Caj Westerberg: Yönmusta, sileä. Runoja
Otava 2011. 71 sivua.
Koko lailla kirjallisesti -blogin Jenni kirjoitti muutama päivä sitten runojen mieltymyksestään yksinkertaiseen, helposti lähestyttävään runouteen. Yhtenä esimerkkinä Jenni mainitsi Caj Westerbergin tänä vuonna ilmestyneen kokoelman Yönmusta, sileä. Kirja on julkaistu osana kaunisasuista Otavan Runoja tunteville -sarjaa, josta olen löytänyt monia suosikkejani.
Kun lähikirjastoni virkailija oli vielä nostanut Yönmustan, sileän runotärppipöydälle, kohtasin kirjan aivan pian sen jälkeen, kun olin siitä kiinnostunut. Tässä teille muutamia runomaistiaisia kokoelman aloittavasta Talvi-osiosta:
Laineet kuiskivat,
lumi murtuu, sortuu hiekkaan.
Karheana kaikuu
variksen viesti.
***
Isoina hiutaleina leijuu lunta.
Etäältä kantautuvissa aalloissa jäänmurska rahisee,
yltyen hivelee rannan hiekkaa,
heltyen
***
Jään harmaat vyöhykkeet
ja harmaa vesi. Kaislojen okra.
Kun pilvet hälvenevät,
telkät uivat kultaisessa virrassa.
***
Lunta valkoisemman sumun läpi
kuultaa lumi.
Kokoelman kaksi muuta osiota on nekin nimetty vuodenaikojen mukaan: Kevätkunnostus ja Kesä. Westerbergin runot eivät kaipaa analyysia tai tulkintaa, ne vain ovat kuin kuvat. Runojen välittämät tunnelmat ovat hiljaisia, mutta vahvoja. Edellä siteeraamani runot ovat lyhyitä, mutta kokoelmassa on myös pidempiä runoja ja toisenlaisia sävyjä.
Syreeni kukkii, ja omena.
Mielessäni risteilee
kymmenentuhatta ajatusta.
Jospa niistä yksikin
saavuttaisi sinut.
Arvioita: Parnasso, Helsingin sanomat
