Mitä kuuluu lukusuunnitelmalle?

Haastoin itseni alkuvuodesta lukemaan oman kirjahyllyni lukemattomia. Uskomatonta, että joskus aikoinaan oli sellainenkin aika elämässäni, että pystyin käsi sydämellä kertomaan kaikille että jokainen kirja joka hyllyssäni on, on luettu. Vastaavaa tilannetta ei ole ollut enää vuosiin, sillä minkäs kirjahullu itsellensä voi...

Melkein yhtä uskomatonta on se tosiasia, että ollaan puolessa välissä vuotta. Tuosta alkuvuoden haasteesta itselleni on kulunut jo kuusi kuukautta ja toiset mokomat on vielä edessä aikaa haastetta suorittaa. On siis aika tarkastella missä mennään!

Haaste lähti etenemään hyvällä tahdilla heti alkuvuodesta, ja luin peräti neljä kirjaa heti kättelyssä. Luetut kirjat löydät alla olevasta listasta, ja niitä klikkaamalla pääset lukemaan arvioita. Tällä hetkellä tilanne on se, että olen lukenut 4½ kymmenestä kirjasta. No mutta mikä ihmeen puolikas? Kyseessä on Ingo Schulzen Adam ja Evelyn jota jaksoin lukea sadan sivun verran hampaat irvessä vaikka en pitänyt kirjasta ollenkaan. Lopulta päätin että tämä kirja saa nyt jäädä, me emme nyt kohtaa millään tavalla.

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina

Geert Kimpen: Kabbalisti

L.M. Montgomery: Pieni runotyttö

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Ingo Schulze: Adam ja Evelyn
Tämä kirja jäi, ja tulee jäämään kesken!

Irene Nemirovsky: Veren polte

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Judith Lennox: Taivaanranta tummuu


Syksyyn olen ajatellut ujuttaa Jääskeläisen Harjukaupungin, sillä mielestäni sen vuodenaika on juuri silloin. Lisäksi tartun Murakamin juoksukirjaan myös tuolloin. Ajatuksenani ja toiveenani on inspiroitua kirjasta sen verran että se toisi vauhtia omiinkin tassuihini (hah, voihan sitä aina haaveilla!).

Hassua, että jos nyt saisin päättää, olisi tuo ylläoleva kirjapino aivan erilainen kuin mitä alussa mietin. Juuri nyt minua ei houkuttele Nemirovskyn tai Lennoxin teokset ollenkaan, joten saas nähdä jäävätkö edelleen hyllyyn odottamaan lukuvuoroaan... Sen sijaan moni muu kirja hyllyssäni kiinnostaisi enemmän. Näin ne lukusuunnitelmat muuttuvat hetkessä!

Olen joka tapauksessa tyytyväinen itseeni vuoden lopussa, jos saan edes puolet tuosta kymmenestä ajatellusta kirjasta luettua. Tarkoittaahan se nimittäin sitä, että en vain hanki kirjoja hyllyyn pölyttymään.

Jo Nesbø: Verta lumella osa 1 ja dekkariviikon päätös

Jo Nesbø: Verta lumella osa 1

Johnny Kniga 2015

Suomennos Outi Menna

Kansi Martti Ruokonen

Alkuteos Blood on Snow

Arvostelukappale kustantajalta

"Pumpulimainen lumi kieppui ympäri katulampun valossa. Päämäärättömästi, tietämättä mennäkö ylös vai alas, antautuen Oslonvuonon äärettömästä pimeydestä puhaltavan jäätävän, helvetillisen tuulen vietäväksi. Ne pyörähtelivät yhdessä, tuuli ja lumi, tanssivat piiritanssiaan öisen sataman autioiden varastorakennusten välissä. Kunnes tuuli lopulta kyllästyi ja sysäsi tanssiparinsa seinän viereen. Siellä viiman uuvuttama pakkaslumi kerääntyi kinokseksi juuri hetki sitten rintaan ja kaulaan ampumani miehen kenkien alle."

Oslolainen Olav saa joulun alla vuonna 1977 huumekaupan suurelta kiholta Daniel Hoffmanilta tehtävän eliminoida vaimonsa. Äänettömästi, huomiota herättämättä. Mahdollisimman siististi. Keikan pitäisi näyttää joltain muulta kuin mitä se oikeasti on, asuntomurrolta, sillä poliisit hermostuvat aina kun siviilejä kuolee.

Olav on rikollisena erikoinen. Hän ei käsittele huumeita koska omaa onnettoman laskupään, eikä sekaannu parittamiseen koska on hommaan liian herkkä. Mutta tappamisen hän osaa, ja on siinä taitava. Lisäksi Olav lukee, vaikka yrittää vähentää.

Verta lumella on ensimmäinen Nesbølta lukemani kirja. Ja täytyy sanoa, etten ole kovin haltioissani. Nesbøa on kovasti kehuttu, ja ilmeisesti hänen luomansa Harry Hole -sarja todella hyvä, mutta minulle Verta lumella oli aika mitäänsanomaton lukukokemus. Kirja oli mukavan tiivis, päähenkilö Olav oli erilainen rikollinen, sellainen josta oppi jopa hieman pitämäänkin vaikka karmaisevaa työtä harjoittikin, mutta ei pärjännyt millään tavalla esimerkiksi tällä viikolla lukemieni Slaughterin kirjojen kanssa.

Voi olla, että joskus tutustun kirjailijan muuhun tuotantoon mutta ainakaan tämän perusteella en pidä asian suhteen kiirettä.

Tänään on kuitenkin aika pistää dekkariviikko pakettiin! Minulla on kesken juuri nyt yksi dekkari mutta en ehdi millään lukemaan sitä teemaviikon puitteissa joten se jää suosiolla ensi viikkoon. Viikon aikana luin kolme dekkaria, kaksi Karin Slaughteria sekä tämän Nesbøn kirjan. Olin hieman kuvitellut ehtiväni enemmänkin, mutta lukumäärä on saman verran kuin viime vuonna.

Minulla on kuitenkin useampi dekkari lukupinossa odottamassa vuoroaan, joten tavallaan blogissa dekkarimeiningit jatkuvat koko kesän. Oli todella mukavaa osallistua tällaiseen tempaukseen, se muistuttaa minua tarttumaan jatkossakin paremmin dekkareihin, joita en ennen blogia lukenut käytännössä ollenkaan. Hyvä dekkari on koukuttava ja sen parissa viihtyy jopa yöunista tinkimällä!

Dekkariviikon aikana on ollut mukava seurata muitakin blogeja, joista on saanut hyviä lukuvinkkejä. Dekkariviikko on innostanut esimerkiksi ostamaan uusia e-kirjoja (dekkareita), joten lukemiset ei tässä osoitteessa kyllä pääse loppumaan! Kiva tempaus. Ensi vuonna uudestaan?

Karin Slaughter: Näkymätön

 Karin Slaughter: Näkymätön

Tammi 2015

Suomennos Annukka Kolehmainen

Kansi Markko Taina

Englanninkielinen alkuteos Unseen, 2013

Arvostelukappale kustantajalta

Sara Linton saa järkyttävän puhelun edesmenneen miehensä äidiltä: Saran poikapuolta on ammuttu ja ampumiseen liittyy jälleen yksi nimi jota Sara ei voi sietää. Lena Adams. Sama nainen, joka liittyi myös Jeffreyn kuolemaan. Nyt samainen nainen on jälleen kuvioissa kun Jeffreyn poikaa ammutaan. Hyökkäys saa Saran paitsi raivoihinsa myös palaamaan menneisyyden kipeimpiin hetkiin. Ja kohtaamaan Lenan.

Sara ei tiedä että hänen miesystävänsä erikoisagentti Will Trent on myös Georgian Maconissa, jossa järkyttävä ampumiskohtaus on tapahtunut. Will on mukana vaarallisessa peitetehtävässä, eikä saa paljastua, mikä tarkoittaa asioiden salaamista Saralle. Kyseessä on hyvin vaarallinen operaatio, jonka kaikista yksityiskohdista edes Will ei tiedä, kuten myöhemmin selviää.

Minulle dekkarimaailman parhaimmistoa on Karin Slaughter. Kun aikoinani tutustuin kirjailijan tuotantoon (tästä pääset edellisiin arvioihin), olin niin sanotusti mennyttä miestä. Järjettömiä koukkuja, ihmissuhteita ja tapahtumia jotka hengästyttävät ja joita ei osaa odottaa. Tai arvata. Kun saan Slaughterin kirjan käteeni, en malta lopettaa. Siksi olinkin aivan kissa pistoksissa kun viikonloppu meni reissussa enkä päässyt lukemaan. Melkoinen kyyti oli nimittäin jälleen tiedossa!

Näkymätön olikin jälleen taattua Slaughteria, taattua timanttia. Juonenkäänteitä, paljastuksia ja ihmissuhteita on kuvattu koukuttavasti ja taitavasti: aivot kyllä miettivät kuumeisesti syyllistä ja sitä mitä seuraavaksi tapahtuu mutta Slaughter osaa aina yllättää. On parempi vain hypätä kyytiin ja antaa Slaughterin kuljettaa.

Rikosten ja tapahtumien lisäksi minua kiinnostaa kovasti Slaughterin tarjoama ihmissuhdedraama. Ja eritoten Willin ja Saran rakkaussuhde, joka kompastelee vähän väliä. Silti lähentymistä tapahtuu kirja kirjalta aina vain enemmän. Ilokseni Willin kamalaakin kamalampi Angie-vaimo loistaa poissaolollaan, hänestä ei välittäisi lukea riviäkään. Rautarouva Amanda Wagner, Willin esimies, pysyttelee tässä enimmäkseen taustalla, mikä oli ehkä hieman yllättävää.

Aina kun saa Slaughterin kirjan päätökseen, toivoisi vain että saisi lukea pian lisää.

Karin Slaughter: Siepattu

Karin Slaughter: Siepattu

Tammi 2014

Suomennos Annukka Kolehmainen

Englanninkielinen alkuteos Snatched

E-Kirja

Erikoisagentti Will Trent on joutunut komennukselle ikävään ja tylsään tehtävään, johon hänen pomonsa Amanda Wagner on hänet määrännyt. Ja kaikki vain sen takia, ettei Will suostunut ajoissa parturiin. Amanda Wagner ei moista käytöstä suvaitse ja määrää Willille mahdollisimman ikävän tehtävän: lentokenttäterminaalin miestenvessojen vahtiminen. Kansainvälisen lentokentän vessoissa tapahtuu vuosittain monta kahdenkeskistä tapaamista miesten välillä, ja Hartsfieldin kenttä Atlantassa komeilee tilastojen kärjessä.

Yhdella vahtikeikallaan Will kuulee vessankopista lapsen anovan kuiskauksen, ja saa Willin hälytyskellot kilkattamaan. Will epäröi kuitenkin hetken liian pitkään ja lasta retuuttava mies ehtii kadota väenpaljouteen. Willin on päätettävä nopeasti, oliko epäilyttävä tilanne syy sulkea yksi maailman vilkkaimmista lentokentistä. Will päättää luottaa vaistoonsa, ja peli aikaa vastaan on alkanut.

Selasin joitakin aikoja sitten Elisa Kirjan valikoimaa ja silmiini osui kyseinen Karin Slaughterin teos. Mietin hetken aikaa että miten minulta on mennyt ohi Slaughterin kirjan julkaisu, ja miksi kirja oli niin edullinen. Hetken päästä ymmärsin, että kyseessä on 60-sivuinen novelli joka on julkaistu vain e-kirjana. Tämä selitti sen etten ollut kirjaan aikaisemmin törmännyt. Päätin ostaa kirjan ja luinkin sen yhden iltapäivän aikana. 

Kirja oli mukavan tiivis, ja tapahtumia riitti näinkin pieneen sivumäärään. Pääpaino on enemmän itse tapahtumissa ja ratkaisun selvittämisessä, sillä syyllinen on tiedossa koko ajan. Ratkaisevaa onkin, kuinka todisteita saadaan ja mies tunnustamaan. 

Vauhdikas ja jännittävä novelli Slaughterin tyyliin, oikein sopiva pieneen lukuhetkeen. Slaughterilta olisin voinut lukea enemmänkin, sillä hänen Will Trent- sarjansa on todella hyvä ja koukuttava. Onneksi minulla on juuri nyt kesken Slaughterin uusin, tällä kertaa täyspitkä romaani, ja palaan siihen myöhemmin tämän viikon aikana. Dekkariviikko on alkanut!

Dekkariviikko on jälleen täällä!

Ensi viikolla vietetään jälleen kansallista dekkariviikkoa, ja täällä Kirjakirpussakin ollaan ajan hermolla ja dekkareiden parissa. Aivan kuten viime vuonnakin. Kesä on dekkareiden aikaa, ja tällä viikolla tuon blogiini muutaman minua kiinnostavan dekkarin. Katsotaan kuinka monta ehdin lukemaan, melkoinen pino dekkareita onkin ehtinyt jo kertyä.

Dekkariviikkoa vietetään yleisesti monissa muissakin blogeissa, joten ensi viikko on dekkarifanien paras viikko! Lukuiloa!

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

WSOY 2015

Kansi Anna Makkonen

Arvostelukappale kustantajalta

"Olin alkanut kuvitella, millainen mies saarella asui, ja tänään olin erityisen tietoinen hänestä. Yksinäisyyttä oli kestänyt jo kauan ja helle oli niin loputon."

Klarissa on paennut kesäksi Saimaalle Piiliniemeen, pienelle saarelle, josta toivoo löytävänsä paitsi kirjoitusaikaa myös aikaa jäsentää ajatuksiaan jumiin ajautuneesta avioliitostaan. Aviomies Mikael on jäänyt lasten kanssa kotiin ja Klarissan on tarkoitus viettää kesänsä yksin. Vastapäiselle saarelle ilmestyy eräänä päivänä kuitenkin suuri moottorivene ja sen kyydissä charmantti mies Olavi, joka valtaa Klarissan ajatukset, eikä kirjoittamisesta tahdo tulla mitään. Helle tekee olon levottomaksi ja kuumaksi, jokainen kohtaaminen on jännittyneen latautunut. Olo on myös epätodellinen: kuka puhuu totta ja mikä oikeasti on totta?

Kesäinen illuusioni on niitä kirjoja jotka sopivat täydellisesti mukaan riippukeinuun luettavaksi. Itse luin kirjan terassillamme kuumana kesäpäivänä, joten tunnelma oli täydellinen. Älä anna kesäisen kepeän kannen hämätä, sillä kevyen tarinan sijaan kansien väliin kätkeytyy tiivis ja koukuttava psykologinen jännitysnäytelmä. Helteisessä päivässä väreilee koko ajan jotain muutakin, ja se saa jännityksen kohoamaan ja niskakarvat kevyesti pystyyn, sillä tavalla kuin kesäisenä päivänä uimisen jälkeen kuumuuden poistuessa keholta voi käydä. Pienesti, ja hienovaraisesti.

Kirja on mukavan tiivis ja juuri sellainen pienisuuri-kirja. Todella taitavasti ja koukuttavasti kirjoitettu, turhia elementtejä lisäämättä. Mielessäni näin kalliot ja saaren, ja elin mukana kirjan latautuneessa ilmapiirissä. Kesäinen illuusioni kestää hyvin toisenkin lukukerran, eikä kirja todellakaan ole mikään valmiiksi pureskeltu tapaus. Kirja haastaa lukijansa.

Karoliina Timonen on tuttu Kirjava Kammari -blogistaan, ja on aikaisemmin kirjoittanut kirjan Aika mennyt palaa, josta pidin myös kovasti. Karoliina on mielestäni niitä kirjailijoita, jotka kirjoittavat kansainvälisesti, ja hänen kirjoissaan on aina vähän jotain enemmän. Ja ennen kaikkea erilaista.

Kirjan on lukenut myös Krista.