Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Teos 2011

Graafinen suunnittelu Miika Immonen

Kansi Hannu Mänttäri

Kirjastosta lainattu

Pikku mehiläiset, niin mitättömän oloiset. Aikanne te kestitte ympäristömyrkkyjä, ilmastonmuutosta, geenimanipuloituja kasveja, kännykkämastoja, ilmansaasteita, ihmisen huolimattomuudesta ja välinpitämättömyydestä johtuvia loistartuntoja, orjantyötä.
Nyt te lähdette.
"Honey, I'm gone!" hihkaisette ovelta.
Ja lähtiessänne sammutatte valot.
Tai, vaihtoehtoisesti, sytytätte maailman palamaan.

2010-luvun loppupuolella laaja ja ennennäkemättömän paha mehiläisten joukkokatoaminen ravistelee Yhdysvaltoja. Ruoasta alkaa olla pulaa, ja kun Suomessa mehiläishoitaja Orvo löytää omasta tarhastaan tyhjän pesän, on syytäkin alkaa pelkäämään onko Euroopan ja ehkä koko ihmiskunnan tilanne nyt lopun alkua. Elämältä tuntuu todella menevän pohja kun Orvon kaksi elämän suurinta ja tärkeintä asiaa, mehiläiset ja poika Eero, jättävät hänet. Enkelten verta on vuoroin isän tarina ja vuoroin eläinaktivistina toimivan Eeron tarina tämän kantaaottavien blogikirjoitusten kautta. Kuinka vähän Orvo lopulta on tiennytkään pojastaan...

Luin vähän aikaa sitten Lauran blogista arvion Enkelten verestä, ja varasin kirjan kirjastosta melkein heti. Koska jäin kaipaamaan aiemmin syksyllä lukemastani Maja Lunden Mehiläisten historiasta kantaaottavampaa ja antoisampaa näkökulmaa maailmasta jossa ei mehiläisiä ole, kiinnostuin Sinisalon kirjasta huikaisevan paljon. Itse Albert Einsteinin on kerrottu sanoneen, että mikäli mehiläiset katoaisivat maailmasta, ihmislajilla olisi noin nelisen vuotta elinaikaa. Siksi huoli mehiläisten olemassaolosta on vakava, ei sellainen, että eiköhän sitä pystyisi jotenkuten elämään ilman hunajaa.

Ja Sinisalon teos päihittääkin Mehiläisten historian sata-nolla. Enkelten verta on samaan aikaan hyytävää, kantaaottavaa ja todentuntuista luettavaa pienin maagisin maustein. Ja ne yliluonnolliset mausteet solahtavat tarinaan vaivattomasti eivätkä lopulta edes tunnu kovin erikoisilta vaan oikeastaan erittäin sopivilta. Mikä lopulta on tämä maailma jossa eivät mehiläisetkään viihdy?

Enkelten verta haastaa lukijan ajattelemaan. Se ei saarnaa, mutta vie suurien asioiden äärelle ja herättää kyseenalaistamaan omia valintojaan. Kokonaisuus oli sopusoinnussa osastensa kanssa, ja sain kirjasta juuri sen mitä toivoinkin. Tämä kirja oli yksinkertaisesti hyvä. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita pohtimaan vaihtoehtoista maailmankuvaa, ihmiskunnan tekoja ja sen vaikutuksia luontoon. Eikä tämä kuvaus lopulta ihan hirveän kaukana ole nykyisestä maailmantilanteesta. Ei ainakaan niin kauan, kun keski-ikäisen heteromiehen jokapäiväistä oikeutta pihviinsä ei sovi kyseenalaistaa.

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar
Aula & Co, 2016
Suomennos Jussi Korhonen
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Englanninkielinen alkuteos Red Queen
Arvostelukappale kustantajalta

Maailmassa veri jakaa ihmiset kahteen kastiin: punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat työläisiä joita uskomattomia kykyjä omaavat hopeiset hallitsevat. Hopeiset ovat eliitti, heillä on valta ja voima. Hopeisia vastaan on mahdotonta taistella. Paitsi kun punaista kastia edustava 17-vuotias Mare Barrow päätyy hopeisten keskuuteen ja yllättäen punaisesta verestään huolimatta omaa mahtavan kyvyn, alkaa valjeta että hopeisia vastaan voi taistella. Samaan aikaan punaisten edustama vastarintaliike Purppurakaarti tiivistää rivinsä ja horjuttaa hopeisten ylivaltaa, ja pian Mare huomaa yrittävänsä pysyä molemmissa leireissä pitäen rakkaansa hengissä ja yrittäen saada omalle kansallensa oikeutta.

Victoria Aveyardin luomaa maailmalla suosittua fantasiasarjaa on alettu suomentaa, ja sen ensimmäinen osa, Punainen kuningatar, ilmestyi juuri. Sain kustantajalta ennakkoon kirjan luettavaksi (kiitos!), ja täytyy myöntää että viihdyin nuorille suunnatun fantasian parissa oikein hyvin.

Vaikka Punainen kuningatar viihdytti ja pääsi koukuttamaankin, kyllä kirjaan heikkojakin hetkiä mahtui. Paikoitellen kirjassa häiritsi sen samankaltaisuus muiden suosittujen fantasiasarjojen kanssa, varsinkin Nälkäpeli kävi mielessä usein. Kirjaa on myös verrattu Game of Thronesiin sekä Outolintu-sarjaan, mutta viimeksi mainitusta minulla ei ole kokemusta. Kuitenkin, Hopeisista ja heidän hallitsemistavastaan tuli heti mieleen Nälkäpelin Capitol ja sen asukkaat, samaten suuri ero alamaisten ja ylhäisten kanssa. Kunnes yksi ihminen tulee ja alkaa horjuttaa koko systeemiä.

Kirjan rakkaustarina on myös ontuva ja ennen kaikkea töksähtelevä. Mitään sen suurempaa romanssia ei kirjan alkupuolelta välity, silti ykskaks sellainen suuri hän valitsee sinut aina -meininki yllättäen kuitenkin on olemassa. Lisäksi eräs ihmissuhde oli heti alussa täysin epäuskottava, mikä lopulta olikin totta, mutta siitä ei voi kertoa enempää paljastamatta juonesta liikaa.

Kirjan koukuttuvuus perustui kuitenkin koko homman kierouteen ja ennalta-arvaamattomuuteen (paitsi sen yhden ihmisen kohdalla) sekä vauhtiin, jolla tapahtuvat etenivät. Oli pakko saada lukea kirja parissa päivässä. Peli jota kirjassa pelataan, on niin monimutkainen että on vaikeaa sanoa miten se jatkuu.

Mikäli uusi fantasiasarja on hakusessa ja haluat kääntää sivuja tiuhaan tahtiin, voisi tässä olla hyvä vaihtoehto. Muutamista ärsyttävistä piirteistään huolimatta aion lukea seuraavatkin osat niiden ilmestyessä, sillä tietenkin kirja jäi sellaiseen kohtaan että täytyyhän sitä selvittää miten homma jatkuu (kirjasarjojen ehdottomasti toisaalta ihanin mutta myös ärsyttävin piirre kun tarina jää kesken).

Vinkki vielä loppuun: kirja näyttää olevan Elisa Kirjassa erittäin hyvässä tarjouksessa sunnuntaihin 24.7 asti.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Teos 2012
Kansi Adam Johnson
Oma ostos kirjakaupasta

"Kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa toisistaan, eikä niistä kumpaakaan voi erottaa meistä, sillä niistä meidät on lopulta tehty: veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Vedellä ei ole alkua tai loppua, mutta kuolemalla on molemmat. Kuolema on molemmat. Toisinaan kuolema kulkee kätkettynä veteen, ja toisinaan vesi karkottaa kuoleman, mutta ne kulkevat aina yhdessä, maailmassa ja meissä."

Maailmasta on loppumassa vesi. Ihmiskunta elää keskellä niukkuutta jossa vedestä on tullut arvokasta. Veden käyttöä säännöstellään ja väärinkäytöksistä rangaistaan ankarasti. Ihmiset elävät voimakkaan diktatuurin vallan alla, eikä maailma ole enää sellainen kuin me sen luulemme olevan. Ilmastonmuutos on tehnyt niin suuria tuhoja, että paitsi vedestä on pulaa, ovat Ruotsi ja Norja alueita jotka on menetetty. Suomikin on kutistunut hyvin pieneksi paikaksi. Aika jota elämme nyt, on aikaa ennen Hämärän vuosisataa.

Noria kuuluu vanhaan teemestarien sukuun, ja kahdeksantoistavuotiaan Norian on aika ottaa vastaan sukunsa perinne ja tehtävä täysivaltaisena teemestarina, sekä salaisuus joka ei saa paljastua. Teemestarit ovat veden vartijoita, ja koska aikana jolloin veden kätkeminen on rikoksista pahin, valtaapitävien katse kiinnittyy lopulta väistämättä teemestarin taloon.

Minun piti kirjakaupasta ostaa Itärannan uusin, Kudottujen kujien kaupunki, mutta se oli kirjakaupasta tuolloin loppu. Myyjä pahoitteli kovasti minulle tilannetta, mutta totesin, että eikös se vain ole vallan hyvä tilanne että kirja on niin suosittu että se loppuu kaupasta :) Myyjäkin hymyillen totesi että niinhän se taitaa olla. Samainen myyjä suositteli Teemestarin kirjaa joka minulla olikin lukematta ja päätin kokeilla.

Teemestarin kirjan lukemisesta on nyt kuitenkin kulunut jo tovi aikaa, ja vieläkin tässä pallottelen ajatusteni kanssa että mitä niistä nappaan ja kirjoitan.

Itäranta on luonut hienon ja mielenkiintoisen tulevaisuuteen sijoittuvan maailman, jossa vesi jota pidämme helposti itsestäänselvyytenä, ei sitä tulevaisuudessa ole. Ilmastonmuutos on ollut ihmiskunnalle suuri katastrofi, ja jokainen päivä on taistelua hengestä ja puhtaasta vedestä. Ihminenhän voi elää pidemmänkin aikaa ilman ruokaa, mutta ilman vettä se ei selviä.

Olin lumoutunut Itärannan tavasta kirjoittaa. Siinä oli jotain yhtä raikasta kuin puhtaassa, kylmässä vedessä. Ei ole suinkaan ihme, että Teemestarin kirjaa on käännetty englanniksi ja se on saanut hyvän vastaanoton maailmalla. Englanninkielinen painos kirjasta kulkee nimellä Memory of Water. 

Vaikka olin innostunut kirjasta kovasti, ja pidin valtavasti Itärannan luomasta vaihtoehtoisesta maailmankuvasta, nousi minulle kuitenkin kirjaa kohtaa lopulta pieni pettymys. Suurin ongelmani kirjan suhteen oli nimittäin se, että se loppui minusta kesken. En ollut yksinkertaisesti tyytyväinen siihen kuinka Norian osalta tarina päättyi. Kun minusta mielenkiintoisen tarinan olisi pitänyt alkaa ja lähteä lentoon, jätettiin se lukijan mielikuvituksen varaan ja sivut päättyivät. Eih! Oli hämmentävää lukea kirja, joka näin selkeästi jätti minulle olon että tarina jäi kesken. Ja että kirja samaan aikaan oli myös vallan loistava.

Olen ollut siis hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa kirjan suhteen, ja siksi olin jo jossain vaiheessa luovuttamassa tämän tekstin suhteen. Eihän siinä nyt ole mitään järkeä että samaan aikaan on tykännyt lukemastaan mutta lopulta on kokenut pettymyksen. Mitä ilmeisemmin pallottelu ajatusteni kanssa on edelleen kesken.

Huolimatta sekavista ajatukistani Teemestarin kirjan suhteen, haluan edelleen lukea Kudottujen kujien kaupungin. Jo pelkästään Itärannan kieli on syy tarttua hänen teoksiinsa uudelleenkin.

Salla Simukka: Jäljellä / Toisaalla

Salla Simukka: Jäljellä / Toisaalla

Tammi 2012

Innostuin Salla Simukan kirjaparista Jäljellä ja Toisaalla, kun tutustuin Lumikki -trilogiaan tässä vähän aikaa sitten. Simukka kirjoittaa nuorten kirjoja joiden lukemisesta pitää hieman vanhempikin lukija. Innostuin myös kovasti tästä yhteispainoksesta, jossa pääsee heti molempien kirjojen kimppuun. Tällaisia yhteispainoksia voisi olla useamminkin.

Kirjaparin ensimmäinen osa Jäljellä kertoo 15-vuotiaasta Emmi Aallosta, joka tuntee itsensä todella ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Kukaan ei ole kiinnostunut olemaan hänen ystävänsä, sillä hän on outo Potentiaali, joka ei ole vielä löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan. Koulussa oppilaat ovat jakautuneet omiin lahjakkuusryhmiinsä, mutta Emmi vaeltaa yksinään itseään reippaasti muita nuorempien Potentiaalien etsiessä omaa tulevaa lahjakkuusaluettaan.

Jos ei koulussa kukaan huomaa häntä, ei kukaan kotonakaan erityisemmin hakeudu hänen seuraansa. On kuin Emmi olisi ilmaa, ja hänen Potentiaalisuutensa leijuu ilmassa epämiellyttävänä asiana. Emmi päättää karata kotoa, jotta hänestä tulisi edes tyttö joka katosi. Ja ehkä perhekin vihdoin huomaisi hänet ja alkaisi kaivata häntä. Palatessaan karkumatkalta Emmi kuitenkin huomaa, ettei kotona ole ketään. Ei itseasiassa koko kaupungissa. Minne ihmiset ovat kadonneet? Mikä on tämä outo ja hiljainen maailman jossa Emmi nyt on?

Toisaalla 18-vuotias Samul Järvi saa erikoisen mutta todella houkuttelevan työtarjouksen josta ei voi kieltäytyä. Hänellä ei ole ollut koulun loppumisen jälkeen töitä, ja päivät kuluvat nukkuen ja pelaten tietokoneella, joten hyväpalkkainen työ on paikka tulee osuvaan saumaan. Olkoonkin, että projekti on hyvin salainen ja arveluttava, mutta siitä maksetaan todella hyvin. Näin hän voi auttaa maksamaan vanhempiensa velkoja pois ja elämään itsekin jatkossa hyvin.

Kirjaparin toisesta osasta ei voi kertoa paljoa, jotta ei tule paljastaneeksi liikaa. Toisaalla avaa Jäljellä romaanin salaisuuksia, ja näyttää tilanteen toisen kertojan silmin. Kirjat täydentävät toisiaan ja saavat palaset loksahtamaan paikoilleen.

Pidin eniten ensimmäisestä osasta, Jäljellä, joka vei heti mukanaan. Molemmat kirjat olivat todella helppoja luettavia, ja sopivat loistavasti kesäkirjoiksi. Sitä haluaa tietää miten kaikki päättyy, mikä on todellista ja mikä ei. Simukka on luonut mielenkiintoisen ja oikeastaan aika karmivankin maailman, jossa kuvataan teknologian kehittymistä ja Isoveli valvoo -meininkiä, joka antaa ajattelemisen aihetta. Mitä oikeasti tekisit, jos heräisit joku päivä maailmassa täysin yksin?