Haruki Murakami: Maailmanloppu ja Ihmemaa
Tammi 2015
Suomennos Raisa Porrasmaa
Japaninkielinen alkuteos Sekai no owari to Hado-Boirudo Wandarando, 1985
Arvostelukappale kustantajalta
On jälleen tullut aika sulkea yhden lempikirjailijani kirjoittaman kirjan kannet ja sulatella lukemaansa. On jälleen tullut aika ihmetellä mitä tuli lukeneeksi ja samalla miettiä miten ihmeessä tästä osaa mitään kirjoittaa. Herra Murakami, olet jälleen kirjoittanut niin oudon kirjan ettei tosikaan.
Maailmanloppu ja Ihmemaa on Murakamin ennen suomentamattomia teoksia, vuodelta 1985. Siinä missä Murakamin viimeisin suomennettu teos Värittömän miehen vaellusvuodet ei säväyttänyt normaaliudellaan, on tässä sitten mielikuvitusta senkin edestä.
Kaksi maailmaa, Maailmanloppu ja Ihmemaa.
Ihmemaassa kenelläkään ei ole nimeä, puhutaan Laskijoista, Merkitsijöistä, ja ihmisistä heidän titteleillään. Kirjan päähenkilö on Laskija, kolmekymmentävuotias yksin asuva mies, joka saa Professorilta erikoisen tehtävän, joka samalla osoittautuu sellaiseksi millä tulisi pelastaa koko maailma, muuten tulee maailmanloppu.
Maailmanlopussa eletään vankkojen muurien sisäpuolilla, johon Portinvartija laskee sisään irrottaen samalla ihmisen ja varjon toisistaan. Jossa Untenlukija lukee unia yksisarvisten pääkalloista. Jossa kukaan ei kyseenalaista mitään. Jossa maailma ei enää jatku, sillä Maailmanloppu on viimeinen paikka.
Olen oikeastaan aika ristiriitaisissa fiiliksissä kirjan suhteen. Kirjan lukemisesta on aikaa mutta en ole saanut aikaiseksi oikein mitään järkevää sanottavaa kirjasta. Tykkään niin kovasti Murakamin maagisesta realismista ja hänen luomistaan vinksahtaneista hahmoista, mutta tämä ei ollut kuitenkaan napakymppi. Oikeastaan tämä oli mielestäni enemmän puhdasta fantasiaa, joten tavallaan se maaginen realismi puuttui kokonaan, ja vaikutti näin lukukokemukseen. Harmillisesti tämä on jo toinen Murakamilta lukemani teos johon en ole täysin ihastunut. Minulle parasta Murakamia on ehdottomasti (aivan loistava) IQ84 -saaga sekä Kafka rannalla. Tuntuu siltä, että noita on aika vaikea ylittää. (Tiedän myös, kuinka epäreilua on verrata teoksia toisiinsa, mutta niin siinä väkisinkin käy.)
Maailmanloppu ja Ihmemaa on ilmestynyt paljon ennen äsken mainitsemiani. Ajatella, että kolmekymmentä vuotta sitten ilmestynyt kirja suomennetaan vasta nyt. Ajankuvan pystyi kyllä lukemaan rivien välistä; Duran Duran, kameroiden filmirullat sekä C-kasetit.
Maailmanloppu ja Ihmemaa on selkeästi niitä Murakamin alkutuotannon teoksia, jotka eivät suoranaisesti ole juuri minulle. Suurta Lammasseikkailuakaan en ole lukenut, ja luulen että jää lukemattakin. Minulla ja Murakamilla on nyt selkeästi hieman erikoinen vaihe, kun emme pääse samalla aaltopituudelle nyt laisinkaan.