Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Alkuteos The Remain of the Day.
Suom. Helene Bützow.
Tammi 1990. 283 sivua.
Moderniksi klassikoksi muodostuneen Pitkän päivän illan alkuasetelma lienee lähes kaikille tuttu: romaanin minäkertoja, iäkäs hovimestari Stevens saa uudelta isännältään kehotuksen pitää muutama päivä lomaa ja lähteä autolla kiertämään kotimaataan Englantia - vaikka Stevens itse on sitä mieltä, että hän on nähnyt parasta Englantia vuosien varrella työpaikkansa Darlingtonin kartanon seinien sisällä.
Stevens päättää kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja lähteä tapaamaan Darlingtonin entistä taloudenhoitajaa neiti Kentonia. Kirjassa kuvataan paitsi Stevensin matkaa halki englantilaisen maaseudun ja pikkukylien, myös ennen kaikkea Stevensin ajatusten ja muistojen virtaa. Hovimestari puhuu paljon ammattinsa arvokkuuden vaatimuksesta: Suuret hovimestarit ovat suuria, koska heillä on kyky täyttää ja säilyttää ammattiroolinsa aina; heitä eivät ulkonaiset tapahtumat järkytä, olivatpa ne sitten kuinka yllättäviä, hälyttäviä tai vaikeita tahansa.
Peribrittiläinen hovimestari ei oikein ymmärrä tuoreen amerikkalaisen isäntänsä huumorintajua, minä puolestaan nauraa hykertelin monelle sellaiselle Stevensin lausumalle ja tarinalle, joita hän ei varmastikaan ollut tarkoittanut huvittaviksi. Pitkän päivän ilta ei kuitenkaan ole mitään kolmen kerroksen komediaa, vaan siinä on surullisia, jopa traagisia sävyjä. Stevensin ja hänen - kirjan nykyhetkessä jo edesmenneen - isänsä suhteen kuvaus on riipaisevaa. Näennäisen tasaisen pinnan alla tapahtuu myös paljon, kun Darlington Hallin huoneisiin majoittuu kansaivälisen, nykyperspektiivistä natsimielisen konferenssin osanottajia. Stevensin lojaalisuus vanhaa isäntäänsä kohtaan ei kuitenkaan järky missään vaiheessa.
Oma lukukokemukseni Ishiguron Booker-palkitusta romaanista oli ristiriitainen. Tunnistan ja tunnustan Pitkän päivän illan ansiot, mutta en varsinaisesti rakastunut kirjaan. Nautin tarinan hitaudesta, paikoin ikävystyin lukiessani mutta sekin vähän kuin kuului asiaan. Kosketuspintaa omaan elämään ei ollut juuri ollenkaan; ehkä siksi kirjaa oli rentouttavaa lukea mutta toisaalta se ei myöskään koskettanut kovin syvästi eikä tuntunut läheiseltä kirjalta.
Kirja on luettu osana Totally Britishin Modern Men Writers ja Stiff Upper Lip -haasteita.
Pitkän päivän iltaa ovat viettäneet myös Jaana, Zephyr, Ilse, Margit, Katja ja Norkku.
