Timo Parvela & Virpi Talvitie: Maukan ja Väykän satukirja

Timo Parvela (teksti) ja Virpi Talvitie (kuvitus):
Maukan ja Väykän satukirja
Tammi 2013, 83 sivua.

- Siinä se minun lahjani vihdoin on. Onpa se painava. Missä sinä sitä piilottelit?
Maukka höpötteli hermostuneena ja kiskoi samalla naruja. 
- Lopeta! Mitä sinä kuvittelet tekeväsi? Hush! Väykkä puolestaan hätisteli voimatta kuitenkaan irrottaa otettaan kottikärryistä. 
- Ei muka lahjaa... ei ystävää saa näin kiusata. Mutta minä annan sinulle anteeksi, koska lahja on näin iso, Maukka kehräsi. 
- Irti siitä! Siinä on...
Mutta maukka oli jo saanut säkin suun auki ja kouraissut käpälällisen sen sisältöä esiin.
- Kanankakkaa, hölmistynyt kissa totesi.
- Minähän varoitin, sanoi Väykkä. 
- Annatko sinä minulle syntymäpäivälahjaksi säkillisen kanankakkaa? Maukka kysyi alaleuka vapisten. 
- En anna. Minä annan tämän marjapensaille, Väykkä murahti ja jatkoi matkaansa.

Maukan ja Väykän satukirja kutsuu tuttujen eläinystävysten, Maukka-kissan ja Väykkä-koiran seuraan, tällä kertaa kuudentoista (iltasaduksi sopivan lyhyen) kertomuksen muodossa. Maukan ja Väykän hahmot toimivat hyvin myös lyhyissa tarinoissa, perustuvathan Maukka ja Väykkä -lastenromaanitkin enemmän episodein etenevälle tilannekomiikalle ja kaverusten väliselle sanailulle kuin yhtenäiselle juonenkaarelle.

Maukka on aivan uskomattoman itsekeskeinen katti, joka odottaa koko maailman, tai ainakin Väykän, olevan olemassa vain häntä varten ja tanssivan pillinsä mukaan. Väykkä on enemmän jalat maassa, mutta vähän taipuvainen jurottamaan Maukan edesottamusten pyörteessä. Kaverusten luonne-erot tulevat aivan erityisen näkuviksi kertomuksessa "Naamiaiset", jossa Maukka haluaa ehdottomasti pukeutua Väykäksi ja vaatii Väykkää niin ikään pukeutumaan Maukaksi, sillä "- Et sinä voi olla Väykkä, jos minäkin olen. Kaksi Väykkää, mitä siitäkin tulisi". Suurin riemu ratkeaa kuitenkin lopulta siitä, että naamiaisissa on paikalla tavallaan kaksi Maukka, joista "vale-Maukka" saa kerrankin viimeisen sanan ja ikään kuin pakottaa kissaa katsomaan itseään peilistä:

- Kuulkaa, voisiko jompikumpi teistä toimia tuomarina ja valita illan parhaimman asun? pyysi Vuohi Mäk Käkätin
- Minäminäminä! hihkaisi Väykkä. 
- Sinä esität Maukkaa todella hyvin, Kana von Got ihasteli.
Maukaksi pukeutunut Väykkä nousi tuolin päälle ja katseli ympärilleen. Kaikkien asut olivat todella hienoja. Oli vaikea valita parasta. Hetken Väykkä tunsi jo lievää heikotusta, sillä luonteensa mukaisesti se olisi halunnut palkita kaikki. Sitten se kuitenkin muisti keneksi se oli naamioitunut.
-Ja palkinto parhaasta puvusta menee... minulle itselleni.
Hetken oli aivan hiljaista, mutta sitten koko juhlaväki puhkesi taputtamaan. Kyllä, Väykkä esitti Maukkaa täydellisesti. Oiva valinta. Palkinto kuului ehdottomasti sille.
- Ja pyh, sanoi Maukka. Ensi kerralla minä kyllä esitän itse itseäni.

Naamiaisten ja syntymäpäiväjuhlien lisäksi Maukan ja Väykän elämään mahtuu myös tavallista, tai pikemminkin maukkaväykkämäistä arkea. Kun ystävykset haluavat eroon toistensa romuista, he järjestävät kirpputorin ja valitsevat kumpainenkin myyntiin kymmenen tavaraa toistensa komeroista - lopputulosta ei ole vaikea arvata! Kun Maukka koskee Väykän juuri maalaamaan keinutuoliin ja koettaa peitellä mokaansa laittamalla maalitahraiseen tassunsa lapasen, yleensä niin lauhkea Väykkä suuttuu - ei siksi, että joutui maalaamaan tuolia uudestaan, vaan siksi, ettei Maukka luottanut häneen niin paljon, että olisi voinut tunnustaa virheensä. Väykän vähän älähdettyä Maukkakin ymmärtää, että "ystävälle voi kertoa sellaisia kin asioita, jotka nolottavat tai tuntuvat liian painavilta". Huumorin lisäksi Maukka ja Väykkä -tarinoissa onkin myös herkkyyttä ja lämmintä vakavuutta. Lämpö ja huumori välittyvät myös Virpi Talvitien kuvituksista. 

Maukka ja Väykkä -kirjat viihdyttävät ja naurattavat niin lapsia kuin aikuisiakin, myös meidän perheessä. Kujerruksia -blogissa on esitelty useampikin Maukka ja Väykkä -kirja, ja Maukan ja Väykän satukirjasta löytyy juttua ainakin Opuscolosta ja Kirjasähkökäyrästä. 

Parvela & Sinkkonen: Kouluun!

Timo Parvela ja Jari Sinkkonen: Kouluun! 
Ekaluokkalaisen vanhemmille.
Wsoy 2011. 207 sivua.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ja lastenkirjailija, entinen luokanopettaja Timo Parvela ovat kirjoittaneet "vanhempien aapisen" koulutulokkaiden isille ja äideille. Kouluun!-kirjassa käsitellään koulunaloitusta niin lapsen kuin vanhempienkin näkökulmasta ja valotetaan myös opettajan työnkuvaa. Kirja antaa paitsi käytännön vinkkejä onnistuneeseen koulutiehen myös taustatietoja lapsen kehityksestä ja iänmukaisista tarpeista.

Sinkkonen ja Parvela ovat minulle kirjoittajina tuttuja lähinnä Meidän perhe -lehden kolumneistaan, jälkimmäinen myös Hilma-kirjoistaan. Sinkkoseltakin olen muistaakseni lukenut jonkin tietokirjan ja miellän hänet ennen kaikkea poikien ja rauhallisemman arjen puolestapuhujaksi. Molempien tyyli Kouluun! -teoksessa on henkilökohtainen, kansantajuinen ja paikoin huumorin sävyttämä. Ennen kaikkea tekstistä kuultaa lasten arvostaminen ja ymmärtäminen.

Jari Sinkkonen kirjoittaa erityisesti lapsen psyykkisestä ja sosiaalisesta kehityksestä. Lastenpsykiatrina hänellä on luonnollisesti paljon tietoa ja kokemusta erilaisista psykologisista ja neurologisista häiriöistä, mutta hän peräänkuuluttaa kasvattajilta maalaisjärkeä, jottei jokaista vilkasta tai levotonta lasta diagnoisoitaisi ADHD:ksi. Ensin tulee selvittää esimerkiksi, saako lapsi riittävästi unta ja liikuntaa tai onko perheessä riitoja tai huolia. Häiriöt ovat aina seurausta perimän ja ympäristön (johon kuuluu perheen ohella myös päivähoito ja koulu sekä muu yhteiskunta) yhteisvaikutuksesta.

Sinkkosen oma kansakoulu- ja oppikoulu-ura sijoittuu 1950- ja -60 -lukujen taitteeseen, mikä antaa hänen kirjoituksillee ajallista perspektiiviä. Muun muassa lapsen psykologisen kehityksen ymmärtäminen ja opettajankoulutus ovat kehittyneet noista päivistä, mutta toisaalta lasten levottomuus on lisääntynyt yhteiskunnan ja perhe-elämän rytmin muuttuessa hektisemmäksi ja viriketulvan kasvaessa.

Timo Parvela käsittelee ennen kaikkea koulumaailman yleisiä käytäntöjä, opettajan roolia sekä kodin ja koulun yhteistyötä. Kuten Sinkkonen, Parvelakin palaa omiin koulumuistoihinsa, mutta kertoo myös kokemuksistaan omien kouluikäisten lastensa vanhempana. Parvelan tekstiä elävöittävät nauruhermoja kutkuttavat sitaatit hänen Ella-kirjoistaan, joihin haluan jossain vaiheessa lasten kanssa tutustua (ei ehkä kuitenkaan ennen esikoisen koulun aloitusta, sillä koulusta saattaa saada kirjojen perusteella harhaanjohtavan boheemin kuvan!).

Kirjassa käsitellään koulunkäynnin sosiaalisten ja psykologisten puolten lisäksi jonkin verran myös opetuksellisia sisältöjä, ennen muuta lukemaan oppimista. Vaikka ekaluokkalaisen luku- ja kirjoitusläksyt saattavat tuntua vanhemmista naurettavan helpoilta, on heidän tärkeä auttaa lastaan omaksumaan läksyjenteon rutiini. Sujuva lukemaan oppiminen ei myöskään ole itsestäänselvyys kaikille lapsille: Lukutaito tuntuu itsestään selvältä kun sen hallitsee, mutta se on mutkikas prosessi. Lukeminen edellyttää puheen rakenteiden hahmottamista, äänteiden pitämistä mielessä ja niiden yhdistämistä. Puhutun kielen sanat pitää oppia liittämään visuaalisiin kirjainsymboleihin, ja kirjaimet ja niiden yhdistelmät taas takaisin äänteisiin. Muutamalla prosentilla lapsista on lukivaikeuksia (joilla ei ole yhteyttä lapsen älykkyyteen), mutta näiden vaikeuksien diagnosoinnin ja tukitoimien kehittyessä monen lapsen koulutie on tullut helpommaksi ja itsetunto välttynyt samanlaisilta kolauksilta kuin aiempien sukupolvien koululaisilla.

Yksi keino tukea lapsen lukemaan oppimista jo ennen koulun alkua on lukea hänelle ääneen sekä antaa hänelle lukevan aikuisen malli (tämä koskee erityisesti isiä, koska poikien lukutaito on keskimäärin tutkitusti heikompi kuin tyttöjen ja lukuharrastus vähäisempää). Lukemisen taito syntyy motivaation kautta, ja motivaatio syntyy, kun lukija oivaltaa tarinoiden lumon. Monet opettajat kertovat osaavansa jo hetken tutustumisen jälkeen osoittaa luokasta ne lapset, joille on kotona luettu kirjoja. Näiden lasten sanavarasto on laajempi ja kyky kuunnella, keskittyä ja ymmärtää ohjeita on usein parempi kuin niiden, joille kirjat ja tarinat eivät ole tuttuja. Pelkkä tarinan rakenteen tunteminen on tärkeää, sillä se auttaa lasta hahmottamaan ajallista ja kausaalista jatkumoa myös omassa elämässään.

Kouluun!-teos kannustaa vanhempia olemaan kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, arvostamaan opettajan työtä, puuttumaan esille tuleviin ongelmiin (esimerkiksi koulukiusaamiseen) rohkeasti mutta provosoitumatta sekä ennen kaikkea tukemaan lapsensa tervettä itsetuntoa oppijana ja kouluyhteisön toiset huomioivana jäsenenä. Kirjaa voi suositella erityisesti isille, sillä kirjoittajien (jotka ovat itsekin isiä) humoristinen ja konstailematon tyyli uppoaa varmasti heihinkin.