Luettuja 2019 - kolmas osavuosikatsaus

Kesän ja syksyn kirjoja, joiden mukana matkasin Guernseyn saarelta Saint-Helenalle ja Louisianan Grand Islelle ja Suomenlinnasta Pääsiäissaarille. (Saaritematiikka toimikoon aasinsiltana.)

Mary Ann Schaffer & Annie Barrows: Guernsey Literary and Potato Peel Society (2008)

Tämä kirja on hurmannut monet, ja hurmasi minutkin. Ihana tunnelma, ja kirjeromaanimuoto viehätti. Guernseyn saari oli minulle aivan uusi tuttavuus, joten nojatuolimatka historiaan oli siltäkin osin antoisa. Haluaisin nähdä myös elokuvan!

Kyllikki Villa: Pakomatkalla - Toinen lokikirja (2007)

Samankaltaiset tunnelmat kuin Vanhan rouvan lokikirjasta. Oli kiinnostavaa lukea omia teitään kulkevan eläkeläisrouvan matkoista, mutta kirjojen tunnelma on kovin melankolinen. Tämäkin kirja vei saarelle, josta en etukäteen tiennyt juuri mitään: en ollut koskaan tullut edes ajatelleeksi, millainen paikka Saint-Helenan saari on (paitsi Napoleonin vankila). 

Anita Hallama: Sydämen kieltä sydämelle (2001)

Mökin kirjahyllystä poimin lukemiseksi Anita Hallaman otteita päiväkirjoistaan, joissa hän kirjoittaa suhteestaan Urho Kekkoseen. Presidentin ja diplomaatinrouvan suhde oli Kekkosen ajan Suomessa julkinen salaisuus. Tällä kirjalla Hallama halusi vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen tuoda julkisuuteen oman näkökulmansa.

Kirja tarjoaa mielenkiintoisia kurkistuksia legendaarisen, karismaattisen valtionpäämiehen yksityiseen puoleen, ja Hallama itsekin vaikuttaa olleen aikamoinen persoona.

Historiallisena dokumenttina kirjaan ei voine aivan varauksetta luottaa. Hallaman päiväkirjat heijastavat tietysti ensinnäkin kirjoittajan subjektiivista käsitystä ja kokemusta, ja toisekseen kirjan esipuheessa käy ilmi, että Hallama on ottanut mukaan vain valikoituja otteita muistiinpanoistaan. Monissa niistä hän siteeraa Kekkoselta saamiaan kirjeitä, mutta itse kirjeitä ei julkistettu (lieneekö tämä muuttunut sittemmin?), ja Hallaman kirjeet Kekkoselle eivät ole säilyneet.

Kate Chopin: The Awakening and Other Stories (1899)

Olin aiemmin kuunnellut Kate Chopinin romaanin The Awakening (Herääminen) (1899) äänikirjana, mutta päästyäni käymään viime vuonna Louisianassa innostuin ostamaan kirjan ja lukemaan sen uudelleen, tällä kertaa paperilta. Tässä painoksessa mukana oli myös Chopinin lyhyempiä novelleja.

The Awakening herätti minussa samankaltaisia mietteitä kuin ensimmäisellä kerralla: ihastusta Chopinin rohkeudesta porautua sovinnaisen naisen epäsoveliaisiin tunteisiin ja samalla hämmennystä ja ärtymystä, koska Edna on niin hankala – ja sitten vielä hämmennystä ja ärsytystä siitä, että minä, vapaamielinen 2010-luvun nainen, hämmennyn ja ärsyynnyn naisesta, joka ei ajattele ja toimi niin kuin naisen ”pitäisi”.

Oli mielenkiintoista lukea kirja sen jälkeen, kun olin itse käynyt sen kuvaamilla seuduilla ja lueskellut Louisianan historiasta. Edna oli helppo kuvitella New Orleansin hienostokortteleihin, ja kirjan novelleissa vilahtelevat hahmot tarjosivat kurkistuksia 1800-luvun Louisianan monimuotoisuuteen. Chopinin novelleissa on ovela tunnelma, jossa onni häilyy vain hiuskarvan päässä epäonnesta, ja kumpikin saattaa sittenkin olla sitä toista.

Katja Kallio: Karilla (2008)

Tartuin tähän Kallion kirjaan ensimmäistä kertaa vuosia sitten, mutta silloin ei jotenkin napannut. Nyt sen sijaan nappasi.

Pidän Kallion tyylistä kirjoittaa: teksti tuntuu harkitulta ja hiotulta, kuin kirjailija haluaisi antaa lukijalle huolella valitun ja kauniisti paketoidun lahjan, mutta ei silti väkinäiseltä tai elottomalta. Tapahtumat ja henkilöt ovat yhtä aikaa arkitodellisuuteen ankkuroituja ja kiinnostavalla tavalla tyyliteltyjä tutkielmia ihmisluonnon erikoisuuksista. 

Kalliolta olen lukenut myös Säkenöivät hetket, Elokuvamuistin ja Tyypit.

Ronald Wright: A Short History of Progress (2004)

Tämä kuuluu sarjaan hyvät mutta masentavat kirjat. Kirja vastaa teemoiltaan Jared Diamondin teosta Collapse – How Societies Choose to Fail or Succeed eli aiheena on tässäkin yhteiskuntien nousu ja tuho. Wright pohtii sivilisaatioiden kehitystä, kukoistusta ja rapistumista niiden yhteiskunnallisen järjestäytymisen, teknologis-taloudellisen edistyksen ja ekologisten paineiden ristiaallokossa. Lopputulos on, että otsikon progress kaipaisi kenties usein seurakseen kysymysmerkin tai lainausmerkit – ja masentavaa kyllä, sitten kirjan julkaisun moni asia etenkin maapallon ekologisen kantokyvyn osalta on mennyt vain kehnompaan suuntaan.

Wrightin ja Diamondin kirjojen historiallisesta tarkkuudesta tai analyysin validiudesta en osaa sanoa, mutta molemmat olivat mielenkiintoista luettavaa. Siinä missä Diamondin opus (muistaakseni) pureutuu esittelemiensä yhteisöjen ja ajanjaksojen vaiheisiin yksi kerrallaan, Wrightin kirja sukkuloi aikakaudesta ja maanosasta toiseen. Tällainen läpileikkaus tuottaa lukijalle kiinnostavia oivalluksia, mutta vaatii kouluhistoriapohjalta ponnistavalta lukijalta jonkinasteista tarkkaavaisuutta, kun muinaisesta Mesopotamiasta syöksähdetään milloin Pääsiäissaarille, milloin mayatemppeleihin. Wright kyllä pyörittelee laajoja kokonaisuuksia miellyttävän helposti lähestyttävästi.

Katja Kallio: Säkenöivät hetket

Olin lukenut Katja Kalliolta aiemmin kolumnikokoelmat Elokuvamuisti ja Tyypit, mutta Karilla-romaanissa en jostain syystä päässyt alkusivuja pidemmälle. Säkenöivät hetket (Otava, 2013) kuitenkin vaikutti jo takakannen perusteella kirjalta, josta pitäisin. Menneen maailman nostalgiaa ja naiskohtaloita sukupolvesta toiseen, ah! Kansikuvakin (Emmi Kyytsösen käsialaa) on ihana.

Uumoilemiani teemoja ja tunnelmia kirja tarjosikin. Hangon kylpylä kesällä 1914: vauraiden venäläisvieraiden silkkien kahina, mäntyjen runkoja punertava aurinko, laineiden liplatus. Ja sitten maailman äkkinäinen murros, nuoren huolettoman Ellyn varttuminen aikuiseksi naiseksi, jonka elämä on kaukana silkistä ja sametista – ja joka vuorollaan kohtaa kasvavissa tyttärissään seuraavan sukupolven huolet ja intohimot.

Kallio kirjoittaa kauniisti. Henkilöhahmojen mielenliikkeet nivoutuvat arjen yksityiskohtiin. Vaimo leipoo mustikkapiirakkaan avioliittonsa tilan, ja kahvimyllyn painossa syliä vasten tuntuu pelko tulevaisuudesta. Nautin näistä havainnoista, niiden herkkyydestä ja oivaltavuudesta, pienistä tunnistettavista hetkistä ja tunteista. Kallion teksti on huolellista ja viimeisteltyä, mutta jotenkin se pysyi minulle vielä pakottoman tuntuisena (esimerkiksi Riikka Pulkkisen Tottaa lukiessani minusta tuntui, että tunnevireiden tarkkailu kääntyi tarkoin punnitussa siloisuudessaan jo lukijaa etäännyttäväksi).

Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen kolmannen sukupolven, Ellyn keskimmäisen tyttären Beatan, tarina. En tiedä, johtuiko tämä yksinkertaisesti siitä, että Beatan osuus päätti kirjan, vai siitä, että temperamentikas Beata oli henkilönä äitiään värikkäämpi persoona. Olisin ehkä kuvitellut, että Ellyn ja Beatan äiti–tytärsuhde saisi kirjassa enemmänkin tilaa, mutta toisaalta en lukiessani erityisemmin kaivannut sen perusteellisempaa käsittelyä. Beata riitti omana itsenään, äiti jossakin taustalla niin kuin aikuistuvien lasten äidit taitavat olla. 

Jos kirjan sukupolvinäkökulmaa ajattelee, irrallisimmaksi jäi Ellyn äidin Ingan tarina, joka tuntui tarinan edetessä haipuvan ikään kuin prologiksi Ellyn ja Beatan kohtaloille. Vuosisadan alun kylpyläelämä oli loppujen lopuksi kirjassa pian ohi. Samalla tämä etäisyys isoäidin ja tyttärentyttären kohtaloiden välillä osaltaan rakensi kirjan hellänhaikeaa tunnelmaa. Haikeimmaksi se tuntui tiivistyvän Ellyn hahmossa. Siihen suodattui ajan kuluminen ja maailman muutos, nuoruuden kultaisten päivien vaihtuminen aikuisen ankaraan arkeen, maailmalta suojautuminen siltä sulkeutumalla – ja kaiken tämän lomassa elämän ohikiitävä kauneus, sen säkenöivät hetket.

Jatkan kirjalla Helmet-lukuhaastetta. Tämä sopisi ainakin kohtaan 3. Kirjassa rakastutaan tai
44. Kirjassa joku kuolee.

Katja Kallio: Säkenöivät hetket. Otava, 2013. 301 s. Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen. Ostettu e-kirjana.

Lukudiplomi suoritettu!

Onnittelukukkia lukudiplomisteille.

Tiukille meni, mutta valmista tuli! Lukudiplomista nimittäin. On siis aika vetää yhteen suoritukseni Hyönteisdokumentti-blogin hdcaniksen lanseeraamaan haasteeseen, jossa suoritettiin koululaisille tarkoitettua Kunnari-lukudiplomia kirjablogaten.

Haasteesta oli paljon hupia. Valitsin suoritettavaksi yläastelaisille (anteeksi, yläkoululaisille?) tarkoitetun Sinuhe-kirjatarjottimen ja siihen liittyvät 7. luokan tehtävät. Vanhemmille oppilaille suunnatuissa tehtävissä oli enemmän vakavamielistä analyysiä, mutta nuoremmat saavat vielä piirrellä ja askarrella. Kovin työläisiin tehtäviin en viitsinyt tarttua, mutta kivoja ideoita niissä oli! Ehkä joskus vielä innostun rakentamaan pienoismalleja lukemieni kirjojen tapahtumapaikoista...

Lukudiplomia oli hauska suorittaa siksikin, että sen myötä tulin lukeneeksi monta klassikkoa, joihin en ollut tullut aiemmin tarttuneeksi. 7.–9.-luokkalaisten Sinuhe- ja lukiolaisten Odysseia-kirjatarjottimilta löytyy hyviä lukuvinkkejä aikuisillekin.

Mitä siis tuli luettua?

1. Jännitystä:
Zacharias Topeliuksen Linnaisten kartanon viheriä kamari tarjosi kartanoromantiikkaa ja hurmasi satusetämäisellä kielellään. Tein etsintäkuulutuksen kartanon kummituksesta.

2. Menneisyyden tarinoita:
Kerstin Johansson i Backen Näkymätön Elina sai minut eläytymään ujon pikkutytön elämään ja kirjoittamaan Elinalle kirjeen.

3. Tulevaisuuden taruja:
H. G. Wellsin Maailmojen sodan myötä tutustuin 1800-luvun tieteiskirjallisuuteen ja piirsin avaruusaluksen, joka muistuttaa erehdyttävästi lypsyjakkaraa.

4. Fantasiaa: 
Leena Krohnin Tainaron oli kiehtova kurkistus hyönteisten asuttamaan maailmaan. Piirsin Tainaronin kartan ja kadehdin toisen lukudiplomisuorittajan eli Kujerruksia-blogin Linnean upeita hyönteispelikortteja.

5. Ihmisiä:
Mark Twainin Tom Sawyerin seikkailut tutustuttivat minut nokkelaan Tomiin, joka jopa täytti sivun ystäväkirjaani. Tähän kategoriaan olisi sopinut myös Nick Hornbyn Poika, mutta siitä en väsännyt tehtäviä.

6. Matkalla:
Toinen neuvokas poikaviikari löytyi Robert Louis Stevensonin Aarresaaresta. Annoin Jim Hawkinsille muutaman vinkin saarella tarpeellisista varusteista.

7. Luontotarinoita:
Jack Londonin Susikoira, toiselta nimeltään Valkohammas, vei minut Alaskan erämaahan, jota esittelin myös valokuvin. Kategoriaan olisi sopinut myös Herman Melvillen Moby Dick.

8. Huumoria:
Alun perin en hoksannut, että Miika Nousiaisen Metsäjätti sopisi huumorikategoriaan, sillä kirja oli minusta vakava ja aika surullinenkin. Tehtävä jäi siis tuoreeltaan tekemättä, mutta kun nyt muistelen teoksen huumoripitoisia kohtauksia, valitsisin esimerkiksi jonkin kitkeränhauskan dialogin päähenkilön raivostuttavan bisnes-bullshittiä suoltavan pomon kanssa.

9. Lyhytproosaa:
Tämäkin tehtävä unohtui, mutta Katja Kallion Tyypit viihdytti nasevilla ihmiskuvauksillaan. Yhdessä tehtävistä vaihdetaan kahden novellin päähenkilöt keskenään ja mietitään, millaisia kommelluksia vaihdoksesta syntyisi. Vaihdan siis keskenään italialaisen poikaystävän ja synnytyssairaalaystävän, jotta saadaan aikaan hedelmällinen romantiikan ja realismin yhteentörmäys.

10. Runoja ja näytelmiä:
Minna Canthin Anna Liisan luin jo aikoinaan koulussa, vaikka meillä ei lukudiplomeja suoritettukaan. Näytelmäklassikko vaikutti edelleen. Tein sille myös uudet kannet.

Kiitos hdcanikselle hauskasta haasteesta ja muille suorittajille mielenkiintoisista kirja-arvioista ja hienoista suorituksista tehtäviin!

Katja Kallio: Tyypit

Kiitos, Katja Kallio! Juuri tällaista luettavaa kaipasin työkiireiden sävyttämään (kirjoitin ensin väsyttämään, mikä olisi ollut sopiva sana sekin) marraskuuhun.

Tykästyin kesällä Kallion Elokuvamuisti-kokoelman kolumneihin, ja samaa letkeän humoristista otetta tarjosi myös tämä Tyypit (2004). Kyseessä on siis kokoelma lyhyitä kirjoituksia elämän varrella vastaan tulevista tyypeistä, sellaisista kuin Italialainen poikaystävä, Synnytyssairaalaystävä, Bohemian Lover tai Terapeutti.

Jutut ovat hauskoja: niistä tunnistaa kaikenlaisia itse koettuja ja muilta kuultuja hassuja tapoja olla, toimia ja suhtautua kanssaihmisiin. Kirja ei tarjoa käänteentekeviä oivalluksia, mutta Kallio kirjoittaa jotenkin niin mukavan rennolla otteella, että kliseetkin viihdyttävät. Pidän Kallion huumorissa kovasti myös siitä, että sukkeluuksien lomaan limittyy vaivihkaa myös vakavampia huomioita ihmiselämän kulusta.

Saattaa tuntua kummalliselta ajatella, että oma Äiti muistaa kaikkea tällaista mistä itsellä ei ole enää aavistustakaan. Itse on tutustunut Äitiin oikeasti vasta teini-iän jälkeen, sillä lapsi on itsekeskeinen kuin aurinko ja paistaa armotta suoraan Äitiin, ja yleensä Äidin oma olemus piiloutuu pitkäksi aikaa Äidin selän taakse kuin varjo. Vähitellen varjo sitten siirtyy varovasti sivummalle nähtäväksi ja silloin alkaa erottaa millainen ihminen Äiti oli silloin kun hän ei vielä ollut Äiti.

Tyypit ei ehkä ilahduttanut minua aivan yhtä paljon kuin Elokuvamuisti, mutta varsin viihdyttävän välipalan tämäkin kirja tarjosi. Seuraavaksi lienee paikallaan lukea myös Kallion romaaneja.

Tyypeistä ovat lukeneet myös ainakin Cathy, Minna ja Marja.

Katja Kallio: Tyypit. Otava, 2004. Kansi: Pentti Otsamo. 137 s. ISBN 951-1-19321-X. Lainattu kirjastosta.

Katja Kallio: Elokuvamuisti

Katja Kallion Elokuvamuisti (2007) kiilasi 24h-lukumaratonilleni pinon ohi. Olin varannut urakkaa varten vinon pinon kirjoja, mutta Gabriel García Márquezin ja J. M. Coetzeen jälkeen mieli tekikin jotain ei-fiktiivistä ja helposti sulavaa. Elokuvamuisti oli nappivalinta.

Elokuvamuisti sisältää viitisenkymmentä elokuva-aiheista (yllätys, yllätys) kolumnia, joista osa on ilmestynyt alun perin TV-maailma-lehdessä. Kevyet kirjoitukset ovat oivaltavia ja hauskoja, hörähtelin ääneen moneen kertaan. Esimerkiksi elokuvatähdistä: "Kun katsoo Chicagoa, tuntuu täysin järkevältä väittää, että Catherine Zeta-Jonesin olemuksessa vetyatomit yhdistyvät heliumiksi, ja että Renée Zellweger taas koostuu 90-prosenttisesti vedestä kuten muutkin ihmiset ja kurkut." Tai vanhoista elokuvista: "Lähes kaikki mikä näyttää mustavalkoisessa elokuvassa elegantilta on tosielämässä ällöttävää. Krapula, vuoteessa tupakoiminen, soopeliturkikset, sarkasmi elämäntapana."

Minulle elokuvat ovat enemmän satunnaista ajanvietettä kuin paneutunut harrastus, mutta Kallion rakkaus aiheeseensa sai minut melkein haikailemaan leffafriikin elämää. Kalliolla on niin ihania elokuviin liittyviä muistoja ja elokuvien kirvoittamia mietteitä, että niistä lukiessani tunnen itseni vähän ulkopuoliseksi – ehkä samalla tavalla kuin Kallio kolumnissa, jossa hän saa tietää ystävänsä nostalgisista Sound of Music -katseluperinteistä ja haikailee omia...

Pidin kirjassa siitäkin, että Kallio ei snobbaile, vaan löytää elämyksiä niin syvällisistä taide-elokuvistakin kuin viihdepläjäyksistäkin. Sydäntä tykytyttävät Lost in Translation, Notting Hill ja moni muu. Punaisena lankana kulkee oma kokemus: elokuvia ei voi irrottaa niistä elämäntilanteista ja mielentiloista, joissa ne näkee, ja juuri se tekee niistä ihania ja tärkeitä.

Elokuvamuistin ovat lukeneet myös ainakin Jonna ja Liisa (lukumaratonilla hänkin!).

Katja Kallio: Elokuvamuisti. Otava, 2007. ISBN 978-951-1-22641-3. 159 s. Kannen kuva Katja Lösönen, graafinen suunnittelu Anu Ignatius. Lainattu kirjastosta.