä onni, että sitä kysyttiin myös tentissä!). Arkijärjellä ajateltuna mediassa esillä olevat skandaa

Fantasiakirjallisuuden rintamalla on tullut viime aikoina törmättyä moniin ilahduttaviin teoksiin, joista Andrzej Sapkowskin Noituri -sarja on ollut ihan kärkipäässä. Olen pitänyt sarjan kahdesta ensimmäisestä kirjasta valtavasti, joten odotukset olivat korkealla tämän uusimman, Haltiain verta -kirjan kanssa. Haltiain verta on sarjan ensimmäisen tiukoillakin kriteereillä romaaniksi laskettava kirja, sillä nuo edelliset voisi laskea myös novellikokoelmiksi. Kirjan juonesta on hiukan vaikea sanoa mitään tarkkaa, sillä se rakentuu pääasiassa edellisistä kirjoista tutun Geralt-noiturin kasvattityttären ympärille. Yllätysten lapsi päätyi Geraltin kasvatettavaksi  epätodennäköisten polkujen kautta ja sama epävarmuus ja vieraus leijuu myös tytön tulevaisuudessa. Prinsessan pitäminen hengissä ei ole ihan yksinkertaista, joten Geraltin on kutsuttava apuja kasvatukseen. Tästä aiheutuu sydänsuruja ainakin kahdelle tai – jopa kolmelle taholle. Lisäksi tyttöä pitää piilotella vihollisilta, jot

Kylläpä tämä kesälomalaisen elämä on kiireistä ja toisaalta taas niin hidasta, ettei tule konetta avattua edes joka päivä. Loma on vasta puolivälissä ja tuntuu jo jatkuneen uskomattoman pitkään. Koska lupailin jo aikoja sitten arvioida Rodoksella lukemiani kirjoja, enkä ole vielä kirjoittanut niistä mitään, pitää laittaa heti alkuun yksi niistä kirjoista, jotka kolahtivat. Aloituskunnian saa Annukka Salaman Käärmeenlumooja , koska tämän arviota ehdittiin jo toivoakin. Käärmeenlumooja on Salaman esikoiskirja, joka aloittaa Faunoidit -nimisen fantasiasarjan. Sen keskiössä on eläimiltä kykyjä saaneita nuoria, joiden elämä on tasapainottelua omien voimiensa ja tavallisuuden sekä heitä jahtaavien metsästäjien välissä. Tähän maailmaan törmää tiettävästi ainut naispuolinen faunoidi, 16-vuotias Unna, jonka kyvyt ketteryydestä pelokkuuteen ovat peräisin oravalta. Unna ihastuu vaarallisen tuntuiseen Rufukseen, vaikka tämän ystävät vaikuttavat vielä pelottavimmilta. Kirjan romantiikka ei onne

Pahoittelen pientä blogitaukoa ja ennen kaikkea Ulysses -haasteen taukoa. Käväisimme nauttimassa kuumuudesta ja lämpimästä vedestä Rodoksella, joten blogikin lomaili hiukan. Loma oli mahtavaa nollausta pääkopalle ja paluumatkalla mukana oli paljon enemmän luettuja kuin lukemattomia kirjoja. Niistä kaikista on tulossa arvioita siis lähiaikoina. Ennakkovinkkinä voin jo paljastaa, että mukana oli kaksi aivan mahtavaa kirjaa, pari hyvää ja pari pientä pettymystä. Ja varmaan vielä muitakin, sillä en nyt muista kuinka monta kirjaa oikein luin... Niin tehokasta nollausta siis. Mutta sitten asiaan, joka kiinnostaa kaikkia. Blogini 3-vuotisarvonta on nyt suoritettu ja voittajiksi julistetaan Disa ja Nenna ! Onnea! Otan teihin yhteyttä ja toimitan Adlibriksen lahjakortit eteenpäin. En ole ihan varma, miten se systeemi toimii, mutta eiköhän se selviä. Kiitos vielä kaikille vastaajille! Oli mahtava lukea ajatuksianne ja palautteitanne. Erityisen iloinen olen useista kirjavinkeistä ja siitä,

Hyvin suunniteltu on vain puoliksi tehty, kuten kävi tämän viikon James Joycen Ulysses -annoksen kanssa. Kiire ja ylityöt veivät veronsa ja sain luettua vain puolet tavoitteena olleista sivuista. Eipä tätä kirjaa silti kiireellä parane lukeakaan, joten luku-urakan venyminen ei ole niin vaarallista. Nämä tämän viikon kaksi lukua olivat aika hauskoja! Luku 9 (Skylla ja Kharybdis) tapahtuu kirjastossa, jossa pohditaan muun muassa Shakespearen Hamletia . Tätä keventävät riettaat sanailut, jotka saivat minut hihittelemään. Suomentajalle mahdottoman isot pisteet tästä luvusta, sillä sitä oli hauska lukea. Nyt heräsi kiinnostus katsoa, miten Saarikoski on tästä selvinnyt. Pitää varmaan tarkistaa. Loukkurit, eli 10. luku käyttää tekniikkana pistokkaita, eli tekstissä on osia, jotka tapahtuvat samaan aikaan toisaalla, joko jo tapahtuneissa osissa lukua tai vasta tulossa olevissa osissa. Pistokkaita oli kiinnostava seurata ja alaviitteet luotsasivat lukemisen niiden läpi todella kätevästi

Hupsis! Suunnittelin alkukesästä järjestäväni kunnon synttäriarvonnan, kun blogini täyttää heinäkuussa 3 vuotta. Opintovapaan jälkeinen töihinpaluu sekoitti minut kuitenkin niin, että koko syntymäpäivä pääsi livahtamaan ohi ilman, että edes huomasin.  Onneksi mikään ei estä järjestämästä juhlia hiukan jälkikäteen. Julistankin nyt avatuksi blogin 3-vuotisjuhlallisuudet lahjakorttiarvonnan merkeissä! Arvonnassa on kaksi palkintoa, eli kumpikin voittaja saa 30 euron lahjakortin Adlibrikseen . Palkinnot ovat mukavat, mutta ihan helpolla en osallistujia päästä, vaan pyydän teitä kertomaan minulle kommenteissa kolme asiaa. Toivon erityisesti kommentteja ja palautetta blogista sekä kirjavinkkejä. Voitte toki kertoa minulle ihan mitä tahansa muutakin tai vaikka lähettää terveisiä, jos tahdotte. Synttäriarvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän viestiketjuun. (PS: arvontaan osallistuvat kaikki kommentit, oli sitten kerrottu asioita tai ei.) Arvontaan saa osallistua kuka tahansa ja

Ensimmäinen viikko James Joycen Ulysseksen kanssa on nyt kulunut . Olo on kimppaluvun suhteen vähän yksinäinen, sillä kovin monia osallistujia ei taida olla mukana. Toivottavasti vielä kuitenkin saataisi muukaan lisää osallistujia, sillä tämä ei ole ollenkaan mahdotonta! Ulysseksen ensimmäiset kolme lukua olivat minulle vaikeita. Ne eivät ole kovinkaan vetävää tekstiä ja lisäksi luku-urakan pituus vähän kauhistutti. Myös alaviitteiden määrä ahdisti, enkä oikein teinnyt pitäisikö niitä lukea vai ei. Ne avaavat tarinaa mutta samalla myös katkovat kerrontaa. Luinkin niitä alussa vähän satunnaisesti. Neljännessä luvussa lukeminen helpottui. Osasyynä siihen oli se, että ymmärsin ottaa sekä alaviitteet että lopun taulukot mukaan tekstin tulkitsemiseen ihan aktiivisesti. Jokaisen luvun alussa katson taulukoista lukujen merkityksen, symbolit ja muut. Lisäksi luen alaviitteet, sillä niiden avulla kirja aukeaa ihan eri tavalla. No, ihan kaikkia ihmisiin liittyviä selityksiä en ole l

Ursula K. Le Guinin hainilaisen sarjan lukeminen on nyt ulottunut 80-luvulla suomennettuun Maailma, vihreä metsä -kirjaan. Olen muistaakseni yrittänyt lukea sitä jo aivan teininä Maameren velhon innoittamana. Silloin se kuitenkin jäi kesken. Sarjaan taitaa päästä sisään vasta edes vähän viisaampana. Kirja kertoo vehreästä metsän peittämästä planeetasta, jolle terralainen siirtokunta on perustanut metsänhakkuutyömaan. Planeetalla asuu myös itseään ihmisiksi nimittävää kansaa, athshelaisia. Nämä pienet, karvaiset ja vihreät ihmiset eivät saa kuitenkaan kunnioitusta tunkeilijoilta. Maasta tulleet ovat orjuuttaneet kansan ja käyttävät törkeästi hyväkseen sekä näiden naisia että metsiä. Maailma, vihreä metsä rakentuu kolmen kertojan varaan. Ensimmäinen, yksinkertaisin on kapteeni Davidsonin näkökulma. Mies on rasisti, sovinisti, tappaja ja varma siitä, että on oikeassa. Kun tällaiselle miehelle antaa valtaa, aseita ja muutaman helppouskoisen alaisen, on tiedossa ikävyyksiä. Toistensa

Tervetuloa tarpomaan yhdessä läpi sekä Dublinin että länsimaisen kirjallisuuden klassikon, James Joycen Ulysseksen . Kimppaluku alkaa nyt ja jatkuu tästä neljä viikkoa eteenpäin. Lukea saa mitä tahansa versiota tai kieltä, ja kommentoida saa vaikkei olisi kirjaan koskenutkaan. Toivomme vilkasta keskustelua! Aikataulu on tässä, mutta ketään ei sakoteta omassa tahdissaan etenemisestä. Kirjoitan aiheesta joka viikon sunnuntai, ellei mitään ihmeellistä satu. Ensimmäinen viikko käynnistyy nyt! 1. viikko: luvut 1–8 (uuden painoksen sivut 15–213) 2. viikko: luvut 9–13 (uuden painoksen sivut 214–428) 3. viikko: luvut 14–15 (uuden painoksen sivut 429–644) 4. viikko: luvut 16–18 (uuden painoksen sivut 647–832) Tsemppiä ja onnea kaikille osallistujille!

Lukupiiri valitsi kesäkuun kirjaksi jotain kevyttä mutta kuitenkin merkityksellistä. Valinta kohdistui L. M. Montgomeryn aikuisten kirjaan Sininen linna . Kannatin valintaa vahvasti, sillä olin ostanut kirjan jo aikaa sitten hyllyyni kirpputorilta. Minulla on tuollainen kaunis sininen kansi, mutta tästä on paljon muitakin painoksia. Sininen linna kertoo tiukassa kurissa kasvaneesta Valencystä, jota suvun pikkumainen ja tekopyhä asenne ahdistaa. Vanhaksipiiaksi päätynyt Valency saa 29-vuotiaana kuulla, että on kuolemassa vuoden sisällä. Siitä lähtien nainen päättää tehdä asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi, ja vähät välittää sukulaisten kauhistuksesta ja painostuksesta. Kirja on ihastuttavan asenteellinen ja samalla kuitenkin asenteita purkava. Minun piti ihan tarkistaa, koska kirja on julkaistu (1926!), koska siinä oli sen verran rohkeita ajatuksia. Se asettaa vastakkain hyveellisen elämän ja naisen säädyttömän itsenäisyyden. Vaikka kirja päättyykin sovinnaisen onnellisesti,

Haastekirjan parissa harhailun jälkeen tuli kiire takaisin omille maille. Onneksi löysin turvallisen paluukirjan, eli Steph Swainstoin Uusi maailma -kirjan, joka on Nelimaa -trilogian päättävä osa. Edellinen, Aika on lahjoista suurin , oli minusta aivan mahtava, joten odotukset olivat suuret myös tältä uusimmalta kirjalta. Uusi maailma palaa takaisin Nelimaan maankamaralle meriseikkailun jälkeen. Kuolemattomien Arkkitehti on keksinyt keinon, jolla turilaat saadaan vihdoin tapettua. Asiat menevät kuitenkin kammottavasti pieleen ja Nelimaa on tuhon partaalla. Vihollinen näyttää uhkaavammalta kuin koskaan ennen ja itse Keisarin on puututtava asioihin. Tätä kirjaa lukiessa tuli aika hämmentynyt olo. Tarina tuntui hajoilevan ja rakoilevan joka suuntaan. Välillä lenneltiin ja ihailtiin maisemia, sitten etsittiin karannutta tyttöä, piipahdettiin Siirroksessa, oli lehdistötilaisuus, moniäänisyyttäkin vähän ja sitten sodittiin. Edellinen kirja oli niin ehjä kokonaisuus, että Uusi maailma sa

Ensiksi on todettava, että kaikkea sitä tuleekin oman päänsä menoksi keksittyä! Kehittäessäni Ota riski ja rakastu kirjaan -haastetta tiedostin kyllä sen riskin, joka muiden suosittelemissa kirjoissa piilee. Mutta toisaalta ihmiselle tekee ihan hyvää välillä lukea jotain muutakin kuin sitä omaa suosikkiosastoa. Jari Tervon sain haasteena takaisin Jorilta , jolle määräsin Ursula K. Le Guinin Hain-sarjaa . Tämä kyseinen Minun sukuni tarina löytyi minulta omasta kirjahyllystä, sillä se tuli silloin aikoinaan kirjakerhosta, kun olin unohtanut peruuttaa kuukaudenkirjan. Jostain syystä olin säilyttänyt kirjaa, vaikkei se koskaan minua kiinnostanutkaan. No, nytpä se sitten pääsi käyttöön. Minun sukuni tarina kertoo jaritervomaisesta mieskirjailijasta, jolle alkoholi maistuu, ja muutenkin on vähän ankeaa. Tyyppi on aikamoinen reppana, joka ei oikein saa otetta elämästään. Viime kirjastakin on jo aikaa ja kustantaja hätyyttelee. Onneksi mies saa toimeksiannon vankilassa istuvan tappajan ta

Tai niin ainakin toivon. Juuri aloittaessani tätä tekstiä ukkonen jyrähti oikein kunnolla, joten kai se kesä sieltä on tulossa. Minulla ei varsinaisesti ole kesäfiilistä, sillä tämä alkukesä on mennyt vielä opintojen merkeissä ja ensi viikolla menen joksikin ajaksi töihin. Mutta sen jälkeen alkaa sitten kesäloma. Panostan siis loppukesään lomaillen. Tämä opintovapaa on ollut toimelias: gradu on edistynyt hyvin, vaikkei vielä valmis olekaan, ja sekä sivu- että pääaineopinnotkin ovat nytkähtäneet eteenpäin. Minulla piti olla tentti vielä ensi maanantaina, mutta olin kätevästi unohtanut ilmoittautua sinne. Päätin ottaa nämä opintovapaan viimeiset päivät levon kannalta ja lukea. Vapaa-ajanlukeminen kun on jäänyt tenttikirjojen varjoon viime aikoina. Sen kunniaksi julkaisen nyt kesäkirjalistani, joka tosin on ollut valmiina jo jonkin aikaa. Olen lisäillyt sinne kirjoja pikkuhiljaa. Teeman väri näyttäisi olevan tänä vuonna vihreä – suosikkivärini. Leena Krohn: Unelmakuolema Pääsi m

Tänään on ollut Luonnonkukkien päivä , jonka kunniaksi olisi järjestetty kaikenlaisia luonto- ja kasvikierroksia ympäri Suomea. Tutkailin vaihtoehtoja muutama päivä sitten, ja tarjolla olisikin ollut monenlaisia opastettuja tapahtumia. Sää on kuitenkin olennainen osa tällaisia retkiä, joten jätin asian hautumaan. Ja niinhän se rankkasade sieltä tulikin helleviikon päätteeksi. Luonnonkukkien päivää voi onneksi viettää myös kotisohvalla kirjallisuuden avulla. Hauskan vierailun kasvien maailmaan ja niiden opettamisen historiaan tarjoaa vaikka tämä herttainen Luonnonkasvit -kirja. Siihen on siirretty Edgar Hahnewallin maalaamat 1950-luvun kasvitaulut. Tämä erilainen kasvikirja on viehättävä ja nostalginen taidekirja, jonka avulla kyllä kasvien tunnistuskin onnistuu, sillä maalaukset ovat uskomattoman tarkkoja ja yksityiskohtaisia. Parhaimmillaan kirja on kuitenkin näin sohvalukemisena, sillä piirrosten ja nimien lisäksi tauluissa ei ole muuta kuvausta kasveista. Luonnonkasvit -kirj