Yaa Gyasi: Matkalla kotiin

 Yaa Gyasi: Matkalla kotiin

Otava 2017

Suomennos Sari Karhulahti

Kansi: nathanburtondesign.com

Englanninkielinen alkuteos Homegoing

Arvostelukappale kustantajalta

Yaa Gyasin Matkalla kotiin oli yksi kevään kiinnostavimmista kirjoista, jonka lukemista odotin kovasti. Lukukokemus oli lopulta niin intensiivinen, voimakas ja voimia vievä, että sen lukemiseen ja sulatteluun meni lähes kuukauden päivät. Olin vahvan tarinan vallassa pitkään, enkä usko että koskaan tulen tätä sukupolvitarinaa unohtamaan.

Tarina alkaa 1700-luvulta, jolloin sisarpuolet päätyvät toisistaan tietämättä brittien linnoitukseen Afrikassa. Toinen päätyy brittien kuvernöörin vaimoksi, toinen linnoituksen kellariin matkatakseen  orjalaivan kyydissä Yhdysvaltoihin. Ja tästä alkaa sukupolvia ylittävä romaani molemmilla mantereilla, kun sisarusten jälkeläiset kohtaavat esiäitien roihuavaa perintöä.Yhdysvaltoihin päätyvät orjat joutuvat pakkotöihin puuvillaplantaaseille tai kaivoksiin ja Matkalla kotiin näyttää sen, kuinka orjuus alunperin rantautui Yhdysvaltoihin.

Matkalla kotiin on kertakaikkisen järisyttävä lukokokemus. Se menee niin ihon alle että välillä tuntuu kuin happi loppuisi. Varsinkin romaanin alku oli niin kauheaa ja surullista luettavaa, ettei lukiessa voinut kuin kauhistella valkoisen ihmisen julmuutta. Suorastaan hävetä. Se kaikki osui jotenkin niin syvälle, se suru ja kauheus mitä toinen pistää toisen kokemaan, että oli välillä pakko pitää taukoa. Myötäeläminen oli väistämätöntä ja koko kirjan lukemisen ajan tuntuu kuin sisällä olisi raskas kivi.

Yaa Gyasi on syntynyt Ghanassa ja kasvanut Yhdysvalloissa, ja on todella kiinnostava uusi kirjallinen tapaus. Toivon hänen kirjoittavan lisää. Suhteellisen lyhyeen sivumäärään hän on saanut mahdutettua usean ihmisen elinkaaren yli kahdensadan vuoden ajalta kahden eri maan välillä saaden kaiken pysymään kasassa. Jokainen ihmiskohtalo on oma tarinansa, kuin novelli, mutta yhdistyen aina edellisen sukupolven kanssa. Kirjan loppu ei yllä vaikuttavuudessaan aloituksen tasolle, mutta yhtä kaikki se sitoo kaiken yhteen hienosti.

Rehellisesti sanottuna en usko oikeastaan vieläkään että olen täysin toipunut lukemastani. Matkalla kotiin on ollut minulle pitkästä aikaa viiden tähden arvoista järisyttävää luettavaa, ja ehdottomasti tämän kevään upein lukukokemus tähän asti. Matkalla kotiin on niitä kirjoja mitkä muistuttavat kuinka upeaa kirjallisuus parhaimmillaan on ja myös sen, miksi rakastan lukemista.


Helmet-lukuhaaste: 49. Vuoden 2017 uutuuskirja

Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkan väriset silmät

Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkan väriset silmät

Schildts & Söderströms 2013

Suomennos Virpi Vainikainen

Kansi Emma Strömberg
Englanninkielinen alkuteos The Hare with Amber Eyes. A Hidden Inheritance, 2010

Oma ostos 

Tuskin koskaan on ollut tällaista tilannetta, että luen yhden huikean kirjan jälkeen perään heti toisen. Ja jo näin alkuvuodesta! Tässähän alkaa ihan rima nousta luettavien kohdalla huikean korkealle.

Jänis jolla on meripihkan väriset silmät on ollut kirja jonka olen pidemmän aikaa halunnut lukea. Se on kerännyt ihastuneita arvioita muilta kirjabloggaajilta, ja kun löysin kirjan viime syksyn kirjamessuilta neljän euron hintaan, ei asiaa tarvinnut kauaa pohtia. Viime vuoden puolella en enää ehtinyt kirjaan tarttua, mutta nyt ehdin. Ja kuinka täydellinen lukuhetki kirjan parissa onkaan ollut.

Edmund de Waal perii isoenoltaan kokoelman japanilaisia taide-esineitä, netsukeja. 264 kappaletta puisia ja norsunluisia figuureja, jotka ovat niin pienia että mahtuvat helposti taskuun. Netsuket kiehtovat de Waalia sen verran, että hän päättää selvittää niiden tarinan: mistä ne ovat tulleet, kuka niitä on pidellyt ja miten kokoelma on säilynyt hänen suvussaan aina 1800-luvulta tähän päivään saakka.

Netsuket vievät de Waalin ja lukijan lopulta aivan uskomattomalle historialliselle matkalle, jonka aikana ei voi kuin ihastella, hämmästellä, järkyttyä ja elää mukana. Netsukeiden tarina avaa de Waalin äidinpuoleisen suvun viiden sukupolven mittaisen tarinan, joka kulkee Odessasta Pariisiin, Wieniin ja lopulta Tokioon. Ja juuri Wienissä olin tarinan lumoissa täysin.

Rakastan historiallisia romaaneja, mutta kun lukiessa ymmärtää tekstin olevan faktaa, että tämä kaikki on oikeasti ja todella tapahtunut, se nostaa kaiken aivan uudelle tasolle. On suorastaan hengästyttävää ajatella mitä kaikkea voi omista juuristaan saada selville kun niitä alkaa tutkimaan. Tosin, de Waalin tutkimukset veivät pari vuotta ja rohkenen väittää, että kun kyse on rikkaasta mahtisuvusta, on tiedonsaaminen hieman erilaista.

Kirjan luettuani mietin, voiko hienompaa sukukronikkaa ollakaan. Kaikesta kamaluudesta huolimatta. Vaikka juutalaisvainojen myötä kaikki menetettiin ja aloitettiin alusta, säilyvät tarinat aina muistoissa. Ja juuri ne ovat niitä rikkauksia joita kukaan ei voi viedä pois. Silti on surullista, kuinka yksi kauhea ihminen pystyi tuhoamaan niin paljon, pyyhkimään koko suvun olemassaolon ja omaisuuden tuosta noin vain pois. Eläydyin vahvasti siihen hetkeen, kun natsit tulivat ja alkoivat tuhota ja varastaa kaiken de Waalin suvun palatsista. Kuinka kauhealta se on voinutkaan tuntua, kun joutuu katsomaan sellaista. Ja lopulta, kuinka omasta kodista häädetään, ja sen asuttavat tuntemattomat. Kaikki on menetetty.

Jänis jolla on meripihkanväriset silmät on upeaa luettavaa. Se on historiaa rakastaville, se on taiteen ystäville. Se on huikea katsaus yhden mahtisuvun historiaan, mistä kaikki alkoi ja miten kaikki tapahtui. Se on huikea tarina netsukeista, jotka selvisivät siitä kaikesta myllerryksestä, mitä historiaan mahtui. Netsukeiden selviytyminen tähän päivään saakka on ihme, se on asia jonka äärellä väkisinkin liikuttuu. Tarina on kuin elokuvasta, vaikka kaikki on totta. En voi kuin lämpimästi suositella tätä mieleenpainuvaa kirjaa. Ihastuin tähän kirjaan täysin.

Kati Tervo: Sukupuu

Kati Tervo: Sukupuu

WSOY 2014

Kansi Martti Ruokonen

"Kirjoitan sukupuuhun nimiä, syntymä- ja kuolinvuosia ja paikkoja, jotka olen jäljittänyt. Suku herää henkiin. Olemme kaikki tallessa puun oksina emmekä katoa minnekään."

Sukupuu kertoo seitsemän naisen, mummojen, anoppien, äitien ja tyttärien tarinan. Kirjan alku ja loppu on Heidin kertomaa, muilla kirjan sivuilla tutustutaan saksalaiseen Adele Schumacheriin joka kesällä 1918 matkustaa rakkauden perässä miinoitetun meren poikki kauas kylmään Suomeen. Unelmia ja haaveita täynnä olevan Adele huomaa, ettei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista, ja Adelen viimeisinä päivinä Heidi muistaa sairaan mummun, joka rakasti makeita leivoksia ja rähisi vieraalla kielellä.

Suomessa Adele kohtaa anoppinsa Liisa Hukkasen, jolla on kertoa tarinansa sukupuuhun vahvalla murteella ja suurella kaunalla miniäänsä kohtaan. Adele odottaa sulhastaan kotiin, ja ikävöi perhettään Saksassa. Samaan aikaan Adelen siskot elävät hyvin erilaista elämää kun Verna matkustaa perheen kahleita kauas Amerikkaan ja Flora herkän mielensä vuoksi parantolaan. 

Niin Hukkasilla kuin Schumachereilla on raskaat vaiheensa sodan myllerryksessä, ja jokaiseen heistä jää jälki. Jokaisen tarina on ainutlaatuinen läpileikkaus yhden suvun historiaan, jonka vuosikymmenien päästä Heidi Hukkanen kokoaa yksiin kansiin, piirtää puun ja juuret jonka oksat puhkeavat puhumaan.

Kiinnitin huomiota kirjaan sen ilmestyessä, sillä tarina vaikutti mielenkiintoiselta. Silti täytyy myöntää että yllätyin positiivisesti vielä enemmän kuin odotin. Tervo on saanut lyhyeen kirjaan mahtumaan uskomattoman paljon. Vaikka jokaisen naisen tarina on omanlaisensa, yhden henkilön äänellä kerrottu, nivoutuu kaikki lopulta yhdeksi tukien toinen toisensa tarinaa. Tämä oli ehdottomasti yksi tämän vuoden yllättäjistä, sillä Tervo ei ole minulle entuudestaan tuttu kirjailija.

Ihastuin tähän pieneen suureen kirjaan kovasti.