Gao Xingjian: Vaarin onkivapa

 Gao Xingjian: Vaarin onkivapa

Otava 2009

Suomennos Riina Vuokko

Kansi Joseph Shan Pao Lo

Kiinankielinen alkuteos Gei wo laoye mai yugan

Kirjastosta lainattu

"Kirjoitin, että koti on joustava kahle. Joskus se tuntuu väljältä, joskus taas puristaa tiukemmin kiinni. Joskus sitä jää loukkuun ihan lähelle, joskus vapautuu miltei kokonaan. Tämä pätee myös kahden toistaan rakastavan ihmisen muodostamaan kotiin.
  Yleensä se on juuri noin.
  Väitän että myös täynnä rakkautta oleva koti on tällainen kahle. Kun rakkaus on suurimmillaan, ehkä kipeänä mutta myös onnellisena, kahleet eivät ahdista kovina ja kylminä, ne tuntuvat pehmeiltä ja helliltä, juuri sitä tarkoitan kun kutsun sitä joustavaksi kahleeksi. Mutta kun matkan varrella tulee vaikeuksia, niitä pieniä ristiriitoja, joihin jokaisessa kodissa joskus törmätään, silloin kokee tuskaa läheistensä takia ja ajattelee helposti, että alun perinkin, perhettä perustaessa, tuli tehtyä niitä ja näitä virheitä. Riitoja ei voi välttää onnellisimmassakaan perheessä. Siinä vaiheessa tuo kahle kiristyy tiukemmalle, ja kun selvitään riidan yli, se taas löystyy. Näin minä sen asian ymmärrän. Näin kirjoitin päiväkirjaani. En siis halua että kukaan koskaan, tulevaisuudessakaan, omistaa minut, enkä minä halua omistaa ketään. Tuollaista omistamista ei voi kutsua rakkaudeksi.
  Niin. Ihminen elää ristiriitojen keskellä."

Olen varmasti tehnyt selväksi sen, että kärsin novellikammosta. Ja juuri siksi olenkin ottanut osaa Ompun novellihaasteeseen, jossa siirryn epämukavuusalueelleni. Mutta kappas kuulkaa kuinka hyvää se tekeekään olla välillä siellä epämukavuusalueella, ainakin kun seurana on Vaarin onkivapa. Jos joskus lukee muutaman vaikean, hankalan (ja ehkä jopa huononkin) novellin, ei voi julistaa kaikkia maailman novelleja sellaisiksi. Ja siksi onkin erityisen hienoa löytää luettavaksi hyviä novelliteoksia. Vaarin onkivapa on taas niitä kirjoja, joiden olemassaolosta en tiennyt yhtään mitään, mutta jonka luettuani olen onnellinen sen löydettyäni. Miten jotkut hienot kirjat voivatkaan välillä mennä näin ohi?

Pidin oikeastaan kaikista teoksen novelleista. Luonnollisesti jotkut kolahtivat enemmän kuin muutamat muut (yllä oleva lainaus yhdestä lempinovellistani Sadetta, lunta ja sen sellaista), mutta jokaisen novellin kohdalla mielenkiinto pysyi yllä. Kiina ja sen lähihistorian muistot ovat näissä inhimillisissä novellissa läsnä. Pidin paitsi tunnelmasta, inhimillisyydestä ja kerronnasta myös siitä, etteivät novellit olleet vaikeaselkoisia tai liian monimerkityksellisiä. Näiden novellien maailmaan oli helppoa upota, enkä yrittänytkään lukea kirjaa nopeasti. Novellien (kuten muidenkin kirjojen) kohdalla on tärkeää löytää ne oikeat, sillä tämän teoksen lukeminen auttoi ymmärtämään että ei novellien lukeminen ole epämukavaa: täytyy vain löytää ne oikeat jotka vievät jalat alta. Harva novelliteos on päässyt ihastuttamaan kuten tämä, vain Adichien Huominen on liian kaukana on vaikuttavuudessaan vielä muistoissani pikkaisen edellä. Mutta vain hiukan. Ja näin Vaarin onkivapa pääseekin novelliteoksien parhaimpiin ja niihin kokoelmiin, joita voin suositella hyvillä mielin muillekin. Näihin novelleihin on helppo kiintyä.

Vaarin onkivapa sisältää 17 novellia, jotka näin ollen omalta kohdaltani kuittaan nyt novellihaasteeseen.

Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka

 Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka

WSOY pokkari 2010

Suomennos Hanna Tarkka
Päällys Sanna Sorsa

Englanninkielinen alkuteos Snow Flower and the Secret Fan

Kirjastosta lainattu

"Kenties vain tytöt ja naiset kykenevät tajuamaan tilanteen koomisuuden. Meitä pidetään täysin arvottomina. Vaikka lapsuudenperheemme rakastaisi meitä, olemme sille taakka. Meidät naitetaan uuteen sukuun, menemme miehellemme silmät peitettyinä, harjoitamme sänkytoimia hänen, ventovieraan miehen kanssa ja alistumme anoppimme vaatimuksiin. Jos meillä on onni myötä, synnytämme poikia ja varmistamme asemamme miehemme kodissa. Jos emme saa poikia, joudumme kestämään anoppimme halveksunnan, miehemme jalkavaimojen pilkan ja tytärtemme pettyneet ilmeet. Joudumme turvautumaan naisten metkuihin - joista emme seitsemäntoista iässä tiedä oikeastaan vielä mitään - mutta niiden lisäksi on kovin vähän, mitä voimme tehdä kohtalomme muuttamiseksi. Elämme toisten ihmisten oikkujen ja mielitekojen armoilla, ja juuri siksi se,mitä Lumikukka ja hänen äitinsä olivat tehneet, oli niin tavatonta."

On aina yhtä suurta lukujuhlaa saada käteensä kirja, jonka olemassaolosta ei ole ollut tietoinen, johon tarttuu suosituksesta (ja toisaalta vähän sokkonakin) ja joka lopulta hurmaa täysin. Lumikukka ja salainen viuhka olisi ilman kirjablogimaailmaa jäänyt minulta lukematta, koska en tiennyt sellaista olevankaan. Ja kuin kohtalon johdattelemana, se odotti minua viime kirjastokäynnillä hyllyssä vain mukaan napattavaksi. Ja sen tein.

Lumikukka ja salainen viuhka sijoittuu 1800-luvun Kiinaan, jossa nuorten tyttöjen jalkojen luut murskataan pieniksi kuin lootuksen kukat taatakseen tytöille hyvät mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun ja ennen kaikkea hyvään avioliittoon. Näin koko tytön perhe voi hyötyä tästä tilanteesta, vaikka jokainen tyttölapsi on taakka ja perheeseen epätoivottu. Jo pienestä tytöstä lähtien on selvää, että naisen osa ei tule maailmassa olemaan helppo, sillä "kun olet tyttö, tottele isääsi; kun olet vaimo, tottele miestäsi; kun olet leski, tottele poikaasi." Ja matka tähän naiseuteen alkaa pienten hentojen jalkojen murskaamisella suurien kipujen kautta. Kaikki eivät kipua kestä ja menehtyvät, mutta pahinta kaikista on kuitenkin olla isojalkainen: se tietää pahinta mahdollista tilannetta naiselle, sillä isojalkainen nainen ei pääse naimisiin vaan joutuu pikkuminiäksi raatamaan koko loppuelämäkseen.

Köyhän maanviljelijäperheen tyttären Liljan jalkojen sitominen lähestyy, mutta kun ennustajaeukko kertoo tytön jalkojen tulevan olemaan poikkeuksellisen kauniit, viivytetään toimenpidettä vuodella. Samalla selviää että Liljalla on loistavan tulevaisuuden myötä mahdollisuus suurimpaan mahdollisimpaan ystävyyssuhteeseen, laotongiin. Se on erittäin harvinaislaatuinen asia köyhälle perheelle ja ennen kaikkea Liljalle, ja takaa hänelle loistavan tulevaisuuden. Näin Lilja tutustuu varakkaan perheen Lumikukka -tyttäreen ja heistä tulee elinikäiset ystävät, kuten laotong -suhteeseen kuuluukin. Salaisen viuhkan avulla he pitävät yhteyttä toisiinsa vuosien varrella kirjoittamalla naisten salaisella nu shu -kirjoitusmenetelmällä elämänsä käänteet: järjestetyt avioliitot, äitiyden onnen sekä traagiset menetykset.

Lumikukka ja salainen viuhka kertoo kahden naisen välisestä ystävyydestä miesten maailmassa. Maailmassa, jossa naiset istuvat suljetussa sisätilassa ja joiden elämästä päättävät muut ihmiset. Karusta elämästä ja traagisista kohtaloista huolimatta kirja oli minulle suuri lukunautinto. Se kietoi minut ajan maailmaan, Liljan ja Lumikukan elämään, historiaan ja ennen kaikkea kosketti. Se kauhistutti ja ihmetytti, ja samalla sai tuntemaan kiitollisuutta omasta elämästään. Kirja on kerrottu vetävästi, vahvasti ja oikeastaan olisin voinut lukea enemmänkin. Päälle neljänsadan sivun pokkari hurahti käsissä nopeasti.

Kirja, jonka löysin sattumalta ja josta en ollut aiemmin kuullut, nousee vuoden ihastuksiin ja iloisiin yllättäjiin. Suosittelen, jos kaipaat suurta, kaunista ja surullista tarinaa.

Jamie Ford: Kiinalainen kehtolaulu

Jamie Ford: Kiinalainen kehtolaulu

Karisto 2014

Suomennos Leena Perttula

Englanninkielinen alkuteos Songs of Willow Frost

"William ei tiennyt, mikä oli totta ja mikä illuusiota. Hän oli rakennellut kuvitelmia mielessään vuosikaudet, perustanut ne muistoille ja puolitotuuksille, sekoittanut niihin toiveita ja haaveita. Kaiken aikaa hän oli uskonut, että hänen äitinsä oli kuollut; sen sijaan hän olikin itse kuollut äitinsä silmissä - hylätty ja sisar Brigantin sanojeen mukaan myös unohdettu."

William Eng on 12-vuotias amerikankiinalainen poika, joka elää orpokodissa 1930- luvun Seattlessa. Isäänsä hän ei muista koskaan tavanneensa, ja äitinsä hän on nähnyt viimeksi viisi vuotta sitten. Silloin, kun kaikki muuttui ja hän joutui orpokotiin. Orpokodissa on kova kuri ja järjestys, ja kaikilla pojilla on samana päivänä syntymäpäivä. Tuona kyseisenä syntymäpäivänä orpokodin pojat pääsevät muurien toiselle puolelle sisarien tarkkojen silmien alla elokuviin. Jo pelkästään ulkomaailmaan pääsy tuntuu huikealta, mutta valkokankaan äärellä William vasta mykistyykin: hän on täysin varma, että elokuvassa esiintyvä nainen, Willow Frost, on hänen äitinsä.

William ei saa rauhaa näkemästään, ja karkaa parhaan ystävänsä kanssa orpokodista löytääkseen äitinsä. Tuolla matkalla Williamille selviää paljon menneisyydestä, joka ei ole ollut helppo. Äidin elämäntarinasta huokuu surua, uhrauksia, mutta myös rakkautta. Elämä ei ole aina hyvä, eikä kaikki niin yksinkertaista. Kaikille ei ole vaihtoehtoja, ja joskus on valittava se pienempi paha.

Kiinalainen kehtolaulu on toinen lukemani kirja Jamie Fordilta, aikaisemmin häneltä on ilmestynyt Hotelli Panama josta pidin. Siksi olin kiinnostunut lukemaan myös tämän uutuudenkin. Kirjan alussa en ollut ihan varma kehkeytyykö tästä mitään maata mullistavaa, sillä pelkäsin kirjan olevan liian ennalta-arvattava ja naiivikin. Juoni kuitenkin alkoi vetämään ja kiinnostukseni heräsi kun päästiin avaamaan menneisyyden verhoja.

Kirjassa on kaksi aikatasoa, 1920- ja 1930- luku. Erityisen tyytyväinen olin siihen ratkaisuun, ettei ajanjaksolta toiselle hypitty joka toisella luvulla, vaan keskityttiin pitkäjaksoisesti yhteen hetkeen. Näin lukijankin on helpompi elää kirjan mukana.

Kiinalainen kehtolaulu on surullinen ja traaginen kirja. Se herättää myös vihaa: naimattomalla naisella on ollut todella huonot eväät selvitä tuohon aikaan, varsinkin jos omaa vähänkään etnistä taustaa. Williamin äidin kohtalo ja kärsimykset tuntuivat niin epäoikeudenmukaisilta paikoitellen kestää.

"Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Kaikki paha jatkaa loputtomiin."

Jamie Ford - Hotelli Panama

Henry Lee on vuosikymmenien ajan kävellyt legendaarisen tapaamispaikan, hotelli Panaman, ohi. Hotelli Panama, joka erottaa kiinalais- ja japanilaiskorttelin, avataan kuitenkin taas uudelleen ja muistot tulvivat Henryn mieleen.

Oli vuosi 1942, ja teini-ikäiset Henry ja Keiko tapasivat hotelli Panaman kulmalla salaa. Henryn ja Keikon nuori rakkaus kuitenkin katkesi traagisella tavalla, sillä japanilainen Keiko joutui kymmenien tuhansien muiden japanilaisten tavoin vankileirille Yhdysvaltojen ja Japanin ollessa sodassa.

Hotelli Panama tarjoaa nyt neljäkymmentä vuotta myöhemmin Henrylle mahdollisuuden matkata menneisyyteen paitsi Keikon, myös oman isänsä jättämien arpien vuoksi. " Mutta siitähän tässä matkassa oli pohjimmiltaan kyse: sokeasta uskosta."

Hotelli Panama ei tuomitse historiallisen aikakauden traagisia tapahtumia, vaan luottaa lukijan oikeudentunteeseen ja antaa samalla karujen tosiasioiden puhua puolestaan. Sotavuodet nuoren Henryn silmin ovat erilaiset kuin hänen isänsä silmin, joka inhosi japanilaisia eikä suhde japanilaiseen tyttöön ollut mahdollista.

" Ei! Et voi sivuuttaa minua. Et enää", Henry intti englanniksi, kunnes luovutti ja jatkoi kiinaksi: "He vievät kaikki pois. Kaikki japanilaiset. Armeija vie kaikki pois!" Isä ojensi julistuksen takaisin.
" Mieluummin he kuin me."

Oikeastaan haluaisin kertoa kirjasta enemmänkin mutta en kertakaikkiaan raaski, vaan haluan teidän lukevan sen itse. Hotelli Panama on riipaiseva tarina, joka sai minut pauloihinsa heti ensisivuilta lähtien. Kirjan historiallinen näkökulma oli myös äärimmäisen kiinnostava: kuinka moni muistaa toisesta maailmansodasta japanilaisten traagiset kohtalot Yhdysvalloissa, joissa kokonaisia perheitä hajotettiin ja lähetettiin vuosiksi vankileireille?

Haluan kiittää Leenaa tästä ihanasta lukukokemuksesta, nautin tästä suunnattomasti ja tässä oli todella paljon sellaista, mistä pidin. Suosittelen lukemaan, esikoiskirjaksi tämä on äärimmäisen vahva taidonnäyte.

Jean Kwok - Kännöksiä

Käännöksiä kertoo Kimberlystä ja hänen äidistään jotka muuttavat Kiinasta Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa. Kimberlyn äidin sisko, Paula -täti, auttaa heidät maahan antaen samalla työpaikan Chinatownista hänen ja miehensä Bobin vaatetehtaalta. Kaikki näyttää päällisin puolin hyvältä, Paula -täti hienolta ihmiseltä ja elämä suurelta mahdollisuudelta, kunnes Paula -täti osoittautuukin kateelliseksi ja ilkeäksi naiseksi joka ei edes yritä auttaa perheenjäseniään selviytymään Yhdysvalloissa.

Kimberly ja äiti asuvat purkukunnossa olevassa asunnossa ilman juoksevaa vettä ja lämmitystä lattialla vilistävien torakoiden ja rottien kanssa. Työ tehtaalla vaatii myös Kimberlyn osallistumista, muuten  he eivät pysty elämään, niin alipalkattua ja vähintäänkin kyseenalaisissa työoloissa he Paula -tädin alaisuudessa ovat. Kaiken tämän aikana Kimberly kasvaa, oppii englantia vähitellen ja menestyy koulussa. Juuri Kimberlyn kouluviisaus on heidän onnensa, avaimensa pois kurjuudesta.

Tarina on todellinen ryysyistä rikkauksiin selviytymistarina ja vaikka juonenkulku oli toisaalta hyvinkin ennalta-arvattava, se ei häirinnyt lukukokemusta millään tavalla. Kirjailijalle kuitenkin täydet pisteet kirjan päätöksestä, juuri kun luulin kaiken päättyvän perinteisesti "happily ever after" -tyylin, käännettiin juonikuvioita hieman päälaelleen ja alussa hyvin ennalta-arvattava kirja osasi vangita lukijansa silti loppuun asti. Jotain vangitsevuudesta voi kertoa sekin, että luin kirjan yhdeltä istumalta, välissä vain ruoan tehdessä.

Pidin kirjasta, maahanmuuttaja selviytymistarina uppoaa ja antaa, mitäs muutakaan, kuin toivoa. Kieli oli yksinkertaista ja pidin tyylistä, jossa Kimberlyn ja äidin englanti kirjoitettiin väärin, juuri niin kuin he sen osasivat. Kirjan kannesta vielä sen verran, että ehdottomasti tämän vuoden kauneimpia kirjoja, niin herkullinen värimaailma kirjassa on! Vielä lopuksi: jos kirjan kiteyttäisi jollain tavalla, olisi se " Amerikassa kaikki on mahdollista".

Liitän tämän kirjan maahanmuuttaja -haasteeseeni.