Julia Cameron: Tyhjän paperin nautinto. Tie luovaan kirjoittamiseen.
The Right to Write. Suom. Juha Ahokas.
Like 2004, 295 sivua.
"Suhtaudu rakkaudella kaikkeen, mitä kirjoitat", sanoin Reginelle. "Hyväksy kirjoittaminen pysyväksi asiaksi, kuin ihmiseksi johon olet rakastunut ja jolla on hyviä ja huonoja päiviä, ärtyisiä ja haltioituneita hetkiä. Anna kirjoittamisen olla oma itsensä. Anna hänelle rakkautta, ja hän yllättä sinut."
Suhtauduin Julia Cameronin Tyhjän paperin nautintoon toisaalta suurin odotuksin, toisaalta hieman epäluuloisesti. Kirjaa ja Cameronin oppeja yleensäkin ovat toisaalta kehuneet monet fiksut ihmiset ja taivavat kirjoittajat, toisaalta olin jostakin lukenut kirjan olevan periamerikkalaisen self-help -tyylinen. Odotin kirjan olevan samaa tyylilajia kuin Natalie Goldbergin Luihin ja ytimiin, ja olin oikeassa: molemmissa rohkaistaan antamaan omalle luovalle energialle lupa virrata, antamaan aikaa itselle ja kirjoittamaan joka päivä sisäisestä kriitikosta välittämättä.
Itse asiassa Cameronin ja Goldbergin kirjoissa on niin paljon yhtäläisyyksiä, että tuntuu suorastaan hämmentävältä, etteivät kirjailijat viittaa toisiinsa (paitsi Cameron mainitsee ystävänsä Goldbergin ja sanoo tämän tekevän pitkiä kävelyretkiä autiomaahan). Kumpi siis on alunperin keksinyt taiteilijatreffit, yksinäiset retket kahvilaan, taidenäyttelyyn, puistoon tai vaikka lankakauppaan inspiraation herättämiseksi? Entä aamusivut, tavan kirjoittaa joka aamu käsin muutama sivu mitä tahansa tekstiä, mikä mieleen juolahtaa? Ovatko Cameron ja Goldberg kehitelleet näitä metodejaan yhdessä, vai ovatko ne osa laajempaa kirjoittamisen kulttuuria, jotka nämä tunnetut kirjoittajagurut vain ovat nimenneet ja nostaneet puheenaiheeksi suosituilla teoksillaan?
Yksi Cameronin teeseistä on, että me kaikki olemme kirjailijoita ja että kirjoittamisen pitäisi olla yhtä lailla luonnollista ja jokapäiväistä toimintaa kuin syöminen ja hengittäminen. Cameron ajattelee siis tavallaan päinvastoin kuin Marguerite Duras, joka korostaa omakohtaisessa teoksessaan Kirjoitan myyttiä yksinäisestä taiteilijasta ja sitä, että on niitä jotka kirjoittavat, ja niitä jotka eivät kirjoita. Itse olen sitä mieltä, että kaikki ovat kirjoittajia ja että ihmisiä pitäisi kannustaa kirjoittamaan enemmän, mutta että esimerkiksi eheän romaanin sommittelu henkilöhahmoineen, jännitteineen ja tarinan kaarineen ei onnistu keneltä vain, vaikka kirjoittaisikin joka päivä. Myös sellaisen lyriikan kirjoittaminen, jonka säkeet todella elävät ja koskettavat, on varmasti vaikeaa. Kirjassa on muutamia Cameronin kirjoittamia runoja, ja pakko tunnustaa, että ne olivat minun mielestäni huonoja. Vanha vitsi siitä, että jos ei osaa jotakin, kannattaa opettaa sitä, ei ehkä kuitenkaan päde Cameroniin, sillä hän on julkaissut monipuolisesti ja tehnyt paljon muun muassa elokuvakäsikirjoituksia (runous ei ehkä kuitenkaan ole hänen vahvin lajinsa).
Cameronin mielestä pitää antaa itsensä kirjoittaa myös huonoa tekstiä; sitä voi myöhemmin muokata paremmaksi tai sen voi unohtaa (jälleen yhtymäkohta Goldbergin ajatteluun). Inspiraatiota ei pidä jäädä odottamaan, ja usein "huonossa vireessä" kirjoitettu teksti osoittautuukin myöhemmin onnistuneeksi ja toisin päin. Itse asiassa silloin, kun teksti tuntuu virtaavan paperille vimmalla, on erityisen tärkeää pitää taukoa ja käydä taitelijatreffeillä imemässä uusia vaikutteita, jotta "luovuuden lähde" ei tyhjentyisi.
Cameronille kirjoittaminen on (oman sisimmän) kuuntelua ja asioiden muistiin merkitsemistä, ei uuden keksimistä. Kirjoittaja on ikään kuin välikappale jollekin, joka tahtoo tulla kirjoitetuksi hänen kauttaan. Parhaat, myös lukijoita koskettavat teokset ovatkin varmaan syntyneet niin, että kirjailija on palavasti halunnut kertoa jonkin mieltään polttelevan tarinan, pikemminkin kuin "juonen keksimisellä".
Tyhjän paperin nautinto on hyvää inspiraatiokirjallisuutta ja lempeää rohkaisua kirjoittajalle. Koska kirjassa on paljon anekdootteja ja omakohtaisia kokemuksia, sitä oli viihdyttävä lukea. Suosittelen kirjaa niille kirjoittajille, joiden on vaikea päästä alkuun tai uskoa itseensä - ne, jotka haluavat hioa kertaalleen kirjoitettuja tekstejään eteenpäin, voivat myös saada kirjasta tsempitystä mutta hyötyvät ehkä enemmän teknisemmistä oppaista, joita koetan esitellä Kirjoittajan helmikuun puitteissa ensi viikolla.
Meidän on luotava luova rutiini, työjärjestys, jokapäiväinen käytäntö, johon voimme aina palata. Itse kirjoitan kolme sivua käsin joka aamu. Se ei vie kauan, mutta se vie minut kauas.
