Haruki Murakami: Maailmanloppu ja Ihmemaa

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja Ihmemaa

Tammi 2015

Suomennos Raisa Porrasmaa

Japaninkielinen alkuteos Sekai no owari to Hado-Boirudo Wandarando, 1985

Arvostelukappale kustantajalta

On jälleen tullut aika sulkea yhden lempikirjailijani kirjoittaman kirjan kannet ja sulatella lukemaansa. On jälleen tullut aika ihmetellä mitä tuli lukeneeksi ja samalla miettiä miten ihmeessä tästä osaa mitään kirjoittaa. Herra Murakami, olet jälleen kirjoittanut niin oudon kirjan ettei tosikaan.

Maailmanloppu ja Ihmemaa on Murakamin ennen suomentamattomia teoksia, vuodelta 1985. Siinä missä Murakamin viimeisin suomennettu teos Värittömän miehen vaellusvuodet ei säväyttänyt normaaliudellaan, on tässä sitten mielikuvitusta senkin edestä.

Kaksi maailmaa, Maailmanloppu ja Ihmemaa.

Ihmemaassa kenelläkään ei ole nimeä, puhutaan Laskijoista, Merkitsijöistä, ja ihmisistä heidän titteleillään. Kirjan päähenkilö on Laskija, kolmekymmentävuotias yksin asuva mies, joka saa Professorilta erikoisen tehtävän, joka samalla osoittautuu sellaiseksi millä tulisi pelastaa koko maailma, muuten tulee maailmanloppu.

Maailmanlopussa eletään vankkojen muurien sisäpuolilla, johon Portinvartija laskee sisään irrottaen samalla ihmisen ja varjon toisistaan. Jossa Untenlukija lukee unia yksisarvisten pääkalloista. Jossa kukaan ei kyseenalaista mitään. Jossa maailma ei enää jatku, sillä Maailmanloppu on viimeinen paikka.

Olen oikeastaan aika ristiriitaisissa fiiliksissä kirjan suhteen. Kirjan lukemisesta on aikaa mutta en ole saanut aikaiseksi oikein mitään järkevää sanottavaa kirjasta. Tykkään niin kovasti Murakamin maagisesta realismista ja hänen luomistaan vinksahtaneista hahmoista, mutta tämä ei ollut kuitenkaan napakymppi. Oikeastaan tämä oli mielestäni enemmän puhdasta fantasiaa, joten tavallaan se maaginen realismi puuttui kokonaan, ja vaikutti näin lukukokemukseen. Harmillisesti tämä on jo toinen Murakamilta lukemani teos johon en ole täysin ihastunut. Minulle parasta Murakamia on ehdottomasti (aivan loistava) IQ84 -saaga sekä Kafka rannalla. Tuntuu siltä, että noita on aika vaikea ylittää. (Tiedän myös, kuinka epäreilua on verrata teoksia toisiinsa, mutta niin siinä väkisinkin käy.)

Maailmanloppu ja Ihmemaa on ilmestynyt paljon ennen äsken mainitsemiani. Ajatella, että kolmekymmentä vuotta sitten ilmestynyt kirja suomennetaan vasta nyt. Ajankuvan pystyi kyllä lukemaan rivien välistä; Duran Duran, kameroiden filmirullat sekä C-kasetit.

Maailmanloppu ja Ihmemaa on selkeästi niitä Murakamin alkutuotannon teoksia, jotka eivät suoranaisesti ole juuri minulle. Suurta Lammasseikkailuakaan en ole lukenut, ja luulen että jää lukemattakin. Minulla ja Murakamilla on nyt selkeästi hieman erikoinen vaihe, kun emme pääse samalla aaltopituudelle nyt laisinkaan.

Cheryl Strayed: Villi vaellus

Cheryl Strayed: Villi vaellus

Like pokkari 2015

Suomennos Kirsi Luoma

Englanninkielinen alkuteos Wild. From Lost to Found on The Pacific Crest Trail

"Kävelyvauhti oli täysin erilainen tapa liikkua maailman halki kuin normaalit liikkumistapani. Kilometrit eivät olleetkaan jotain, mikä välähtelee yksitoikkoisesti ohi. Ne olivat pitkiä, syvällekäyviä retkiä rikkaruohojen ja multakokkareiden, tuulessa taipuilevien ruohonkorsien ja kukkien, kömpelösti liikahtelevien kirskuvien puiden maailmaan. Ne olivat hengitykseni ja askel kerrallaan polulle painuvien jalkojen ääni, suksisauvani napsahtelu. PCT oli opettanut minulle, mikä on kilometri."

Cheryl on 26-vuotias ja pahasti hukassa elämässään. Väkivaltainen isä on kadonnut elämästä, äiti kuoli Cherylin ollessa 22-vuotias, isäpuoli muuttui etäiseksi ja sisarukset erkanivat surussaan omille teilleen. Cherylin nuorena solmittu avioliitto rakoilee, hän ei ole enää onnellinen eikä millään oikeastaan ole enää niin väliä kun hän alkaa käyttämään heroiinia.

Elämässä tapahtuu yllättävä käänne, kun hän löytää kirjan nimeltä Pacific Crest Trail. Kirja kertoo eräreitistä, joka kulkee katkeamattomana Meksikon rajalta Kaliforniasta hieman Kanadan rajan yli ja kulkee yhdeksän eri vuoriston harjalla. Cherylin lukiessa kirjaa ja sormen siirtyessä kartalla eteenpäin, alkaa hänen sisällään itää ajatus: hän voisi kävellä tuon reitin, ellei koko matkaa niin kuitenkin niin paljon kuin se sadassa päivässä on mahdollista. Matkavalmistelut alkavat.

Mikään asia maailmassa ei kuitenkaan valmista siihen, kuinka rankka rupeama kyseessä tosiaan onkaan. Varpaankynnet irtoavat, selkään särkee, ja matka on taitettava yksin. Cheryl on kuitenkin päättänyt pärjätä ja löytää itsensä matkan aikana, tulla sellaiseksi naiseksi kuin haluaa olla.

Minua kirja kiinnosti jo aiemmin sen ilmestyessään, mutta kun kävin hakemassa kasan pokkareita kirjakaupasta päivieni ratoksi, lähti tämä elokuvakansiin vaihdettu pokkari lopulta matkaan mukaan. Villi vaellus veti alussa hyvin. Luin helposti kerralla puolet kirjasta, mutta kun jossain vaiheessa Cherylin ajatukset tuntuivat jymähtäneen ja junnaavan paikoillaan eikä matkakaan ehkä edennyt niin kovin rivakasti, keskittymiseni alkoi herpaantua. Selvää oli, että kengät hiersivät ja varpaankynnet irtosivat, ja että jatkuva nälkä ja rahapula vaivasivat.

Odotin kirjalta vielä enemmän sellaista "henkistä matkaa ja itsensä löytämistä", mutta joka jäi sitten kuitenkin hieman etäiseksi. Villi vaellus jäi enemmän matkakertomukseksi, vaikka kirjoittaja käykin läpi kipeitä asioita elämässään, ja saa lopulta tehtyä rauhan sen kaiken kanssa. Kirjan luki nopeasti, ja se oli paikoitellen hyvin mielenkiintoinen, mutta hieman etäiseksi se kuitenkin minulle jäi. Elokuvan näkeminen kuitenkin kiinnostaisi, ihan jo sen takia että pääosassa on yksi lempinäyttelijäni Reese Witherspoon.

Diana Gabaldon: Muukalainen & Sudenkorento

Diana Gabaldon: Muukalainen & Sudenkorento

Gummerus 2013

Kannet Eevaliina Rusanen

Suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi

Englanninkieliset alkuteokset Outlander, 1991 & Drafonfly in Amber, 1992

Olen viime aikoina viettänyt tiiviisti aikaa Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarjan parissa. En enää muista mikä ajoi minut ostamaan muutama viikko sitten sarjan ensimmäisen osan, mutta muistan kyllä aina miettineeni näiden lukemista. Ensimmäisen kerran tulin sarjasta tietoiseksi yläasteella, sillä sarjan ensimmäinen osa on suomennettu vuonna 2002. Mistään siis ihan uunituoreesta tapauksesta ei ole kyse, kun Gabaldon on kirjoittanut aloitusosan jo vuonna 1991. Nuorempana en vielä innostunut tarttumaan kirjoihin, sillä olivathan ne melkoisia paksukaisia ja ovat sitä edelleen.

Gabaldon kuitenkin onnistui kaikkien näiden vuosien jälkeen koukuttamaan tämän lukijan nykyhetkeen ja ennen kaikkea 1700-luvun Skotlantiin. Olen aina pitänyt historiallisista romaaneista ja minuun tämä maailma osui ja upposi.

Muukalainen on siis sarjan aloitusosa. Toinen maailmansota on juuri päättynt, ja Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle Frankin esi-isien synnyinseuduille Skotlannin ylämaalle. Frank on historioitsija ja tavattoman kiinnostunut omasta sukupuustaan, ja jaksaa luennoida Clairelle aina tarkasti löydöksiään. Claire on kiinnostunut lääkekasveista ammattinsa puolesta, ja lähtee eräänä päivänä vaeltelemaan nummeille Frankin jäädessä papereidensa pariin. Täysin tietämättään Claire astuu retkellään muinaisen kivikehään ja tarkemmin sanottuna kiven halkeamaan - joutuen keskelle 1700-luvun Skotlantia. 

Claire yrittää ensin ymmärtää mistä on kyse, ja ennen kaikkea päästä takaisin sinne maailmaan mistä lähti, mutta muinaiset klaanisodat ja ajan elämä on yhtäkkiä todellisuutta Clairelle. Niin uskomatonta kuin se onkin, Claire on nyt siinä ajassa mitä hänen aviomiehensä Frank tutkii kiinnostuneena. Ensimmäinen ihminen jonka hän nimittäin kohtaa, on Frankin esi-isä Jonathan Randall.

Clairen uusi elämä on täynnä epäluuloa paikallisten silmissä, kuka on tuo sassenach, muukalainen, jonka taustoista ei mitään tiedetä? Vakooja vaiko peräti noita? Vimmatusti hän yrittää päästä takaisin omaan aikaansa, mutta lopulta käy niin ettei hän enää haluakaan palata - hänellä on nimittäin aviomies yhdellä ja rakastettu toisella vuosisadalla.

Luettuani ensimmäisen osan, en voinut lopettaa lukemista tähän joten marssin kirjakauppaan ostamaan sarjan toisen osan, Sudenkorennon. Kirjan alku oli kuitenkin hienoinen pettymys, sillä heti alussa selviää että Claire on takaisin nykyhetkessä ja tarkemmin sanottuna Invernessissä oltuaan poissa melkein kaksikymmentä vuotta. Mukanaan hänellä on kaunis tyttärensä Brianna. Kun Muukalaisen viime sivuilla oltiin vielä Skotlannissa, saa nykyhetkessä Claire nyt järkytyksekseen huomata vanhalla kirkkomaalla yli 200 vuotta vanhan hautakiven jossa on hänen skottirakastajansa Jamien nimi. Mitä tapahtui? Oli aika tahmeaa päästä aluksi mukaan tarinaan ja tulin jopa miettineeksi että jäiköhän minulta nyt sitten kuitenkin joku osa lukematta tästä välistä... Onneksi tapahtumat alkavat vähitellen selvitä lukijalle ja saadaan syy siihen miksi Claire ei ole enää Jamien kanssa toisessa ajassa.

Paikoitellen kirjoja oli aika raskasta kahlata, sillä tiivistämisen varaa olisi mielestäni ollut monessa kohtaa. Skottikieli tuntui myös hieman oudolta, enkä ollut aina varma onko kyse ihan suoranaisesti kielioppivirheestä. Lisäksi kulmakarvojani nostattivat kirjojen seksikohtaukset joita tuntui olevan vähän turhankin paljon ja olivat liioiteltujakin. Mutta. Jokin näissä kuitenkin vetää puoleensa kun harmittelen ettei minulla ole heti käteni ulottuvilla sarjan kolmatta osaa, Matkantekijää. Se minun on hankittava mahdollisimman pian. Minusta muuten nämä pokkareiden kannet ovat paljon hienommat kuin mitä kovakantisten, viittaavat selkeästi kyseessä olevan historiallinen kirja.

Lisää kirjoista voi lukea myös Kirsin blogissa sekä Vinttikamarissa. 

Geert Kimpen: Kabbalisti

Geert Kimpen: Kabbalisti

Bazar 2011

Suomennos Titia Schuurman

Kansi Nic Oxby

Hollanninkielinen alkuteos De kabbalist

"Miten siunattu onkaan mies, joka löytää lukemattomien joukosta oman sukulaissielunsa."

Kabbalisti kertoo vuosina 1543-1620 eläneestä rabbi Hajjim Vitalin nuoruusvuosista. Vital on tärkeä hahmo kabbalan historiassa, ja hänen tarinansa onkin tässä kirjassa värikäs ja kiinnostava. Vitalin osuus kabbalan historiassa on merkittävä, sillä hän on kirjoituksissaan tuonut opettajansa rabbi Jitshak Lurijan opetukset koko kansan tietoisuuteen. Kabbalaan keskittyvä teos nostaa pohdittavaksi ihmisen itsekkyyden ja kunnianhimon, sillä kirjassa seurataan kuinka Vital itse selviytyy elämässään moraalisten haasteiden edessä ja kuinka elää elämän vaikeiden kysymysten kanssa.

Vital asui nuoruutensa Galileassa Tsfatin kaupungissa, kabbalan keskuksessa, jonne ihmiset vaelsivat kuuntelemaan viisaiden rabbien opetuksia. Kun Vitalin oppi-isä, rabbi Cordovero kuolee, käskee hän Vitalin mennä epäilyttävässä maineessa olevan rabbi Jitshak Lurijan oppiin. Kohtalonsa katkeruudesta huolimatta Vital tottelee rabbi Cordoveroa ja saakin tehtäväkseen kauan toivomansa haaveen: kirjan kirjoittamisen. Vitalin ajatuksia kuitenkin häiritsee Lurijan kaunis tytär johon Vital rakastuu vaikka tuota rakkautta ei koskaan oltu hänelle tarkoitettu. 

Kabbalisti on hyvin mielenkiintoinen kirja. Olen ostanut sen aikoinani alennusmyynneistä, ja se on lojunut hyllyssäni jo pari vuotta. Jostain syystä olin saanut päähäni, että kirja olisi omaelämäkerrallinen ja yhden henkilön hengellinen matka kabbalan opetuksiin, mutta mitä ilmeisemmin kannattaa joskus lukea ihan ajatuksella omistamiensa kirjojen takakannet. Joskus saattaa jopa yllättyä tekemistään löydöistä.

Kabbalisti on hyvin kirjoitettu ja vauhdikkaasti etenevä. Kirjan kirjoittajalla Geert Kimpenillä on taustaa käsikirjoittajana, joten kirjan elokuvamaisuus ja dramaattisuus juontaa mitä ilmeisemmin tästä. Vaikka Vital on oikea olemassa ollut henkilö, on tarina itsessään fiktiota. Kuinka paljon, sitä en tiedä. Hyvin Kimpen on kuitenkin saanut Vitalin tarinan elämään.

Minua kiehtovat tällaiset itämäiset, uskonnolliset ja mystiset tarinat, vaikka en koekaan olevani mitenkään uskonnollinen ihminen. Esimerkiksi Elif Shafakin Rakkauden aikakirja on hyvä esimerkki tästä aihealueesta. Jotain maagista ja puoleensa vetävää niissä on... Tämän kirjan luin mielelläni.

Kirjaa ei hirveästi ole blogeissa luettu, mutta ainakin Leenan jutun voi käydä lukemassa ja Kuuttaren kanssa olen täysin samaa mieltä siitä, että on hieman arveluttavaa markkinoida kirjaa verraten sitä Paulo Coelhoon.

Tällä kirjalla osallistun oman kirjahyllyni lukemattomien haasteeseen, eli kymmenestä kirjasta on nyt yksi luettu!

John Boyne - Leijuva poika

John Boyne - Leijuva poika
Bazar 2014
Suomennos Laura Beck
Kuvitus Oliver Jeffers
Englanninkielinen alkuteos The Terrible Thing That Happened To Barnaby Brocket


Tämä on kertomus Billy Brocketista. Voidaksesi ymmärtää Billyä sinun täytyy ensin ymmärtää hänen vanhempiaan, kahta ihmistä, jotka pelkäsivät niin kovasti kaikkea erilaista, että päätyivät tekemään erään kauhean asian, jonka seuraukset järkyttivät kaikkia heidän läheisiään.

Billy syntyy perheeseen, joka on aivan tavallinen. Itse asiassa lakimiesvanhemmat kaihtavat kaikkea, mikä poikkeaa tavallisesta ja normaalista. Liika huomion herättäminen ei ole normaalia, ja he pyrkivät kaikessa tavallisuuteen. Muu perhe Billyn siskoineen ja veljineen on täysin normaali, mutta yksi tavallisuudesta poikkeava asia perheessä on: painovoimaa uhmaava Billy.

Heti syntymästä lähtien Billy alkaa leijua, ja saa tuoreet vanhemmat kauhistuneiksi. Billy poikkeaa täysin normaalien vanhempien normaalin perheen käsitteestä. Billy asuu käytännössä neljän seinän sisällä, sillä vanhemmat eivät halua että naapurit näkevät Billyä. Eräänä päivänä vanhemmat saavat tarpeeksi, ja tekevät kauhean ratkaisun. Kauhean tapahtuneen seurauksena Billy joutuu seikkailuun, joka vie häntä ympäri maapalloa päämääränä kuitenkin koti.

Leijuva poika ottaa teoksella kantaa erilaisuuteen; kuka määrittelee outouden, mikä oikeasti on nornaalia? Vanhempien ajatukset ja reaktiot poikaansa sekä erilaisuutta kohtaan ovat hyvin mustavalkoisia ja aika järkyttäviäkin. Leijuva poika on ensisijaisesti satu, mutta tätä voi hyvin lukea kaikenikäiset, sillä aihe saa jokaisen lukijan pohtimaan erilaisuutta.

Kirjaa oli helppo lukea, ja sitä värittivät myös muutamat kuvat. Koin kirjan lapsilukijoita ajatellen hyvin opettavaiseksi, kun Billy kohtaa matkallaan erilaisia ihmisiä ja tarinoita erilaisuudesta. Lapsi ja aikuinen saavat tästä yhdessä paljon pohdittavaa ja keskusteltavaa. Pidinkin kirjasta muuten paljon, mutta loppuratkaisuun en ollut tyytyväinen. Koska kirjan loppuratkaisua pohtimalla tulee paljastaneeksi ehkä liikaa, en takerru tähän enempää. Jonkun mielestä loppu on varmasti ihan hyvä, mutta itse jäin vähän närkästyneeksi.

Erikoinen juttu muuten, että englanninkielisessä teoksessa Billy on ilmeisesti ollut Barnaby (kirjan englanninkielisen nimen perusteella), mutta tosiaan tässä suomenkielisessä sitten Billy. Ehkä Billy kääntyy suomalaisten suussa paremmin kuin Barnaby?

Haruki Murakami - IQ84, osa 3

Haruki Murakami - IQ84 (2010)

Tammi 2013

Suomennos Aleksi Milonoff

Kansi Laura Lyytinen

 

"Silti Aomame jaksoi istua parvekkeella ja vahtia silmä tarkkana leikkipuistoa. Hän oli kuin merimies, joka on kiivennyt korkeaan mastoon ja tähyilee aavalla merelle etsien kalaparvia tai periskoopin uhkaavaa varjoa. Aomamen valpas katse haki vain yhtä ainoaa - Tengo Kawanaa."

Matkani kahden kuun taivaan alla, vuodessa IQ84, on tullut nyt päätökseen. Ja millainen matka se on ollutkaan! Luettuani ensimmäiset kaksi osaa, kärsin niin pahoista vieroitusoireista että kolmas osa oli saatava lukuun ja pian. Yritin kovasti olla ahmimatta kirjaa kerralla, sillä en vain olisi halunnut tämän loppuvan. Sarjan lukemisen jälkeen jäljellä on nyt ikävä. IQ84 vei minua täysin, ja olen todella iloinen että tämä voitti Blogistanian Globalian.

Kolmas osa alkaa siitä mihin toisessa osassa jäätiin: taivaalla on kaksi kuuta, jotain outoa on tekeillä, eivätkä Tengo ja Aomame ole löytäneet toisiaan. Uutena kertojaäänenä on luotaantyöntävä, molempien perässä oleva salapoliisi Ushikawa, joka on tärkeässä roolissa maailmassa jossa Aomame ja Tengo etsivät toisiaan vimmatusti. Aomamen ja Tengon täytyy saada todellisuus nyrjähtämään takaisin vuoteen 1984, sillä rinnakkaistodellisuuden järjestys uhkaa sortua. Mutta ehtivätkö he löytää toisensa ennen kuin heidät löydetään?

Päätösosa on hieman erilainen verrattuna kahteen ensimmäiseen osaan. Tässä edetään selkeästi rauhallisemmin, vaikka odotin menon olevan vauhdikkaampaa. Rauhallisempi tahti ei kuitenkaan missään vaiheessa häirinnyt tai vienyt tehoa tarinalta, se kaikki sopi tilanteeseen hyvin.Verkko kiristyy ympärillä hitaasti, mutta saa lukijan odottamaan loppuratkaisua silti suurella jännityksellä.

IQ84 on paljon sellaista mitä ei ymmärrä, mutta josta toisaalta voisi kertoa paljonkin. Aina kun kohdalle osuu todella hyvä kirja joka vie jalat alta, vie se selkeästi myös taidon kirjoittaa kirjasta mitään ylistyssanoja järkevämpää. IQ84 on kirja, joka täytyy lukea, kokea ja antaa viedä mennessään. Minulle kirjan maailma on ollut sellaista josta on ollut vaikeaa palata takaisin, tässä tarinassa olen ollut niin kiinni viime viikkoina etten ihan heti muista koska viimeksi näin olisi kirjan kohdalla käynyt. Kirja sisältää paljon on paljon outoja asioita, eikä loppukaan anna paljon vastauksia, mutta ehkä siinä juuri on osa Murakamin taikaa: lukija jää hämmennyksen valtaan, mutta silti pohtimaan mistä tässä kaikessa on kyse. Murakamilla on taito kirjoittaa niin, etteivät oudot asiat loppupeleissä edes tunnu niin kovin oudoilta, kaikki on mahdollista.

IQ84 on ollut minulle huikea lukukokemus, siitä ei pääse mihinkään. Yksi parhaimpia lukemiani kirjoja. Muuta en aio enää sanoa kuin että lukekaa te jotka ette vielä ole kirjaan tarttuneet. Teillä tämä huikea maailma on vielä edessä, minä yritän päästä IQ84:n tunnelmasta vähitellen muiden kirjojen pariin, helppoa se ei tule olemaan.

Haruki Murakami - IQ84, osat 1&2

Haruki Murakami - IQ84 (2009)

Tammi 2013

Suomennos Aleksi Milonoff

Kansi Laura Lyytinen

"Tahdoin tai en, olen nyt täällä, vuodessa IQ84. Minun tuntemaani vuotta 1984 ei ole enää olemassa. Nyt on IQ84. Ilma on muuttunut, maisema on muuttunut. Minun täytyy sopeutua tähän kysymysmerkkimaailmaan mahdollisimman nopeasti. Niin kuin eläimen, joka on vapautettu uuteen metsään. Jotta voin pitää puoliani ja säilyä hengissä, minun pitää oppia ja sisäistää paikan säännöt."

Olen ollut jo useamman päivän poissa blogimaailmasta johtuen siitä että olen elänyt aivan toisessa maailmassa, tarkemmin sanottuna rinnakkaistodellisuudessa ja vuodessa IQ84. Venytin lukemistani loppua kohden sillä en olisi millään halunnut tämän kirjan loppuvan! Tämä kirja on kerta kaikkiaan vienyt nyt lukijaa, koska kärsin kuuhulluudesta ja täysikuun aikana kirja tuli jopa uniini. Oli vaikeaa herätä normaaliin arjen oravanpyörään kun mieli on vuodessa IQ84.

Kirjan alussa tuntuu siltä ettei juuri mitään tapahdu, mutta sitten kirja alkaakin vetää puoleensa niin paljon että tällä hetkellä kärsin suorastaan vieroitusoireista kun odotan vain kolmannen osan saapumista kotiini. En usko että saan tässä välissä edes aloitettua uutta kirjaa ennen kuin olen tämän sarjan saanut luettua. Todella, todella koukuttavaa.

On vuosi 1984, ja Aomame istuu taksissa keskellä liikenneruuhkaa ja toivoo ehtivänsä työkeikalle. Aomame tappaa työkseen miehiä, jotka hakkaavat vaimojaan. Koska liikenne on täysin tukossa, kuljettaja neuvoo Aomamelle oikotien hätäpoistumistikkaita pitkin. Kun Aomame on laskeutunut tikkaat alas, hän huomaa siirtyneensä rinnakkaistodellisuuteen jonka taivaalla on kaksi kuuta.

On vuosi 1984, ja matematiikanopettaja Tengo saa käsiinsä oudon käsikirjoituksen, jonka on kirjoittanut nuori tyttö, Fuka-Eri. Tengo alkaa työstää kömpelöä tekstiä romaaniksi joka saavuttaa huikean suosion, mutta Fuka-Eri ei ole kiinnostunut suosiosta. Kirjan menestyksen huipulla Fuka-Eri katoaa, ja Tengo tajuaa kirjoittaneensa tarinaa maailmasta, jossa on kaksi kuuta ja niin nyrjähtää todellisuus raiteiltaan.

Aomamen ja Tengon elämät liittyvät toisiinsa, ja lukija odottaa koko ajan milloin Aomame ja Tengo kohtaavat kasvotusten. Kirjan lopussa polut alkavat hieman kohdata mutta maailma ympärillä jatkaa muuttumista yhä kummallisemmaksi, he molemmat näkevät taivaalla kaksi kuuta ja ymmärtävät, että jotain on alkanut tapahtua. Kaikki eivät nimittäin voi nähdä kahta kuuta.

Murakami on todellakin yksi lempikirjailijoistani, olen lukenut häneltä ennestään Norwegian Woodin ja Sputnik- rakastettuni, joista pidin erittäin paljon. IQ84 on enemmän juonivetoisempi ja siksi vielä niin paljon enemmän koukuttavampi. Murakamin kirjoittamana mikään ei tunnu mahdottomalta, ja oudoimmatkin asiat tuntuvat luonnollisilta. IQ84 on uskomaton kirja, tätä tiiliskiveä ei kannata pelätä, sillä sivumäärä ei tunnu missään kun tarina alkaa edetä.

"Jos et ymmärrä ilman selitystä, et ymmärrä myöskään selityksen kanssa."

Erin Morgenstern - Yösirkus

Erin Morgenstern - Yösirkus

Basam Books 2012

Suomennos Hanna Toivonen

The Night Circus 2011

Sirkus saapuu varoittamatta.

Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.

Korkealle kohoavat teltat ovat mustavalkoraidallisia. Missään ei bäy punaista tai kultaa eikä lähistön puiden ja niittyjen vehreyden lisäksi muitakaan värejä. Koristeellinen takorauta-aita sulkee sisäänsä tämän värittömän maailman, lukemattomat erikokoiset ja -muotoiset teltat, harmaata taivasta vasten piirtyvät mustat ja valkoiset raidat. Ulospäin näkyvä näkyvä vähä maaperäkin on maalilla, jauheella tai jollain sirkustempulla mustavalkoiseksi värjättyä.

Mutta sirkus ei ole auki yleisölle. Ei vielä.

Eletään 1800- luvun loppupuolta ja 1900- luvun alkupuolta ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Salaperäinen ja lumoava Le Cirque des Rêves saapuu kaupunkiin aina varoittamatta, jolloin se aukeaa hämärän laskeutuessa ja sulkeutuu sarastuksen aikaan. Mustavalkoisten telttojen sisään kätkeytyy täydellinen pako maailmasta, hengästyttävää taikuutta joka lumoaa kävijänsä.

Mustavalkoraidallisten telttojen sisään kätkeytyy myös muuta, sillä kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kisaavat pelissä johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Sirkus toimii pelikenttänä, näyttämönä, jossa heidän tulee ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Pelin kulku ei ole nuorille täysin selvä, varmaa on vain se, että peliä ei voi lopettaa kesken. Nuoret taikurit näkevät kilpailun luovana yhteistyönä, ja pian Celia ja Marco rakastuvat toisiinsa tietämättä sitä, että kilpailussa vain toinen voi voittaa. Kuinka käy nuorten rakastavaisten?

Yösirkus valikoitui luettavakseni taannoisella kirjastoreissullani. Kirja on luettu jo hyvän aikaa sitten, mutta tämän tekstin kirjoittamiseen on kulunut aikaa, sillä minulla ei tahdo olla kirjasta erityisemmin sanottavaa. Yösirkus vaikutti alussa hyvin mielenkiintoiselta, mutta oikeastaan ainoaksi mieleenpainuvaksi asiaksi jäi miljöö ja sen kuvailu. Sirkus tapahtumapaikkana on virkistävän erilainen ja omaperäinen. Morgenstern kirjoittaa hyvin kuvailevasti, tuo lukijalle hyvin esille värit, maut ja juuri miljöön. Välillä tuntui kuin olisi itse ollut paikalla, eikä telttojen sisään kätkeytyvä maailma tuntunut vaikealta kuvitella.

Asetelma hengenvaarallisesta pelistä josta ei ole mahdollista irtautua, ja siihen liittyvä rakkaustarina antaa hyvät edellytykset onnistuneeseen tarinaan, mutta tässä tapauksessa kaikki jää hyvin laimeaksi. Celian ja Marcon välinen rakkaustarina jää kuitenkin aika etäiseksi, eikä saa lukijaa syttymään. Loppuratkaisu ei tuntunut niin räjähtävältä kuin olin odottanut, kirja antaa liiaksi odottaa jotain hyvin suurta ja ihmeellistä tapahtuvan. Sivuilla leijaileva salaperäisyys ja odotuksen tunne vie liikaa tehoa tarinalta. Lumous, jota odottaa kirjojen sivuilla olevan, ei toteudukaan. 

Ja juuri siksi itse sirkus on kirjan parasta antia. Tuossa mustavalkoraidallisessa sirkuksessa haluaisin itsekin käydä, sen verran visuaalisesti Morgenstern kuvailee tuota lumoavaa sirkusta. Jotain tämä kirja olisi vielä kaivannut enemmän, jotain voimakkaampaa että olisin tähän ihastunut.

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe

WSOY 2013

Suomennos Helene Bützow

The Fault In Our Stars 2012

"Minä olen kranaatti", sanoin uudestaan. "Haluan vain pysyä kaukana kaikista ja lukea kirjoja ja ajatella ja olla teidän kahden kanssa, koska en mahda mitään sille, että te joudutte kärsimään. Te olette pakostakin mukana. Voisitteko vain hyväksyä sen? Minä en ole masentunut. Minun ei tarvitse käydä enää missään. Enkä voi olla tavallinen teini-ikäinen, koska olen kranaatti."

Hazel on 16-vuotias parantumatonta kilpirauhassyöpää sairastava tyttö. Hazel on onnekas saadessaan muutaman lisävuoden uudella testikokeilussa olevalla lääkkeellä joka estää syövän leviämistä enempää Hazelin kehossa. Hazel joutuu kuitenkin kantamaan mukanaan jatkuvasti happipulloa sillä Hazelin omat keuhkot eivät kestä hengittämistä. Hazelia ei erityisemmin kiinnosta elämä kodin ulkopuolella, hän haluaisi vain olla kotona ja lukea, mutta menee vanhempiensa painostamana syöpää sairastavien tukiryhmään. Kerran mukana on poika, Augustus, johon Hazel rakastuu. Augustus sairastaa luusyöpää ja on sen vuoksi menettänyt toisen jalkansa. Kuolemaan tuomitut nuoret heittävät hurttia huumoria sairaudestaan ja rakastuvat toisiinsa. Elämän käsikirjoitus menee uusiksi.

Olen ollut kiinnostunut kirjasta sen ilmestymisestään lähtien, mutta vasta nyt ehdin tämän melkoisen kauhean kannen omaavan kirjan lukemaan. Tämä oli kirjastossa nuorten aikuisten kohdalla, mikä kyllä kirjaa lukiessa ymmärsin pitävän paikkansa. En ollut suoranaisesti kirjan kohderyhmää, ja ehkä siksi tämä ei ollut ihan niin täydellinen lukukokemus minulle kuin olisin odottanut. Mutta kyllä tässä oli paljon hyvää. Uskoisin, että jos olisin lukenut tämän kymmenen vuotta sitten tämä olisi ollut ihan napakymppi.

Pidin henkilöhahmoista ja ennen kaikkea huumorista. Niin mustaa, niin nokkelaa että pakko on nauraa. Ja heti perään sitä miettii että ei syöpälapsille saisi nauraa, mutta niinhän se on että raskaan asian kestää paremmin kun osaa nauraa sille. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka Augustus tuntui välillä vanhemmalta kuin kirjassa annetaan ymmärtää, mutta kun asiaa tarkemmin ajattelee, en pitänyt sitä häiritsevän epäuskottavana. Monestihan hyvin nuoret syöpää sairastavat lapset tuntuvat ikäistään vanhemmilta, syöpä kasvattaa heitä ja he suhtautuvat elämään eri tavalla. Vaikka huumoria kirjasta löytyy, on tämä myös hyvin surullinen, sillä lopussa kyyneleet tulevat väkisinkin.

"Olisi etuoikeus, jos sinä särkisit sydämeni."

"Maailma ei ole toiveiden toteuttamistehdas."

"Joskus tuntuu siltä, että maailmankaikkeus haluaa tulla huomatuksi."

Charles Dickens - Saiturin joulu

Charles Dickens - Saiturin joulu

Egmont Kustannus / Kirjalito 2007

Suomennos Antti Autio

Kirja kuvitus P. J. Lynch

A Christmas Carol, In Prose: Being A Ghost Story of Christmas 1843

"Tässä pienessä aavetarinassa olen koettanut herättää henkiin erään ajatuksen haamun, jonka tarkoituksena ei suinkaan ole saattaa lukijoitani suuttumaan, ei itseensä, toisiinsa, jouluun eikä minuunkaan. Kummitelkoon se heidän kodeissaan mukavalla tavalla, älköönkään yksikään heistä tahtoko sitä haudata."

Näin aloittaa Charles Dickens kirjansa joulukuussa 1843. Kirjan, jota yhä rakastetaan ja luetaan vielä tänäkin päivänä.

Vanha, itsekäs ja saituri Ebenezer Scrooge on tunnettu epäsosiaalisuudestaan, ja varsinkin joulua hän inhoaa yli kaiken. Sitten, eräänä jouluyönä hän saa vieraakseen edesmenneen liikekumppaninsa hengen, joka varoittaa Scroogea tekemästä samaa virhettä elämässään kuin mitä hän on tehnyt unohtaessaan auttaa lähimmäisiään ja nauttia elämästä. Vielä haamun poistuessakin Scrooge yrittää uskotella tilanteen olleen vain harhaa. Mutta tulevina kolmena yönä hänelle saapuu menneen, nykyisen ja tulevan joulun henget jotka saavat Scroogen silmät avautumaan ja ymmärtämään tekojensa seuraukset, kuinka ilkeä ihminen hän on ollutkaan.

Uuden mahdollisuuden seurauksena hän muuttuu lempeäksi ja hyväntahtoiseksi mieheksi, joka haluaa tuoda joulun myös lähimmäistensä sydämiin.

Pidän valtavasti tästä painoksesta mikä minulla on, kirjan kuvitus on upea ja oikeissa kohdissa sopivan karmaiseva. Näin tarinan teho tulee todella lähelle. Tarinan taika ei tänä päivänäkään ole millään tavalla vanha tai kulunut, joulun sanoma on hyvinkin ajankohtainen asia nykyisen taloustilanteen ja toisaalta kauhean kulutusjuhlan aikanamme. Joulun tärkein sanoma tuntuu unohtuneen. Saiturin joulu levittää rakkauden ja hyvän tahdon sanomaa, ja siksi se onkin yksi maailman hienoimmista ja tunnetuimmista joulutarinoista!

"Henkien kanssa Scrooge ei enää sen koommin ollut tekemisissä, koska oli läksynsä oppinut. Hänestä sanottiin aina, että hän, jos kuka, tiesi, kuinka joulua kuului juhlistaa. Pitäköön se paikkansa myös meidän kohdallamme - meidän kaikkien! Ja niin kuin pikku Tim sanoi, Jumala siunatkoon meitä jokaista!"

Kirjan on äskettäin lukenut myös Henna ensimmäistä kertaa ja ihastunut.

Liza Klaussman - Punaisen sään tiikerit

Liza Klaussman - Punaisen sään tiikerit (Tigers in Red Weather) WSOY 2013

Suomennos Mari Janatuinen

Kannen kuva Genevieve Naylor / Corbis / Skoy

Graafinen suunnittelu Anna Makkonen

Serkkutytöt Nick ja Helena ovat pitäneet yhtä lapsuudesta saakka, ja viettäneet aikaa suvun hienolla huvilalla Martha's Vineyardissa nauttien auringon paahteesta. Toisen maailmansodan päättyessä Helena lähtee kihlattunsa Averyn mukaan Hollywoodiin ja Nick Floridaan aloittaakseen elämänsä sodasta palaavan miehensä Hughesin kanssa. Maailma on avoin ja täynnä mahdollisuuksia.

"Talot, aviomiehet ja keskiyön ginijuhlat", Nick sanoi. "Mikään ei muutu. Ei ainakaan niin, että sillä olisi väliä. Kaikki on niin kuin aina ennenkin."

Elämä näyttää kuitenkin nurjat puolensa, ja useiden katkerien vuosien jälkeen Nick ja Helena tapaavat tuskin puheväleissä suvun huvilalla, Tigers Housessa, teini-ikäisten lastensa kanssa. Jännitteet kasvavat jälleen, kun lapset löytävät lähistöltä ruumiin. Mitä sen jälkeen tapahtuu?

Tämä syksyn uutuuskirja kiinnosti minua kovasti, ja kun huomasin tämän kirjaston hyllyssä, en aikaillut. Olen viettänyt muutaman illan paahtavan auringon alla, petosten ja intohimojen vallitessa tragedian keskellä. Olen ollut täysin mukana tässä älykkäässä romaanissa, joka on toisaalta hidas ja tunnelmallinen, toisaalta erittäin mukaansa tempaava sillä ne pinnan alla kuohuvat myrskyt...

Punaisen sään tiikereissä pääpaino on ihmissuhteissa, vaikka kirjan sivuilta ruumis löydetäänkin. Klaussman kirjoittaa taitavasti eri aikatasoissa eri henkilöiden äänillä pitäen jännitystä yllä. Jokaisella on selkeästi oma äänensä: valheet ja pettymykset elämän varrelta nousevat esiin. Vaikka paikoitellen pientä ajallista hyppimistä tapahtuu, kerronta ei kärsi.

Klaussman haastaa lukijansa. Lukijana on välillä täysin hukassa ketä henkilöä ymmärtää, kenelle antaa sympatiansa. Tässä tulee esille todella se, että ihminen ei ole täydellinen, jokainen tekee virheitä, jokaisella on salaisuutensa ja huonot puolensa. Tärkeintä on katsoa pinnan alle, kiillotetun perheidyllin taakse. Punaisen sään tiikerit ei ole kaunis tarina, mutta mieleen se jää. Uskomatonta että kyseessä on esikoiskirja, niin vahvaa ja älykästä kerrontaa tässä on. Suosittelen!

Kirjan on lukenut mysö Laura.

Eowyn Ivey - Lumilapsi

Eowyn Ivey - Lumilapsi (The Snow Child 2012) Bazar 2013. 

Suomennos Marja Helanen

Kannen kuvitus Alessandro Gottardo (Shout)

Suomenkielinen kansi Susanna Appel

""Vaimo, menkäämme pihalle talon taakse tekemään pieni lumityttö. Kenties hän herää henkiin ja rupeaa meille pieneksi tyttäreksi."
"Mieheni", vanha nainen sanoo, "ei sitä tiedä miten käy. Mennään vain pihalle tekemään pieni lumityttö.""
- Arthur Ransome, Pieni lumentytär

Näin alkaa kirjan ensimmäinen osa, josta alkaa Jackin ja Mabelin ihmeellinen tarina Alaskan villissä ja karussa maisemassa. Jack ja Mabel ovat lapseton pariskunta, joka on muuttanut 1920- luvun Alaskaan pakoon suruaan ja uskoa uuden elämän aloittamisesta. Suru on kuitenkin ajanut pariskuntaa erilleen, ja Alaskan julmuudessa Jack raataa pellolla pariskunnan elannon eteen kun taas kotona Mabel kärsii yksinäisyydestä ja epätoivosta.

Eräänä iltana, pitkän ja synkän syksyn jälkeen maahan sataa lumi. Lumen tulo saa Mabelissa ja Jackissa aikaan hetkellisen ilon, ja lumen tuoma toivo saa heidät pihalle tekemään lumesta tytön jolle Mabel pukee punaisen kaulaliinan ja lapaset. Aamulla lumilapsi punaisine kaulaliinoineen ja lapasineen on kuitenkin poissa, mutta metsästä ilmaantuukin oikea pieni tyttö kettu kannoillaan heidän elämäänsä.

Tyttö on nimeltään Faina. Kukaan ei ole koskaan nähnyt tyttöä, mutta siellä, keskellä Alaskan villiä luontoa asuu ja metsästää tuo pieni ja kaunis tyttölapsi. Vähitellen Jack ja Mabel alkavat ymmärtämään tyttöä ja tutustuessaan tyttöön alkavat rakastaa tätä kuin omaa lasta jota heille ei koskaan suotu. Fainan myötä elämä muuttuu valoisammaksi ja myös Mabel ja Jack löytävät jälleen toisensa, muistavat miksi toisiinsa rakastuivat.

Lumilapsi on kaunista luettavaa, ja Alaskan luonto tulee lähelle lukijaa. Ivey kuljettaa tarinaa hitaasti mutta vangitsevasti, arkinen aherrus peltotöissä ei missään vaiheessa puuduta. Tämä kiireetön kerronta on taidokasta, ja Ivey kuvaa myös vahvasti Alaskan ankaraa ja kaunista luontoa. Alaska tulee niin iholle, että sinne alkaa väkisinkin haaveilla.

Lumilapsen olen halunnut lukea jo pitkän aikaa, heti kun luin siitä ensimmäisen arvion. Vaikka viihdyin tämän taidokkaan romaanin parissa, alun lumoavuus lässähtää loppua kohden. Kirjan ensimmäinen ja toinen osa olivat onnistuneita ja ihastuttavia, mutta kolmas ja viimeinen osa ei saanut minua vakuuttuneeksi. En karsasta aikuisten satuja, enkä uskokaan että hienoinen pettymys tästä johtuukaan, mutta kuten sanottua, lumoavuus ei riitä täysin loppuun saakka.

Iveytä luen mielelläni jatkossakin. Luminen Alaska on kiehtova ja eksoottinen miljöönä. Tässä tarinassa se on oikeastaan kuin yksi henkilöistä. Sain muuten itselleni taas muistutuksen, kun eräässä kohdassa mainitaan Jack Londonin Valkohammas: olen halunnut lukea kirjan jo kauan!

Karin Slaughter - Triptyykki

Karin Slaughter - Triptyykki ( Triptych 2006) Tammi 2009.

Suomennos Annukka Kolehmainen

Sain mielettömän kipinän aikaiseksi, kuin luin vähän aikaa sitten Slaughterin uusimman Will Trent - sarjaan kuuluvan dekkarin, Yli rajan. Nyt olenkin haalinut sarjan aikaisempia osia, ja nyt on luettu sarjan ensimmäinen osa, Triptyykki.

Tapahtuvat sijoittuvat Atlantaan, jossa poliisi Michael Ormewood saa avukseen erikoisagentti Will Trentin selvittämään julmaa murhaa, jossa naisen kieli on purtu irti. Will kärsii lapsuustraumojensa lisäksi vaikeasta dysleksiasta, mutta omaa vahvan vaiston mitä tulee rikosten selvittämiseen. Michaelin on vaikea sietää Williä, hänellä on omasta takaa ongelmia kotona vaimonsa ja autistisen poikansa kanssa.

Julma naisiin kohdistuva murha ei ole ensimmäinen laatuaan, jo kaksikymmentä vuotta sitten löydettiin kaunis lukiolainen Mary Alice raiskattuna ja silvottuna omasta huoneestaan, ja nuori John joutui vankilaan sovittamaan tekoaan. Nyt jo aikuinen mies John vapautuu vankilasta ja yrittää rakentaa elämäänsä uudestaan, silti murhat jatkuvat ja John saa järkytyksekseen selville että joku käyttää hänen henkilöllisyyttään hyväkseen. On käyttänyt koko ajan. Vaan kukapa uskoisi murhamiestä?

Palasia alkaa pikku hiljaa loksahdella paikoilleen, ja olin täysin ällikällä lyöty kun Slaughter alkaa paljastamaan pienen pieniä asioita. Nerokasta antaa jokaisen kertoa omaa tarinaansa ja sitten antaa kertoa toisen ihmisen toimesta ihmisestä aivan päin vastainen tarina. Mikään ei ole sitä miltä aluksi näyttää.

Kirjassa kohtaavat Michaelin ja Willin lisäksi myös jo lapsuudestaan saakka tunteneet Will ja Angie. Heillä molemmilla on takanaan rankka lapsuus, joista he molemmat yhä edelleen kantavat mukanaan raskaita taakkoja, Will arpiaan myöten. Angie toimii Atlantassa siveysrikospoliisissa ja peitetehtävissään toimii ilotyttönä. Angiellakin on osansa tarinassa, onhan kotirapussaan murhattu tyttö prostituoitu.

Ja voi Will sentään, hänet haluaa vain ottaa kainaloonsa. Vaikea lapsuus, arvet ja dysleksia tekevät hänestä epävarman, jota Angie käyttää hyväkseen. Siinä missä olin jo viimeksi täysin raivoissani Angielle, annoin tässä ihan hieman periksi, vain hieman, sillä tiedän että Angie ei tule olemaan jatkossa olemaan helppo tapaus, kuitenkin tässä hän ajatuksissaan myöntää että rakkaudestaan hänen tulisi päästää Will vapaaksi...

Triptyykki on melkoinen tiiliskivi, yli 500 sivua. Alussa tuntuu kuin mitään ei tapahtuisi, mutta jossain vaiheessa huomaa että sivuja kääntyy tiuhempaan tahtiin, ja täydellinen koukutus on tapahtunut.

*******
Olen ollut viime aikoina todella huono keskittymään lukemiseen, tämän kirjan luin jo pari viikkoa sitten mutta ehkä aurinko on pehmittänyt päätä sen verran etten tahdo jaksaa nyt keskittyä lukemiseen tai bloggailuun. Tämäkin teksti on ollut luonnoksissa jo vaikka kuinka kauan.. Olen lukenut vuorotellen kahta eri kirjaa ja odottanut jomman kumman imaisevan minut mukaansa. Aikani on mennyt ihanista ilmoista nauttien ystävien kanssa. Hmm, eiköhän lukujumi tästä vielä aukea. :)

Haruki Murakami - Sputnik-rakastettuni

Haruki Murakami (Supuutoniku no koibito 1999) Tammi 2003. Suomennos Ilkka Malinen

Kertojaäänenä toimii tokiolainen opettaja K, joka on rakastunut itseään nuorempaan Sumireen. Sumire on lapsesta saakka päättänyt vakaasti ryhtyä kirjailijaksi ja opiskelee vuoden verran yliopistossa kirjallisuutta ennen kuin jättää koulun kesken. Sumire haluaa keskittyä koulun sijaan kirjoittamiseen, ja koulu tuntuu pelkästään ajanhukalta. Sumiren kirjallinen idoli on Jack Kerouac, ja hän kantaa mukanaan tämän kirjoja tehden niihin jatkuvasti muistiinpanoja ja alleviivaatakseen hyviä sitaatteja. K:lla ja Sumirella on kuitenkin vain ystävyyssuhde, vaikka K kovasti kaipaa enemmänkin.

"Voisin sama tien sanoa asian suoraan. Olin rakastunut Sumireen. Tunsin vetoa häneen ensi hetkestä jolloin keskustelimme, ja kohta paluuta ei ollut. Pitkään aikaan en kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin häntä. Yritin kertoa hänelle mitä tunsin, mutta jotenkin tunteille ei löytynyt oikeita sanoja. Ehkä niin oli parempi. Jos olisin pystynyt puhumaan hänelle tunteistani, hän olisi vain nauranut minulle."

Serkkunsa häissä Sumire tapaa itseään seitsemäntoistavuotta vanhemman Miun, ja tapahtuu niin että Sumire rakastuu tähän, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Rakastumista ei häiritse edes se tosi asia, että Miu on nainen. Hän on löytänyt oman Sputnik- rakkaansa, ja yht'äkkiä Sumiren suunnittelema kirjailijan tie vaihtaa suuntaa, Miu kuljettaa häntä eteen päin. Rakkaus muuttaa kaiken Sumiressa ja hieman resuinen Sumire alkaa pukeutua tyylikkäästi ja työskennellä Miun kansainvälisessä yrityksessä. Elämä Miun kanssa vie ihmeellisille matkoille maailmalla, aina Kreikkaan saakka, jossa Sumire täysin yllättäen ja selittämättömästi katoaa.

Alkuasetelmassa on samaa kuin Norwegian Woodissakin. Ystävyyttä, haikeutta, rakkautta ja yksinäisyyttä. Tietysti vertaan tätä edelliseen lukemaani Murakamiin, vaikka tiesin Norwegianin olevan helpoin ja realistisin Murakamin kirjoista. Toisaalta samaa, toisaalta ei yhtään. Samaa unenomaisuutta ja haikeutta löytyy tästäkin, mutta nyt mennään jo sinne toiselle puolelle jota olen odottanut. Salaperäisyyttä ja kummallisuutta, jonka Murakami kertoo aivan luonnollisesti, aivan kuin toisen maailman olemassa olo olisi täysin normaalia. Pidän tästä Murakamin tyylistä venyttää todellisuuden rajoja, välillä en ollut varma missä todellisuudessa ollaan, ja tarinan lopun avoimuus teki kirjasta kiintoisan ja hyvän.

Kerronta etenee sujuvasti, Murakamilla on taito koukuttaa lukijaa ja kirjoittaa unenomaisesti eteen päin soljuva teksti vangitsevalla tavalla jota ei osaa lopettaa kesken. Minä pidin tästä kovasti, mutta vielä tässä vaiheessa (luettuani vasta kaksi Murakamin teosta) kallistun enemmän Norwegian Woodin puoleen. Norwegian Wood oli minulle vain niin täydellinen osuma, täydet viisi tähteä ja parhaimpia lukemiani kirjoja ikinä. Seuraava Murakamini on joko Kafka Rannalla tai IQ84, vielä en osaa päättää.

Yksi asia minua on aina kiinnostanut, Murakamin kirjojen nimet nimittäin herättävät alkuun pientä kummastusta ja huvittuneisuutta. Kuten Kirsi loistavasti pohti, onkohan kyseessä kenties neuvostoliittolainen avaruusromanttinen hupailu? Aivan, nimet aiheuttavat melkoisia mielikuvia ennakkoon ja ensimmäiseksi mietin minäkin että mitä ihmettä...Rakkautta ja Sputnik- satelliitti?! Kirjan alussa kerrotaan onneksi mistä nimi juontaa, eikä lukijan tarvitse alkua pidemmälle ihmetellä erikoista yhteyttä juonen ja nimen välillä.

Loppuun vielä lause, joka lämmittää väkisinkin jokaista kirjan ystävää:

"Sumire ja minä olimme monessa suhteessa samanlaisia. Kirjojen ahmiminen oli meille yhtä luontaista kuin hengittäminen. Jokaisena vapaana hetkenämme asetuimme johonkin rauhalliseen nurkkaukseen ja käänsimme sivun toisensa perään. Japanilaisia romaaneja, ulkomaisia romaaneja, uutuuksia, klassikoita, avnatgardesta eniten myytyihin - kunhan kirjassa vain oli jotakin älyllisesti kiihottavaa, me luimme sen. Maleksimme kirjastoissa, kulutimme kokonaisia päiviä selaillen kirjoja Kandasssa, Tokion antikvariaattien mekassa. En ollut koskaan tavannut ketään, joka olisi lukenut niin ahneesti - niin kiihkeästi, niin monipuolisesti kuin Sumire, ja olen varma että hän tunsi samoin."

Karin Slaughter - Yli rajan

Karin Slaughter - Yli rajan (Fallen 2011) Tammi 2013.

Suomennos Annukka Kolehmainen

Kansi Markko Taina

Voi hyvänen aika sentään kuinka dekkari noviisia viedään! Leenan ja Annikan innoittamina sain juuri päätökseen Slaughterin uusimman, Yli rajan, johon kannen mukaan uuden lukijan on helppo hypätä mukaan. Ja minähän hyppäsin!  Tapahtumat alkavat heti edetä sellaisella vauhdilla ja ryminällä että lukijana ei auta muuta kuin paahtaa eteen päin, en olisi millään malttanut jättää kirjaa välillä kesken.

Kaikki alkaa poliisista eläkkeelle jääneen Evelyn Mitchellin pihalta, jonne myös poliisina työskentelevä tytär Faith saapuu töidensä jälkeen hakemaan muutaman kuukauden ikäistä Emma -tytärtään hoidosta. Faith ei pääse tulemaan aikataulun mukaisesti ja myöhästyy sovitusta ajasta. Hän yrittää soittaa äidilleen mutta ei saa tätä kiinni, ja alkaa jo matkalla pelätä pahinta...Verinen kädenjälki ovessa kieliikin siitä että kaikki ei ole kuten pitäisi, ja kodinhoitohuoneesta löytyy kuollut mies ja makuuhuoneesta pankkivankitilanne. Faithin tulisi odottaa apujoukkoja, mutta tekee ratkaisunsa paineen alla suojellakseen itseään ja tytärtään.

Evelyniä ei löydy mistään.

Faithin äidin Evelynin uran loppua varjostaa ikävä syyte, josta hänen alaisensa ovat joutuneet tilille. Evelynin johtama huumeyksikkö oli sekaantunut huumerahoihin ja lahjuksiin, mutta Evelyniä ei syytetty ja hän sai pitää eläkkeensä sekä maineensa. Liittykö kyseinen tapaus nyt Evelynin sieppaukseen, ja kuka on sieppauksen takana? Faithin kärsiessä tilanteesta, saapuu Will Trent, Faithin työpari, sekä Georgian etsivätoimiston varajohtaja Amanda Wagner paikalle selvittämään Evelynin tilannetta. Will on se, joka sai todisteet Evelynin huumeyksikköä vastaan ja pakotti Evelynin eroamaan tehtävästään, ja rikospaikalla jokainen poliisi tietää sen. Amanda taas on Evelynin parhain ystävä, yhdessä he raivasivat tietä tuleville naissukupolville miehisessä poliisimaailmassa.

Minähän hyppään tosiaan vasta tässä vaiheessa mukaan sarjan kelkkaan, ja henkilöt eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja. Ensi kertaa tutustuin yksinhuoltaja Faithiin joka on saanut ensimmäisen lapsensa jo neljätoistavuotiaana, Williin joka kärsii pahasta dysleksiasta, Saraan joka on menettänyt aviomiehensä, pippuriseen voimanaiseen Amandaan, selkäpiitä karmivaan Willin vaimoon Angieen sekä myös kutkuttavaan Willin ja Saran orastavaan suhteeseen jossa kosketuskin tuntuu kuin sähköiskulta.

Willin henki oli salpautua, kun Sara työnsi kätensä hänen paitansa alle. Sara kuljetti sormiaan rinnalta vatsalle hätkähtämättä arpia.  Hän ei epäröinyt hetkeäkään vaan painoi otsansa kiinni Willin otsaan, katsoi häntä silmiin ja sanoi: "Hengitä."
Will päästi henkäyksen, jota tunsi pidätelleensä koko ikänsä.

Minä kiinnyin jo tässä vaiheessa henkilöihin vahvasti, ja nyt ymmärrän miksi Will saa nimensä perään sydämiä. Koko kirjan ajan toivoin hänen karistavan kauhean vaimonsa pois elämästään ja uskaltautuvan rakastumaan...Will on niin sympaattinen tapaus, hänelle toivoo vain kaikkea hyvää. Willin epävarmuus näkyy monissa kohdin, ja toisinaan hieman humoristisella otteellakin se näkyy juuri Amandan seurassa. Amandan, joka on juuri niin hyvä, että ehtii ampumisen välissä lisätä huulipunaa huulilleen ja soittaa pari työpuhelua tehden tiettäväksi että Willin tunarointi ampumavälikohtauksessa on anteeksiantamatonta.

"Pidän muuten sinulle peukkuja."
Sarallla ei ollut hajuakaan, mistä hän puhui.
"Willin suhteen", Amanda tarkensi.
"Hänellä on jo liikaakin ilkeitä ämmiä elämässään, enkä minä ole menossa mihinkään."

Mukaan oli helppo tulla tässä vaiheessa, ja uusi lukija voi helposti aloittaa tästä osasta mikäli ei minun tapaani ole edellisiä lukenut. Loppuratkaisua en osannut päätellä, ja loppu osasikin todella yllättää! Tämän jälkeen ei tarvitse kyllä arvata luenko aikaisemminkin ilmestyneet piakkoin! Tässä taitaa olla juuri sellaista mitä olen dekkareista etsinytkin. Liian tekninen selonteko poliisityöskentelystä ei kauheasti kiinnosta, eikä liian etäälle jäävät henkilöt, mutta tässä on vähän sitä teknisyyttä ja enemmän kiinnostavia henkilöitä ja syvemmälle meneviä ihmissuhteita, sekä ratkaisu jota lukija ei voi ennalta tietää...Olen koukussa. Minulle tämä oli ihan huikea juttu, ja nyt alkaa edellisten kirjojen haaliminen hyllyyn.

Chris Cleave - Little Bee

Minun piti jo useaan otteeseen tarttua tähän, mutta aina jokin muu kirja tuli ja sotki aikomukseni :) Taidan olla myös niitä harvoja jotka saivat kirjan luettua vasta nyt! Olen ollut jostain kumman syystä viimeisen viikon ajan todella kiireinen, ja pääsin vasta nyt näpyttelemään arvioitakin, vaikka kirjan sain viikonloppuna jo luettua. 

Harvemmin kirjaan tarttuessa on niin tietämätön juonesta kuin mitä Little Been kanssa oli. Juonen kertomatta jättäminen kun oli osa tarinaa joka piti kokea itse. Heti ensimmäisestä lauseesta lähtien kirja piti tiukassa otteessaan, ja olin harmistunut kun jouduin välillä pitämään taukoa lukemisessa.

Little Bee on 16-vuotias nigerialaistyttö, joka kahden pakolaiskeskuksessa vietetyn vuoden jälkeen seisoo vapaana Englannin maakamaralla kulunut käyntikortti kädessään. Käyntikortin perusteella Little Bee ilmestyy Sarah O'Rourken kotiovelle jonka jälkeen lukija alkaa saada vuosia sitten tapahtuneelle dramaattiselle kohtaamiselle nigerian rannalla selitystä. Näiden naisten kohtaaminen jätti tuolloin molempiin pysyvät jäljet. Tämä jääköön kaikeksi mitä kirjan juonesta haluan kertoa.

Olin samalla toiveikas, samalla epätoivoinen ja silti kirjan lopussa erittäin vaikuttunut lukemastani. Tämänkin voin huoletta rankata vuoden 2011 parhaimmiksi lukemikseni kirjoiksi. Kirjan lukeminen kuuluu samalla Maahanmuuttajien tarinat - haasteeseen.