Kirjamielellä

Kirjamessut tulivat ja menivät, ja jäljelle jäi paljon hauskoja kokemuksia, mukavia ihmisiä ja hikistä tungosta. Olin messuilla kahtena päivänä, lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina oli Avain-kustantamon järjestämä kirjabloggaritapaaminen ja sunnuntaina oli lukupiirin kirjamessupäivä. Parikymmentä kirjabloggaria kokoontui lauantaina kuulemaan kahta Avaimen käännöskirjailijaa. Kanadalainen Annabel Lyon on kirjoittanut Aleksanterin opettajan , jonka olenkin jo ehtinyt lukea . Belgialaisen Annelies Verbeken toinen suomennettu kirja on Kalanpelastaja . Se alkoi kiinnostaa minua nyt sen takia, että kirjan alku vaikutti juuri sopivasti koomisen synkeältä. Kirjailijat kertoivat kirjoistaan ja olivat kivasti kiinnostuneita kirjabloggareista. Minua kiinnosti varsinkin Aleksanterin opettaja , jonka moderni kieli ja kirosanat ovat herättäneet huomiota. Lyon kertoi, että halusi nimenomaan asettaa kirjansa historialliseen kehykseen mutta nykyaikaisilla keinoilla. Hän myös kertoi, että kreikkal

Olen vieläkin onnellisessa kirjasumussa eilen Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon saaneiden kirjabloggareiden puolesta. Minunkin blogissani vierailtiin eilisen päivän aikana ennätyspaljon; sivun katseluja kertyi yli 500. Tämä ennakoi hyvää kaikille kirjablogeille. Loppuviikon aion viettää todellisessa kirjahulinassa, vaikka kirjamessuille pääsenkin vasta huomenna ja sunnuntaina. Sunnuntaina on virallinen lukupiirin messupäivä, eli silloin kierrämme lukupiiriläisten kanssa messuja ja ehkä kuuntelemme joitakin puheenvuoroja. Mitään virallista suunnitelmaa ei olla vielä tehty. Kirjamessut ovat myös siitä mukava tapahtuma, että ne kokoavat paikalle suuren määrän muualta tulevia kirjabloggareita (ja toki muitakin kirjojen ystäviä). Otankin siitä nyt mahdollisimman paljon irti ja aion tavata kirjabloggareita kahtena päivänä. Tänään tapaan pienen bloggarijoukon divarikiertelyn ja syömisen merkeissä ja huomenna sitten vähän suuremman määrän kirjabloggareita Avaimen järjestämässä messut

Tänään on historiallinen päivä suomalaisille kirjablogeille. Helsingin kirjamessujen yhteydessä jaetaan joka vuosi Suomen messusäätiön Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto. Tänä vuonna palkintoraati päätti antaa palkinnon kirjabloggareille! 5000 euron palkinto jaettiin viiden kirjablogin kesken. Palkinnon saivat Hanna Kirjainten virrasta , Salla Sallan lukupäiväkirjasta , Penjami Jäljen äänestä , Hanna Morren maailmasta ja Jessica Bokbabbel -blogista. Viimeistä lukuun ottamatta kaikki palkitut blogit ovat minulle tuttuja blogeja, joiden parissa viihdyn. Onnea palkinnon saajille, olette sen ansainneet! Palkinnon perusteet voi lukea tiedotteesta täältä . Edellä mainittujen kirjablogien lisäksi kaikki suomalaiset kirjablogit ovat mielestäni saaneet tänään mahtavan huomionosoituksen. Kirjabloggarit todella rakastavat kirjoja sekä niistä puhumista ja kirjoittamista. Siksi haluankin pihistää pienen osan kunniasta ihan kaikille kirjablogeille. Kirjat ovat rakastamisen arvoisia. Si

Lukupiirimme valitsi tällä kertaa luettavaksi Anna Kortelaisen Virginie! -kirjan. Se kertoo Albert Edelfeltin rakastajattaren tarinaa – sen verran, mitä siitä tiedetään tai arvaillaan. Osa lukupiiriläisistä oli kirjan jo lukenut aikaisemminkin, mutta kaikki halusivat sen kuitenkin nyt lukea uudestaan. Minä luin kirjan ensimmäistä kertaa, vaikka olenkin usein ihaillut kirja kantta ja ajatellut, että se pitäisi lukea. Tiedot Virginiestä ovat vähäisiä. Epäillään, että taiteilijalla oli Pariisissa tuon niminen malli ja rakastajatar, ja joidenkin lähteiden mukaan parilla oli kaksi lastakin. Mutta kuka Virginie todellisuudessa oli, ja voiko lapsien jälkeläisiä vielä löytyä jostain? Kirjan rakenne muodostuu Kortelaisen tutkimuksista ja pyrkimyksistä Virginien henkilöllisyyden selvittämiseen. Tutkijan mutkikas tie vie arkistoista Pariisin kaduille ja Ranskan maaseudulle. Anna Kortelainen asettaa itsensä kirjan kertojan asemaan, ja muuttuu näin itsekin puolittain fiktiiviseksi hahmoksi. Kir

Taasko yksi ihmistyttö on joutumassa yliluonnollisen pojan komeuden valtaan? Ennakkokäsitykseni tästä Kiersten Whiten Paranormaalista oli aika tavalla tuon suuntainen, mutta kirja oli onneksi jotain muuta. Onhan tässä rakkautta ja jonkinlainen kolmiodraamakin, mutta ei kuitenkaan sitä samaa, johon on nuortenkirjallisuudessa viime aikoina saanut tottua. Paranormaali kertoo teini-ikäisestä Eviestä, jonka huoltaja ja työnantaja on Kansainvälinen paranormaalien hallintavirasto, eli outojen olentojen tutkimuslaitos. Virasto jäljittää, rengastaa ja uudelleensijoittaa kaikenlaisia mystisiä olentoja ihmissusista vesinoitiin. Evie pystyy näkemään olentojen naamioiden taakse ja on siksi tärkeä apu paranormaalien kiinniottamisessa. Vaikka laitos on täynnä outoa porukkaa, on tytön elämä aika yksinäistä. Asiat mutkistuvat, kun olentoja alkaa kuolla ja Evie tutustuu ulkonäköään muuttavaan poikaan. Kirjassa on valtava määrä erilaisia outoja olentoja, joiden ominaisuuksista ja persoonallisu

Olen taas pienen tauon jälkeen innostunut leipomisesta. Olen vähän kuriton leipoja ja yleensä kaadan taikinaan kaikkea kaapista löytyvää. Silloin tällöin käykin niin, että taikina ei nousekaan tai maut eivät ole ihan kohdillaan. Onneksi leipä kuin leipä on tuoreena ja lämpimänä niin ihanaa, että aina ne leipomukset ovat silti kaupaksi menneet. Koska olen myös armoton keittokirjahamsteri, on minulle kertynyt monenlaisia leipäkirjoja vuosien mittaan. Hassua kyllä, yksi suosikeistani on myös yksi vanhimmista kirjoistani, sillä siinä on hyviä ja yksinkertaisia ohjeita. Kirja on nyt kuitenkin saanut haastajan tästä Charlotte Jenkinsonin kirjasta Leivän juurilla – yli 80 monipuolista leipäohjetta . Tässä on nimittäin minulle ihan uudenlaisia leipäreseptejä. Kuka nyt haluaisikaan samoja ohjeita uusissa kansissa? Olen kokkaillut Leivän juurilla - kirjan ohjeilla muun muassa sämpylöitä ja vehnätortilloja. Jälkimmäiset olivat elämäni ensimmäiset paistinpannussa kypsennettävät leivät. Ekolog

Sain tämän A Blog With Substance -tunnustuksen ja haasteen Sonjalta Lukuhetkistä ja Nafisanilta Yöpöydän kirjat -blogista. Kiitos molemmille! Tunnustukseen kuuluu siis kertoa itsestään kahdeksan asiaa ja laittaa haaste sitten eteenpäin. Tässäpä siis tunnustuksia: 1. Olen tänään viettänyt päivää sisätiloissa, sillä sain eilen käsiini juuri ilmestyneen uuden PS3-pelin Ratchet & Clank – All 4 One . Ratchet ja Clank -pelit ovat ihan parhaita! Mieltymyksestäni voidaan syyttää ainoastaan avomiestäni ja hänen tyttäriään, sillä he ovat minut tutustuttaneet tähän maailmaan. Kun aloitin pelaamisen, mäiskin viemärihirviöitä yksinäni tuntitolkulla ja opettelin kaikkien nappuloiden ja vempainten toiminnan. Vasta sitten uskalsin poistua viemäristä. 2. Olen innostunut kasvien kuivattamisesta. Minulla on uusi kasvikuivuri, ja olen kuivattanut siellä kilokaupalla omenoita. Tällä hetkellä kuivuri hurisee sisällään aronian marjoja. Ne ovat vaatineet yllättävän paljon aikaa kuivuakseen. 3. Ti

Tämän kirjan myötä tulee nyt paljon ensimmäisiä. Veera Laitisen Surunsyöjät on ensimmäinen lukemani – ja kaiketi myös kirjoitettu – suomalainen kirja paranormaalin romantiikan lajissa. Lisäksi tämä on ensimmäinen lukemani Ivan Rotta & Co. -kustantamon kirja ja kirjan takana on todennäköisesti nuorin lukemani kirjailijakin. Jälkimmäisestä en kuitenkaan nyt mene takuuseen. Joka tapauksessa kaikki nuo edellä mainitut asiat herättivät kiinnostukseni ja päätin kokeilla Surunsyöjiä . Myönnän, että minulla oli kirjasta epäilykseni varsinkin kirjoittajan iän takia. Laitinen on nimittäin vain 14-vuotias. Mutta toisaalta tämän lajin kirjallisuudessa nuori ikä ei välttämättä ole mitenkään haitaksi. Surunsyöjät kertoo 17-vuotiaasta Hopesta, joka on luonteeltaan aika levoton ja ajattelematonkin. Hopen kouluun tulee uusi poika, hirmuisen komea Victor, joka tuntuu Hopesta kovin tutulta. Poika käyttäytyy kuitenkin oudon tympeästi ja alkaa muutenkin vaivata Hopen ajatuksia. Romantii

Rhyannon Byrdin Suden arvet päättää kolmiosaisen Veren viemät -sarjan. Mielenkiintoista nähdä, mitä uutta luettavaa Nocturne-kirjat seuraavaksi tarjoavat. Toivottavasti jotain piristävää, sillä Rachel Vincentiä lukuun ottamatta muut viimeaikaiset kirjat eivät ole olleet ihan parhaasta päästä. Suden arvissa pääosiin nousevat arpinaamainen lunastajasusi Brody ja Michaela, aiemmista kirjoista tutun Torrencen paras ystävä. Pariskunnalla alkaa olla vipinää, joka kärjistyy, kun Michaela joutuu vaaraan ja tarvitsee itselleen vartijaa ja puolustajaa. Brody lupautuu hommaan sekä vastahakoisena että innokkaasti. Sitten alkaakin kuuman puuron kiertely. Koska Suden arvet on sarjan päätös, siinä viedään loppuun myös edellisissä kirjoissa pohjustettu juonikuvio. Lunastajat saavat vihdoin selville, kuka murhaa vaaleita naisia ja kuka laumanvanhimmista on heidän toinen vastustajansa. Olin arvannut kuvion jo edellisessä kirjassa, joten ratkaisu ei ollut minulle yllätys. Myös lopputaistelu oli vähä

Tuntuu, että nyt on todella hyvä vuosi suomalaisessa nuorten fantasia- ja scifikirjallisuudessa. Ja mikä parasta, kaikki lukemani kirjat ovat olleet omaperäisiä, toisin kuin käännöskirjat, joissa mennään pääosin suosittujen mallien vanavedessä. Yksi onnistuneista nuortenfantasiakirjoista on juuri lukemani Anneli Kannon ja Terhi Rannelan Tähystäjäneito , joka aloittaa Kuparisaari -trilogian. Aloitin Tähystäjäneidon lukemisen eilen illalla ja minun oli todella vaikea päästä tarinalta nukkumaan. Ilman tätä flunssan aiheuttamaa väsymystä olisin todennäköisesti valvonut kirjan kanssa aamuun asti. (Yövalo ei olisi edes haitannut avomiestäni, sillä hän valvoi aamuyön tunneille Tuomas Vimman Raksan parissa.) Väsymys kuitenkin vaati pitämään nukkumistauon, mutta jatkoin kirjaa heti herättyäni. Tähystäjäneito kertoo 17-vuotiaasta Amayasta, joka on Sarmatian valtion tähystäjäneito, eli kuninkaallisen parin tytär. Merenkulkumaan valtiolliset nimityksetkin ovat merellisiä; maata johtaa ruorina

Vuoden 2009 Helsingin kirjamessujen satoa. Lokakuu on alkanut minun osaltani melko vähäsivuisissa tunnelmissa, sillä ensin veronsa voi flunssa, sitten työkiireet ja flunssan jälkeinen väsymys. Tällä viikolla avomieheni nuorempi tytär on myös asunut meillä, joten iltaisin olen "joutunut" katsomaan tv:stä True Bloodin kakkoskautta. Ja perustuuhan sekin kirjoihin... eh. Mutta siis asiaan. Vaikka alkukuu ei olekaan ollut kovin kirjallinen, on kirjoja onneksi luvassa jatkossa enemmän. Kuun lopussa on nimittäin Helsingin kirjamessut. Kirjatapahtuman teema kiinnostaa minua tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna, sillä tämän vuoden teemamaa on Viro. Kyselin blogissani virolaisen kirjallisuuden perään reilu vuosi sitten, mutta suomennettua kirjallisuutta ei tuntunut kovin paljoa löytyvän. Nyt näyttää siltä, että messujen innoittama uutta kirjallisuutta Virosta on saatavilla enemmän myös suomeksi. Tällaista kertoo myös Viron Kustannusyhdistyksen tiedote : "Messuille saapuu

Kirjablogit ovat pikkuhiljaa kiipeämässä muoti- ja ruokablogien rinnalle sekä lukevien ihmisten tietoisuuteen. Bloggarit ovat vaikuttajia, joiden mielipiteillä on merkitystä. Sen ovat huomanneet myös kustantajat. Viime syksynä lähetin kokeeksi ensimmäisen arvostelukappalepyynnön yhteen kustantamoon ja suureksi yllätyksekseni sainkin kirjan pian postissa. Olen koko blogini ajan ajatellut tekeväni kirja-arvosteluja, en niinkään pitäväni lukupäiväkirjaa. Olen rinnastanut kirjabloggarit ammattikriitikoiden kanssa samaan rintamaan, vaikka kummallakin on tietysti omat tehtävänsä. Molemmat kuitenkin arvioivat lukemiaan kirjoja julkisesti. En ole tainnut juurikaan mainita lukemieni kirjojen alkuperää, koska olen ajatellut, ettei sillä ole lukijoille merkitystä. Havahduin asiaan vasta, kun Ilse nosti arvostelukappaleet ja piilomainonnan esille omassa blogissaan . En ollut suoraan sanottuna ajatellut, että kustantamon lähettämiä kirjoja voitaisiin mieltää lahjoiksi tai palkkioiksi, sillä arv

Olen kärvistellyt kotona flunssan kourissa, mutta onneksi minulla oli jemmassa juuri sopivaa luettavaa. Syyskuussa ilmestyi nimittäin uusi osa Rachel Vincentin Kissojen kesken -sarjaan, joka on tämän hetkinen Nocturne-suosikkini. Kaappaus on sarjan neljäs osa, joten loppua kohti ollaan menossa; sarjassa on ilmestynyt englanniksi kuusi osaa. Edellinen kirja, Syytetty , päättyi ikävästi, kun Faythen poikaystävä karkotettiin laumasta. Myös Kaappauksessa Faytheltä vaaditaan kuuliaisuutta laumaa kohtaan, mutta tällä kertaa nainen ei koe sitä rasitteena, vaan hän ymmärtää toimia laumansa ja perheensä parhaaksi. Valitettavasti se ei riitä, sillä kissalaumojen välit rakoilevat ja vaikuttaa siltä, että sota on tulossa. Sen lisäksi Faythelle tärkeät ihmiset ovat reviirikiistojen pelinappuloina. Kaappaus ei ollut minusta ihan yhtä hyvä kuin sarjan aikaisemmat kirjat. Tämä oli vähän sellainen välikirja, jossa vielä siivottiin edellisen kirjan tapahtumia ja pohjustettiin tulevaa. Toki kirjassa

En tiedä, onko minulle koskaan ennen käynyt niin, että kirja pitää keskeyttää hetkeksi, koska se on niin hyvä – eli siis kauhea . Mutta tämä John Ajvide Lindqvistin uusin Kultatukka, tähtönen piti laittaa hetkeksi tauolle, sillä se tuntui osuvan niin tarkasti kaikkeen siihen, millaisia asioita on uutisiin viime aikoinakin noussut. Kultatukka, tähtönen kertoo kahden tytön kasvamisesta täysin erilaisissa oloissa. Ensimmäisen tytön elämä on loppua heti alkuunsa, sillä tuntemattomasta syystä hänet hylätään metsään. Tyttö päätyy kuitenkin asumaan erään pariskunnan kellariin, eikä hänellä ole mitään yhteyttä muuhun maailmaan. Toinen tytöistä, Teresa, puolestaan elää normaalia elämää, tosin epäsuosittuna ja kiusattuna hylkiönä. 14-vuotiaina tytöt kohtaavat ja löytävät vihdoin merkityksen elämäänsä. Seuraukset ovat kauhistuttavat. En voi muuta kuin kehua tätä kirjaa. Kultatukka, tähtönen on moninkertaisesti taitava kirja. Sen kerronta tuntuu paikoin jopa liiankin todelliselta. Varsinkin