Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Ben Kalland: Vien sinut kotiin
Atena 2017
Kansi Anna Makkonen
Arvostelukappale kustantajalta

"En osaa antaa selitystä tapahtuneelle. En voi enää muistaa tai edes kuvitella, mitkä tunteet ohjasivat meitä. Joskus vain teemme valintoja, jotka lukitsevat kohtalomme ikuisiksi ajoiksi. Voimme myöhemmin tutkia näitä päätöksiä joka puolelta kuin meripihkaan juuttunutta kärpästä, mutta emme voi koskaan perua niitä."

Markus kasvaa kolmen siskonsa kanssa uskonnollisessa perheessä jossa likapyykki pestään aina kotona perheen kesken, ja jossa yhteisön säännöt ovat selkeät ja ankarat. Vain sääntöjä noudattamalla pääsee ikuiseen paratiisiin, kaikki muut joutuvat ikuiseen kadotukseen. Joukosta erotetut pyyhitään pois, heitä ei ole koskaan ollut olemassakaan. Kun yksi sisaruksista karkotetaan yhteisöstä, äiti ei jaksa nousta ylös sängystään ja viattoman mutta luonteeltaan pippurisen Ellen -siskon viulu vaimenee, onkin varsin osuvaa, että kirjan sivuilta löytää lauseen Anna Kareninasta; "kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, mutta jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan". Perhe hajoaa ja Markus lähtee Yhdysvaltoihin kymmeniksi vuosiksi, mutta tulee tulee ymmärtämään, ettei totuutta voi koskaan paeta täysin.

Sain juuri päätökseen yhden syksyn uutuuskirjoista, enkä voi muuta kuin todeta että kirjasyksyni on alkanut mitä vaikuttavimmalla tavalla. Kävi niin että kun aloitin, en voinut lopettaa, vaan tarina vangitsi minut otteeseensa kuin taikaviulu soittaen välillä vimmaisesti ja välillä rauhallisemmin. Kalland on luonut vahvan, vaikuttavan ja herkän romaanin joka soi siskon viulun lailla.

Vien sinut kotiin on tarina perhesuhteista, elämästä uskonnollisessa lahkossa, perheen sisäisestä rakkaudesta, sivullisuudesta sekä vallasta, viulun soidessa taustalla. Kalland ei sorru kritisoimaan, mutta tuo esiin uskonlahkon henkisesti julmia käytäntöjä. Valta, vastuu ja etuoikeudet veljille, sisarille vain se minkä voivat antaa myös lapsille tehtäväksi. Naisen heikko asema yhteisössä nousee kirjassa esiin myös useasti, sillä naisen paikka on aina ensisijaisesti kotona perheensä kanssa jota johtaa mies. Naisen kuuluu olla lojaali ja siveä, miehillä säännöt eivät suinkaan ole näin tiukat. Kalland on itse syntynyt Jehovan todistajien -perheeseen mutta eronnut liikkeestä nuorena, joten aiheesta on hänellä omakohtaista kokemusta. Omalle ajattelulle liikkeessä ei ole tilaa.

Vien sinut kotiin on Kallandin esikoisteos, ja erittäin vahva sellainen. Kalland onkin kirjoittanut juuri sellaisen romaanin joista pidän: jo sen ensimmäisestä lauseesta alkaen olen kiinni tarinassa joka ei missään vaiheessa notkahda tai kompastu omiin nokkeluuksiinsa, ja joka ottaa kantaa alleviivamatta tai syyttämättä ketään vaikka puhutaan isoista aiheista. Kalland ei myöskään tarjoile tapahtumia auliisti valmiina heti, vaan raottaa tapahtumia auki vähitellen. Ja teksti soljuu niin vaivattomasti!

Paikoitellen kirja on raadollinen - juuri niskakarvoja nostattavan uskonjärjestön sääntöjen vuoksi - mutta tummista sävyistään huolimatta pidin sitä herkkänä ja kauniisti kerrottuna. Aina kun kirjoitetaan uskonnosta, ollaan vaarassa kirjoittaa siitä mässäilevästi, mutta vaikka Kalland antaakin tapahtumille välillä dramaattisen loppusilauksen, se antaa tekstille vain lisää vaikuttavuutta.


Helmet-lukuhaaste: 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

Aila Ruoho & Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus

Aila Ruoho & Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus

Atena 2014

Kansi Sanna-Reeta Meilahti

Mietin aluksi, etten kirjoittaisi kirjasta koskaan blogiin asti. Kaikki kirjat eivät toki muutenkaan päädy julkaistaviksi asti, mutta tämän kohdalla hieman jopa pelkäsin reaktioita. Aikoinaan Pauliina Rauhalan Taivaslaulu sai sellaiset määrät erilaisia kommentteja itse kunkin kommenttiboksiin ja mietin, tekeekö tämäkään kirja poikkeusta. Lestadiolaisuus aiheena kun herättää todella paljon mielipiteitä ja tuntemuksia meissä jokaisessa. Sitten mietin sitäkin näkökulmaa, että ilman lestadiolaisperheiden ja lasten huonoa oloa tätä kirjaa ei olisi tarvinnutkaan kirjoittaa.

"Yksikin lapsikatraansa alle uupuva äiti, joka rukoilee uuden raskauden alkaessa keskenmenoa, on liikaa. Yksikin lapsi, joka saa kuulla syntyneensä vain siksi, ettei äiti saanut ehkäistä, on liikaa. Yksikin kaksi- tai kolmevuotias, joka saa kuulla olevansa liian iso päästäkseen syliin, on liikaa. Yksikin suurperheen pelokas äiti, joka kuolee synnytykseen uskaltautumatta ehkäistä edes lääkärin varoitettua häntä vakavasti synnytyskomplikaatioista, on liikaa. Yksikin uusi vauva perheeseen josta on uupumuksen takia otettu huostaan aiemmat lapset, on liikaa. Yksikin äiti tai isä, joka joutuu valitsemaan kuukausien selibaatin SRK:n ehkäisyopin takia, on liikaa." 

Kirjan ovat kirjoittaneet yrittäjä, teologian maisteri ja kahden aikuisen lapsen äiti Aila Ruoho, jonka omat kokemukset lestadiolaisuudesta tulevat lapsuudesta, isänpuoleiselta suvulta, sekä 11 lapsen entinen lestadiolainen äiti Vuokko Ilola. Näiden naisten lisäksi kirjan teossa mukana on ollut 30 henkilöä, joita he ovat haastatelleet sähköpostin välityksellä. Näiden haastateltujen äänet ovatkin keskeisessä osassa kirjassa. Nämä äänet, jotka eivät liikkeen sisällä pääse kuuluville, saavat äänensä nyt tässä kirjassa.

Usko, toivo ja raskaus on paitsi nimetty todella osuvasti, myös mielenkiintoinen ja asiapohjainen. Se ei tirkistele tai yritä olla skandaalinkäryinen, mutta mikään hyvänmielenkirja se ei todellakaan ole. Elävästä elämästä poimitut esimerkit ovat karua luettavaa. Suurperheiden arjen syövereihin kätkeytyy todella pahoja asioita, kun vanhemmat ovat uupuneita ja masentuneita, isoimmat lapset hoitavat pienempiään ja saattaa perheessä olla väkivaltaakin. Henkistä tai fyysistä. Ison perhekoon myötä tulevat myös taloudelliset kysymykset esille, sillä kaikilla lestadiolaisperheillä ei ole varaa isoihin taloihin ja autoihin kuten joillakin muilla. Tämä saattaa nostaa syöksykierrettä entisestään kun molemmat tai toinen vanhemmista toivoo ettei uutta lasta syntyisi ainakaan ihan heti uudestaan. Jopa keskenmenoa rukoillaan. Vanhemmat ovat lopen uupuneita ja lapset kokevat rakkaudettomuutta ja pelkoa.

Kirjoittajat toivovat ennen kaikkea keskustelua. Kirjassa olevat lainaukset ovat jonkun oikeasta elämästä, ja ne tulee ottaa vakavasti. Uupumukseen on puututtava eikä hymistävä siitä, kuinka jokainen saa kannettavakseen vain sen verran minkä jaksaa. Yhteisö kannustaa ja painostaa perheitä lisääntymään jaksamisen ja mielenterveyden kustannuksella, vaikka selkeitä raamatullisia perusteitä ehkäisemättömyysopille ei löydy. Jokaisella perheellä tulee olla oikeus päättää lapsimäärästään.

On oikeasti todella järkyttävää, kun ehkäisykielto tulee jo äidinmaidosta. Se on niin syvällä ettei sitä osaa edes kyseenalaistaa. Pelko taivaspaikan menetyksestä on niin vahva. Ja valtaapitävät miehet (!) vielä syyllistävät ja painostavat naisia, etteivät vain alkaisi ehkäisemään. Jokainen lapsi on otettava vastaan, muuten siitä joutuu vastuuseen.

"Miehen ruumis ei rasitu raskaudesta. Mies ei kärsi raskausajan vaivoista. Mies ei saa suonikohjuja eikä hänen lihaansa tarvitse leikata ponnistusvaiheessa. Nainen kantaa, kärsii ja hoitaa, mutta vanhoillislestadiolaisessa liikeessä hänellä ei ole juuri mitään valtaa omaan ruumiseensa. Valta on niillä, jotka päättivät ehkäisyopista naisen puolesta."


Minulle kirja oli melkoisen rankkaa luettavaa, vaikkakin mielenkiintoista. Kirja piti otteessaan loppuun asti, ja useita erilaisia näkökulmia esiintyi. Naisten asema ja tasa-arvo on aina ollut lähellä sydäntäni, enkä voinut kuin tuntea surua näistä kohtaloista, missä naisilta puuttuu täysin itsemääräämisoikeus omaan vartaloonsa ja elämäänsä. Miksi naiset eivät sitten käytä järkeään ja ehkäise? Koska asenteet, pelko ja yhteisön painostus ovat juurtuneet niin syvälle. Ja tämä siirtyy sukupolvelta toiselle niin naisille, miehille kuin perheen lapsillekin.

Minusta oli hienoa, että kirja ei käsitellyt ehkäisy kysymystä vain naisen näkökulmasta, sillä on myös paljon miehiä joita asia koskettaa. Monet miehetkin uupuvat suurten odotusten ja lapsikatraan alla, ja toivovat tilanteeseen helpotusta. Ja entäpä lapset? Minusta jokaisen lapsen tulee saada rakkautta vanhemmiltaan, eikä kokea olevansa epätoivottu. Jossakin kohtaa kirjassa mainittiin sellainenkin ajatus (en valitettavasti löytänyt sitaattia enää tähän), että uskovaiset saavat lapsia ja ei-uskovaiset tekevät lapsia. Minusta aika nurinkurinen lausahdus, kun ajattelee että kuitenkaan kaikilla uskovaisilla suurperheellisillä aika ei riitä antamaan kaikille lapsille heidän tarvitsemaansa rakkautta, vaikka lapsi olisi kuinka jumalan lahja vanhemmilleen.

Totta on myös se, että kaikki perheet eivät ole uupuneita. Kaikki perheet eivät ole onnettomia. Kaikki eivät uuvu suuren lapsikatraan alla, ja he ovatkin onnekkaita. Suurperhe on monille hieno ja upea asia. Mutta miten auttaa niitä jotka uupuvat? Yhteisö ei tue näitä väsyneitä perheitä millään tavalla, vaan jokainen on oman onnensa ja uskonsa varassa. Enemmän ollaan vain huolissaan siitä jos lapsia ei tietyssä tahdissa synny. Näin ei todellakaan saisi olla.

Usko, toivo ja raskaus on tosiaankin ajatuksia herättävä ja silmiä avaava kirja.Voi olla että minun ei viimeisilläni raskaana olisi kannattanut kirjaan tarttua (sen verran raskaalta lukeminen välillä tuntui), mutta kyllä tässä on kyseessä tärkeä kirja. Ei tällaiselta asialta saa enää 2000-luvulla sulkea silmiään. Jotain kirjan kiinnostavuudesta muuten kertoo se, että varasin kirjan melko pian sen ilmestyessä kirjastosta ja sain sen käteeni vasta nyt! Toivottavasti kirja päätyy luettavaksi myös sinne minne sen ehdottomasti soisi päätyvän: vanhoillislestadiolaisen liikkeen valtaapitäville.

Kirjan ovat lukeneet lisäkseni ainakin Katja, Anna ja Ilona.

Geert Kimpen: Kabbalisti

Geert Kimpen: Kabbalisti

Bazar 2011

Suomennos Titia Schuurman

Kansi Nic Oxby

Hollanninkielinen alkuteos De kabbalist

"Miten siunattu onkaan mies, joka löytää lukemattomien joukosta oman sukulaissielunsa."

Kabbalisti kertoo vuosina 1543-1620 eläneestä rabbi Hajjim Vitalin nuoruusvuosista. Vital on tärkeä hahmo kabbalan historiassa, ja hänen tarinansa onkin tässä kirjassa värikäs ja kiinnostava. Vitalin osuus kabbalan historiassa on merkittävä, sillä hän on kirjoituksissaan tuonut opettajansa rabbi Jitshak Lurijan opetukset koko kansan tietoisuuteen. Kabbalaan keskittyvä teos nostaa pohdittavaksi ihmisen itsekkyyden ja kunnianhimon, sillä kirjassa seurataan kuinka Vital itse selviytyy elämässään moraalisten haasteiden edessä ja kuinka elää elämän vaikeiden kysymysten kanssa.

Vital asui nuoruutensa Galileassa Tsfatin kaupungissa, kabbalan keskuksessa, jonne ihmiset vaelsivat kuuntelemaan viisaiden rabbien opetuksia. Kun Vitalin oppi-isä, rabbi Cordovero kuolee, käskee hän Vitalin mennä epäilyttävässä maineessa olevan rabbi Jitshak Lurijan oppiin. Kohtalonsa katkeruudesta huolimatta Vital tottelee rabbi Cordoveroa ja saakin tehtäväkseen kauan toivomansa haaveen: kirjan kirjoittamisen. Vitalin ajatuksia kuitenkin häiritsee Lurijan kaunis tytär johon Vital rakastuu vaikka tuota rakkautta ei koskaan oltu hänelle tarkoitettu. 

Kabbalisti on hyvin mielenkiintoinen kirja. Olen ostanut sen aikoinani alennusmyynneistä, ja se on lojunut hyllyssäni jo pari vuotta. Jostain syystä olin saanut päähäni, että kirja olisi omaelämäkerrallinen ja yhden henkilön hengellinen matka kabbalan opetuksiin, mutta mitä ilmeisemmin kannattaa joskus lukea ihan ajatuksella omistamiensa kirjojen takakannet. Joskus saattaa jopa yllättyä tekemistään löydöistä.

Kabbalisti on hyvin kirjoitettu ja vauhdikkaasti etenevä. Kirjan kirjoittajalla Geert Kimpenillä on taustaa käsikirjoittajana, joten kirjan elokuvamaisuus ja dramaattisuus juontaa mitä ilmeisemmin tästä. Vaikka Vital on oikea olemassa ollut henkilö, on tarina itsessään fiktiota. Kuinka paljon, sitä en tiedä. Hyvin Kimpen on kuitenkin saanut Vitalin tarinan elämään.

Minua kiehtovat tällaiset itämäiset, uskonnolliset ja mystiset tarinat, vaikka en koekaan olevani mitenkään uskonnollinen ihminen. Esimerkiksi Elif Shafakin Rakkauden aikakirja on hyvä esimerkki tästä aihealueesta. Jotain maagista ja puoleensa vetävää niissä on... Tämän kirjan luin mielelläni.

Kirjaa ei hirveästi ole blogeissa luettu, mutta ainakin Leenan jutun voi käydä lukemassa ja Kuuttaren kanssa olen täysin samaa mieltä siitä, että on hieman arveluttavaa markkinoida kirjaa verraten sitä Paulo Coelhoon.

Tällä kirjalla osallistun oman kirjahyllyni lukemattomien haasteeseen, eli kymmenestä kirjasta on nyt yksi luettu!

Parinoush Saniee - Kohtalon kirja

Parinoush Saniee
Tammi, 2014
Suomennos Anna Lönnroth
Persiankielinen alkuteos Sahme man, 2003
Teos on suomennettu englanninkielisestä käännöksestä The Book of Fate

Äidillä oli tapana sanoa: "Jokaisen kohtalo on ennalta määrätty, se on säästetty heidän varalleen eikä se muutu vaikka taivas putoaisi." Kysyn usein itseltäni: Mikä on minun osani? Onko minulla koskaan ollut itsenäistä, omaa kohtaloa? Vai olenko aina ollut vain osa ympärilläni olevien miesten kohtaloa, miesten, jotka ovat aina uhranneet minut omien uskomustensa ja tavoitteidensa alttarilla?

Masume on aivan tavallinen teheranilainen teinityttö, joka pitää opiskelusta ja haluaa jatkaa sitä mahdollisimman pitkään. Isä kannustaa ja on ylpeä tyttärensä opiskelumenestyksestä, mutta äiti ei ymmärrä tyttärensä halua opiskella - eihän nainen tee sellaisilla taidoilla avioliitossaan mitään. Masumen veljiä ei opiskelu ole koskaan kiinnostanut, ja heitä kaihertaa todella paljon että Masume saa isän luvalla jatkaa opiskelua ja on näin enemmän kouluja käynyt kuin veljensä.

Eräällä koulumatkalla Masume tapaa ystävänsä kanssa pojan, joka salpaa hänen hengityksensä. Masume rakastuu niin silmittömästi kuin teinityttö voi koskaan rakastua, ja saa vastakaikua. Tästä alkaa kirjeenvaihto, joka tekee Masumen maailman onnellisimmaksi tytöksi maailmassa. Kirjeet kuitenkin löytyvät ja Masume saa yllensä perheensä vihat, onhan tyttö kirjeenvaihdollaan saattanut perheen ikuiseen häpeään ja tahrannut suvun kunnian. Veli pahoinpitelee Masumen ja kaikki alkavat kiirehtiä Masumen avioliittoa tytöltä sen enempää kysymättä kiinnostusta. Koska tytär on maineensa tahrannut, tulee hänet saada mahdollisimman pian naimisiin ja pahat puheet vaiennettua.

Masume menettää elämänsä rakkauden, haaveet opiskeluista, elämänhalunsa ja parhaan ystävänsä kun hänet suljetaan kotiinsa. Vanhemmat järjestävät avioliiton miehen kanssa jota ei ole koskaan tavannut, ja Masumen elämä ottaa täysin erilaisen suunnan kuin hän oli koskaan osannut kuvitella.

Kohtalon kirja on vangitsevaa luettavaa, kirjan yli 600 sivua kääntyvät tiuhaan kun Masumen tarina etenee. Välillä ei voi kuin haukkoa henkeä: kuinka on mahdollista että yhden naisen harteille tuntuu kasaantuvan kaikki maailman suru ja paino, mistä tuo nainen aina löytää sisäisen voimansa jatkaa kaikesta huolimatta? Kohtalon kirja osoittaa omat ongelmat lähes mitättömiksi, toisaalta myös sen kuinka vahvoja naiset voivatkaan olla.

Saniee on kirjoittanut mielenkiintoisesti iranilaisuudesta, kuinka eri tavoin eri perheissä suhtauduttiin uskontoon ja naisten asemaan. Oli aika, jolloin Teheranin kaduilla nainen pystyi vapaasti kävelemään ilman huivia matkalla kouluun. Kohtalon kirjassa politiikka on hyvin keskeisessä osassa, minkä vuoksi sen julkaisu kiellettiin Iranissa kahdesti ennen sen vapautumista sensuurista. Saniee ottaa hahmojen suilla kantaa poliittisiin kysymyksiin ja kyseenalaistaa sokean luottamuksen valtaapitäviin.

Minulle tämä oli voimakas lukukokemus, vuosikymmenien ajan seurasin Masumen elämää kirjojen sivuilta ja sain kurkistaa iranilaiseen elämään naisen silmin. Vaikka kirjassa on paljon surua, epätoivoa ja synkkyyttä, on siinä myös rakkautta, voimaa ja ennen kaikkea toivoa. Ainoa miinus minulle oli kirjan loppu - en suostunut hyväksymään Masumen kohtaloa kuten hän itse lopulta teki.

Muita kirjan lukeneita:
Elegia
Annika
Krista
Annami

Pauliina Rauhala - Taivaslaulu

 Pauliina Rauhala - Taivaslaulu. Gummerus 2013.

Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka

Kannen kuvat: Istockphoto

"Itken tauluja jotka jäivät maalaamatta ja runoja jotka jäävät lukematta. Itken nuoruutta joka loppui liian nopeasti ja keski-ikää joka siintää liian kaukana. Itken lapsia jotka jäävät sylittämättä ja miestä joka jää suutelematta. Itken päiviä joina aurino ei nouse ja öitä joina kuu tuijottaa kasvojani kuolemankalpeana. Itken iloa joka katosi ja surua joka on kätkettävä."

Taivaslaulu kertoo Viljasta ja Aleksista, nuorista lestadiolaisista, joiden mielessä siintää perhe mutta heille ei kävisi niin kuin useimmille, ei yli kymmentä lasta. He ovat vapaita, he ovat kahlittuja. Ja tästä alkaa taistelu biologiaa vastaan, jonka he kerta toisensa jälkeen häviävät. Seuroissa katsotaan aina ensin naisen vatsaa, vasta sitten silmiin.

"Olen vatsani vanki enkä pysty suunnittelemaan elämää yhdeksää kuukautta edemmäs. Ainoa kalenterini on kuukautiskierto. Minä vuodan verta, minä lakkaan vuotamasta, minä kannan lasta, minä lakkaan kantamasta ja vuodan taas, ja siinä on kaikki, mitä minun on lupa odottaa."

Raskaus toisensa jälkeen tekee kuilun Viljan ja Aleksin välille, Vilja ei enää tiedä milloin hänen kehostaan katosi rytmi. Tähän he eivät olleet valmistautuneet, että kun edellinen raskaus on ohi, toinen jo ilmoittaa tulostaan. Viljalla ei ole mitään mahdollisuutta harkita työelämää, häntä tarvitaan enemmän kotona. Vuosi vuodelta silmänaluset tummuvat ja voimat ehtyvät, kun kaikille lapsille ei ehdi olla äiti. Oma uskominen epäilyttää, kuinka uskoa jos voimat loppuvat kesken ennen sitä?

Rauhala kirjoittaa kauniisti ja rohkeasti. Hän päästää lukijan uskovaisten maailmaan, jossa ehkäisy on kirosana ja vastoin Jumalan tahtoa. Maailmaan, jossa naiset voimiensa äärirajoilla pitävät perhettä koossa ja leipovat pakkaset täyteen pullaa. Se on huora joka ei halua äidiksi.

"Miehet voivat valita. Kotona he voivat kiinnostua tai kyllästyä, olla läsnä tai hävitä, ottaa osaa tai ulkoistaa itsensä, eikä kukaan sitä erityisemmin ihmettele. Se ei ole uskonkysymys. Naiset hoitavat kaiken sen, mikä miehiltä jää. Naiset voivat vain jäädä. Naiset voivat vain yrittää selvitä. Hyvät selviävät. Huonot eivät. Se on uskonkysymys."

Tässä on nyt kirja jonka toivon kamppailevan Finlandia -palkinnosta. Lukukokemus on ollut uskomaton, tämä vahva teos saa melkein sanattomaksi. Taivaslaulu pohtii uskoa Jumalaan, naisen osaa, oikeaa ja väärää, ja kuten takakannessa hienosti sanotaan: Se on viimeiseen asti elämän puolella.

Tämä rohkea, kaunis ja upeasti kirjoitettu kirja on kirjailijan esikoinen. Mitä voimmekaan vielä odottaa, kun hän näin upeasti vangitsee lukijan jo esikoisellaan? Tämä kirja on Tapaus.